Kp 23/ mitälie

Oikeastaan ei ole mitään asiaa, mutta silti tuntuu, että on paljon asiaa. Kierto lähenee loppuaan ja voin kyllä sanoa, että on kovin kummallista aikaa ollut. Oliskohan ollut jotain kp 9, kun alkoi tuntumaan oviksen lähenemiseltä. Olo oli kuin oviksen aikaan, mutta limat olivat poissa ja testit (tosin käytössä RFSU!) näyttivät haaleaa viivaa. Talletuksia tehtiin ja elettiin normaalisti.
Ovisliuskoihin en ole plussaa saanut, viiva on tasan yhtä hailura joka päivä ja muutama päivä sitten lopetin testaamisen. Miehen sanoin, minun pitäisi luottaa omiin tuntemuksiini, sillä testit nyt ovat testejä.

Tuosta n. kp 9 alkaen olot ovat olleet perin kummalliset.
Mahassa omituista raskautta, alavatsaa juilii, alaselkä on kipeä, yölliset hikikohtaukset ovat infernaalisia, jalat ovat turvoksissa, ei oikein jaksaisi mitään, vaikka ei nyt kummemmin väsytä päivisin.
En oikein ymmärrä, miten voisi olla ovistuntemuksia kahden viikon ajan?
Välillä tuolla vaginan (että inhoan tuota sanaa) takaosassa tuntuu sellaisia puukon raapaisuja, jotka säteilevät lonkan puolelle.

Eilen alkasivat kunnon limat ja nyt kun mieskin on flunssasta paranemaan päin, teimme talletuksia ja seksi tuntui jotenkin ihan erityisen hyvältä. Voisiko olla, että ovikseni olisi ollut vasta nyt? Testata en ole enää jaksanut, nuo testit ovat ihan täysiä susia, tai sitten minä en vaan ovuloi. Tai molempia.

Alan olemaan jälleen aika epätoivoinen tämän raskautumisen yrittämisen kanssa ja kun joka puolella porukkaa poksahtaa paksuksi (tyyliin toisesta yrityskierrosta) mieli on entistä synkempi.
En haluaisi olla sellainen kuin olen, enkä todellakaan toivo kenellekään mitään pahaa, mutta jostain kumman syystä muiden keskenmenot ja muuten epäonnistuneet raskaudet -ja vaikeat raskauden alkuunsaattamiset, antavat minulle lohtua, toivoa ja uskoa, että minä en ole tämän paskan kanssa yksin.

Voisiko vuosi 2014 olla meidän vuosi?

joulun rauhaa

Hyvää joulua tasapuolisesti kaikille,
itse lähden nyt lapsen kanssa maakuntakierrokselle ja iltasella nokka kohti mökkiä. Mökillä möllötellään joulu ja perjantaiksi takaisin sivistyksen pariin.

Syökää hyvin!

kp 6

Menkkajuttuja, ällövaroitus.

Menkat alkavat olla ohitse. Oli oikeastaan aika huomaamattomat menkat tällä kertaa, kipuja toki oli, samoin kuin vuotoa, mutta jostain kumman syystä pystyin taas pitkästä aikaa käyttämään tamponia! Olin naperon kanssa uimassa vaikka oli menkat, en muista koska olisin viimeksi uinut menkkojen aikaan, olenkohan koskaan?!
Lisäksi Orudikset pitivät kivut poissa lähes kokonaan, vaikka otin jopa vähemmän kuin lääkäri määräsi.
Lentomatkakin meni hyvin menkkojen kanssa, Tukholmaan saavuttuamme kävin heivaamassa tamponin roskikseen ja vaihdoin siteeseen.
Hassua, miten tällä kertaa tamponi ei edes tuntunut, niinkuin aina ennemmin.
Yleensä istuessa tai istumaan mennessä/ylösnoustessa on tuntunut inhottavalta, mutta ei tällä kertaa.
Ajattelin, että ehkä voin taas alkaa käyttämään niitä, jolloin menkoista ei ole niin haittaa- paitsi tietenkin siinä mielessä, ettei edelleenkään ole raskautunut.

Huonekaverini, joka oli sairaalassa siis yhtä aikaa kuin minä keskenmenon aikana, on raskaana.
Hän raskautui toisesta kierrosta km:n jälkeen. Moni blogi, mitä luen, on muuttunut odotusblogiksi.
Mieli on aika harmaa, en näe oikeastaan mitään hyvää tällä hetkellä juuri missään.
En käsitä edelleenkään, mikä ihmeen epäonni meitä piti kohdata tuon edellisen raskauden kanssa. Miksi ihmeessä sen piti mennä kesken? Kaikki oli niin hyvin kuin olla voi ja sitten pieni sydän ei enää jaksanutkaan.
Itkettää.

En pysty iloitsemaan tällä hetkellä kenenkään raskaudesta, en edes huonetoverini. Tottakai häntä onnittelin ja muuta, mutta vilpittömästi en sitä tehnyt. En voi.

Ps. ikäseulapapan tulos normaali, se sentään on hyvin. 

kp 1

sieltähän se uusi kierto pärähti käyntiin.
ihan hyvä,ettei kierto venynyt enempää, on ilmeisesti aika yleistä että km:n jälkeen venyy ja vanuu kierrot miten sattuu.
Kierto oli siis 30päivän mittainen.
harmittaa vietävästi,olisin niin halunnut olla raskaana..
Jälleen kerran harmittaa ja itkettää se keskenmeno, sillä raskaus olisi jo hyvällä mallilla..

onneksi minulla on lääkärin määräämät orudikset mukana,ettei tarvi täällä lomalla kivuista kärsiä.
ylihuomenna kotia kohti, äkkiä meni pari viikkoa :/

Pelokkain mielin etelänlomalle

Ajattelin purkaa tuntojani nyt tänne.. kun en oikein tiedä itsekään mitä ajatella.

Mulla oli se jälkitarkastus viikolla. Kaikki ihan ok, paino tippunut keskenmenosta 7 kiloa ja munasarjat oikein hyvännäköiset, paljon follikkeleita, ei näytä ikä painavan. Kohdussa näkyi jokin pieni rakkula, pyöreä ja arvoituksellinen. Lääkäri sanoi, että joskus lähestyvät kuukautiset saattavat näkyä ultrassa sellaisena rakkulana, joskus se on verisuoni joka näkyy ja joskus ihan raskauden alkuvaiheessa saattaa näkyä tuollainen rakkula. No, menkat ne eivät voi olla, sillä tuolloin ultratessa oli vasta kp 15 ja ovis oli juuri ollut (se nähtiin myös ultrassa) ja raskaus se ei voinut olla, sillä ovis oli juuri ollut. Eli se on verisuoni minun tapauksessani. Thats it.

Sitten toinen asia. Se pelottava asia.
Olen muutaman viikon tuntenut rinnoissani outoja tuntemuksia. Viikko sitten oli vielä sellaista jännää, ikäänkuin jumitusta ja sitten silloin jälkitarkastuksessa pyysin lääkäriä tarkastamaan rinnat samalla, juurikin näiden outojen kipujen vuoksi. Kipua on kainalossa, enemmän oikeassa kuin vasemmassa. Rinnan syrjää särkee ja välillä nännin ympäriltä jomottaa.
Nyt kipu on siirtynyt enemmän ikäänkuin kainalosta enemmän taaksepäin ja rinnan syrjää jomottaa edelleen.
Lääkärin tarkastaessa rinnat ja kainalot, hän ei löytänyt mitään erityistä. Kun kerroin, missä kipu on voimakkainta, hän sanoi että siinä kohtaa on imusolmukkeet (!!!!!) ja kun näytin rinnan aristavan alueen, siinä on kuulemma rintarauhaset.
Hän ilmeisesti näki ilmeestäni, että olen erittäin huolestunut ja hän sanoi, että rintasyöpä on kivuton. Silloin löytyy vaan patti, eikä ole kipua. Ja minulta ei pattia löytynyt.
Antoi lähetteen mammografiaan ja ultraan, varmuudeksi, että saan hieman Kelalta noista tutkimuksista. Mammografiaan voi mennä menkkojen jälkeen, joten sitä en saa ennen lomaa hoidettua.
Kipu on taas hieman muuttanut muotoaan ja eilen illalla makoilin piikkimatolla ja oikein painoin kipeitä kohtia matolla, sekä hieroin kainalon ja rinnan välistä aluetta sellaisella minihierojalla.
Tänään kun olen pakkaillut reissua varten, en ole oikeastaan edes kiinnittänyt kipuun huomiota, mutta nyt se taas alkoi vaivaamaan. Tietenkin kun on ilta.

Mä en tiedä, mitä mä tekisin. Meillä on lähtö tiistai-aamuna ysin maissa etelän lomalle ja mua ahdistaa.
Ahdistaa siksi, kun en tiedä mitä tämä kipu on. Kipu joka on enimmäkseen paikallista, mutta säteilee myös vasemmalle puolelle hyvin voimakkaasti.
Venytys ei auta, hieronta auttaa vähän. Onneksi en ole öitä valvonut tämän takia, ei ole vaikeuttanut nukkumista.
En vaan nauti lomastani yhtään, jos en saa tähän selvyyttä.
Gynehän nyt osaa tutkia rinnat ja kainalot juuri niinkuin pitääkin, mutta jos esim röntgen paljastaisi asiasta enemmän?
Soitanko huomenaamulla lääkärille ja koitan saada ajan? Toivon enemmän kuin mitään, että kyse olisi esim jostain tulehduksesta, tai jostain ärsytyksestä, en tosin ole salillakaan ollut nyt viikkoon kun vuokrasin korttini eteenpäin joulukuuksi.

Jos käyn lääkärissä, saan varmuuden asiaan ja saan ehkä lääkitystä vaivaan. Toisaalta, jos käyn lääkärissä ja saan tiedon, että kyse on jostain vakavammasta, koko lomani on pilalla.
Toisaalta, jos en käy lääkärissä, mietin asiaa koko kaksi viikkoa, mitä olemme lomalla.
MITÄ MÄ TEEN?

Asioita minusta!

"Varastin" Mammapelusan  blogista listan, johon haluan itsekin vastata :)

10 asiaa,joita haluaisin tehdä ennen kuolemaani:

1. Saada toisen lapsen
2. Matkustaa uudelleen Australiaan ja olla siellä vähintään kuukauden (Byron Bay,I miss you!)
3. Uida delfiinin kanssa!
4. Matkustaa Saudi-Arabiaan
5. Elää terveenä
6. Elää onnellisena
7. Elää ökyrikkaana edes yksi päivä
8. Saada lapsenlapsia
9. Nähdä lasteni menestyvän elämässä
10. Kokeilla syvänmerensukellusta

9 asiaa itsestäni:

1. Aika kiltti
2. Lapsirakas
3. Ajattelen usein, mitä muut minusta ajattelevat
4. Pitkä, punainen ja kihara tukka
5. Voimakas (fyysisesti)
6. Tunteellinen

7. Ihan ok tyytyväinen elämääni
8. Stressaan helposti

9. Nukun liian vähän

8 tapaa valloittaa sydämeni:

1. Elämänilo
2. Ahkeruus
3. Syvälle silmiin porautuva katse
4. Nallekarhumaisuus
5. Hellyys
6. Monta pientä pakettia,ennemmin kuin yksi iso
7. Lapsirakkaus
8. Hoivavietti

7 asiaa,joista usein narisen:

1. Väsy
2. Kun kroppa on jumissa
3. Kun toista lasta ei kuulu
4. Lapsen uhmaikä!
5. Kompostilla käyminen
6. Ihmisten piittaamattomuus
7. Kylmä

6 julkkista,jotka ovat mielestäni söpöjä:

1. Ilkka Villi
2. Matti Ristinen
3.Samuli Edelmann
4.Esko Eerikäinen (kyllä, mikä ei kuulu joukkoon?)
5.Teemu Palosaari
6. -

5 asiaa, mitä en koskaan haluaisi tehdä:

1. Joutua onnettomuuteen
2. Joutua olemaan lentokoneessa, jossa on vikaa
3. Kokea avioeroa
4. Sammakkoa en halua enää ikinä syödä
5. Kokea keskenmenoa/kohdun ulkoista/kohtukuolemaa/lapsen sairautta

4 asiaa, joita olen ostanut viimeisen kuukauden aikana: 

1. Uimapuku
2. Ruokaa
3. Muumimukeja
4. Etelänmatka

3 asiaa, jotka saavat minut nauramaan:

1. Oma lapseni, jolla on uskomaton huumorintaju2. Oma mieheni, jolla on uskomaton huumorintaju
3. Osaan nauraa myös itselleni

2 asiaa, joita et tiennyt minusta:
1. luen Raamattua silloin tällöin (vaikka en ole sen kummemmin uskovainen)
2. en ole ikinä, koskaan, missään tilanteessa ajatellut, että kumpa voisimme palata aikaan ennen lapsemme syntymää. Minä ajattelen usein, että miksi emme mieheni kanssa tavanneet aikaisemmin, meillä olisi todennäköisesti jo useampi lapsi.



1 vanha suosikkibiisi:


Roxette: Queen of rain

Hyvää yötä kaikille tasapuolisesti! :)
ps. jälkitarkastus huomenissa!

kp 1

Eilen illalla tunsin alaselässä tuttua juilimista ja aavistelin, että menkat ovat alkamassa. Muutama tunti myöhemmin vessassa käydessäni huomasin, että näin on ilokseni tapahtumassa. 

Eilen vuoto oli vielä hyvin niukkaa, joten tämä päivä on nyt sitten kiertopäivä nro 1. 

Fiilis on mahtava, joskin kivut ovat aikasta lailla samanlaisia kuin tyhjennysvuotoa aloitellessa ja mieli oli sen takia aamulla surullinen- muistui liian hyvin mieleen reilun kuukauden takaiset tapahtumat. 

Nyt on tunne, että tämä kamala kokemus on closattu, saatu päätepisteeseen. Paha mieli nousee edelleen tämän tuosta mutta on kiva huomata, että kroppakin toimii. 

