Pianhan se on tämäkin paska paketoitu

Valitan, ei ole kauheasti positiivista sanottavaa. Mietin jo, julkaisenko tätä lainkaan, on nimittäin sen verran huono päivä.

Vuosi 2013 oli mun elämässäni paskin. Vuosi 2014 hyvänä kakkosena, syystä että raskausrintamalla ei ollut edes pienintäkään yritystä! Vuonna 2013 sentään kaksi kertaa, tänä vuonna ei yhtään. En tiedä, kumpi on pahempi, se ettei mitään raskautumisyritystä ole, vai se, että on ja kaikki menee kesken.
Mä en jaksa enää edes yrittää iloita muiden puolesta, jotka raskautuvat samantien, heidän onnensa ei edelleenkään ole minulta pois, mutta vitutus kasvaa jokaisen tuollaisen tapauksen myötä.
Olen katkeroitunut, enkä näe asioissa enää pienintäkään positiivisuuden hiventä.
Olen eräässä keskustelupalstassa hengannut vuosia ja siellä tapahtuu niitä nopeita raskautumisia naps vaan. En jaksa onnitella, en halua onnitella.
Kun vuosi toisensa jälkeen pettyy, ei enää kiinnosta.
Tänään olen itkenyt, todella paljon. Laitoin ruokaa ja kyyneleet vaan valuivat, en nähnyt, mitä tein, kun silmät olivat niin täynnä kyyneleitä.
On kamalaa, että tämäKÄÄN vuosi ei tuonut meille mitään uutta.
Vuosi 2015 alkaa rytinällä, lapsettomuushoitojen rintamalla. Olen hiljaa mielessäni miettinyt, että jos nämä hoidot eivät tuota tulosta, luovun lopustakin toivosta. Tämä ihmisraunio tarvitsee lepoa, pois ikuisen pettymisen kierteestä, pois siitä itseinhosta, joka nousee joka kerta kun menkat alkavat.
Olen menettänyt taatusti arvokkaita hetkiä lapseni kanssa, sillä olen ollut niin poissaoleva ja surullinen.

Jos tätä sekundalapsettomuusasiaa ei olisi taakkana, elämäni olisi paljon parempaa. Kunpa olisimme tajunneet tyytyä yhteen, elämänlaatu olisi paljon parempaa. Mutta- ken leikkiin ryhtyy ja blablabla.
Mennään nyt vielä 365 vrk vaikka sitten perse edellä sinne puuhun, mutta yritetään nyt kun on yrittämään aloitettu. Jos päivälleen vuoden päästä mitään ei ole tapahtunut, saa olla mun puolesta. Sitten pistän viimeisen naulan arkkuun ja rykäisen kaikki pieneksi jääneet lastenvaatteet ja -tarvikkeet myyntiin.

Jokaisena vuodenvaihteena olen toivonut (sitten vuoden 2011) että seuraava vuosi toisi meille toisen lapsen. Enää en toivo, se toivo on tapettu jo ajat sitten. Kyynisyys ja pettymys, vittuuntuminen ja epätoivo on tullut tilalle.
Ja ei, en edelleenkään ole tavannut ystäviäni, jotka ovat saaneet toisen lapsensa alkuvuodesta, enkä aio tavatakaan. Oma hyvinvointini on asetettava sen edelle, että menisin väkisin katsomaan jotain lasta, joka tekisi oman oloni vielä paskemmaksi. Valitan, näin se vain on.

En aio toivottaa mitään kliseisiä hyviä  uusia vuosia enkä edes parempia  uusia vuosia, sanonpa vaan, että kiitos jos tätä sontaa joku joskus jaksaa lukea ja että todennäköistä sama tahti jatkuu ensi vuonnakin.
Siihen asti, morjens!

Hoitojen aloitus julkisella

Kävin eilen miehen kanssa sairaalassa, lapsettomuushoitojen suunnittelukäynnillä.
Lääkärihän oli sama vanha tuttu, jolla olen käynyt myös yksityisellä puolella.

Käynti kesti noin tunnin ja voin kertoa, että muutama yö, mitä tuli etukäteen valvottua, olivat täysin hukkaan heitettyä aikaa, olisinpa vaan käyttänyt senkin ajan nukkumiseen. Käynti oli varsin miellyttävä.
Ultrattiin sisukset, tarkastettiin kaula, rinnat, kainalot, paineltiin vatsa, nivuset jne.
Kävin puntarilla, juteltiin niitä näitä.

Mulle määrättiin verikokeet, sisältäen mm. T4V, TSH, kilpparin vasta-aineet, AMH, Prolaktiini, paastosokeri.. olikohan muuta?
Varasin ajan verikokeisiin heti huomiselle niin ovat sitten pois alta.

