Vauva kylässä

Meillä kävi tänään vieraita. Ystäväni lukioajoilta sekä hänen 5kk vauvansa. Äiti oli kovin väsynyt, vauva oli saanut toissapäivänä 5kk rokotteet ja oli kovin ärtyisä, yöt olivat menneet huonosti ja vauva nukkui päivisinkin vain n. 20-30 min pätkiä. Äidin silmiltä paistoi uupumus.
Sanoin hänelle, että tuo vauvan meille joku päivä, menemme lapsen kanssa häntä ulos työntelemään niin äiti saa nukkua sen aikaa. Hän naurahti vastineeksi, mutta jäi ihan selkeästi miettimään asiaa.
Tarkoitin sitä. Ottaisin niin mielelläni pienen tuhisevan vauvelin hetkeksi hoitoon, haluaisin nuuskutella ja kylpeä siinä vauvankuolassa mitä pienen suusta valui, kun hampaita alannut juuri pukkaamaan. Miten ihana hän olikaan!

Äitiyteni alkutaipaleelta muistan oman väsymykseni. Vaikka vauva oli erittäin toivottu, toivon häntä enemmän kuin mitään muuta maailmassa, silti väsymys oli kauheaa. Ja minun vauvani oli kuitenkin helppo vauva! Hän nukkui pisimmillään 3-4h pätkiä yössä ja pienen välisyötön jälkeen nukkui toisen mokoman. Helppo kuin mikä! Ei ollut koliikkia, masuvaivoja, ei mitään. Terve kuin pukki.
Silti olin väsynyt- hormonimyrskyt, yöheräilyt, jatkuva vastuu pienestä elämästä, kaikki väsyttivät. Oma hehkeys, mitä se oli?

Olisin niin valmis tuohon kaikkeen uudelleen. Enemmän kuin valmis. Elin jo viime vuoden lopulla ne hetket, kun ajattelin, että pian heräilemme taas yöllä syöttämään meistä täysin riippuvaista ihmisolentoa. Ihanaa, kaikkine kauheuksineen!

Luonto päätti toisin eikä meille sitä onnea suotu.
Eikö luonnon olisi jo aika antaa meille se onni? Melkein pystyn lupaamaan, että en enää haluamalla halua kolmatta lasta, jos meille toinen suodaan. Kolmas lapsi saa olla ns. bonuslapsi, hän on erittäin tervetullut mutta väkisin yrittämällä emme yritä. Mitään ehkäisyä en ota käyttöön enää ikinä.
En tarvitse ehkäisyä. Minä hedelmätön maho. Mihin minä sitä tarvitsisin?



Kuva lainattu: http://themescompany.com/wp-content/uploads/2012/01/quotes-on-hope-1.png

Jos lapsia tulisi neljä, saisi tulla. Jokainen olisi enemmän kuin tervetullut.
Alan olla jo sen ikäinen, että minulla ei hedelmällisä vuosia kauheasti edessä enää ole. Se on vaan karu totuus.
Enkä edes halua enää äidiksi 40+ ikäisenä. Tiedän ja tunnistan omat voimavarani, en jaksaisi sitä.

Saisinhan edes toisen lapsen, saisinhan?

Minun voimavarani

Olen aina ollut pelokas ihminen. Olen vahva, mutta samalla pelokas. Minua ei pienet tuulet nujerra, eikä pettymykset yleensä ole mikään ylitsepääsemätön asia minulle.
Jotain on kumminkin vuosien saatossa tapahtunut sellaista, mikä on tehnyt minusta eheämmän, voimakkaamman. Minulle ei ole elämässäni tapahtunut mitään isompia kriisejä, läheisiä on kuollut, mutta ei niin läheisiä, että niistä ei olisi päässyt yli. Henkilökohtaisena kriisinä suurin on ollut tuo keskeytynyt keskenmeno, enkä halua kokea sitä enää ikinä. Kukapa tosin haluaisi?