Vuodon alkamiseen meni juurikin se 6 viikkoa, mitä joka paperissa ja lippulappusessa, mitä sairaalasta sain, toitotetaan. 

Vielä en ole ottanut särkylääkettä, mutta aion turvautua siihen taatusti vielä tämän päivän kuluessa. 

Esikoinen on nukkunut viimeaikoina todella huonosti öisin. Siis ihan tajuttoman huonosti. 

Illalla nukkumaan meneminen on työn ja tuskan takana, eilen illalla siihen meni "vaan" 2,5h. 

Sitten kun viimeinkin nukahti, joskus klo 24.00 pintaan, ei malttanut kauaa nukkua, vaan huuteli jo kuuden jälkeen sängyssään. 

Mies haki hänet meidän sänkyymme ja hän oli kovin levoton. Pyöri, potki, ähisi ja puhisi. 

Sitten ylös noustuamme huomasimme, että sänkymme oli pissassa. Vaippa oli falskannut. 

Ei muutakuin lakanapyykille. Onneksi on kuivausrumpu, ei tuommoisia patjansuojuksia jne. saisi kuivaksi tuolla kosteassa ilmassa. 

Nyt juuri laitoin hänet päiväunille ja siinä ei ole mitään ongelmaa. Usein päivisin kertoo itse, että on hyvin väsynyt ja haluaa nukkumaan. Olispa sama juttu illalla! 

Iltaisin olisi kuitenkin kiva edes joskus viettää miehen kanssa vähän aikaa sohvalla telkkaria katsellen, mutta kun ei niin ei. 

Sitten kun lapsi nukahtaa, kello on jo niin paljon, että kaadun itsekin sänkyyn. 

Painonpudotusprojektini, joka alkoi kaksi viikkoa sitten perjantaina, on hyvällä mallilla. 

25.10. - 8.11. (15 päivää) - 4,3kg ja lääkkeellisestä tyhjennyksestä alkaen on mennyt 4,8kg. 

itselläni tehoaa kaikkista parhaiten vhh ja tiukka linja. 

Liikuntaa en ole sen kummemmin lisäillyt, vaan liikkunut niinkuin tähänkin asti eli muutaman kerran viikossa (spinningiä/salia) ja sitten arkiliikunnat. 

Jahas, jälkikasvu nukahti, joten minäpä menen katsomaan Walking Deadia :)

Mukavaa viikonloppua! 

ihmisenhuoltoviikko

Kulunut viikko on ollut varsinainen hyvinvointiviikko. Olen itsestäni oikein, oikein ylpeä!
Kaikkihan alkoi siitä, kun silloin vielä raskaana ollessani sain kutsun joukkoseulontapapaan. Peruin sen, sillä kerroin olevani raskaana. Sovimme, että voin sitten jälkitarkastuksessa otattaa papan, sillä edellisestä on kuitenkin jo jokunen vuosi.

Kun keskenmeno tapahtui, päätin hoitaa papan pois alta asap. Varasin ajan terveyskeskukseen ja kävin siellä maanantaina. Tiistaina jatkettiin jo aloitettua juurihoitoa hampaalleni ja sain taas niin kipeäksi paikat, lähinnä puudutuspiikeistä ja toki hammasta särki kun sitä oli ronkittu. Kun juurihoito oli saatu tältä erää päätökseen, hammaslääkäri sanoi, että hänellä on tullut peruutus joten tehtäisiinkö samaan syssyyn tarkastus. No, mikäs siinä. Kaikki oli muuten hyvin, mutta yksi reikä löytyi. Varattiin aika seuraavalle päivälle (eli eiliselle) tuon hampaan paikkaamiseen. Phuuh.
No, hammas paikattiin ja sain vielä yhden ajan tuon juurihoidon jatkamiseen, se on onneksi vasta joulukuussa, meidän etelänlomamme jälkeen.
Eilen olin myös lääkärillä, jalassani on ollut arka kohta ja se on sairaalassa olon jälkeen alkanut aristamaan ihan kunnolla. Mietin, että kun kävin sairaalassa suihkussa tyhjennyksen jälkeen, sain varmaan jonkun pöpön jalkaani ja sehän piti paikkansa. Jalassani on syylä! Sitä jäädytettiin eilen ekan kerran ja sain ohjeen käyttää Verruxinia nyt viikon ajan ja ensi keskiviikkona jäädytetään toisen kerran. Ajattelin, että tuokin on pakko hoitaa ennen reissua, sillä jalalla ei pysty kunnolla astumaan!
Tänä aamuna olin verikokeissa, HCG ja kilpirauhasarvot. Ne tulokset saanen huomenna.

lääkkeet ja vitamiinit, joita käytän päivittäin

Kiva olo, kun saa hoidettua rästissä olleita juttuja pois, niinkuin nyt tuo papa. Se on minua vähän ressannut, sillä tiedän että edellisestä papasta on ainakin kolmisen vuotta. Muistaakseni se otettiin aikana, jolloin esikoisemme yritys alkoi. Eli se on täytynyt olla 2010.

Tänään olen siivonnut, ihan oikeasti- kuka voi elää tälläisen tomun ja pölyn keskellä?
Kurkistin aamulla mieheni ja minun sängyn alle ja voi herttilei, mitkä villakoirat! Ei muutakuin matot ulos ja imuria kehiin. Siellä ne matot roikkuvat edelleen, saavat kunnolla raikastua.
Imurointia, jääkaapin ja keittiön pesua ylipäänsä, pyykkiä, pyykkiä ja PYYKKIÄ!
muutama päivä kun menee asioita hoitaessa, kotona se näkyy ihan välittömästi.
Miten ihana tunne tulee, kun saa siivottua, pystyy taas hetken elämään iloisena täällä kotona.

Olen hyvin onnellinen siitä, että etelän lomamme lähestyy kovaa vauhtia!
Eihän siihen ole enää kuin kolmisen viikkoa?! Ihana olla 2 viikkoa auringossa, pääsee pikkuinen naperokin uimaan. Itse odotan eniten sitä, ettei tarvitse ressata siivoamisesta ja ruoanlaitosta, vaikka meillä on kyllä sellainen huoneistohotellimajoitus ja käytössä oma keittiö. Oma keittiö on hyvä siitä syystä, että saa keitellä aamukahvit ja naperolle puurot, eikä tarvitse kaikkia ruokia ostaa ravintoloista, kukas sitäkään jaksais :)

kuulumiset olivat oikeastaan tässä, mutta sen haluan vielä sanoa, että täällä on kaikki ihan hyvin.
en enää oikeastaan mieti keskenmenoa ja vaikka tänään vilkaisin neuvolakorttiakin, se ei aiheuttanut kyyneleitä. elämä voittaa! ihanaa viikonloppua kaikille!

4 vkoa ja 1päivä.

Voisi sanoa,että kuukausi on kulunut keskenmenosta.
Elämä on asettunut uomiinsa, mutta ajoittaisia surullisia ajatuksia nousee mieleen edelleen.
Minulla on tunne, että selviän melkein mistä vaan tämän kokemuksen jälkeen. Olen käynyt niin pohjalla ja päässyt sieltä takaisin ylös. Olen viimepäivinä lukenut kohtukuolemasta kertovia blogeja, en tiedä miksi. Olen ollut äärimmäisen ahdistunut noita blogeja lukiessani ja päätin, että nyt saa riittää. Uskomatonta, miten paljon kohtukuolemia tapahtuu ihan raskauden viimehetkilläkin! Todella masentavaa..

Haluaisin kovasti löytää kivoja blogeja, joissa käsitellään kivoja asioita, en halua lukea raskaudesta, sen yrittämisestä, superfoodista,laihduttamisesta, matkailusta enkä sisustamisesta. Mitä jää jäljelle, kerro sinä mulle ja ehdota jotain kivaa blogia!

Sain vihdoin ajan jälkitarkastukseen. Uskon, että tuo aika pitää sisällään enemmän suunnittelua jatkoa ajatellen. Ei ymmärtääkseni ole kovinkaan yleistä, että "näin varhaisten viikkojen" aikaan tapahtuneen keskenmenon jälkeen olisi jälkitarkastuksia? Onneksi tuo lääkäri, joka ultrasi minut viimeisen kerran, on niin ihana, että itse ehdotti minulle tuota jälkitarkastusta, hänen tekemänään.

Soitin tänään myös perhesuunnitteluneuvolaan ja varasin ajan maanantaiksi joukkotarkastuspapaan. Saapahan senkin pois alta. Ensiviikolla jatketaan myös juurihoitoa, joten oikein on herkkuviikko tulossa!

Meillä on lisäksi lapsonen ihan kunnon räkätaudissa, pientä lämpöä ja räkää tulee kuin hanasta. Ei saanut eilenkään nukuttua päiväunia,vaikka oli ihan selkeästi väsynyt. Toivottavasti tänään saa :)

Odotamme kovasti jo etelän lomaamme, ihana päästä aurinkoon ja nähdä pienen lapsosen ihmettelyä,kun talven keskeltä lennetään aurinkoon ja lämpöön :)

vanha.

Olen jälleen vuoden vanhempi. Tässä iässä olen virallisesti, kaikkien taulukoiden mukaan iässä, jolloin naisen hedelmällisyys kääntyy hurjaan laskuun. Oikein on mieltä ylentävää.

Eilen illalla mieheni teki mieli seksiä. Minun ei tehnyt. Tai olisi ehkä tehnyt, mutta en osannut rentoutua. En tiedä olenko valmis. En tiedä, pitäisikö meidän käyttää ehkäisyä vai ei.
Ehkäisyä en halua käyttää, joten mietin, pitäisikö meidän odottaa. Vai pitäisikö vain harrastaa seksiä, kun siltä tuntuu ja olla miettimättä mitään?
Mieheni on valmis uuteen raskauden yrittämiseen heti kun minä olen. Minä olen heti kun vartaloni on. Mutta onko se?
Jälkivuotoa ei ole ollut kohta viikkoon, joten uskon että kaikki on poistunut.
Jälkitarkastuksesta ei edelleenkään ole mitään tietoa.

Miten teillä muilla, oletteko odottaneet yhdet kuukautiset ennen yrittämisen aloittamista (keskenmenon jälkeen siis) vai oletteko menneet tunteella, järjen ääntä kuuntelematta?

Äidillä on kova ikävä

Pieni vauvantaimi pyörii mielessäni lakkaamatta. Yritän tehdä kaikenlaista mutta silti koko ajan mietin häntä. Eilen illalla taas itkin miehelle asiaa, mies alkaa pian varmaan kyllästymään mun itkukohtauksiin..

Minua vaivaa suunnattomasti yksi asia, mikä pyörii mielessäni koko ajan. Tavallaan tunnen helpotusta siitä, että omat tuntemukseni olivat niin oikeassa, kun aavistin, että kaikki ei ole kunnossa. Eivät raskausoireet nyt yhtäkkiä vaan lakkaa olemasta. Tuon oireettomuuden lisäksi, ajattelin raskauttani lakkaamatta, en voinut yhtään rentoutua olemaan raskaana vaan päiväunienkin aikana mietin vaan mitä masussa tapahtuu ja miten siellä voidaan.
Kerroin viimeisenä iltana minut ultranneelle lääkärillekin, että minä tiesin tämän tapahtuneen, se tunne oli niin voimakas.
Kysyin eilen mieheltäni, voinko edes ajatella niin, että tunnen tavallaan helpotusta siitä, että tuntemukseni olivat niin oikeassa? En tietenkään, ikinä maailmassa tunne helpotusta siitä, että raskaus meni kesken, mutta siitä, että olin niin oikeassa kroppani suhteen?
Miehen mielestä minulla on täysi oikeus myös näihin helpottuneisuuden tunteisiin, sillä hän sanoi, että omana itsenään hän ei pystynyt tässäkään raskaudessa tekemään mitään muuta, kuin tukemaan minua ja yrittää rauhoitella kun paniikki iskee, sillä hän ei tiedä, miltä MINUSTA tuntuu. Niinhän se on.
Omat vahvat tuntemukseni antavat taatusti voimaa ja luottamusta seuraavan raskauden suhteen, sillä tiedän, miltä minusta tuntuu, kun kaikki ei ole hyvin.
Mikään ei silti poista sitä tosiasiaa, että minulla on suunnaton ikävä omaa pikkuista. Niin pienen hetken olit sisälläni kasvamassa, niin suurta iloa sinusta sain. Niin suuren ikävän jätit jälkeesi.
Äiti ja isi rakastavat sinua aina.

Itkua psykiatrisen sairaanhoitajan luona

Luulin, että olen ihan hyvin toipunut tapahtuneesta, mutta kun menin eilen psykiatriselle sairaanhoitajalle, mieleeni palautui niin elävästi ensitapaamisemme ja se ahdistava tunne, mikä oli silloin. Itku tuli heti, kun hän kysyi, miten jaksan.
Juteltiin niitä näitä ja lopuksi hän totesi, että minulla on tässä asiassa vielä pureskeltavaa, joten sain vielä yhden ajan hänen vastaanotolleen. Ihan hyvä, sillä mielestäni on hyvä puhua ammattilaisen kanssa, joka osaa sanoa juurikin oikeat sanat, eikä puhu mistään fatalismista, johon uskoen kaikella on tarkoituksensa. En usko, että kenenkään kuolemalla, vaikkakin varhaisella asteella tapahtuneella, olisi mitään merkitystä.
Keskenmeno on menetys yksilötasolla, juuri meidän menetyksemme, juuri meidän lapsemme, yksilö, jota väkisinkin ajattelee, millainen hän olisi ollut, mitä hänestä olisi tullut.

Kerroin hänelle unistani, mitä näin yhtenä yönä. Hänen mielestään unissa on ihan selkeää symboliikkaa, kuten se, että laitan vahingoittuneen kissan laatikkoon ja vaadin saada kissalle peiton pehmikkeeksi ja ennen laatikon sulkemista kissa katselee minua levollisesti, hieman nenänpää näkyen ja minä totean, että kissalla on kaikki hyvin. Suljen laatikon ja minulle tulee levollinen olo.