Joulukuulla tunnetusti sairaaloissa vähemmän työntekijöitä, varsinkin joulunpyhinä ja mulla olisi juuri niihin aikoihin ollut aika aukiolotutkimukseen, mutta sanoin etten halua sitä vielä sinne. Joulukuu on meillä niin hässäkkää kun miehen firma muuttaa jne.. eli nyt mennään omasta toivomuksestani niin, että tässä kierrossa (tänään kp 1) otan primolutit ja kun joulukuun kierto alkaa, ilmoitan vuodon alusta sairaalaan, jolloin saadaan tammikuulle ohjelmoitua aika siihen aukkariin.
Aukkarin jälkeen otan sitten mahdollisesti Letrozolit annostuksella 1+2+1+2+1 ja siihen hässäkkään kokeillaan sitten inseminaatiota (IUI). Inssiä kokeillaan muutaman kerran ja sitten odotellaan pääsyä IVF:ään. Olemme siis IVF-jonossa nyt ja sitä lystiä odotellaan noin vuosi. Onpahan nyt tuo inssi mitä odotella tässä ensin.

Ja nyt ihan ekaksi odottelen perheemme yhteistä aikaa seuraavan kahden viikon ajan ;)

Hopotuskampanja Myllyn Paras Voitaikinatasku

Olen mukana Hopottajat-suositteluporukassa. Sain kokeiltavakseni uutuutta, Myllyn Paras Voitaikinataskua. (lisätietoa kämppiksestä osoitteesta www.hopottajat.fi/voitaikinatasku)



Paketissa on 10 kpl ohutta taskumallista voitaikinakuorta, jotka paistetaan 250 asteessa uunin alaosassa noin 20 minuuttia. Kauniin värin saamiseksi kannattaa voidella kuoret ennen uuniin laittamista munalla.



Nämä 10 kuorta mahtuivat sopivasti normaalille uunipellille, eivätkä paiston aikana tarranneet toisiinsa.
 

Tältä taskut näyttivät 20 min paistoajan jälkeen. Noihin olisi tietenkin voinut ripotella päälle vaikkapa raesokeria, jos olisi halunnut tehdä näistä pelkästään makeita leivonnaisia. Itse ajattelin kokeilla näitä sekä suolaisella, että makealla täytteellä, joten jätin sokerit ripottelematta.

Mansikoita pakastimesta

Suklaan sulatusta..

Vaikka paketissa kerrotaan, että "helppo avata ilman veistä.." niin kyllä mä itse ainakin veistä jouduin käyttämään. Ensin  yritin ilman veistä ja sisus repeili aika kiitettävästi. Toki ymmärrettävää, kun kyseessä on lehtevä voitaikina. Toisaalta, en tiedä, mitä haittaa siitä sisuksen repeämisestä on, kun täytteet tulevat päälle.

Taskut saivat koristeeksi yksinkertaisesti sulatettua suklaata raitoina, pikku perhettämme varten en niin viitsinyt panostaa :)
 

"hyvää oli" tuumasi kolmeveeni ja pyysi lisää, eikä saanut. Siksi totiset suupielet.


Seuraavaksi aion kokeilla taskuja jonkin suolaisen täytteen kanssa. Uskoisin itse pitäväni suolaisesta taskusta enemmän kuin näin makeasta.

Kätevä uutuustuote, jota voisin ihan hyvin kuvitella ostavani pakastimeen vierasvaraksi.

Aika julkiselle

Tuli postissa aika julkiselle.
Aika oli alun perin JUURI sinä päivänä, kun me ehkä lähdemme reissuun. Olisi kiva tietää, lähdemmekö vai emmekö, kunhan majapaikasta jotain kuuluisi vihdoinkin..jouduin siis siirtämään aikaa ja hyvä säkä kävinkin, että sain aikaisemman ajan. Muuten olisin joutunut ottamaan ajan kahden viikon päähän.

Lääkäri on sitä mieltä, että IVF-jonoon meidät laitetaan, mutta inseminaatiota voisimme kokeilla siinä odotellessa. Lukuisia verikokeita ym.testejä on edessä ja tietenkin toivon, että olisi joku perimmäinen syy jossain, minkä voisi fixata ja jonka fixaamisen jälkeen raskaus saisi onnistuneesti alkunsa. Eniten pelkään tuota AMH-testiä, jos siinä paljastuu jotain, mille ei mitään mahda. Moni lääkäri on sanonut, että minulla ei ikä näytä painavan, on vehkeet kunnossa. Mutta tuo testi kertoo totuuden.

Jännittää ihan helvetisti ja olen niin pettynyt, että me joudumme turvautumaan hoitoihin. Olen niin pettynyt. Hyvä asia tietenkin on, että hoitoja on ja että meillä on niihin mahdollisuus, mutta kyse on kumminkin maailman luonnollisimmasta asiasta ja kun kumminkin on jo yksi lapsi, niin mikä helvetti tässä voi mättää???
Mua ahdistaa jo valmiiksi hoitojen onnistumattomuus ja pettymyksien kestäminen. Näen itseni nelikymppisenä, yhden lapsen äitinä jota sekundäärinen lapsettomuus on runnellut niin, että näytän kuusikymppiseltä. Olen vittuuntunut, katkera, yksinäinen ja masentunut.
Ei kovin valoisa tulevaisuudenkuva?