Minulla on ihana perhe. Mieheni on tukeni, seinäni, jota vasten voin nojata tilanteessa kuin tilanteessa. En jaksaisi tätä sekundäärisen lapsettomuuden taakkaa ilman häntä. Toki, jos ei häntä olisi kuvioissa, enhän lasta yrittäisikään. Olen onnellinen, että hän on siinä. Joka päivä, ikuisesti. Avioliittoa ajatellessamme olimme kumpikin varmoja siitä, että rakkaus kantaa ja kestää läpi elämän, aina kuolemaamme saakka. Samaa mieltä olemme edelleen.

Ymmärrän, että lapsettomuus hajottaa avioliittoja. Niin on käynyt lähipiirissäkin. Se on niin raskas taakka kannettavaksi, että ihmiset vaan kasvavat erilleen.
Meillä onneksi on jo tuo pieni päivänsäde, joka on hitsannut meitä entistä enemmän yhteen.
Jos mieheni sanoisi, että ei halua enää yrittää lasta, se olisi ok minulle. Olisin varsin tyytyväinen nykyiseen tilanteeseen, tuollaisen pakkotilanteen mahdollisesti ilmettyä.
Yhteinen toiveemme on kuitenkin saada lapsellemme sisarus ja kun eilen kerroin miehelle paskoista ultrakuulumisista, että lyön hanskat tiskiin tämän kierron suhteen, hän kielsi jyrkästi ja illallahan me taas annoimme toisillemme läheisyyttä :)

Toinen ja suurin voimavarani on esikoisemme. Miten voisin kuvitella elämää ilman häntä? Hän on päivänsäteeni, aurinkoni, ilopillerini, tuo lievästi uhmainen palleroni! Kestän mitä vain, kun saan halata häntä ja saan pieneltä rakkaaltani pusuja ja silityksiä. Kun hän eilenkin tuli sanomaan minulle heipat, lähtiessäni ultraan, hän oli kovin utelias, mihin olen menossa. Kerroin, että isi tulee kotiin hänen kanssaan, kun menen lääkäriin. Huolestunut ilme kasvoillaan hän kysyi, "miksi äiti menee lääkäriin, onko äiti pipi?" Kerroin, että menen lääkäriin, koska olen ottanut yhtä lääkettä ja lääkäri haluaa katsoa kuvista, onko lääke tehonnut. Lapsi niin ilmaisi halunsa myös katsoa niitä kuvia :D Kun hän siinä roikkui kaulassani ja halasi, olin aivan eri fiiliksellä, kuin vielä muutama minuutti aikaisemmin- olin täynnä toivoa.
Keskenmenoa kärsiessäni sairaalassa, ajattelin unenhoureessa häntä ja sain yllättäviä voimia kahlata sen paskan läpi. Hän on minun aurinkoni, 2v8kk vanha.

Rakastan, ikuisesti.
 

Folliultra ja vitutus

Kai saan käyttää noin karkeaa otsikkoa, saanhan?
Tänään menossa kp 14, ensimmäinen Clomifen kierto (tälläerää) ja homma meni puihin.
Olin juuri follikkeliultrassa ja limakalvo oli onneton, 6mm, oikeat munasarjat olivat ok mutta vasemmassa muniksessa oli (jälleen) kysta. Kokoa tuolla pirulaisella oli 6,2cm x 5,3cm. Mitään kipuja en ole tuntenut, minullahan oli kysta joskus vuonna 2007 ja sen kyllä tunsin. Kipu oli tuolloin juurikin se syy, miksi menin lääkäriin. Kysta kuitenkin puhkesi itsestään ja sitä toivon totisesti tälläkin kertaa.

Tuo musta pallero tuossa keskellä on se kysta. Ihan järkkykokoinen! :(

Ensikuussa menen uuteen ultraan ja mikäli kysta on kasvanut, se todennäköisesti joudutaan leikkaamaan, mutta mikäli se on huomattavasti pienentynyt tai hävinnyt (mikä olisi tietenkin paras vaihtoehto), voidaan aloittaa ovulaatioinduktio uudelleen. Tuo ultra ajoittuu kiertopäivä 3:n ja sinä samana päivänä (jos nyt kaikki menee kuin Strömsössä tuon kystan kanssa!!) aloitan Letrozolit. Clomifenit heitetään tällä erää romukoppaan ja kokeillaan, josko toisen lääkkeen taika olisi parempi.
Olenhan kumminkin syönyt Clomeja 10 kiertoa elämäni aikana ja minulla on kumminkin vaan yksi lapsi.

