Aika julkiselle

Tuli postissa aika julkiselle.
Aika oli alun perin JUURI sinä päivänä, kun me ehkä lähdemme reissuun. Olisi kiva tietää, lähdemmekö vai emmekö, kunhan majapaikasta jotain kuuluisi vihdoinkin..jouduin siis siirtämään aikaa ja hyvä säkä kävinkin, että sain aikaisemman ajan. Muuten olisin joutunut ottamaan ajan kahden viikon päähän.

Lääkäri on sitä mieltä, että IVF-jonoon meidät laitetaan, mutta inseminaatiota voisimme kokeilla siinä odotellessa. Lukuisia verikokeita ym.testejä on edessä ja tietenkin toivon, että olisi joku perimmäinen syy jossain, minkä voisi fixata ja jonka fixaamisen jälkeen raskaus saisi onnistuneesti alkunsa. Eniten pelkään tuota AMH-testiä, jos siinä paljastuu jotain, mille ei mitään mahda. Moni lääkäri on sanonut, että minulla ei ikä näytä painavan, on vehkeet kunnossa. Mutta tuo testi kertoo totuuden.

Jännittää ihan helvetisti ja olen niin pettynyt, että me joudumme turvautumaan hoitoihin. Olen niin pettynyt. Hyvä asia tietenkin on, että hoitoja on ja että meillä on niihin mahdollisuus, mutta kyse on kumminkin maailman luonnollisimmasta asiasta ja kun kumminkin on jo yksi lapsi, niin mikä helvetti tässä voi mättää???
Mua ahdistaa jo valmiiksi hoitojen onnistumattomuus ja pettymyksien kestäminen. Näen itseni nelikymppisenä, yhden lapsen äitinä jota sekundäärinen lapsettomuus on runnellut niin, että näytän kuusikymppiseltä. Olen vittuuntunut, katkera, yksinäinen ja masentunut.
Ei kovin valoisa tulevaisuudenkuva?

Aihe, jota olen pelännyt

Kävin seuraavanlaista keskustelua lapseni kanssa aamulla..
Hän kyseli, miksi meillä on vaan yksi lapsi- kun toisissa perheissä on kaksi tai jopa kymmenen lasta. hän kysyi, olisinko minä halunnut lisää lapsia, sanoin tippa silmässä, että olisin kovasti halunnut. Hän kysyi silmät pyöreinä, miksei meillä sitten ole? Vastasin, että kaikkea ei saa vaikka kuinka haluaisi, ei edes rahalla.

Silmäni vettyivät kovin, en enää nähnyt häntä, onneksi hän meni jatkamaan leikkejään niin keskustelu sai jäädä siihen.

Olen niin kovasti pelännyt, koska nämä keskustelut tulevat ja nyt se sitten tapahtui.
Lapseni kavereilla on jokaisella (yhtä lukuunottamatta) sisaruksia ja lapsenikin kovasti heitä kaipaisi, ei ole niin suoraan asiaa vielä ilmaissut mutta välillä juttelee pikkuvauvoista ja kuinka ihania ne ovat..

Tekisi mieli hakata päätä seinään.

kp 1 ja kovat kivut

sieltä se vuoto taas uskollisesti tuli, kierron pituus 27 päivää ja Pregnylistä 15 päivää. Tiedossahan tämä taas oli, negaa testit näyttäneet.
kovat on taas kivut ja flunssa tähän vielä päälle, on aika voittajafiilis.
Mies kotiutui tänäaamuna viikon työmatkalta ja tuliaiset olivat aivan erityisen ihania, mm.luonnonkosmetiikkaa :) Lapsonenkin riemuitsi tuliaista, mutta tärkeintä oli silti että pääsi isin syliin istumaan ja halimaan <3


Nyt vuorossa taukokierto.


alkaispa sieltä sairaalastakin kuulua jo jotain. Ei ole edes tullut sitä infoa, että olemme hoitojonossa!

Tuska ja ahdistus

Ei kannata lukea, ellei halua pilata päiväänsä ja haluaa välttää kirosanoja.

Eilen "sain" jälleen lukea raskausuutisia Facebookista. Olin nähnyt päivityksen aikaisemminkin, mutta se oli niin ovelasti kirjoitettu, etten tajunnut että kyse olisi raskaudesta. Eilen kuitenkin tämä päivityksen tekijä, NAAPURIMME, oli kommentoinut omaa tekstiään ja se nousi jälleen seinälleni- luin ja siinä sitä taas oltiin, naama norsunvitulla.

Pohdin samoja kysymyksiä kuukaudesta toiseen, ajatukseni kiertävät yhä enemmän ja enemmän pienenevää kehää- musta tuntuu että nämä ajatukset vainoavat mua. Syytän itseäni, miestäni, maailmankaikkeutta, kaikkea mahdollista siitä, että meitä ei toistamiseen onni kohtaa.

Miksi ihmeessä reagoin näin raskausuutisiin? Onko tämä ihan normaalia? Ihan samantien iski valtakunnan vitutus- miksi naapureitamme siunataan kolmannella lapsella kun me emme saa edes toista? Mitä VITTUA mä olen tehnyt väärin tässä elämässä??

 

Mun elämää, tää polku ei johda mihinkään.

  

 

Pregnyl vol III

Jälleen on Pregnyl tuikattu. Jälleen on lapsi mummulla hoidossa että pääsimme jälleen heiluttelemaan peittoja ja pistämään tuon pirulaisen minuun.
Nyt, kaksi kertaa onnistuneesti ampullit rikottu ja onnistuneesti pistetty- mieli on ihan luottavainen. Ehkä, jos ensi kertaa tarvitaan, voimme jättää pistelyt ja peittojen heiluttelut iltaan, kun lapsi on nukahtanut.

Mies sanoi, että hänellä on tästä kierrosta hyvä kutina. Että saattaisimme onnistua. Voi kunpa hän olisi oikeassa!

Olemme nyt siinä vaiheessa julkisen hoitojen kanssa, että lähete on tosiaan laitettu sinne, lähetteenä toimii tämä yksityisen epikriisini.
En ole vielä saanut mitään vahvistusta (kuten vuosi sitten), että olisin jonossa, joten lääkärin arvioiden mukaan, se ei ehkä ole mennytkään vielä käsittelyyn- lähete laitettiin kumminkin noin kuukausi sitten ensimmäisen kerran.
No. fakta on se, että mikäli ehdin käydä siellä julkisella ensimmäisen kerran ja sattuisin vaikka sen jälkeen raskautumaan ja olisi niin paska säkä, että menisi taas kesken, en joutuisi jonosta pois.
Mutta jos raskautuisin nyt, enkä ehtisi edes suunnittelukäynnille ja menisi kesken, joutuisin taas odottamaan vuoden, sillä tippuisin jonosta pois.

                            Itkubiisi, jota pystyn jo nykyään laulamaan lapselleni itkemättä.

Pelottaa edes ajatella. Elän tätä hetkeä, toivon, rukoilen ja sytytän toivon kynttilöitä. Pieni suojelusenkelimme, auta isiä ja äitiä tässä asiassa. Vala meihin uskoa ja anna meidän onnistua.
Äidillä on sinua kova ikävä.