Aihe, jota olen pelännyt

Kävin seuraavanlaista keskustelua lapseni kanssa aamulla..
Hän kyseli, miksi meillä on vaan yksi lapsi- kun toisissa perheissä on kaksi tai jopa kymmenen lasta. hän kysyi, olisinko minä halunnut lisää lapsia, sanoin tippa silmässä, että olisin kovasti halunnut. Hän kysyi silmät pyöreinä, miksei meillä sitten ole? Vastasin, että kaikkea ei saa vaikka kuinka haluaisi, ei edes rahalla.

Silmäni vettyivät kovin, en enää nähnyt häntä, onneksi hän meni jatkamaan leikkejään niin keskustelu sai jäädä siihen.

Olen niin kovasti pelännyt, koska nämä keskustelut tulevat ja nyt se sitten tapahtui.
Lapseni kavereilla on jokaisella (yhtä lukuunottamatta) sisaruksia ja lapsenikin kovasti heitä kaipaisi, ei ole niin suoraan asiaa vielä ilmaissut mutta välillä juttelee pikkuvauvoista ja kuinka ihania ne ovat..

Tekisi mieli hakata päätä seinään.

kp 1 ja kovat kivut

sieltä se vuoto taas uskollisesti tuli, kierron pituus 27 päivää ja Pregnylistä 15 päivää. Tiedossahan tämä taas oli, negaa testit näyttäneet.
kovat on taas kivut ja flunssa tähän vielä päälle, on aika voittajafiilis.
Mies kotiutui tänäaamuna viikon työmatkalta ja tuliaiset olivat aivan erityisen ihania, mm.luonnonkosmetiikkaa :) Lapsonenkin riemuitsi tuliaista, mutta tärkeintä oli silti että pääsi isin syliin istumaan ja halimaan <3


Nyt vuorossa taukokierto.


alkaispa sieltä sairaalastakin kuulua jo jotain. Ei ole edes tullut sitä infoa, että olemme hoitojonossa!

Tuska ja ahdistus

Ei kannata lukea, ellei halua pilata päiväänsä ja haluaa välttää kirosanoja.

Eilen "sain" jälleen lukea raskausuutisia Facebookista. Olin nähnyt päivityksen aikaisemminkin, mutta se oli niin ovelasti kirjoitettu, etten tajunnut että kyse olisi raskaudesta. Eilen kuitenkin tämä päivityksen tekijä, NAAPURIMME, oli kommentoinut omaa tekstiään ja se nousi jälleen seinälleni- luin ja siinä sitä taas oltiin, naama norsunvitulla.

Pohdin samoja kysymyksiä kuukaudesta toiseen, ajatukseni kiertävät yhä enemmän ja enemmän pienenevää kehää- musta tuntuu että nämä ajatukset vainoavat mua. Syytän itseäni, miestäni, maailmankaikkeutta, kaikkea mahdollista siitä, että meitä ei toistamiseen onni kohtaa.

Miksi ihmeessä reagoin näin raskausuutisiin? Onko tämä ihan normaalia? Ihan samantien iski valtakunnan vitutus- miksi naapureitamme siunataan kolmannella lapsella kun me emme saa edes toista? Mitä VITTUA mä olen tehnyt väärin tässä elämässä??

 

Mun elämää, tää polku ei johda mihinkään.

  

 

Pregnyl vol III

Jälleen on Pregnyl tuikattu. Jälleen on lapsi mummulla hoidossa että pääsimme jälleen heiluttelemaan peittoja ja pistämään tuon pirulaisen minuun.
Nyt, kaksi kertaa onnistuneesti ampullit rikottu ja onnistuneesti pistetty- mieli on ihan luottavainen. Ehkä, jos ensi kertaa tarvitaan, voimme jättää pistelyt ja peittojen heiluttelut iltaan, kun lapsi on nukahtanut.

Mies sanoi, että hänellä on tästä kierrosta hyvä kutina. Että saattaisimme onnistua. Voi kunpa hän olisi oikeassa!

Olemme nyt siinä vaiheessa julkisen hoitojen kanssa, että lähete on tosiaan laitettu sinne, lähetteenä toimii tämä yksityisen epikriisini.
En ole vielä saanut mitään vahvistusta (kuten vuosi sitten), että olisin jonossa, joten lääkärin arvioiden mukaan, se ei ehkä ole mennytkään vielä käsittelyyn- lähete laitettiin kumminkin noin kuukausi sitten ensimmäisen kerran.
No. fakta on se, että mikäli ehdin käydä siellä julkisella ensimmäisen kerran ja sattuisin vaikka sen jälkeen raskautumaan ja olisi niin paska säkä, että menisi taas kesken, en joutuisi jonosta pois.
Mutta jos raskautuisin nyt, enkä ehtisi edes suunnittelukäynnille ja menisi kesken, joutuisin taas odottamaan vuoden, sillä tippuisin jonosta pois.