Oli hyvä kuulla, että kun lapsi syntyy meille, hän pääsee varmasti hyvään kotiin ja että minulla on hyvät mahdollisuudet, sillä kokemusta on sekä spontaanista raskaudesta, että lääkkeellisesti avustetusta raskaudesta. 

Ajatus hieman pätkii, kun vieressä on kaksivuotias papupata..

Mutta halusin vain sanoa, että tunti kerrallaan tästä suosta noustaan ja olenhan jo ihan eri ihminen kuin viimeviikolla.
Aamulla heräillessäni, unen ja valveen rajamailla ollessani, joku ääni sanoi minulle, että tee joka päivä joku ihminen onnelliseksi ja että käyttäydy hyvin.. en tajua mistä sekin tuli. Ehkä pieni enkelimme muistutti minua siitä, että ihmisille pitää olla kilttejä ja tehdä niinkuin haluaisi itselleen tekevän.

ps. en ymmärrä, miksi en saa vastattua kommentteihin sisäänkirjautuneena (enkä edes pääse kirjautumaan sisään vastaamisvaiheessa?!) joten vastaanpa tähän,
rakas lukijani Terhi, olen miettinyt miten teillä menee. Hassua, vaikka en tiedä kuka olet ja mistä kirjoittelet, olen silti miettinyt, olisiko teillä parempia kuulumisia kuin täällä suunnalla.
Toivon, että toinen inseminaatio toisi teille toivotun lopputuloksen ja kiitos tuestasi. Ihanaa, että juuri sinä luet blogiani :) 

päivä 9

Nyt voin kertoa, että elämä alkaa helpottamaan, tästä suosta on todellakin suunta ylöspäin!
Tänään en ole edes itkenyt, vaikka olen polttanut kynttilääkin melkein koko päivän ja ajatellut pienokaistamme, itku ei ole tullut. Kai sitä on niin paljon itkenyt, ettei enää kyyneliä riitä?

Tänään aamulla sain päähäni leipoa pullaa. Ensiviikolla tulee juhlia kaksin kappalein joten pitänee olla jotakin tarjottavaa, jos nyt joku sattuu eksyä kylään.
Vehnäjauhot ja sokeri olivat lopussa joten tein sitten vain 2,5dl taikinan mutta hei, nisua tuli ihan riittävästi maisteltavaksi ja pakastimeen laitettavaksi! En olisi millään jaksanut seistä tuon pienen leipomisen aikana, tuntui että pyörryn (en tiedä miksi) joten olin ihan tyytyväinen, että ainekset olivat lopussa ja tein vain niin pienen taikinan.

Tänään tein lapsen kanssa lenkin päivällä (kävellen+rattailla) ja lenkin jälkeen lapsi lähti isän kanssa mummolaan ja jäin yksin kotiin. Olin ihan varma, että itku tulee jossain vaiheessa, mutta ei?!
Menin suihkuun ja hennasin hiukset pitkästä aikaa ja ai että tuli hienot!
Kovasti piristää kun saa vähän ulkonäölleen tehtyä jotain tämän kaiken jälkeen.
Hammassärkykin on ihan siedettävässä jamassa, en valita.

Näin tänään yhden raskaana olevan naisen (raskaus on aika alussa) mutta vatsaa kuitenkin näkyy jo ja ajattelin mielessäni, että en todellakaan karehdi sitä murehtimista ja huolta mikä tuossa vaiheessa on, vaikka itse olemme heti kun mahdollista, valmiita yrittämään uutta raskautta.
Olen kuitenkin yhden terveen, ihanan lapsen saattanut maailmaan, maailman ihanimman raskausajan ja synnytyksen myötä, joten luotto omaan kehoon on valtava, kaikeasta epäuskosta huolimatta.

Huomenna käymään psykiatrisella sairaanhoitajalla.

Päivä 8

Tasan viikko siitä, kun kuulimme vauvamme menehtyneen.
Tasan viikko siitä, kun elämämme muuttui.
Tasan viikko siitä, kun näkökulma monen asian suhteen muuttui ja meistä tehtiin tahtomattamme taas piirun verran vahvempia ihmisiä.
Ihan kellonlyömälleen viikko sitten aloin hirvittävän soittorumban, selvittääkseni, kuka tulisi hoitamaan lastamme sairaalassaolomme ajan. 

Olen pahimmassa ahdistuksessani polttanut kynttilää.
Sanoin miehellekin, että kun minua ahdistaa, sytytän ko. kynttilän. Se on iso kynttilä, se näkyy tuossa etusivullakin, siinä riittää polttamista.
Tuska alkaa hieman helpottamaan, tänään olen itkenyt vaan muutaman kerran ja sanoin miehelle äsken, että tunnen huonoa omaatuntoa siitä, että asia on ollut mielessäni niin vähän tänään.
Uskon, että hän pitää minua vähän hassuna.

En kuitenkaan usko, että pieni suojelusenkelimmekään haluaa nähdä äitiä ja isiä koko ajan surullisena, vaan haluaa että osaisimme iloita jo olemassaolevista asioista ja lapsesta ja viettää hänen kanssaan iloisia hetkiä.
Tämä surullinen viikko on saanut minut ymmärtämään, miten paljon minulla jo on, miten arvokasta on, kun on rakas mies ja rakas lapsi rinnalla. En kyllä olisi tarvinnut näin rankkaa kokemusta sen arvostuksen nostamiseen entuudestaan. 

Sitten vähän muutakin...
Vanha vaiva takahampaassani alkasi jälleen vaivaamaan. Kipuilua, jomotusta, vihlontaa. Kävin hammaslääkärillä vielä ollessani raskaana ja lääkäri sanoi, että siitä pitäisi ottaa röntgenkuva. Sitä ei sitten otettu, koska olin raskaana. Lääkäri laittoi tuolloin vain jotain täyteainetta ja madalsi paikkaa hieman. Oli tovin parempi ja nyt viime viikkoisen tyhjennyksen jälkeen, se on alkanut kipuilemaan, miksiköhän?
Soitin eilen hammaslääkärilleni ja sain tälle päivälle peruutusajan. En halunnut mennä enää samalle hammaslääkärille vaan vaadin pääsyä toiselle. Onneksi valitsin tämän toisen, sillä hän oli niin paljon ammattitaitoisempi, mielestäni.
Hän oli sitä mieltä että nyt otetaan kuva (olin kertonut että kuvan ottaminen olisi mahdollista) ja että aloitetaan juurihoito. Tulipahan sekin koettua.
Hampaassa on järjetön kipu tällä hetkellä,  tai oikeammin sanottuna hampaan lähimaastossa. Puudutuskohtia särkee.
Silti olisin valmis teetättämään juurihoidon jokaiselle hampaalle, ennemmin kuin kokemaan sen mitä olen viimeisen viikon aikana kokenut.
Hammaslääkäri oli onneksi hirveän ihana ja myötätuntoinen ja nyt minusta tuntuu, että hammas saadaan vihdoin kuntoon.
Kukkaro keveni huomattavasti, mutta pääasia että se paranee.

Jospa hipsisin suihkuun ja sitten nukkumaan, viimeyö oli ensimmäinen yö tapahtuneen jälkeen ilman nukahtamislääkettä, jei! (tosin painajaisia näin koko yön ja valvoinkin aika monta tuntia..)
Perjantaina tapaamaan psykologia, olen niin sen tarpeessa!

uusi kuukausi, päivä 7

Lokakuu vierähti käyntiin. Keskeytynyt keskenmeno tapahtui siis viime kuussa, vaikka olikin viime viikolla. Uusi sivu on kääntynyt.
Eilen illalla ollessani lapsen kanssa ulkoilemassa, siskoni soitti. Puhuimme keskenmenosta. Hän on itse vajaan vuoden vanhan lapsen äiti eikä kokemusta keskenmenosta. Ei kukaan, kuka ei ole itse joutunut asiaa kokemaan, voi edes kuvitella, miten pahalta se tuntuu kun se omalle kohdalle osuu.
Siskoni on ollut kovasti huolissaan ja soittelee tämän tuosta / laittaa viestiä ja kyselee kuulumisia.

 Kauniiden kesäkukkien tavoin kuoli unelmamme uudesta perheenjäsenestämme..

Eilen sain sairaalasta epikriisin.
Diagnoosi: 002.1 Abortus inhibitus H.10+6 (UÄ h.8+3)
TH: MBA40 Lääkkeellinen tyhjennys.

Valopilkkuina epikriisissä ovat muutamat kohdat:
Spontaani raskaus.
Potilaalle ohjelmoidaan kontrolli infertiliteettipkl:lle 6-7 vkon kuluttua.

Pääsen jälkitarkastukseen minua hoitaneelle lääkärille ja hän lupasi minulle heti kuolleen sikiön ultratessaan, että apua saamme jos /kun sitä tarvitsemme.
Emme siis tipu jonon päähän ja joudu taas odottelemaan vuotta, ennenkuin pääsisimme jonkinlaisiin tutkimuksiin.
Jotenkin tuntuu siltä, että pääkoppani ei kestä sitä, että joutuisimme taas yrittämään ja yrittämään ja toivomaan ihmettä. Aion pyytää apua, olisin vaikka heti valmis inseminaatioon tms.

Painonpudotus olkoon suotuisa jälkitarkastukseen mennessä, makeat ovat pannassa (vaikka luulisi, että tässä tilassa sitä suklaata menisi) sillä tiedän, että oloni on entistä surkeampi jos mättään karkkia / sipsiä sisuksiini.

Vielä en uskalla sitä ääneen sanoa, mutta toivon hiljaa mielessäni.. kyllä tämä tästä. joku päivä. 

kuudes päivä.

Kuusi päivää on kulunut siitä, kun kuulimme pienokaisemme kuolleen.
Päivä, jolloin elämämme muuttui. En olisi ikimaailmassa voinut kuvitella, miten kova paikka keskenmeno on. Olihan meillä huhtikuussa tänä vuonna lyhytaikainen ilo, kun plussasin ja saman päivän iltana alkasi vuoto rajumpana kuin normaalisti. Itkimme silloinkin.
Mutta nyt, kun raskaus oli kuitenkin ehtinyt jo viikolle 9, tuska on moninkertainen. Tieto siitä, että pieni ei koskaan tule kotiin, on sydäntä raastavaa.
Miten ihana oli katsella ultrassa reipasta sydäntä ja kuulla lääkärin sanat, että oikein on reipas syke.
En olisi ikinä voinut uskoa, että tilanne kääntyy surulliseksi niin pian.

Vaikka kuinka yritän tsempata itseäni, mieheni ja muiden läheisteni lisäksi, en vain kykene tätä tilannetta oikein käsittelemään. Eilen illalla, ollessamme koko perhe iltakävelyllä, yhtäkkiä kotia lähestyessämme alkoi kurkkua kuristamaan ja paine rinnassa kasvamaan. Mies meni lapsen kanssa kotiin ja minä jatkoin yksikseni vielä pienen lenkin. Oli pakko itkeä itku pois. Siihen en osaa sanoa, auttoiko se oloa, mutta oli tarve saada itkeä hetki ihan yksin.
Lapsen ollessa hereillä jaksan tsempata, vaikka tänään on ollut tosi raskasta. Sain polilta nukahtamislääkettä mukaani, Stilnoctia ja se ei sovi minulle lainkaan. Olen edellisyönä valvonut 3 h lääkkeen ottamisen jälkeen ja unenlaatu oli muutenkin surkeaa. Aamulla olen kyllä väsynyt ja olo on niin raskaan tuntuinen, etten jaksa kättä nostaa.

Aikaisemmin polilta saamani Zopinox oli minulle paremmin sopivaa joten soitin polille tänään ja pyysin sitä lisää. en ole aikaisemmin joutunut turvautumaan nukahtamislääkkeisiin, mutta nyt, tämä tilanne on muutenkin niin raskas minulle henkisesti ja jos vielä joudun yöt valvomaan, en selviäisi arjesta pienen lapseni kanssa, kun mies on töissä.

Aloitin Metforminit uudelleen heti tyhjennyksen jälkeen, ne tasapainottavat minulle sopivalla tavalla munasarjojen toimintaa ja sopivat muutenkin minulle. Jospa edes kroppa toipuisi tästä koettelemuksesta nopeasti.
Vuoto on ollut aika kesyä ja kipulääkkeiden suhteen olen pärjännyt yhdellä Ketorinilla päivässä.

Koettelemus on sellainen, että en toivo pahimmalle vihamiehellenikään, vaikka onneksi minulla ei sellaisia edes ole.

Hiljaisena toiveenamme on, että meitä kohtaisi uusi onni mahdollisimman pian. Se olisi parasta terapiaa.

Keskenmeno

Sananakin keskenmeno on jotain aivan hirveää. Saati, että sen joutuu itse kokemaan.
Olin raskausviikolla 10+5 (ti 24.9) kun olin kuntosalilla treenaamassa. En treenannut mitenkään kauhean rajusti, ei kyykkyjä, punnerruksia tms vaan ehkä hieman reippaampi aerobinen treeni.
Treenin lopussa tunsin tarvetta käydä vessassa ja pyyhkäistessäni huomasin paperissa pienen vaaleanpunaisen valkovuotopalleron. Ajattelin, että kyse olisi jostain harmittomasta, olinhan juuri fyysisesti ponnistellut. Illalla kotona valkovuotoa tuli hieman reippaammin ja olin ihan paniikissa. Mies yritti rauhoitella ja pyysi ottamaan rauhallisesti. Tein työtä käskettyä ja kävin suihkussa jonka jälkeen tulin sohvalle makoilemaan takkatulen ääreen. Itketti silti koko ajan.
Yö meni valvoessa, mietin ja surin asiaa, vaikka samalla yritin jankata itselleni, että kyse on varmaan jostain tavallisesta. Siltikin ääni takaraivossani sanoi, ettei tämä ole normaalia.
Aamulla, erittäin huonosti torkutun yön jälkeen paperiin ei ollut tullut mitään, niinkuin ei yölläkään. Housuun ei tullut missään vaiheessa mitään. Olin jo hieman rauhallisemmalla mielellä, joskin ravasin vessassa koko ajan pyyhkimässä.
Iltapäivällä, keskiviikkona, paperiin tuli enemmän limaa, ei enää valkovuotoa vaan rusehtavaa limaa.
Mies tuli juuri kotiin töistä ja menin ihan shokkiin. Alaselkää ja vatsaa alkoi jomottaa ihan kuin ennen kuukautisia.
Itkin ja tärisin ja olin aivan sekaisin. Mies käski soittamaan terveydenhuollon päivystysnumeroon ja tein jälleen työtä käskettyä. Kerroin tarinani ja sain kuulla, että pitäisi mennä käymään terveyskeskuslääkärillä, että mikäli hän on sitä mieltä, että keskenmeno saattaisi uhata, hän kirjoittaa lähetteen ultraan.
Jonotin tuskissani terveyskeskuksessa 1,5h ja kävin vessassa, ei verta, ei mitään värillistä paperissa. hyvä.