Mulla oli siis eri lääkäri tällä kertaa ja sanoin hänelle suoraan, miten kyllästynyt olen odottamaan ja siihen, miten aina vaan käsketään odottamaan! Tämä lääkäri ainakin sai vipinää puntteihin ja sanoi, että heti, jos kysta on pienentynyt huomattavasti (esim kahden sentin kokoiseksi) aloitetaan OI, ettei mene kuukausia hukkaan. Vihdoinkin jotain, mitä minä haluan kuulla!

Aion tilata Ebaysta samanlaisen setin ovisliuskoja, kuin mitä tilasin raskaustestejä.
Onpahan sitten mihin kusta :D

Padapim padapum

Aina yhtä vaikeaa keksiä otsikkoa. Tälläkertaa tällainen ;)

Nyt on menossa kp 9 ja vimppa Clomi otettu pari päivää sitten. Mulla alkoi jo kp 7 hirveät jomotukset muniksissa ja mietin, voiko ovis tehdä jo tuloaan.
Eilen tein ovistestin, sain siihen aika vahvan testiviivan ja tänään viiva huomattavasti heikompi?
Voiko olla, että ovis olisi jo ollut? Mulla on folliultra vasta kp 14, eli tulevana maanantaina- liekö turha mennä?
Tälläkin hetkellä oikealla puolella alavatsassa tuntuu kovasti painetta. Kumpa tietäisi, onko ovis vielä tulossa vai nou? Eilen kyllä annoimme toisillemme hellyyttä, joten ajoitus ainakin oli oikea mutta voiko se ovis nyt jo olla ollut?

Aina tämä on yhtä vaikeaa :/

Ajatuksia

Pakko laittaa ylös taas vähän omaa ajatuksenjuoksua.

Tänään menossa kp 6. Huomenna nappaan viimeisen clomin ja laitan purkin jälleen kerran odottamaan lääkekaappiin- tulee se seuraava kierto sieltä taas yllättävän pian. En usko raskautumiseen, en edes Clomifeneillä. Miksi ne nytKÄÄN toimisivat? Olen käyttänyt Clomifeniä viimeksi kesäkuussa 2013 ja sitten ne loppuivat ja elokuussa plussasin. Mikä onnenkantamoinen!
Kaikkihan me tiedämme, miten se päättyi. Niin paskasti, ettei paskemmin voi käydä. Tai oikeastaan voi, olisihan raskaus voinut edetä pidemmälle ja mennä sitten kesken. Tai olisi voinut tulla kohtukuolema. Tai pahasti kehitysvammainen lapsi. Tai tai tai.
Väkisinkin taas mietin näitä asioita, ihan koko ajan.
Tunnen, että Clomifenit tekevät kropassani jotain, tuntuu sellaista nippailua munasarjoissa ja olen kovin kostea.
Follikkeliultra on 24.2 ja silloin nähdään, onko näistä mihinkään.

Tiedän, että minun pitäisi pudottaa painoa. Olen saanutkin sitä pois ihan kivasti sitten kesän 2012. Tuolloin olin painavimmillani. Siitä on noin kymmenen kiloa.
Ne kilot, mitä tiputin keskenmenon jälkitarkastukseen mennessä, ovat tulleet kaikki takaisin.
Olen oravanpyörässä. Laihdutan, että raskautuisin. Kun en raskaudu, syön ja lihon. Ja taas laihdutan tai ainakin poden helvetillistä morkkista siitä, että pitäisi laihduttaa. Clomitkin tehoaisivat paremmin kun laihduttaisin. Vittu mikä ongelma.
Olen sokeririippuvainen. Voisin elää sokerilla! Viimeistään kun lapsi on päiväunilla, alkaan kollaamaan kaappeja, "eikö täällä ole mitään hyvää". Useimmiten ei ole. Sitten satun löytämään vaikkapa levyn Taloussuklaata (yäk!) ja vedän sen näkööni.