                            Itkubiisi, jota pystyn jo nykyään laulamaan lapselleni itkemättä.

Pelottaa edes ajatella. Elän tätä hetkeä, toivon, rukoilen ja sytytän toivon kynttilöitä. Pieni suojelusenkelimme, auta isiä ja äitiä tässä asiassa. Vala meihin uskoa ja anna meidän onnistua.
Äidillä on sinua kova ikävä.

Vuosipäivä

Tänään on mennyt vuosi tähänastisen elämäni suurimmasta tragediasta, keskenmenosta. "Oletpa päässyt vähällä"- ajattelee moni. Ei haittaa. Minun tragediani, josta en ole vieläkään päässyt yli. En tokikaan mieti sitä koko aikaa, en edes päivittäin, en edes viikottain. Mutta kun se jostain tulee mieleen, itku ja kyyneltulva putkahtaa paikalle salamana. En oikein edes haluaisi muistaa, miten rikki olin tapahtunutta seuraavina päivinä, viikkoina, kuukausina.
Toivoin, pyysin ja rukoilin uutta raskautta nopeasti. Tässä ollaan, lähtöpisteessä. Vuosi on mennyt ilman pienintäkään raskautumisyritystä.

Pelkään totisesti, koenko sitä onnea enää koskaan, että saisin oman vastasyntyneen laskea rinnalle ja vain ihmetellä pientä elämää. Jokainen kuukausi vie minut lähemmäksi sitä ajatusta, että meidän kohtalomme on olla yhden lapsen perhe.
Olenko ollut huono äiti? Huudanko lapselleni? Tarjoanko tarpeksi virikkeitä? Rakastanko tarpeeksi? Jostainhan minua rangaistaan, se on selvä.
Viimevuonna sentään raskauduin huhtikuussa ja elokuussa, tosin molemmat menivät kesken, senhän me jo tiedämme.

Letrozoleja olen nyt ottanut vuoropäivinä yhtä ja kahta. Kahden tabletin päivinä päänsärky on niin voimakasta, että se on pahempaa kuin kovimmissa migreenikohtauksissa. Oksettaa, näen salamoita, huimaa. Olen vakavissani ajatellut viheltää pelin poikki. Yhden lapsen kanssa on niin helppo olla, kun hän nukkuu, koko talo on hiljainen, eipä tarvitse nukuttaa muita. Matkustaminen on helppoa yhden kanssa, puhumattakaan kustannuksista.
Yritän saada itseni ajattelemaan muka positiivisesti, siinä kuitenkaan onnistumatta.

Paskaa. Paskaa. PASKAA.

This pain is killing me

Kp 1. Kipu on kova ja vuoto runsasta. Särkylääkkeeseen oli jälleen turvauduttava. Onneksi Ekolosta tilaamani tamponit vievät oloa parempaan suuntaan..ei tarvi hautovasta tunteesta kärsiä.
Etukäteen testaaminen leikkasi pahanolon ja pettymyksen piikin jälleen pois ja olin lähinnä tyytyväinen, kun vuoto oli yöllä alkanut. Eipä tarvinnut ylimääräisiä odotella.

Mä olen vähän miettinyt,että laajentaisin blogini asiasisältöä johonkin muuhunkin aiheeseen, olisko toiveita, mitä haluaisitte minun postaavan?

03.50

valvon. Olen eri huoneessa kuin muu perhe. Mies ja lapsi nukkuvat meidän makuuhuoneessamme ja minä olen vierashuoneessa, syystä että miehellä on kurkku kipeä ja hän kuorsaa. En saa nukuttua kun hän kuorsaa. On kuin maa tärisisi.
minä nukun siksi täällä, kun täällä on niin huono sänky ja minun kroppani kestää tätä sänkyä paremmin kuin miehen, eikä kipeydy kuten hänellä.
syy miksi valvon, ei liity menkkojen tulemiseen vaan käteeni. Haravoin tänään pihamme ja oikeaa käsivartta, olkaa ja koko raajaa särkee niin vietävästi. Kävin juuri lääkekaapilla ja tässä odottelen lääkkeen vaikutusta.
Yö on ihanaa aikaa, kuunnella omaa hengitystään ja mietiskellä. Kerrankin hyvin positiivisia ajatuksia. :)

Nega

Nega testattu, tänään kp 30 ja Pregnylistä 12 päivää.
Ei muuta kerrottavaa.

onko oikeesti pakko?

mä haluaisin vaan nukkua. Mua ei huvita mikään eikä mikään tunnu miltään.
kaveri kysyy facessa, pidettäiskö tyttöjen ilta, en jaksa vastata. Ei huvita tyttöjen illat.
Ruokaa en jaksa laittaa, mutta kun on pakko. Oksettaa pelkkä ruoan hajukin, oon niin väsynyt, kaikkeen. En jaksa olla vaimo, hyvä kun jaksan olla äiti. Se on ainoa, mitä mun on jaksettava.