Vihdoin pääsin sisään ja nuori lääketieteen kandidaattimies sanoi että kyseessä on varmasti täysin normaali asia, on hyvin yleistä että vuotelee hieman, varsinkin fyysisen ponnistelun jälkeen. Vaadin pääsyä ultraan, sanoin, etten enää toista yötä valvo.
Sain lähetteen keskussairaalaan gynen polille ja suuntasimme koko kolmihenkinen perheemme (lapsi oli tosiaan mukana, kun emme saaneet hänelle hoitajaa...) kohti keskussairaalaa, kellon ollessa n.21.30.

Onnekseni päivystysvuorossa oli minua yksityiselläkin hoitanut lääkäri, jolle olimme hoitojonossakin (julkiselle) ennenkuin tämä raskaus sai alkunsa. Hän teki sisätutkimuksen ja sanoi, että pelokkaat odottajat, joilla on hieman vuotoa, ovat yksi suurimmista päivystykseen tulevista ryhmistä, teitä on paljon.
No, sisätutkimus tehtiin ja hän totesi, että verestävää limaa tulee ja kun hän otti kätensä pois sisältäni, sitä oli aika reippaasti hänen kädessään.
Sitten käynnistettiin ultralaite ja näyttö oli asetettu sillätavalla, että näin juuri makoillessani, mitä näytöllä tapahtuu.
Hän oli aivan hiljaa, zoomasi, katsoi, loitonsi, katsoi, hänen ilmeensä vakavoitui ja kysyin häneltä, näkyykö syke. Ei vastausta. NÄKYYKÖ SYKE?!?!?! kysyin uudelleen ja hän pyöritti päätään hammastaan purren. "olen pahoillani, ei näy".  Tiesin sen jo ennenkuin hän sanoi sen, sillä näin näytöllä liikkumattoman, rauhallisesti paikallaan kelluvan pienen alkion. Pienessä alkiossa sydän on niin iso osa, että olisin sen itsekin heti nähnyt.
 Lääkäri pyysi istumaan ja halasi. Itkin ja tärisin ja taisin syyttää Jumalaakin siitä, miten hän voi sallia tällaista tapahtuvan. Lääkäri kysyi, haluaisinko rauhoittavia ja kieltäydyin.
Hän kysyi, kerronko aulassa odottavalle miehelleni, vai kertooko hän. Tunsin, etten voi saada sanotuksi mitään järkevää joten pyysin häntä kertomaan.
Mies oli nähnyt heti lääkärin ilmeestä, mitä on tapahtunut. Itkimme yhdessä ja pieni iloinen lapsemme leikki ja väritti värityskirjaansa siinä samalla, toki huomaten, että äidillä ja isillä oli paha mieli.
Pieni masuvauvamme oli menehtynyt rv 8+3 ja oli n.19mm mittainen, kun koon olisi pitänyt vastata rv 10+5. Hän oli kuollut kutakuinkin niihin aikoihin, kun kerroimme iloisina raskaudestamme läheisillemme. Masuvauvamme eli siis vain noin viisi päivää sen Mehiläisellä tehdyn ultran jälkeen, missä miehenikin oli mukana ja missä samainen lääkäri totesi, että kaikki on oikein hyvin ja että koko vastaa viikkoja ja sydämen syke on oikein reipas. Että huoli pois. Niinpä niin.

kuva täältä:

Keskustelimme jatkosta, mitä tulisi tapahtumaan vielä sinä iltana ja seuraavana päivänä.
Kello oli noin. 22.30 kun sain lääkkeen, joka vaikuttaa HCG:n tuotantoon lopettavasti. Siitä lääkkeestä en saanut mitään oireita eikä mitään kipua.
Seuraavaksi aamuksi sovimme menevämme osastolle klo 8.00. Alkoi armoton järjesteleminen, miten saadaan esikoisen hoito järjestymään! kello oli 23.30 illalla ja piti alkaa soittelemaan hoitajia lähipiiristä + tietenkin kertomaan, mitä on tapahtunut. Voi tuskan parahdus mitä hommaa!!

Saimme hoitoasiat järjestettyä kolmen eri ihmisen voimin ja aamulla suuntasimme polille.
Jouduin käytäväpaikalle, sillä osastolla oli ollut paljon leikkauksessa olleita ihmisiä jotka olivat huoneissa, ja lisää oli tulossa kuulemma päivällä.
Käytävällä oli ihan ok olla, mutta kun hoitaja tuli ensimmäisten lääkkeiden kanssa, repesin ihan totaaliseen itkuun ja tärinään.
En halunnut ottaa lääkettä, enkä halunnut, että hän laittaa lääkettä sisälleni. Kävimme hieman keskustelua ja hän kysyi, tunnenko tarvetta puhua asiasta jollekin ammattilaiselle, ettei käy liian raskaaksi taakka kantaa. Sanoin, etten usko asiasta haittaakaan olevan. Hän lupasi järjestää minulle keskusteluapua.
Sain alapään kautta 2 kpl Cytoteciä ja 2kpl suun kautta. Alapään kautta laitettavat saavat verenvuodon alkuun joten kun vuoto alkasi heti ensimmäisen kahden tabletin jälkeen, sain seuraavat lääkkeet (aina 3h välein) vain suun kautta. Ekat siis n.8.30, seuraavat 11.30 ja sitten viimeiset 14.30.
Sain samalla myös kipulääkettä. Ensimmäiset lääkkeet eivät aiheuttaneet kuin hieman verenvuotoa ja sanoin, että haluaisin nähdä alkion kun se tulee ja sain sellaisen oman pöntön mihin päästin asiani. Aina vessassa käytyäni hoitaja kävi kurkkaamassa tuotokseni ja analysoi, mitä oli tullut ulos.
Minulle kerrottiin, että koska olen synnyttänyt jo kerran alakautta, lääkkeiden pitäisi olla tehokkaampia ja raskausmateriaalin pitäisi poistua tehokkaammin.
N.klo 11 pääsin huoneeseen ja kävin samalla vessassa. Soitin hoitajan katsomaan, sillä mielestäni pönttöön oli tipahtanut alkion näköinen verinen klöntti. Hän nappasi sen käteensä ja tutkaili sitä ja sanoi laittavansa sen paperin päälle tutkiakseen sitä tarkemmin.
Hän tuli huoneeseen näyttämään sitä ja sanoi, ettei se hänen mielesään kyllä alkio ole, vaikka se vähän siltä muodollisesti näyttikin. Hänen mukaansa sen olisi pitänyt olla kova ja tuo ei ollut.

Seuraavat lääkkeet tulivat n,11.30 ja sain samalla särkylääketabletin. Noista lääkkeistä alkasivat järjettömät kivut. Ihan kuin synnytyksen avautumisvaiheessa. Selkää jomotti, mahaa särki ja se särkylääke, jonka sain oli kuin tuuleen olisi kussut, ei mitään hyötyä.
Soitin hoitajan paikalle ja pyysin kipupiikkiä.
Kipupiikki rentoutti sen verran (ja vei kivut pois) että pyysin pääsyä pytylle. Hoitaja sanoi, etten missään nimessä saa nousta siihen yksin (vaikka pytty olikin tuotu viereeni, sillä olin yksin huoneessa) ja hoitaja tuli apuun. Pyttyyn holahti toooodella paljon jotakin ja kivut helpottivat kovasti.
En katsellut tuolla kertaa pyttyyn sillä verta tuli niin paljon, että keskityin pyyhkimään sitä alapäästäni, samalla kun mies tuki minua ja hoitaja vaihtoi vaatteitani.
Tuolla kerralla poistui taatusti suurin osa raskausmateriaalista, sillä tunsin sen oikein holahtavan sisuksistani.
Hoitaja tuli myöhemmin kertomaan, että istukka on poistunut ja jotain kalvoja siinä samalla.

Psykiatrinen sairaanhoitaja tuli tapaamaan minua klo 12.30, juuri pahimman lääkepöllyn aikaan. Olin väsynyt (2vrk valvoneena), lievästi psykoottinen (?!) ja erittäin pettynyt ja masentunut. Asia puitiin läpi ja mieleni keveni huomattavasti. Sovimme uuden ajan ensi perjantaille, menen tuolloin käymään samaisella hoitajalla juttelemassa sen hetkisistä tuntemuksista.

Psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa jutellessa tunsin, kun vuoteeni kastui. En tiennyt mitä sieltä tuli, enkä alkanut siinä analysoimaan.
Hänen lähdettyään soitin hoitajan paikalle ja lapsiveteni oli tullut ulos. Sitä oli muuten aika paljon, ottaen huomioon, että olin viikolla9 (11).

Vaihdettiin lakanat ja koko vaatekerrasto jälleen kerran ja pian sain kolmannen lääkeannoksen.
Siitä ei enää tullut kipuja enkä vaatinut särkylääkettä.

Pian hoitaja tulikin sanomaan, että saisin mennä ultraan, katsotaan onko kohtu tyhjentynyt.
Lääkäri tutki ja sanoi, että hieman on limakalvopaksuuntumaa vielä ja "jotain kiinteähköä siellä näkyy" mutta että pitäisi illan aikana valua ulos.
Suttasin oikein kunnolla sen ultraushuoneen sillä vielä tuossa vaiheessa vuosin aika rajusti.

Puin päälleni ja sain kotiinlähtöluvan. Mies kehotti käymään suihkussa, sillä hän oli nähnyt että olin sutannut itseni puoleen selkään saakka. Kävin pesulla ja sitten puin, lähdin hakemaan kamppeita huoneesta ja kiitimme hoitajia ja lähdimme kotiin.

Fyysinen ikävä esikoista kohtaan oli järkyttävä ja vaadin ehdottomasti lapseni nopeaa noutoa hoitopaikasta kotiin, sillä halusin vain pitää häntä lähellä ja pussailla, nuuskutella.

Keskenmenosta kroppa palautuu nopeasti, ei ole kipuja, ei jomotuksia ja vatsakin on pienentynyt.
Vielä kun saisi pään mukaan parantumisprosessiin ja sydämen, sillä sydämessä on niin suuri musta möykky että sen sulamiseen menee aikaa. P.A.L.J.O.N.


Olemme erittäin suruissamme, pahoillamme, katkeroituneitakin, emmekä todellakaan usko, että tällaisella on mitään tarkoitusta. Emme halua kuulla, että "kun olette nyt raskautuneet, raskaudutte jatkossakin". Mikään ei tuo menehtynyttä vauvan alkuamme takaisin ja juuri häntä ikävöimme.
Eniten olen pahoillani siitä, ettei rakas esikoisemme saanut nytKÄÄN sisarusta.
Hän niin kovin tykkää pienemmistä lapsista ja on kova hoitamaan.
Tunnen epäonnistuneeni suuresti, kun en pystynyt lasta hengissä sisälläni pitämään. Vaikka kaikki sanovat, että minä en olisi mitään pystynyt tekemään toisin, minä en usko. Vielä. Ehkä sekin päivä tulee.

Nyt sattuu sydämeen niin paljon, että se itkee verta. Ellei esikoistamme olisi, olisin varmasti joutunut jatkohoitoon psykiatriselle. Se on totuus.

Maailmani romahti

Itkenyt olen niin,että silmäluomista on verisuonet katkenneet. Kipu on raastavaa,huutavaa tuskaa,mutta silti suurin kipu on sydämessä. näin pienen,liikkumattoman vauvan alun kelluvan lapsivedessä ultrauskoneen näytöllä, maailmani repesi. Hajosi pieniksi palasiksi. Ei sykettä enää. ei pienet raajat liikkuneet.Olin niin shokissa, etten pystynyt miehelleni kertomaan vaan pyysin gyneä kertomaan. Meillä oli naperokin sairaalassa mukana sillä emme saaneet hänelle hoitajaa. Sydämeni särkyi, kun ajattelin,ettei pieni palleromme saakaan sisarusta. Laskettu aika, 18.4.2014 tulee olemaan taatusti päivä,jolloin luhistun,varsinkin, ellen ole uudelleen raskaana.
Olen tänään kokenut lääkkeellisen tyhjennyksen ja olen enemmän kuin saatanallista vihaa täynnä. Olen pettynyt, pettynyt ja pettynyt. Yritän kaiken vihan keskellä miettiä, miksi näin kävi meille!? Lapsen saaminen aluilleen on työn ja tuskan ja ennenkaikkea piiiitkän ajan takana ja sitten käy näin.
Olen sekaisin,eikä kipupiikit, muut särkylääkkeet, kolmen vuorokauden valvominen ja loputon suru,ainakaan paranna tilannetta.
Sairaalapsykologi kävi kanssani juttelemassa ja sovimme tapaamisen myös ensiviikolle. Ihmiset,jotka minua sairaalassa hoitivat,olivat ihania,empaattisia ja sanoinko jo, aivan ihania. Eräskin työvuoroaan lopetteleva vanhempi hoitaja kyynelehti,kun kiitin häntä lämpimästä hoivasta.
Anteeksi sekava tekstini mutta tajunnanvirta on nyt mitä on, ymmärtänette. Ja miksi roikun netissä,kun olen niin sekaisin ja väsynyt,johtuu siitä, että yritän pysyä hereillä vielä tovin,kunnes natiainen menee nukkumaan.