Olen tunnesyöjäkin. Sekin vielä. Kun olen iloinen, haluan juhlia ja sitten syödään ja nautiskellaan. Kun olen surullinen, haluan makeaa, se auttaa. Kun mulla on menkat, haluan suklaata, se auttaa ihan oikeasti. Miten helvetissä pääsen eroon tästä?

Parhaiten itselleni sopisi pussikeittodieetti. Minun pitää käydä läpi jotain niin totaalista, etten kerta kaikkiaan voi ottaa mitään muuta, kuin jotain tiettyä, tässä tapauksessa pussikeittoja.
Niillä saan hyviä tuloksia, nopeasti. Aina pussikeittodieetin aikana mietin, kuinka kovasti kaipaan kaikkea puhdasta ruokaa; salaattia, hedelmiä, vaikka kalkkunaa! Miksi en normaalisti voisi syödä niin? En kaipaa karkkia, sipsiä tms. En todellakaan. Vaan kunnon ruokaa.

Miten ihmeessä saan ohjelmoitua päänuppini niin, että en syö kaikenlaista sontaa?
Miksi se on lapselle niin helppo perustella- että karkkipäivä on vaan kerran viikossa? En todellakaan halua, että hänestä tulee äitinsä kaltaista läskikasaa, siksi haluan tiukasti pitää kiinni kerran viikossa herkuttelusta- hänen kohdallaan!

Aloimme puhumaan etelänlomasta loppuvuodelle. Mies sanoi pohtineensa, uskaltaako lomaa varata, jos olen pieniin päin. Olisin parhaassa tapauksessa loman aikoihin aika viimeisilläni, että rahat menisivät sitten hukkaan. Sanoin, että en usko ollenkaan, että olisin raskaana, miksi ihmeessä olisin? Varaa ihmeessä loma ja maksa lennot. tuleepahan jinxattua samalla.
Mikäs mahosta tiineen tekisi. Ei sitten mikään.

The lapaset

Eilen kerroin ongelmasta nimeltä lapsen kylmät ja märät kädet.
Ratkaisuksi minulle ehdotettiin Po.Pin kuorihanskoja ja sinne alle villalapasia, jotka ovat 100% merinovillaa.
Olimme ulkona n.kaksi tuntia, minä aikana lapsi touhusi hangessa minkä ehti, koko ajan oli käsissä lunta- tai sanoisinko sohjoa.
Kysyin välillä, onko käsiin kylmä ja vastaus oli aina ei.
Taisipa lapsonen välillä kahmaista lätäköstäkin kourallisen vettä leikkeihinsä.

En kokeillut hänen käsiään, enkä alla olevien lapasten kuivuutta missään vaiheessa ulkona ollessamme, vaan luotin hänen sanaansa, että kädet eivät ole kylmät.
Parin tunnin jälkeen tullessamme sisälle, tarkastelin kuorihanskoja ulkopinnalta, ihan vettävaluvat.
Otettuani hanskat pois, huomasin, että alla olevat lapaset ovat ihan kuivat ja niiden alla olevat pikku kätöset olivat ihan lämpöiset. Ei ollenkaan hikiset, mutta sopivan lämpöiset.
Aivan mahtavaa, kannatti sijoittaa muutama euro enemmän markettihanskoihin nähden ja ostaa kunnon vermeet. Väri, mitä olisimme halunneet, oli tietenkin loppu mutta mustahan on oikein hyvä, eipähän näy lika samantien jos keväämmällä sattuu rajumpiin kuraleikkeihin niiden kanssa.
Olen supertyytyväinen ja lapsikin kehui hanskoja paitsi hyvännäköisiksi, myös hyviksi.