Lisäksi vituttaa sekin, että sitä perkeleen rillimukia ei löydy MISTÄÄN!

yäk

Pregnylistä 4 päivää. Mahaan sattuu, on menkkakramppeja, oksettaa, kuvottaa, väsyttää. Munasarjoja on karvastellut, mutta pahin olo on kuvotuksen osalta.
Ihana Pregnyl!


Eilen, kolme päivää pistoksesta, Pregnyl ei näkynyt raskaustestissä. Viimeksi näkyi monta päivää.
Hikoilen kuin sika, ihan pakko pitää kotona toppia, mikä jättää selän paljaaksi. Hiki valuu kasvoilta pelkästä ajatuksesta.


on se nyt saatana, jos ei näillä kärsimyksillä saa lasta aikaiseksi!

Arvatkaapa mitä

..Ovis ei tullut. Tiesin sen kyllä. Eiliseen asti tikutin, parhaimpina päivinä kahdesti, enkä saanut ovista metsästettyä. Eilen oli sitten lääkärin määräyksestä Pregnylin pistopäivä.
Ttu mitä säätöä koko päivä!
Miehellä oli sovittu meno illalla ja erään piti käydä hakemassa lapsi hoitoon alkuillasta. No, lapsen haku venähti 1h 20min. Aikataulu kusi tässä vaiheessa jo totaalisesti.

Kun lapsi viimein haettiin, äkkiä makkariin hoitamaan hommat. Oli niin saakelin hikistä ja nihkeää kun ollaan kumpikin miehen kanssa vielä flunssan jälkipöhinöissä ja hiki lentää pelkästä ajatuksesta. Meinas aivan hekuma loppua kesken, sekin vähä mitä tälläisessä pakkoköyrinnässä nyt ylipäänsä on.

Saatiin homma hoidettua ja oli aika ruveta sekoittelemaan Pregnyliä, tietty ampullien rikkomisen kautta. Jäin makoilemaan sänkyyn ja mies tuli sekoitteluhommiin. Hän sai viimeksi ampulleista molempiin käsiinsä vertavuotavat haavat ja siruja oli ympäri kämppää, joten hän ei uskaltanut vääntää ampulleja rikki, pelkäsi että taas käy samoin. (Niitä siruja kaivettiin viimeksi mikroskoopin avulla käsistä pari tuntia ja nyt oli vielä töihin lähtö edessä!)
Hän kysyi keittiössä hääriessään, missä ruiskuosa on? Apteekista olivat myyneet mulle vaan neulat, ilman ruiskua! Helvetti että hermostuin! En ollut itse tajunnut apteekissa ollessani, että tarvin tosiaan ruiskutkin, en pelkkiä neuloja, eikä se helkutin farmaseutti edes kysynyt asiasta! Sain valtakunnan kilarit kun piti vielä kauheassa kiireessä lähteä lähiapteekkiin, viittä vaille sulkemisaikaa.
Syöksyin apteekkiin ja selitin asiani- ärsytti myös kassalla olleen naisen kellon vilkuilu- jos asiakas on tiskillä niin ei silloin vilkuilla kelloa helvetti!
Sain ruiskut ja heitin miehen samalla pikavauhtia töihin.
Kädet tärisi kun mietin, että mun pitää yksin hoitaa homma ekaa kertaa...
Soitin päivystävään apteekkiin ja kysyin, voisiko ampullit avata siellä.. ei kuulemma voi.
Sain kuitenkin erittäin ystävällistä palvelua ja nainen toisessa päässä oli hyvin empaattinen.
Toivotti onnea.

Oltiin sovittu hoitajan kanssa noin tunnin, puolentoista hoitoajasta. Tuo puolentoista tunnin raja alkoi lähestymään ja soitin hänelle, mikä on tilanne. Kerroin, että jouduin käymään apteekissa, että alan nyt vasta "siivoamaan". Hän kertoi, että olivat juuri laittamassa kenkiä jalkaan. Arvasinhan minä sen! Kerroin, että nyt ei voi vielä tulla! kädet tärräs muutenkin ampullien rikkomista ajatellen ja sitten vielä häsäävä tenava tulisi tuohon viereen.. no way! Saatiin sovittua vielä noin vartin lisäaika.. onneksi!