Kirjoittanen lisää, kunhan saan itseäni koottua, nyt on takki niin tyhjä, etten voi kuin..en edes tiedä mitä. 

Ensimmäinen neuvolakäynti

Eilen oli ensimmäinen neuvolakäyntini. Tai no, olenhan minä sillä neuvolalääkärillä jo käynyt aiemmin mutta ns.perus raskausajan neuvola oli eilen.
Pissa oli puhdas, Hb oli 144, verenpaineet olivat ihan ok, ja painoa oli tullut puolisen kiloa raskauden alusta.
En muistanutkaan miten paljon brosyyriä ja lippulappusta sitä ensimmäisellä käynnillä saakaan! Joitain lippusia jätin pois, sillä ne löytyvät jo ennestään.
Suosikkeihini kuuluu ehdottomasti se kirja, missä on toisessa päässä isälle ja toisessa päässä äidille tekstiä. Siitä me esikoisenkin raskauden aikana aina lauantaiaamuisin luettiin, mitä tällä raskausviikolla tapahtuu :) Nyt tässä raskaudessa viikot vaihtuvat perjantaisin.

Neuvolantäti on sama vanha tuttu kuin aiemminkin, halusin hänet ja soitin suoraan hänelle, enkä mihinkään vaihteeseen.
Hän on niin ihana, ei nipota ja napota asioista vaan puhuu järkevästi ja on kertakaikkisen ihana ihmisenä.

Sydänääniä hän ei olisi halunnut vielä kuunnella, sillä sanoi, että ne tuskin kuuluvat. Halusin kuitenkin kokeiltavan ja eihän ne kuuluneet. Ensi kerralla sitten, seuraava neuvola on n.5 viikon päästä.
Sain kilpirauhasarvonikin eilen, olin kontrollissa viime perjantaina. TSH oli 1,29 ja T4V 17 eli ihan hyvät ovat. Saan vielä maanantaina vahvistuksen neuvolalääkäriltä, jatkanko samanlaisella Tyroksin annostuksella jatkossakin (0,125mg/pvä).
ilmeisesti joka kolmanneksessa olisi hyvä käydä kontrollissa.

Uutena sitten vuoden 2010-2011 on tullut isäneuvola :D Isälle varataan yksi kerta, missä jutellaan asioista isän näkökulmasta ja tehdään mm. kehonkoostumusmittaus.
Aika hauska juttu, mielestäni ihan mukava uutuus.

Minulta kysyttiin eilen, haluaisinko käydä ravitsemusterapeutilla, kieltäydyin jyrkästi. En niin turhaa käyntiä ole elämässäni tehnyt, kuin viime raskaudessa käyntini ko.terapeutilla.
Sain kuulla syöväni ihan ok, rasvatonta maitoa voisin juoda lasin vähemmän (!?!?) ja oivariini kannattaisi vaihtaa johonkin keijuriiniin tms. Joo, en ole vaihtamassa. Enkä muuten ole tulossa enää toista kertaa samaiselle vastaanotolle. Ko. terapeutilla käynti on varmasti ihan ok esim totaalikasvissyöjille tms.

Tänään rv 9+5 <3

Mietteitä iltahämärässä

Olen ollut kahdestaan lapsen kanssa kotona eilisestä iltapäivästä alkaen ja ei ole ollut vapaa-ajan ongelmia. Eikä ainakaan vähintään siitä syystä, että meillä on ollut hoidossa myös koira, torstai-illasta alkaen. Tänäänkin, aamulla kahdeksalta alkoi kuulumaan uikutusta kodinhoitohuoneesta ja pikkukoira halusi ulos. AAAivan liian aikaisin minun makuuni, ottaen huomioon, että nukahdin yöllä varmasti vasta joskus kolmen aikaan.. pyörin ja hyörin ja mietin asioita, lähinnä kai sitä, että onko kaikki ovet lukossa :)
Päivällä syötiin ja laitoin naperon nukkumaan. Ajattelin, että menen itsekin pienille nokosille.
No, turha toivo. Talomme yllä, siis ihan oikeasti, meidän talomme yllä, lenteli joku perhanan harrastelijalentelijä ees taas ja se kone oli kyllä joku maailmansodan aikainen, ainakin metelistä päätellen! Lapsonenkaan ei nukkunut kuin 20min (yleensä 2h) kun se palliainen pöristeli koko ajan. Tekikö mieli ampua se alas, no teki! :D

Lapsonen on tietenkin tapansa mukaisesti kiukutellut solkenaan kun päiväunet jäivät väliin, mutta sehän oli odotettavissa.
Huomenna onneksi iskä tulee kotiin ja alkaa arki taas rullaamaan, vaikka mieheni tekeekin pitkää päivää, sekin helppaa kovasti jos hän tekee esim naperolle iltapesut. Mulla kun alkaa yleensä iltaisin mahakin painamaan jostain syystä, kai se jotain turvotusta on.

Hassua muuten miten en ole ollenkaan niin selvillä raskausviikoista, kuin esikoisen aikana! Nytkin pitää oikein miettiä, missä mennään ja mehän mennään rv 9+1 :)

Mukavaa viikonloppua!

Lasten oma kirjakerho ja Satukirjasto

Pääsin Buzzaamaan Lasten Oman Kirjakerhon Satukirjastoa. Kyseessä on siis http://satukirjasto.lastenomakirjakerho.fi/ ja olemme selailleet kirjaston antimia yhdessä kaksivuotiaani kanssa. 

Kirjastossa on valmiiksiluettuja satuja, joita lapsi voi itsenäisesti selata ja aina äänimerkin kuultuaan kääntää itse sivua. Äänimerkin lapsi oppi nopeasti ja totesi aina ääneen "nyt mä käännän sivua". 

Sivun kääntäminen ei aina kuitenkaan onnistunut ja lapsella paloi käämit kun sivu ei vaihtunut. Jos yritti vaihtaa sivua ja teki liikkeen jotenkin huolimattomasti, sivu jäi paikoilleen eikä sitä samaista sivua enää luettu uudelleen. Tässä kohtaa temperamenttinen lapseni suuttui ja lukeminen jäi sikseen. Kyseessä ei siis ole sivuston toimimattomuus, vaan pikemminkin lapsen vielä hieman puutteellinen taito käyttää Ipadiä.  

Oli kiva kokeilla tätä satukirjastoa, sillä huomasin, että lapsi tykkää enemmän liikkuvasta kuvasta, kuin paikallaan olevista kuvista, vaikka ihan perinteisen kirjan lukeminen on hänen mielestään ihan huippua.

Satukirjaston kirjoja olemme lukeneet yhdessä mutta innokkuus kirjojen lukemiseen Ipadillä ei ole yhtä suurta kuin perinteisten kirjojen lukemiseen. 

Satukirjaston tarjonta on monipuolista ja uskon sieltä löytyvän aineistoa niin pienille pojille kuin tytöillekin. 

Meidän tapauksessamme emme kuitenkaan tule ostamaan jatkoa tälle kokeilukuukaudelle vaan pitäydymme tulevaisuudessa (ainakin tällä erää) perinteisissä kirjoissa ja lasten elokuvissa. 

rv 8+3

9.raskausviikko menossa ja vielä olen säästynyt oksentamiselta :)
Kuvotusta on ollut mutta oksentaa ei ole tarvinnut, aivan mahtavaa!

Käytiin miehen kanssa yksityisellä ultrassa ja juttelemassa mm.kilpirauhasasioista. Voi kun meidän pieni oli kasvanut kovasti! Neuvolalääkärillä ollessani alkion pituus oli 5,4mm ja nyt se oli 15mm!
Sydän jumpsutti reippaasti ja mieskin herkistyi katsoessaan pientä, mutta vahvaa sydämensykettä.

Väsymystä on ilmassa ja monena päivänä on tullut ns.totaali uupuminen, ei siis kertakaikkiaan jaksa yhtään mitään! Lopetin Lugesteronien käyttämisen 4 päivää sitten ja sen jälkeen rinnat ovat kipeytyneet sekä vatsaa juilii kovemmin kuin lääkityksen aikana.

Eilen kerroimme lähipiirille asiasta ja kaikki ottivat asian hyvin iloisesti vastaan :)

rv 7+0

Kahdeksas raskausviikko pyörähti käyntiin. Ja täällä ei sitten "poksuta", liekö yksi maailman ärsyttävimmistä sanoista!!
Olo on ollut tosi hyvä, en ole vieläkään oksentanut vaikka tänään nousi piimä takaisin kurkkuun melko pian sen juomisen jälkeen, mutta sain estettyä oksentamisen.
Väsy on kova ja tuntuu että pulssi nousee pienenkin ponnistelun jälkeen aivan uskomattomiin sfääreihin, pakko siis ottaa suht iisisti. Eilisen päivän tein jotain koko ajan, siivosin, viikkasin pyykkiä, siivosin esikoisen huonetta, tein puutarhahommia ja illalla sitten alavatsalta alkoi tulemaan muistutusta, ettei kannattaisi liikaa rehkiä. Ikäviä, tylppiä pistoja tuntui kohdusta.
Illalla olin niin väsynyt ja viluissani, että kun esikoinen nukahti, menin samantien suihkuun ja nukkumaan. Jää parisuhteen hoitaminen aika minimiin kun mies tuli kotiin 30min ennen esikoisen nukahtamista. No, onneksi on viikonloppu, näkee miestäkin vähän enemmän.

Päiväunia tarvitsen ja olen erittäin onnellinen, että olen siinä asemassa, että se ylipäänsä on mahdollista.
Ensiviikolla vielä yksityiselle ultraan, sitten odotellaankin kunnallista ultraa taas seuraavaksi :)

ihanaa viikonloppua!

"täällä on kaikki oikein hyvin"

Blogihiljaisuus meinaa vaivata tällä suunnalla. On kamalasti tekemistä ja kun tekemiset on tehty niin sitten väsyttää.

Vointi on ollut todella hyvä, lukuunottamatta pienenpientä kuvotusta ja iltapäivä/iltaväsyä. Yleensä tuo iltapäiväväsy iskee kun juniori herää päiväuniltaan. En vain osaa mennä lepäämään kun hän nukkuu, vaikka yleensä hänen uniensa aikaan laitan ruokaa ja lueskelen uutiset tai katson digiboxilta jotain mielenkiintoista ohjelmaa. 

Eilen pääsin käymään neuvolalääkärillä. En varsinaisesti ollut huolestunut oireettomuudestani, mutta kun otin neuvolantätini kanssa puhelimessa asian puheeksi, hän sanoi että voisin käväistä neuvolalääkärillä, saisin ultran ja tuo tarkistus menisi siitä tarkistuksesta, joka tehdään yleensä 14viikolla (?). 

Tehtiin normaali sisätutkimus, kohdunsuu näytti siistiltä ja sitten paineltiin vatsaa ja voi piruvie että oli herkkä vatsa! 

Lopuksi hän ultrasi sisäkautta ja se hiljaisuus, mikä tuntui kestävän ja kestävän ja KESTÄVÄN ennenkuin hän sanoi mitään + tietenkin näyttö oli suunnattu vain häntä kohti....

Lopultakin hän käänsi näytön minua kohti ja sanoi: " erittäin hento sikiökaiku on havaittavissa ja sydän lyö reippaasti". Näin itsekin pienen rusinamme näytöllä, pituutta pikkuruiset 5,4mm ja vastasi viikkoja 6+2 (eilen oli 6+3).

Kaikki siis hyvin ja oikein reipas syke näkyi, sydänääniä on turha näillä viikoilla vielä yrittää kuunnella, mutta syke näkyi ja tämä mamma sai (taas hetkeksi) mielenrauhan. Kuvalaatu ei ole paras mahdollinen, kännykällä otettu ultrakuvasta ja se ultrauslaitekin oli ihan peestä..

Meidän rusinamme <3 

en ainakaan tunnusta itseäni himotestaajaksi

Mutta pakko oli toinen digi tehdä, nyt mä lopetan testaamisen. Ei muuten tarvinnut kauaa odotella tulosta näyttöön, teksti ja numero pärähtivät yhtäaikaa näkösälle.
Olen onnellinen ja tärisen <3

raskaana vahvasti

Alla tämänaamuinen rv 4 + 3
Yllä eilinen päiväpissatesti.

Kesä ohi, elämä alkaa?

Kesä tuntuu menneen ohi, välillä on todella lämmin mutta niinkuin nyt, sää on todella kolea ja sateinen. Aurinkoa on tullut otettua, kun oli viimeksi tuo helleputki, laitoin naperolle uima-altaan terassille ja nautin lapseni ilosta. Itse loikoilin terassilla ja nautin välillä pirskahtelevista vesisuihkuista, mitä pieni ampui vesipyssyllään.
Mökillä ollaan oltu ja tänään taas lähdetään. Ihanaa kun saa järven äärellä rentoutua ja napero on käynyt uimassa, ainoa meistä joka on uskaltanut! Varsinainen hurjapää ja ikää kaikki kaksi vuotta!

Ollaan nautittu kesästä ja piharemontista, kyllä siitäkin voi nauttia ;)
Peittojenheiluttelurintamalla on ollut toooodella hiljaista ja mietin tuossa kp 15 kun olin tuntevinani ovisoireita, että mahdanko ovuloida luomuna. Ehkä kropassa oli kumminkin Clomeista vielä jämiä?
Seksiä olemme harrastaneet tasan kaksi (2) kertaa koko kierron aikana, oletettu ovis oli siis kp 15 perjantaina kaksi viikkoa sitten.  Seksiä oli sitä edeltävänä maanantaina ja oviksesta viikko jälkeen lauantaina. Ei siis mitään chansseja raskautumiselle. Mutta, tarkoitushan olikin pitää taukoa koko yrityksestä ja ressaamisesta ja siinä on kyllä onnistuttu.