Ps. tämä postaus on tehty ihan omasta vapaasta tahdosta, eikä tästä ole allekirjoittanut hyötynyt pennin jeniäkään Po.Pin suunnalta ;)

Olen vain niin hirveästi lukenut urputusta muiden blogeista ihan kaikista tuotteiden hehkutuksista ja niihin on kommentoitu todella ilkeästi hyötymisestä jne.. Kaikella ihmiset jaksavat vaivata päätään :)

Taukokierron vuoto alkoi :)

Olo on ihan ok, tänään menossa kp 2. Ei ole ollenkaan samanlaista kuvotusta ja kipua kuin viimekierrossa, joka siis venyi ja paukkui aina sinne 37-päiväiseksi.
Nyt mulla oli käytössä Primolut Norit ja pakkausselosteessa sanotaan, että "kuukautisvuodon kaltainen vuoto alkaa yleensä n. 4 päivän kuluttua viimeisen tabletin ottamisesta"- aika hassua, että kerrankin mulla jotain tapahtuu juuri niin kuin tuoteselosteessa sanotaan :)
Kierto oli siis 27- päiväinen ja oli ihan leppoisaa taukoilla, vaikka normaalia avioelämää onkin eletty ;)
Huomenna otan ensimmäisen Clomin ja aion ottaa yhteyttä siihen yksityiseen lääkärifirmaan, jossa seurantaultra sitten tehdään. Kiva nähdä, onko Clomeista oikeasti apua. Jos ei ole, niin sitten nostetaan annostusta ja jos ei vieläkään auta niin sitten jotain muuta :) Mieli on yllättävän aurinkoinen tällä erää tämän asian suhteen.

Sitten muihin aiheisiin.
On toisaalta ihan kivaa, että keli on tuollainen, että pystyy tekemään lumiukkoja ja -lyhtyjä, mutta onhan tuo märkyys nyt ärsyttävää! Lapsella on hyvät Goretex- kengät, hyvät lämpimät ulkovaatteet, joiden päälle laitetaan kuravaatteet ja pipo on ihan tavan pipo, ja sen päälle laitetaan sadehattu jos nyt ihan vettä sataa. Mutta ne hanskat! Olemme kokeilleet Reiman kurahanskoja, kädet kastuvat. On kokeiltu Minymo(mitenliekirjoitetaan) ja kädet ihan märkänä. On kokeiltu jotain ausTEXTEX-hanskoja ja aina on kädet märkänä ja kylmänä tietenkin. Alkaa muutenkin tämä meidän huushollissa kolmisen viikkoa kestänyt räkätauti pikkuhiljaa rassaamaan aika rajulla kädellä...!!

Hieman taustatietoa etsineenä ja useita iltoja netissä surffailleena, päätin kipaista lapsosen kanssa Polarn o Pyretin myymälään ja kysyä, mitä ihmettä käteen pitäisi laittaa, että pysyisi kuivana. Toppahanskaa oli tarjolla ja sitten niitä kuorihanskoja, mitä alun perin ajattelinkin ostaa. Luin jostakin, että kuorihanskojen alle kun laittaa 100% villahanskat, pysyvät kädet lämpiminä tälläisellä räpäskäsäällä. Toppahanskoja meiltä löytyy, on jos jonkinlaista pässinpökkimää ja -nahkaa, mutta tällaisen yllättävän "ei niin talvisen"-sään hanskojen puute oli todellinen ongelma. Lapsi itsekin toteaa usein lumiukkoja tehdessämme, että käsiä nipistelee, tietty kun kylmä on!

Olen ollut tyytyväinen muihin, jo olemassa oleviin Po.Pin vaatteisiimme, mm. kurahousut ovat aivan loistavat, eivät päästä sitten tippaakaan vettä läpi! Kun lapsi oli pieni, hänellä oli Po.Pin windfleecehaalari, ihan huippu sekin. On ollut windfleecehattua ja tossua, kaikki ihan huippuja. Toivon totisesti, että nytkin onnistui ja löytyi sopivat vaatteet.

Myyjä kertoi, että paras yhdistelmä hänen mielestään olisi juurikin tuo villalapanen-kuorihanska yhdistelmä. Villa lämmittää ja kuorikerros pitää kuivana.

Kohta tuo yhdistelmä joutuu varsinaiseen tulikokeeseen, kun menemme naperon kanssa sohjoon tekemään lumiukkoja ;) Ja voin kertoa, että mikäli vettä tulee läpi, palautukseen joutuvat heti huomenna!

Mukavaa viikonjatkoa!