Ei auttanut muu kuin ottaa ohjeet pöydälle ja desinfioida kädet. Vanulaput molempiin käsiin ja perkele, naks vaan! ei sirun sirua, ampulli naksahti hienosti kahtia ja toinen samaten. Sekoitus ja neulaan veto ja pisto. Thats it! Piti soittaa miehellekin, että siellä on :)
Tuli niin hyvä fiilis siitä, että sain sen tehtyä ihan yksin :) Jos en olisi onnistunut, olisin joutunut odottamaan miehen tuloa yömyöhään ja mitä siitä nyt sitten olisi tullut.. Onneksi ampullit eivät rikkoontuneet!
Tällä kertaa pistäminen vähän sattui, vein neulan liian hitaasti vatsamakkaraan, se pitäisi tuikata sinne niin ei kipua tuntuisi. No- ensikerralla taas.

Lapsi saapui kun olin saanut pöydät tyhjättyä ampulleista, neuloista, lääkepakkauksista ja muista tilpehööreistä.

Miten voi olla näin paljon hässäkkää juuri sinä päivänä, kun pitäisi pistää ja olla rauhallinen, hyvä zen?
No, pääasia on, että lääke on sisuksissa. Nukkumaan mennessä vatsaa särki ja oli muutenkin ahdistunut olo.
Yön nukuin hyvin ja nyt on ihan ok taas. Saa nähdä mitä illalla.
Näihin kuviin!

Folliultra kp 14 ja välähdyksiä jatkohoidoista

Eilen oli jälleen folliultra.
Vasemmalla oleva folli, joka tuossa kp 11 ultrassa oli suurin, ei ollut kasvanut juurikaan. Limakalvo oli sensijaan muuttunut kolmilehtiseksi ja oikealla oli yllättäen kirinyt folli aikasta suureksi. Tai, suureksi ja "suureksi", mutta kokoa sillä oli 13mm. Perjantaina oikealla ei näkynyt mitään mainitsemisen arvoista.
Anyway, Primoluteja ei nyt aloiteta, vaan huomenna pitäisi jälleen tikutella ovista ja kun ovistesti on positiivinen, lääkärin määräyksestä pitäisi heilutella peittoja ja sen jälkeen tuikata Pregnyl. Vaikka ovistesti ei plussaa näyttäisikään, tuikkaan Pregnylin viimeistään perjantaina.

Aika myöhäiseen meni mahdollinen ovis nytten. Liekö vaikutusta sillä, että Letrot aloitin lääkärin määräyksestä vasta kp 4, kun kahdella edellisellä kerralla ne on aloitettu kp 3.
Hidasta tuo follin kasvu jokatapauksessa on.

Seuraavassa kierrossa otan Letrozoleja kp 3-7 ja annostuksella 1+2+1+2+1 ja menen jälleen folliultraan.
Tämä samainen lääkäri yksityiseltä tulee hoitamaan meitä sitten julkisella ja hän puhui
AMH-arvon mittauksesta sekä HSSG:stä, joita minulta ei ole vielä katsottu/ tehty.

Lisäksi saattaa olla, että puolisoltani joudutaan katsomaan siemennesteen laatu uudelleen, edellisestä kerrasta on jonkin verran aikaa.



kuva
 

Lääkärini mielestä IVF olisi kohdallamme hyvinkin varteenotettava vaihtoehto, jos siittiöissä on heikohkoa liikkuvuutta ja mulla vielä ovuloimattomuutta, IVF:llä saataisiin tilanne optimoitua.

Välillä tulee pieniä valonpilkahduksia tähän paskassa tarpomiseen, en halua että sitten 40+ ikäisenä tulee kaduttua sitä, ettei ainakaan yrittänyt tarpeeksi.

Näihin kuviin, pitää nyt vaan toivoa että se ovis tulisi.

seurantaultra kp 11

oli jälleen letrozol ultra. Ihan paska limis, ihan paskat follit. Vasemmalla joku yritti kasvaa, en muista edes kokoa, ei kiinnostanut. Pieni paska siellä kyti munasarjassa, paskassa munasarjassa. Maanantaina uusi ultra ja jos tuo pieni paska ei ole kasvanut, aloitan Primolutit ja odotellaan uutta kiertoa. Jos on kasvanut tarpeeksi, niin sama paska Pregnylillä leikkiminen alkaa taas.
Laitetaan lähete myös julkiselle, kun siitähän on nyt vuosi kun tämä paska kroppa soi edellisen paskan raskauden.


Elämä. On.Paskaa.