Tässä kierrossa olen siis ottanut Metforminit käyttöön ja Primolut Norit, primoja otin yhden kp 15-24 ja metuja otin nostaen viikottain annostusta niin että nyt käytössä on 2mg/pvä, eli maksimiannos.

Eilen olin siskoni ja lapseni kanssa syömässä päivällä. Join ruoalla tosi paljon nestettä, ainakin 2 isoa mukia vettä ja maitoa. Tulin kotiin ja jokin ääni sanoi, että kaapissa on yksi Pregcheckin liuska, käytä se. Ajattelin, että no, kusaisempa sen pois pyörimästä.
Nesteen imeytyessä liuskaan, näin väriä testialueella. Herrajumala. Viiva kehittyi siihen ihan samantien ja PUNAISENA! en meinannut millään tajuta, enkä tajua vieläkään! oikeasti? MINÄ RASKAANA? ja olin kumminkin juuri juonut tosi paljon ja siltikin viiva oli niin vahva?

soitin samantien lääkärilleni ja hän sanoi että metut pois samantien ja thyroxiniin annosnosto. eli nyt otan thyroxinia yhden ison ja yhden pienen tabun joka aamu.

Tänä aamuna tein vahvistukseksi Digin ja kyllä, vahvasti raskaana ollaan, raskaana 2-3 :) Toiveemme on vihdoin kuultu! Voikun tämä pieni pysyisi matkassa ja saapuisi terveenä ja toivottuna neljänneksi perheemme jäseneksi..
21 piitkää ja pimeää kuukautta olemme toista lasta toivoneet ja yrittäneet, väkisin ja vähemmän väkisin. Nyt elokuussa piti tulla kutsu lapsettomuustutkimuksiin ja eilen sain soittaa lääkärilleni ilouutiset.olen niin onnellinen mutta samalla pelkään kuollakseni, että tämäkin menee kesken. Sain lääkäriltäni luvan aloittaa Lugesteronit (200mg aamuin illoin alakautta) sillä kerroin keskenmenopelostani.




olen maailman onnellisin ihminen ja toivottavasti pysynkin sellaisena!
Nyt kaikki maailman voimat auttamaan ja tukemaan tätä pientä ihmistaimea joka on vihdoinkin suotu kasvamaan kohdussani <3

yhden viivan nainen. maho.

testi näyttää negaa ja menossa dpo 14. kuinkas muutenkaan.

ihana lukijani oli kysellyt kuulumisiani, tiedostamattanikin olen pitänyt taukoa kirjoittelusta, on mennyt aika muksun synttäreiden ja piharempan kanssa.


Noin viikko oviksen jälkeen oli kovaa vatsakipua ja rintojen pingotusta ja nänniherkkyyttä muutaman päivän ajan. Olen laittanut ihan sumeesti ne lugejen piikkiin. Yöhikoilu on ollut jotain ihan käsittämätöntä, herään joka yö siihen kun tyyny on läpimärkä. Ei auta ilmalämpöpumput eikä vähäinen vaatetus.

kävin jokin aika sitten siellä yksityisellä lekurilla, joka hoitaa nimenomaan meitä hedelmättömiä. Lääkäri kyseli perusteellisesti kaiken menkkojen alkamisesta ja kierron pituuksista, miten esikoinen sai alkunsa- siis monennestako clomikierrosta jne. Oli todella perusteellinen ja sanoi, että hän huomaa, että kauan olemme yrittäneet. Kerroin huhtikuun biokemiallisesta sekä viime heinäkuisesta plussaamisesta jne.
Odotin vain hetkeä, kun alkaa painosta saarnaaminen. Ja alkashan se. Mun BMI on siis tällä hetkellä rapiat 36 ja 35 on julkisella hoitojen aloittamisen raja. Joo, sen mä jo tiesinkin. Piti pahana, että kilpirauhasen vasta-aineita ei ole tutkittu, sitä olen itsekin ihmetellyt. Pahana piti myös sitä, että olen syönyt yhdeksän clomikiertoa viimeisen vajaan kahden yrittämisvuoden aikana ja että metujen käyttö on lopetettu lääkärin määräyksestä.

No, nyt on homman nimi tämä: sain lähetteen julkiselle, eli tämä sama lääkäri hoitaa minua sitten julkisella. Heinäkuun koko pulju on kiinni, mikä on ihan hyvä, kun itsellämmekin on lomaa ja olemme reissussa. Elo-syyskuussa tulee kutsu tutkimuksiin ja mulla on tosiaan painon pudottava, mielellään vähintään 10kg, että hoitojen onnistumiselle voitaisiin antaa jonkinlainen mahdollisuus. Metujen käyttöön palataan, niitä vastaan minulla ei ole mitään, ne sopivat minulle oikein hyvin. Aloitan ne sitten KUN ensikierto alkaa. Määräsi minulle myös primoluteja, nekin aloitan sitten ensikierrossa. Alkaa olla melkoinen lääkemixi meikäläisellä.
Painon ei tosiaan paljon tarvitse pudota siihen, että saan bmin 35:n mutta tietenkin painon pitäisi pudota, ainakin sen parikymmentä kiloa.
Mutta ihan jees fiilis ja ollaanpa julkisella odotuslistalla. Ja lääkäri sanoi, että kaikki tehdään, mitä voidaan, mutta painon on pudottava. Yes, I heard you.

:)

:) kp 15 ja digiin pärähti naama :) sen verran on tullut omaa kroppaa tutkiskeltua viimeisen kohta kahden vuoden aikana että tietäis jo melkein ilman testejäkin, koska on otollinen aika peittojen heiluttelulle.
Tänään ja huomenna pitäis ukon jaksaa, vaikka tietenkin just nyt taas on ihan kauhean paljon kaikkea akuuttia hommaa...

kp 14 ja ei hymyn häivää

Kp 14 ja digitesti ei hymyile. Limat on, halut on ja alavatsan paine on mutta testissä pälyilee tyhjä pallo.  Olimme äsken syömässä ja join siellä aika paljon, olisikohan pissa laimentunut eikä siksi hymyile.
Teen uuden huomenna, tänään en enää testiä tuhlaa. talletuksia on ainakin tehty :)

kp 2 ja uusi tuplaclomikierto

Niinhän siinä kävi jälleen kerran, että vuoto alkoi. Kierto ei venynyt, kaikista ennakkoluuloista huolimatta, vaan alkoi suht ajallaan vaikka Lugesteronitkin olivat käytössä. 30 päivää oli siis tuplaclomikierron pituus kun yhdellä clomilla se on venynyt säntillisesti siihen 32-33päivään. Nytkin, jos olisin malttanut olla testaamatta, minun ei olisi edes tarvinnut testata sillä vuoto alkoi aikaisemmin. Kivut ovat massiivisia ja vuodon määrä vielä massiivisempi. Otin kuukupin käyttöön, se on ollut mulla kaapissa jemmassa vuosia mutta vähemmälle käytölle se on jäänyt. Jotenkin tuntuu, että kun vuoto on niin runsasta, alapää hautoo koko ajan.

En kyllä käsitä, miten myös Pregcheck antoi liuskaan haamua? Oliko jälleen kemiallinen vai onko nekin testit nykyään sellaisia, että näyttävät viivanpaikkaa tai hailukkaa haamua. RFSU on ainakin boikotissa tästä lähtien.
Tänään nappasin ekat tuplaclomit ja tämä clomikierto onkin tällä haavaa viimeinen, ainakin tästä purkista. Heinäkuun eka päivä menen toiselle lääkärille ja katsotaan mitä hällä on sanottavana. Ko.lääkäri on lapsettomuushoitoihin erikoistunut, NAISlääkäri- saa nähdä osaanko enää naislääkärin kanssa asioidakaan ;)

Kevennyskuuri on jälleen menossa, toista päivää nyt. Äsken grillasin kanafileitä, maustettuna Tandooritahnalla, kyytipojaksi keitettyä kukkakaalta ja lanttua sekä hieman voisulaa. Lautaselle pääsivät myös harvinainen herkkuni, mung-pavun idut. Ajattelin, että olen jälleen kerran armollinen itselleni, enkä ole liian tiukka. Jos tekee mahdottomasti mieli jotain hyvää, suon itselleni pienen hyvän hetken. Mutta en liikaa, sillä se lähtee taas käsistä.

Mitäs (ilmeisesti ainoalle) lukijalleni kuuluu? Testasitko lauantaina vai alkoiko vuoto?

Älä edes yritä

Älä edes yritä kertoa minulle, että ihmeitä tapahtuu. Minä en enää usko. Uskoani on koeteltu niin monesti, niin kovalla kädellä ja silloin, kun murusia suurimman toiveen toteutumisesta on annettu, on ne otettu samantien pois. 

Älä edes yritä sanoa minulle, "älä stressaa, stressaaminen ei auta mitään ja voi pahimmassa tapauksessa jopa entisestään vaikeuttaa hedelmöittymistä." Voin kertoa sinulle, että kaikkeni olen tehnyt ollakseni stressaamatta. Älä edes yritä kertoa minulle, että yritä kovemmin. 

Älä edes yritä kysyä minulta, äläkä mieheltäni, "koskas teille toinen lapsi, eikö lapsenne tarvitsisi jo sisaruksen?" Tekisi mieli läpsäistä sinua avokämmenellä, kun joka kerta tavatessamme kysyt sitä. 

Älä edes yritä vakuuttaa minulle, että "kaikki aikanaan". Et voi tajuta, miten vihaan tuota lausetta. 

Älä sano minulle, "ole armollinen itsellesi, onhan sinulla jo yksi onnistunut synnytys takana". Olen monesti itkenyt iltaisin armotonta kaipuun tunnetta, joka valtaa lapseni mentyä nukkumaan, sylini kaipaa toista lasta, sillä se tietää, miltä tuntuu omaa lasta pidellä ja rakastaa. 

Älä edes yritä lohduttaa minua kertomalla, miten "matti ja maijakin saivat lapsen kun oli sen aika, he yrittivät sentään 15 vuotta", minua ei kiinnosta. Voitko uskoa, että oma sekundäärinen lapsettomuuteni ja siitä aiheutuva kärsimys, on minulle ihan tarpeeksi. Minua ei kiinnosta, minä kyllä tiedän, että ihmeet tapahtuvat muille. Siitä ei tarvitse minua erikseen muistuttaa.

teksti on omani, ethän kopioi.

Kissan viikset, sanon minä.

dpo 12 ja nega testattu. käytössä edelleen Pregcheckin liuskat, niihin luotan kuin kiveen. En ole niihin koskaan saanut viivanpaikkoja, enkä vääriä positiivisia. Nega on aina nega, ihan kiiltävän valkoinen nega. Raskaustesti minun makuuni.
Tänään jostain kumman syystä tutkin testiä erityisen kauan. Nega, ajattelin aamulla ja heitin testin kaappiin. ihan sama. otti päähän.
Päivällä testin kuivettua kunnolla, aloin tutkimaan sitä uudelleen. Hetkinen. Näenkö jotain? Enkö näe? Onko meillä suurennuslasia? Ei ole. Menen ulos päivänvaloon katsomaan. Ei, ehkä silmäni valehtelevat. Mitään selkeää viivaa en näe. Miksi sitten mietin, onko testissä muutakin kuin kontrolliviiva. No, se tunne.
Miten saisin mahdollisesti ilmestyneen haamun näkyviin. HAA! Meillä on kirkasvalolamppu! Testin kanssa lampun eteen kykkimään ja kyllä, näen tietystä kulmasta poikkiviivan. Sitä ei näy normaalivalaistuksessa, eikä siitä saa kuvaa. mutta minä näen sen. Ajattelen, että ehkä kun näen kontrolliviivan, se siirtyy verkkokalvoilta siihen valkoiseen kohtaan, missä viivan pitäisi olla. Peitän kontrolliviivan valkoisella paperilla ja näen sen erittäin hailun hailun hailun viivan sittenkin. En ole koskaan aikaisemmin nähnyt tuollaista Pregcheckissä. 
Annan jälleen kerran itselleni turhaa toivoa ja sitten tullaan korkealta ja K.O.V.A.A.
Hakkaan päätäni seinään ja kidun. Liian monta päivää vielä siihen, että tiedän, alkavatko kuukautiset vai saanko iloita.
Tämä on hanurista.

Superärsytys

Nyt ärsyttää ja kovaa. Enkä oikein edes tiedä, että pitäisikö.
Olen puhunut oireettomuudesta, mikään ei viittaa siihen, että olisin raskaana. Eilen tosin podin pahaa oloa ja yrjö yllätti kahteen otteeseen. En tosin tiedä, mistä johtui. Oli painon tunnetta vatsalla ja lapselle tekemäni keiton lemu oli jotenkin niin oksettava.
Eilen tosiaan tuhlasin päiväpissalla apteekin oman raskaustestin ja ihan kirkas nega kuten kuvitella saattaa. Pissa oli ollut rakossa hyvin pienen hetken.
Tänäaamuna tein PC-liuskan aamupissasta ja toisesta aamupissasta Alicen liuskan, kummatkin kirkkaita negoja. Masistaa ihan helvetisti, vaikka viikon päästä mulla olis oikeasti vasta järkeä testata. Mulla on HCG noussut aina tosi hitaasti, myös esikkoa odottaessani ja ensi tiistai on vasta kp32 eli päivä, jonka jälkeen voisi menkkoja odotella. Tuntuu niin typerältä ja surulliselta, enkä mä nyt normaalisti edes testaisi näin aikaisin, mutta...sitä on niin tohkeissaan, eikä päässä ole muuta ajatusta kuin sisarus lapselle.
Kun saisi päänsä jollekin OFF-moodille aina oviksen ja testailun väliselle ajalle...