Roskapostia ja clomifeniä

Toivon mukaan lukijani jaksavat laittaa kommentteja jatkossakin, vaikka joudun laittamaan tuon sanavahvistuksen päälle. Ihmeen kauan on blogi pysynyt puhtaana turhista pornolinkkikommenteista, mutta nyt niitä alkoi tulemaan.

Sitten tärkeämpiä kuulumisia. Soitin eilen tavoitellakseni lääkäriäni ja pyysin jättämään soittopyynnön- hän oli kuulemma illalla päivystysvuorossa ja ilmeisesti ilta oli synnytyssalissa kiireinen, kun ei soittoa tullut- hyvä niin, syntyypä lisää ihania vauvoja maailmaan :)

Tänään hän kumminkin soitti ja kerroin hänelle hieman ironisesti, että mitenkähän tässä nyt mahikset ovat raskautumisen suhteen, kun ovis jää tulematta. Tänään on kp 21 ja ei ole ovista näkynyt.

Aikamme juteltuamme päätimme, että hän määrää minulle nyt Clomifenit (JESS!) tähän seuraavaan kiertoon, kp 3-7 ja sitten follikkeliultra siinä kp 14 tienoilla, yksityisellä.
Pari kiertoa menen clomeilla ja jos ei mitään tapahdu, niin sitten taukokierto ja sitten taas parin kk:n putki clomeilla ja tauko.
Clomithan ovat minulle erittäin tuttu juttu ja tiedän että ne ohentavat limakalvoa (näin ei minulla kuitenkaan ole käynyt koskaan).

Nyt löydän taas pitkästä aikaa vähän valoa tähän hommaan, meinaan alkaa rankalla kädellä karsimaan huonoja hiilareita (eli nimenomaan niitä mun herkkujani) ja herkutteluhetken iskiessä rankasti päälle, otan omenan tai vaikka toisenkin, potematta siitä huonoa omaatuntoa. Clomit toimivat huomattavasti paremmin vhh:n  yhteydessä kuin mättöä vetäessä. Ruokavalioni on mielestäni suht kunnossa, ihan jo siitäkin syystä, että joka päivä joudun saan kokata terveellistä kotiruokaa lapseni takia. Joskus herkutellaan esim hesessä tai mäkkärissä, mutta hyvin harvoin.

Viikonloppuna tiedossa reissu miehen kanssa kahdestaan, menemme erääseen konserttiin ja lapsonen jää mummolaan yöksi. On muuten ensimmäinen kerta kun lapsi on yökylässä, ei ole ollut tarvetta aikaisemmin. Ihana päästä miehen kanssa kahdestaan reissuun, mutta kyllä naperoa tulee ikävä. Järjetön ikävä- eilen jo itkin asiaa etukäteen. Miehen mielestä olen hassu, tää on kuulemma joku naisten ja äitien juttu ;)

Ps. huomasin, että lisäsin tunnisteisiin uuden sanan, sanan joka on ollut kateissa kauan, nyt se pitkästä aikaa löytyi sanavarastosta, ILO :)

kp 20 ja taukoilua

Menossa kiertopäivä 20. Ovista en ole tikutellut, enkä kyllä tuntemuksiakaan tuntenut. Mieskin on sopivasti ollut reissussa, olishan tuo kyrsinyt jos nyt tällä välin olisin oviksen bongannut ;)

Primolutit ovat käytössä, tänään kuudes päivä. Meinaavat vähän laittaa pakkia sekaisin ja pientä kuvotusta on ilmassa. Muutenhan ne sopivat minulle oikein hyvin.

Soitin tänään sairaalaan, josko saisin hoitavan lääkärin langan päähän- hän ilmeisesti soittaa iltapäivällä. Aion kysyä josko saisin Clomifenit käyttöön, epäilen rankasti, ettei hän siihen suostu.

Ihan hyvällä fiiliksellä olen ollut nyt monta päivää, en ole jaksanut stressata edes siitä, että mies on ollut kohta viikon poissa kotoa- ehkä tällainen pakkoseksitauko tekee hyvää molemmille :)

Jahas, jospa menis ruoanlaittoon, pianhan tuo napero herää päikkäreiltään!