20 tuntia BANG BANG BANG

20 tuntia on aika pitkä aika. Tai no riippuu asiasta. Jos odotat sokerirasitukseen menoa, tuo aika on tuskallisen pitkä. Jos saat viettää 20 tuntia rakkaasi kanssa kahdestaan, aika on todella lyhyt.
Mutta. Minun viimeiset 20 tuntia ovat sisältäneet seuraavaa.
1. Facebookissa havaittua: ULTRAKUVA! Serkkuni saa vauvan. On omasta mielestään niin turvallisilla vesillä, että voi kuvan kera julkaista ilouutiset. viikkoja vajaa 13.
2. Facebookissa havaittua: AAH, tuokin on jo viikolla 34. Raskaus ei ollut toivottu. Kivat sulle. Muistat kuitenkin tasaisin väliajoin hehkuttaa sitä, millä viikolla olet. Ja vaikka olen blokannut sinut, jostain käsittämättömästä syytä nämä sinun viikkopäivityksesi räjähtävät silmilleni. Kiinnostaa niin kuin_kiviäkin.
3. Keskenmenon kanssani yhtä aikaa kokenut nainen sai lapsen eilen. Siitä on tietenkin pitänyt laittaa Facebookiin KUVA ja lässynlässyn kuinka ihanaa on.

Ykköselle sellaisia terveisiä, että missään vaiheessa raskautta ei ole niin turvallisilla vesillä, että voi puhua KUN meille tulee vauva.
Kakkoselle ei ole mitään sanottavaa.
Kolmoselle suon onnen, kipeiden kokemusten jälkeen. Mutta hehkutusta en jaksa.

Olin kuitenkin kaikenkaikkiaan yllättynyt, miten vähällä negatiivisuudella nämä kolme uutista käsittelin. Serkun uutisesta selvisin kun laitoin tyypin estoon. Kakkonen on ollut estossa jo monta kuukautta. Kolmonen meni samoin estoon. En jaksa nähdä vauvannaamaa newsfeedissäni.

Kuva täältä

Josko pitäisi taas fb-taukoa.

Onnellisesti raskaana

Älkää nyt kumminkaan luulko, että minä olisin. Tai no, olin viimevuonna tähän aikaan. Plussasin 8.8 ja näihin aikoihin olin hyvin onnellinen ja orastava pahoinvointi nosti päätään. Olin onnellinen siitä sairaan huonosta olosta, mikä häivähti kropassani.
Olin onnellisen tietämätön siitä tuskasta ja paskasta mikä seuraisi seuraavan kalenterikuukauden lopulla. Vaikka koko aika mietin, että kaikki ei ole kohdallaan, halusin salaa uskoa muuta. Vaikka pahoinvointi käväisi hetkellisesti haittaamassa elämääni, silloinkin aavistin, ettei tämä mene niin kuin elokuvissa. Sen vain tietää.

Senkin tiesin, kun keskenmenon olin kärsinyt, että minä EN TODELLAKAAN kuulu niihin onnellisiin, jotka raskautuisivat heti. En todellakaan!

Lääkäri keskussairaalassa saa myös haistaa pitkän paskan, hän sanoi minulle suuren suruni keskellä, että kaikki apu tullaan antamaan, jos apua tarvitaan. "mutta sinä raskaudut, sillä sinä raskauduit nytkin!" Ai saatana, ihanko totta?!

Ei ole apua näkynyt. Kun ensimmäisen kerran olin yhteydessä keskussairaalaan tämän asian tiimoilta jälkitarkastuksessa, hän toitotti minulle, "kun meillä on niin paljon asiakkaita ja sinä olet kumminkin juuri ollut raskaana, että sinä et kuulu nyt näiden ilmaishoitojen piiriin".
Eipä siinä, että tuolle laihdutuksesta paasaavalle suomea puhumattomalle lääkärille kaipaisinkaan takaisin. Nykyinen hoitosuhteeni on hyvä, on sentään lääkäri, joka ei nassuta laihduttamisesta, vaan ymmärtää sen, että jokakuukautinen pettyminen omaan kroppaan ei hirveästi edesauta kropan ruoskimista, päinvastoin.

Tänään on kp 27 ja maha on sekaisin kuin Haminan kaupunki. Olen kärsinyt menkkakivuista jo monta päivää, ainoa ero on, ettei valkovuotoa ole havaittavissa ollenkaan. Normaalisi ennen menkkojen alkua housut ovat inhan kosteat jo viikko ennen menkkoja.

Nyt vaan odotellaan vuotoa ja sitten TAAS otetaan Letrozolit ja TAAS varataan aikaa seurantaultraan ja TAAS petytään.
Kuinka kauan noita Letroja ylipäänsä syödään, ennen kuin siirrytään seuraavaan vaiheeseen? Ja mikä se seuraava vaihe on?

sanoja

Loma. Perhe. Huolettomuus. Vapautuneisuus. Ilo. Kylpylä. Ruoka. Rakkaus. Sade.

Ovulaatiotestit haistakoon pitkät. Ensikierrossa Letrozol.

Mutta nyt olen onnellinen. Juuri nyt.

Se tunne kun tekisi mieli huutaa

Älä lue jos haluat täyttää päiväsi positiivisilla ajatuksilla etkä jaksa kuunnella urputusta, sillä sitä seuraa.