Kp 23 dpo 9

Ajattelin muutaman sanasen tulla kertomaan oloistani, tai oikeastaan niiden puutteesta. Mikään ei oikeastaan viittaa siihen, että olisin raskaana, eikä siihenkään, että kuukautiset olisivat lähestymässä. Lugeja olen laittanut aamuin illoin, alkaen kp 17 illalla. Lugeista ei ole tullut mitään sivuoireita, eivätkä ne mitenkään erityisesti sottaa. Muutamat ihmiset varoittelivat, että sitä Lugetatinaa on sitten joka puolella, mutta ei mulla vaan ole :D
Eilen illalla iiiihan pienen hetken sattui mahaan ja nukkumaan käydessä rintoja aristi hieman, mutta nekin ovat menneet ohi.
Aamu-ja iltalämpöjä olen testaillut, ovat kokoajan 37,3-37,7 välillä.
Vessassa ravaan päivisin jatkuvasti, onneksi yöllä ei tarvitse. Toki juonkin paljon päivisin, kun onniin kuuma ja Lugetkin kuulemma lisäävät virtsaneritystä (?).
Pitäisi jostain hankkia muutama testi, ehkä turvaudun jälleen Pregcheckiin, se kun eiole virheellistä tulosta antanut koskaan. :)
Voi kun mä niin toivon, että nyt olisi onni myöden!

Uni

Viimeyönä unessani tapahtui paljon.
Olin tavannut jossain nuoruuteni ihastuksen, Petrin. pitkä ja erittäin komea mies ollut aina. Hän oli jossakin teatterissa töissä tuossa unessa ja olin katsomassa hänen esitystään. Esityksen jälkeen hän tuli ja halasi minua kovasti rutistaen ja kysyi, mentäisiinkö syömään jonnekin..nikottelin ja sain sanotuksi, että olen aina halunnut tätä miestä (mutta en koskaan uskaltanut kertoa tunteistani) ja nyt kun se on mahdollista, en voi, sillä minun pitää mennä leikkimään lapseni kanssa. Petri kysyi, voisinko joku ilta ottaa hänen kanssaan lasin viiniä, sitten kun mun ei tarvitse leikkiä..Ups, enhän mä voi kun olen raskaana! Semmonen pikku muuttuja tos Petrin ja mun suhteessa ;) ja olin siis raskaana aviomiehelleni, en vain ymmärrä, mistä tämä Petri tuli kuvioita sotkemaan! :D Niin pimeää!

Toivottavasti uni on enne, tuon raskauden suhteen!

kp 17 dpo 4

Eilen illalla nukkumaan käydessä minua kouristeli alapäästä. Sellainen jännä kouristelu, mikä tuli sykäyksittäin  ja kesti muutaman minuutin. En osaa selittää, miltä kipu tuntui, mutta hyvin ainutlaatuiselta, vähän samalta kun joskus kylkeä pistää niin ettei saa itseään suoraksi. Olin sikiöasennossa sängyssä ja ihmettelin mitä tämä oikein on.

Katselin eilen harmaata päätäni peilistä ja mietin, miten saisin siihen hieman eloa. Hiukseni ovat pitkät ja tuuheat, mutta väri on aina niin väsynyt. Mikään hiusväri ei tunnu kestävän ja haalistuu lisäksi hyvin nopeasti. Niinpä ostin paketin hennaa ja länttäsin päähäni. Annoin vaikuttaa vajaan tunnin ja lopputulos ei ole vielä ihan näkyvissä, sillä annan hiusten kuivaa aina luonnollisesti. Tämä heinäpaalin haju pikkuisen häiritsee mutta viis siitä kun saa hiuksia hoidettua ja saa niihin kivan sävyn. Olen monesti miettinyt kampaamojen hiusvärien kemikaalimääriä ja aina pitkin hampain mennyt hiuksia värjäämään. Paljon olen käyttänyt sävyttäviä hoitoaineita mutta niidenkin teho on hyvin lyhytaikainen. Teininä hennasin hiuksiani ahkerasti ja tukka oli kyllä hyvässä kunnossa aina sen jäljiltä. Ainut miinus on se, että kokeiluluontoisesti hennausta en suosittele, se väri nimittäin pitää kasvattaa pois- pigmentti istuu niin lujassa ettei se haalistu- ainakaan minulla.

Piinapäivät ovat taas menossa ja mua niin ärsyttää tämä ainainen odottelu. Huomenna aamulla isken ensimmäisen Lugen sisuksiini ja siitä se sitten lähtee. Thumbs up!

Ongelma ratkaistu

Eilisen postaukseni jälkeen menin pissimään tikkuihin ja sekä liuskaan että digiin pärähti plussat. Tänään, kp 14 tein uudet testit (teen ne aina n.klo 14) ja vielä vahvemmat viivat kummassakin kuin eilen. Parisen tuntia testien tekemisestä tunsin, kuinka kivut vyöryvät alaselästä ylöspäin ja vatsan puolelle. Ihan törkeät oviskivut! Olin niin kipeä, että kävin jo lavuaarin reunalla kyökkimässä, oksetti niin.
Kipukohtaus kesti n.puolisen tuntia ja sitten helpotti. Yskiessä ainoastaan enää tuntuu, muuten ei, enkä tunne enää painettakaan alavatsalla kuten aamupäivällä. Miehen kellistin samantien kun hän kotiin saapui ja on ainakin talletuksia tehty ;) Huomenna vielä talletellaan ja sitten taas odotellaan. Luget aloitan tiistaina.

Mukavaa viikonloppua!

Ongelma ja miten se ratkaistaan

kp 13 on tänään. kp 10 sain oletettavasti plussan ovistestiin- pregcheckin liuskaan. olin tyhmä, enkä tehnyt digitestiä, vaikka niitä on kymmenkunta varastossa. mielestäni testiviiva oli hitusen haaleampi kuin kontrolli, sillä ajattelin etten digiä tee. olisi pitänyt.
kp 11 PC liuskan testiviiva oli huomattavasti vaaleampi ja sama juttu kp 12. Mitään tuntemuksia ei varsinaisesti ole sen suhteen että ovis olisi ollut- pientä alaselän jomottelua ja eilen vähän kramppasi vatsaa- mutta ei mitään "normaali ovulaatio"-tuntemuksia. Tein digit kp 11 ja 12 ja ne olivat oletetusti negoja, joskin mielestäni kp 12 digin testiviiva on hitusen vahvempi kuin kp 11.

Eilen hain Lugesteronit apteekista ja kyselin eräällä lapsettomien palstalla, kuinka tarkkaa se Lugejen aloittaminen on, kun reseptissä sanotaan että aloitus kp 18 ja mikäli mulla nyt on se lh-huippu ollut tuolloin kp 10 eli ovis olisi jo ollut, meneekö lääkkeen aloitus liian myöhään (kun se pitäisi aloittaa noin kolmen päivän kuluessa oviksesta).  Eräs kertoi aloittaneensa Luget vasta plussattuaan - lääkärin määräyksestä, toinen oli aloittanut ne kun plussauksen jälkeen tuhru oli alkanut ja saanut tilanteen pelastettua ja raskaus oli jatkunut normaalisti ja tuhruttelu loppunut.

Päätin jo eilen kertaalleen, että aloitan kapseleiden laittamisen tuolloin kp 18 mutta soitin nyt kumminkin lääkärilleni- tai jätin soittopyynnön. Soittelee kuulemma huomenna.
Ajattelin kumminkin jatkaa digillä testailua vielä mutta tuohon kp 18:n mennessä olen ovuloinut joka tapauksessa joten silloin aloitan ko. lääkityksen.

on tää säätämistä :/

kp 7

Vimpat Clomifenit napsittu eilen, otin ne jälleen kp 2-6. Nyt vain odotellaan ovista saapuvaksi ja sitten muutama päivä sen jälkeen alan käyttämään Lugeja, pitääkin muuten muistaa ne ostaa valmiiksi.

Ja koska tämä postaus jäisi taas hyyvin lyhyeksi jos käsittelisin vain kiertoon liittyviä asioita, jauhetaas nyt sit jotain muutakin.

Ilma on kuin morsian, olimme naperon kanssa aamupäivällä lenkillä rattailla ja nautimme auringosta. Poltin sitten dekolteeni, kuten aina. Naamakin näyttää punoittavan ihan kiitettävästi. Naperolla oli yllään pitkähihainen ja -lahkeiset kera aurinkohatun ja aurinkolasien. Ei ollut palanut. :)
Pihamaamme on myllätty ylösalaisin ja joka paikassa on kuoppia ja jotain epämääräisiä kasoja. Ehkä me sitten ensi kesänä saamme nauttia valmiista pihasta, tämäkin kesä kun menee "harakoille" :/

Mukavaa viikonloppua allihopa, tämä lähtis nyt kauppaan!

exät

Olen viimeaikoina ajatellut paljon asioita. Omaa avioliittoa, perhettämme, ihmisen kuolevaisuutta ja entistä elämääni.
Entiseen elämäänhän kuuluvat olennaisena osana myös exät, niin hyvässä kuin pahassakin.
Itse olen aina ajatellut niin, että ihmisen elämän varrelle pitää tulla tietty määrä epäonnistuneita ihmissuhteita, että tietää, milloin kyseessä on parisuhde, joka voisi onnistua ja kestää kuolemaan saakka. Minulla niitä epäonnistuneita riittää.

Elettyäni avioliittoelämää nyt jo useamman vuoden ajan, olen todennut, että olen tehnyt elämässäni oikeita valintoja. Lähtenyt parisuhteista, joissa en ole nähnyt tulevaisuutta. Tai tulevaisuuden, mutta en sellaisena, kuin itse olen sen ajatellut.

Tällä hetkellä voisin olla Italiassa fanattisen urheilutoimittajan vaimona, keräten viinirypäleitä anopin viinitilalla. Todennäköisesti olisin vaimo myös Pohjois-Pohjanmaalla asuvalle maanviljelijälle, tai Tampereella asuvalle rokkarille- tai sitten olisin nykyisessä asuinpaikassani vaimona eräälle, josta piti tulla aviomieheni. Tämä viimeisin tapaus on henkilö, joka olisi mennyt naimisiin kanssani, jos olisin tahtonut samoin. En kuitenkaan tahtonut, vaikka mies oli maailman ihanin, luotettavin, kiltein ja uutterin. Kunnianhimoa löytyi enemmän kuin pienestä kylästä. Lisäksi hän oli atleetti ja fitnesstä harrastava. Ja on edelleenkin. Puhun imperfektissä sillä minulle häntä ei enää ole. Lähdin yhteisestä kodistamme ja kihlasormuksen kävin heittämässä mereen. Itkin parisuhteesta lähdettyäni monen monta kuukautta sitä, miksi elämä on niin epäoikeudenmukaista?

Miksi sitten jätin hänet kun kaikki oli niin ihanaa? olettehan kuulleet parisuhteista, mitkä ovat tuhoontuomittuja uskonnon vuoksi? Tämä oli sellainen. Mies oli uskovainen, mutta minä en. En ole ikinä ollut ateisti, enkä ole edelleenkän, mutta uskovaista minusta ei saa. Ei edes väkisin ja ei varsinkaan väkisin.
Anoppilaan olin aina tervetullut, siitäkin huolimatta, että aina välillä kiroilin. Olinhan heidän poikansa avopuoliso.
Anoppila sijaitsi parinsadan kilometrin päässä kotoamme joten siellä vietettiin aina sitten vähintään viikonloppu. Minua ahdisti olla siellä kun en voinut olla oma itseni. En voinut ottaa saunan jälkeen siideriä, sillä eiväthän uskovaiset käytä alkoholia. En voinut kirota kuin metsämies, jos veistin puukolla sormeeni.
En voinut katsella iltaisin televisioa, sillä sitä ei ollut.
Olin vankina pienessä maalaispitäjässä jossa ei ihan oikeasti ollut mitään muuta kuin pieni kyläkauppa.
Ajan myötä parisuhteessamme oleva kummitus, uskovaisuus, alkoi saamaan yhä suurempia mittasuhteita. Mies oli päättänyt jo teini-iässä säästää itseään avioliittoon. hieno homma ja kunnioitettava asia. Useamman kuukauden miettimisen jälkeen hän kuitenkin ajatteli, että naimisiinhan me nyt mennään kuitenkin, että mitäs siinä nyt jos vähän aikaistetaan "prosessia" ja kokeillaan, miltä kielletty hedelmä maistuu. Minullehan se sopi, mutta painokkaasti sanoin hänelle useaan otteeseen, että älä sitten soimaa itseäsi asiasta.
Monena iltana Raamattua luettuaan hän kuitenkin purskahti itkuun ja syynä oli aina sama, hän oli pettänyt lupauksensa Jumalalle. Voitteko ymmärtää miltä minusta tuntui??
Hän rukoili anteeksiantoa ja poti kuumottavaa häpeää siitä, mitä oli tehnyt.
En vain voinut jatkaa hänen kanssaan, vaikka elämä olisi taatusti ollut helppoa kaikin puolin- jos tämä uskontoasia olisi pyyhitty kartalta.
Hän ei voinut jatkaa ystävinä, näkemiseni olisi ollut liian suuri muistutus kaikesta tuskasta mitä hänelle aiheutin.
Hän löysi itselleen vaimon jonka kanssa pariutui ja sai lapsen, noin kaksi vuotta aikaisemmin, kuin mitä meidän lapsemme syntyi.
Olen iloinen hänen puolestaan ja omasta puolestani, vaikka tiedän, että suuria kyyneleitä on vuodatettu litroittain menneen vuosikymmenen aikana.

Enää en mieti, millaista elämäni olisi hänen kanssaan. Sen tiedän, että hän on varmasti hyvä isä- mutta raahaa lastaan pyhäkouluun- siitä minä en pidä. Mutta senhän te jo tiedättekin.

Olen valinnut oikein, rakastan aviomiestäni ja lapseni isää. Nyt ja iänkaikkisesti. Ei aamen.

kp 3

uusi kierto, uudet kujeet. Tuhruttelu alkoi lauantaina, ensin ruskeaa tuhrua ja sitten pyyhkiessä kunnon verta. Vähemmän ehti lauantaina siteeseen asti. Eilen vuoto oli jo melko normaalia ja tänään jo todella normaalia :D
Eilen kävin apteekissa hakemassa Clomifenit ja lisää foolihappoa. Pian se alkaa taas, iänikuinen tikkuun pissiminen.

Olenko jo sanonut, että mä niin tykkään kun on kevät- tai no melkein kesähän nyt jo on.
Päivät ovat valoisia, illat ovat valoisia ja yötkin aivan ihania. Voisi vaikka nukkua ikkuna auki.
Olemme tehneet kovasti puutarhahommia, käytännössä piha menee uusiksi. ei oikein edellisen omistajan istuttamat puskat iske :D Kaiken lisäksi, pensaat ja puut ovat olleet täysin hoidotta siitä asti kun ne on istutettu ja sen kyllä huomaa. Olen surutta vetänyt kaikki marjapuskatkin matalaksi - eivät ne ainakaan tiheinä, sammaloituneina ja kuivina mitään tuota. Jos eivät leikkauksesta elvy, paiskataan metsään ja ostetaan uusia :)

Äitienpäivä meni ihanasti, jälleen kerran. Napero syöksyi makuuhuoneeseen iskän kanssa aamukymmenen maissa ja kantoi äidille isoa pakettia. ´Paketissa oli juurikin sitä, mitä olin toivonut, tai oikeastaan en ollut edes toivonut, kunhan jutellut miehelle, että pitäisi tuollainen ostaa :)

Luotto on taas korkealla tämän kierron suhteen ja kun on Lugesteronitkin apuna lopussa, toivon että mahdollisesti hedelmöittynyt alkio tarraisi kunnolla kiinni ja kasvaisi reippaaksi vauvaksi :)

Enhän mä nyt(kään) malttanut..

Olla testaamatta nimittäin.
Tän piti olla taukokierto mutta mä niin tunnen itseni ja löydän itseni joka päivä tikuttamasta. Vaikka ei taaskaan pitänyt.

Tänään on kp 19 ja usko siihen että ovi vielä tulisi, alkaa hiipumaan. Tässä taukokierrossa olen siis tehnyt 3 digitestiä ja kaikki allaolevat Pregcheckin ovisliuskat. Alin digitestipuikko on viimekierrosta, kierrosta josta sain plussan myös raskaustestiin. Ovisplussan sain silloin kp 14, ihan oppikirjan mukaan. Tuo 30.3 tehty digitestipuikko on tuossa vertailun vuoksi tämänpäiväisen digin kanssa.
Mitään oloja ei enää ole, mutta kummatkin testit näyttäisivät että ovis olisi vasta tulossa. Ehkä mä lopetan tämän arvuuttelun ja keskityn seuraavaan clomikiertoon.

mahtavuutta! käväisin eilen labrassa mittauttamassa HCG arvoni ja tänään sain tulokset, alle yksi. Olen iloinen siitä syystä, että koska asioiden piti näin mennä, että tämä(kään) raskaus ei kestänyt, meni sitten kerralla kesken eikä jäänyt mitään kaavittavaa eikä kyseessä ollut esim kohdunulkoinen.

Erittäin, siis ERITTÄIN luottavaisin mielin seuraavaan kiertoon, tällä hetkellä limat ovat aika reippaat ja tänään kp 16 on tekaistu tuo alin ovistesti. Ajattelin, etten tässä kierrossa tikuta lainkaan mutta eilen illalla alkoivat sellaiset tuntemukset, että ajattelin kokeilla. Kaksi ylempää on tehty viimeviikolla.

Ihan luottavaisin mielin olen taas jälleen kerran tulevaisuuden suhteen, seuraavassa kierrossa on käytössä kovemmat aseet kuin koskaan aikaisemmin joten luottoa löytyy. Eräällä foorumilla minulle kerrottiin, että minun pitäisi olla luottavainen ja onnellinen siitä, että ylipäänsä saan plussaa testiin, heillä kun on vaikeuksia saada edes ovisplussaa ja olipa eräällä mennyt 9 vuotta yrittäessä, ilman plussan plussaa raskaustestissä. :( Vetää kyllä hiljaiseksi. 

Olisipa hienoa, kun kesän kynnyksellä moni lasta niin kovin haluava saisi alkaa kasvattamaan masuaan :) 

Hyvää vappua kaikille tasapuolisesti! 

Testisekoilua

Ajattelin eilen tekeväni sellaisen halppistestin (Alice) todetakseni että hcg on kääntynyt laskuun. Tein testin päiväpissasta ja viiva, joka testiin ilmestyi, oli vahvin tähänasti saamistani viivoista (tässä raskaudessa- vai miksi tätä nyt kutsutaan).
Ymmärrän, että testit saattavat näyttää plussaa vielä aika pitkään mutta miten viiva oli vahvempi kuin aikaisemmin?
Tänään aamupissasta tehty testi ei näyttänyt yhtä vahvaa viivaa enää.

No, reilu viikon päästä maanantaina menen uuteen hcg määritykseen - sittenhän sen näkee mikä on tilanne. Veikkaan nollaa.

Sadetta ja harmaata

Olemme naperon kanssa kahdestaan kotona tänään ja huomenna, mies on työreissulla. Onneksi vuoto alkasi maanantaina, eikä esim tänään kun olen ainoa vanhempi kotona. Vaikka olen sitä mieltä, että lapsen on hyvä nähdä kaikkia tunteita, että oppii niitä myös itse käsittelemään, silti en haluaisi olla surullisena ja apaattisena lapsen kanssa kahdestaan. Lapsi on nähnyt itkuni, hän on nähnyt isänsä itkun ja huomasimme kyllä hänen menevän hämilleen asiasta. Meillä kun ei ole ollut paljon aihetta itkuun lapsemme elinaikana :)

Aamulla vein lapseni hetkeksi isoäidilleen ja kävin rauhassa kaupassa. Lapsi tietenkin nautti siitä, kun sai hömppäillä mumminsa kanssa ja olikin kovin väsynyt kun hain hänen takaisin. Ei tarvinnut päiväunille kauheasti pyydellä.
Ulkona on niin raju vesisade, että en tiedä, miten tämän päivän ulkoilujen kanssa käy, mennäänkö tuonne kuraan tarpomaan sitten vielä iltapäivällä.
Sadepäivän ehdoton ruoka on tietenkin Koskenlaskija-lasagne, joten sellainen piti sitten tehdä. Ompahan lapsella hyvät sapuskat kun herää uniltaan nälkäisenä.

Oikeastaan aika vapauttavaa ajatella, että nyt on taukokierto. Aion tehdä kaikenlaista kivaa ja vähitellen unohtaa "lapsen teon". Kyllä. Periaatteessa olen tuota termiä vastaan, mutta kyllä meillä ainakin lapsia on tehty. Ihan tekemällä.

Parempi päivä

Eilen illalla nukkumaan käydessäni, hiljaisuuden vallitessa talossamme, oloni oli hyvin tyhjä, kuin minut olisi hakattu. Olin niin kipeä, lähinnä päästäni. Vuoto oli sen verran rankkaa, että välillä huippasi ja wc-käynnin yhteydessä alkasi heikottamaan kun pönttö on kuin teurastuksen jäljiltä.

Tänään on ollut ihan hyvä päivä. Nukuin yön hyvin ja heräsin aamulla itkuhälyttimestä (toisesta päästä taloa) kuuluviin iloisiin kiljahteluihin ja heräsin hymy kasvoilla, oma rakas palleroni oli herännyt pirteänä uuteen päivään. Lähdimme pyörällä avoimen päiväkodin jumppahetkeen ja sen jälkeen pyöräilimme hieman ympäri ämpäri kotikonnuilla. 

Olen siivonnut, pessyt pyykkiä, imuroinut ja suurimman osan ajasta ihan hymyssä suin. Sitten taas kun lapsi nukkui, pysähdyin miettimään asioita ja vaivuin hetkeksi synkkyyteen, josta pakotin itseni pois. En voi alkaa synkistelemään enää tämän enempää. Olen ollut niin onneton, että tuntui hyvältä nauraa lapsen toilailuille ja olla suht oma itsensä. Niin karulta kun se kuulostaakin, eipä noitakaan asioita parane alkaa murehtimaan, se kun ei asiaa muuksi muuta, valitettavasti. 

Lapseni pakottaa minut ulos, laittamaan ruokaa = syömään ja menemään ajoissa nukkumaan, koska herätyskin on suht aikaisin. 

Onneksi minulla on sinut, rakas lapseni, äiti rakastaa sinua yli kaiken. 

hcg ja muut labratulokset

Olin eilen labrassa. Hcg oli 25 ja kilpirauhasarvot olivat TSH 0.87 ja T4V 18.
Parin viikon päästä uusi koe hcg arvosta.

kp 2 ja taukokierto

Niin siinä kävi, vuoto voimistui eilen iltaa kohti ja olin nukkumaan käydessä jo niin kipeä, että jouduin ottamaan lääkettä saadakseni unta. Ei kahta sanaa siitä, oliko kyseessä alkuraskauden keskenmeno. Oikeastaanhan mua harmittaa siinä mielessä vietävästi, että jos olisin jälleen kerran malttanut olla testaamatta siihen kp32 saakka (kuten ensin ajattelin), en olisi edes tiennyt olevani raskaana. Toisaalta taas olen jollain kierolla tavalla onnellinen siitä, että on taas todistettu, että ylipäänsä raskaudun (vaikka onhan mulla tuo napero todisteena).

Soitin tänään toiselle lääkärille, joka hänkin on minua hoitanut, ja kerroin tilanteeni.
Aikamme juteltuamme tulimme siihen tulokseen, että tätä vuotoa seuraa välikierto ja seuraavan vuodon yhteydessä aloitan Clomit taas tupla-annostuksella ja n.kolmisen päivää oviksen jälkeen aloitan Lugesteronit. Tämä oli nyt toinen kerta, kun innostumme poskettomasti plussasta ja sitten samana päivänä tärähtää suunnitelmat paskaksi.

Välillä mietin, onko tässä mitään järkeä. Pitäisikö meidän tyytyä yhteen pienokaiseen? Emme halua ajatella itsekkäästi, me emme halua lasta itsemme takia, minä pystyn elämään yhden lapsen äitinä, mutta haluamme naperollemme sisaruksen, mielellään kaksi- että hänellä on läheisiä silloinkin kun äitiä ja isiä ei enää ole.

Karu fakta on sekin, että kello tikittää ikänikin puolesta, 35v tulee mittariin syksyllä, joten ... nyt on kumminkin toimittava, ettei tarvi sit itteään siitä syyttää, ettei ole yrittänyt.

Miten tällaista voi kenenkään pää kestää? Oliko se niin liikaa pyydetty, että olisimme saaneet toisen lapsen? Teinit juoksevat hameet korvissa ja pamahtavat paksuksi kertalaakista ja sitten hankkivat abortin, koska eivät halua elämäänsä pilata. Väkisinkin tässä alkaa katkeroitumaan, helvetti sentään!

Vuotoa

Niinpä niin, pitihän se arvata. Vuoto alkoi päivällä. Aika runsasta ja kirkasta verta, joten eiköhän tämä raskaus ollut tässä. Kauanhan sitä kestikin.

Raskaana

Dpo 15 ja digi antoi tuloksen raskaana 1-2! Olen dpo 10 alkaen testannut halppisraskaustesteillä, liuskoilla ja saanut haamuja. Tänä aamuna tein apteekin oman ja sain hailakan viivan. Ajattelin että kyllä digissä on pakko näkyä jotain ja näkyihän siellä!

Puolentoista vuoden yritys on palkittu ja aloitettiin miehen kanssa kumpikin aamumme itkemällä yhdessä, meidän lapsemme saa sisaruksen! Soitin samantien ja varasin ajan kilpirauhaskontrolliin ja samalla mitataan HCG. Kilpirauhastulosten jälkeen saan tietää, nostetaanko tyroksiiniannostusta.

MÄ OLEN NIIN ONNELLINEN, vaikka samalla rukoilen, että pieni pysyy matkassa mukana ja saa syntyä terveenä meidän perheeseemme, odotettuna ja toivottuna <3

Asioihin perspektiiviä..

Eilen illalla, kun sain pienokaisemme nukkumaan, istahdin sohvalle miehen viereen ja aloimme juttelemaan. Olin ihan itku kurkussa, kun olin lukenut lapsen huoneessa istuskellessani aivan käsittämämättömän surullisista asioista. Toinen oli seuraamastani blogista, missä oli tullut musertavia uutisia rakenneultrassa. Itkin ja mietin, miten tuollaisesta voi selvitä? Jos on kaksi vuotta yritetty lasta ja vihdoinkin lapsi ilmoittaa tulostaan ja sitten todetaan kromosomihäiriö? Mua ahdisti tämän odottavan äidin puolesta niin paljon! Toivon sydämestäni hänelle ja miehelleen voimia tarpoa kaikki tämä loka läpi, mitä heidän polulleen on sattunut... :´(

Toinen juttu mille vollotin, oli Laran tarina - voi Herran tähden mitä sitä voi sattua pienen ihmisen kohdalle... vetää niin hiljaiseksi.. Erityisesti surullista oli nähdä se kuva, missä pieni makaa hengityskoneessa jalat ja toinen käsi amputoituna ja kuvatekstissä kerrotaan, että Lara ei vielä tiedä että hänellä ei ole enää jalkoja... Voi pientä kultamurua.. miten tuollaista voi kukaan joutua läpikäymään....

Omat murheet tuntuvat aina niin pieniltä, kun tällaisia asioita lukee...

Siemennestetutkimus

Olo on helpottunut. Siemennestetutkimuksen tulokset saapuivat tänään postissa ja kyseessä on normospermia! Liikkuvuus% on hyvä, samoin siittiöiden laatu.
Ei siis huolta sillä saralla :)

Tilasin halppisliuskatestejä huuto.netistä ja tänään kirkas nega päiväpissasta- rakossa n.1h. pitänee testailla muutaman päivän päästä uudelleen, aamupissasta. Ellei täti kurvaa sitä ennen kylään (todennäköisin vaihtoehto).

lämmöt edelleen 37.5 paikkeilla