Tänään on kp 8. Menkat kestivät oikeastaan 1,5vrk ja vuoto oli hyvin runsasta ensimmäisenä päivänä, toisena ei oikeastaan enää mitään. Kolmantena vaan vessakäynnillä ja neljäntenä ei mitään.
Olen ollut hyvin, hyvin mieli maassa.
Ärsyttää niin moni asia. Tässäpä luetteloa asioista, jotka nyppivät ja pahasti.

1. Raskausmahoja. IHAN JOKA PAIKASSA JA KAIKEN AIKAA. Miksi helvetissä niitä mahoja pitää vielä hinkata kaiken aikaa? Eräskin emäntä tuli kaupasta autolle ja sillä välin kun isäntä avasi takaluukkua, nainen oli ehtinyt hinkata mahaansa ympäri kolme-neljä kertaa. Ällöttävää mahan hivelyä ja naamalla sellainen autuas, saaneen emännän virne. Teki niin pahaa, että teki mieli oksentaa.
Näitä pallomahaisia, itsensä sivelijöitä on ihan joka paikassa ja monta per paikka.

2. olen aloittanut vitamiinikuurin ja mulla on niistä huono olo. vedän kunnon överit vitamiineista, eipä tarvi ainakaan sanoa, että olisi sillä rintamalla puutosta.

3. mökkeilykin voi mennä överiksi. oli kiva olla mökillä, mutta mua ei yhtään, EI YHTÄÄN huvita lähteä sinne taas viikonlopuksi (siellä on sukujuhlat)

4. Seksi ei kiinnosta. Ei enää yhtään. Tekisi mieli ehdottaa jotain keinohedelmöitysvaihtoehtoa jo senkin takia, kun ei sänkyhommat kiinnosta. Voi yäk pelkkä ajatuskin.

5. Tulin ajatelleeksi päivänä eräänä, että olemme ainoa pariskunta, keitä tiedän, kellä on vaan yksi lapsi. Kaikilla on vähintään kaksi, joillakin kolme ja joillakin neljä.

6. Yleinen vitutus. Muksulla on uhma, minä räjähtelen, mies ärsyttää, kaikki ärsyttää. Itkuherkkyys on huipussaan ja en oikeastaan enää tiedä, miksi yritän. Miksi helvetissä yritän edelleen raskautua? Onko se, ettei lapsen tarvitse olla yksin, niin vahva syy, että se kumoaa kaiken tämän vitutuksen, joka kuukautisen ja -vuotisen pettymyksen, keskenmenot, kivut, lääkkeet, lääkärikäynnit, odotuksen ja jälleen pettymyksen? -On. sillä minulla ei ole mitään muuta kuin lapseni. Häntä rakastan ja vaikka kaikki muu häviäisi, se rakkaus pysyy.


Itkettää.

kp 26/26-?

Hei teidän heiluvillenne pitkästä aikaa!
Olen ollut lomalla, poissa kotoa, surkeiden nettiyhteyksien äärellä, keskellä korpea.
Raskaustestit kotona ja mielessä kaikkea muuta paitsi testailu.

Kovasti olen oireita kuulostellut ja tullut siihen tulokseen, että menkat ovat tuloillaan.
Tänään tulimme käymään kotona, viikon mökkeilyn jälkeen ja pakko mun oli tietenkin kusaista tikkuun.
Arvatkaapa mitä?

Pidän teitä kumminkin vielä jännityksessä.

Lapsi on tykännyt kun saa uida järvessä, minä olen harmitellut iloinnut kun olen "saanut" tehdä ruokaostoksia kylän ainoassa kaupassa, jossa valikoima on, noh, mitä on.
Tekee mieli korppukinkkua niin kaupassa on ohuen ohutta broilerisiivua hunajanmakuisena ja tavallisena..
Haluat herkkupäiväksi juustonaksuja niin ainoa vaihtoehto on Eldoradon wannabejuustonaksut..
Kyllä on ollut Prismaa ikävä!

Tulimme käymään kotona, piti tuoda eilen keräämiäni mustikoita pakastimeen ja samaten viime viikolla mansikkatilalta ostettuja mansikoita piti saada pakkaseen..
Tänään lähdemme vielä takaisin mökille, viihdymme siellä niin kovin- lukuunottamatta tuota ruokakauppaa :/
Tänäänkin aamu alkoi aamu-uinnilla ja rantasaunan lämmittämisellä :)

palaan taas kirjoittelemaan, kunhan mökiltä kotiudumme.

ja niin.. Negahan se. .olisitteko arvanneet?

Likapyykkiä ja puutarhanhoitoa

Otsikossa ne tärkeimmät. Lomalaisten elämä on helppoa, toki kotiäidin elämä ei eroa mitenkään siitä,onko mies lomalla vai ei. Pyykit pestään,silitetään, viikataan, ruoka kokataan, käydään kaupassa ja huolehditaan päiväuni- ja yöuniaikatauluista.
Mikään ei ole erilailla, paitsi tietenkin se, että päivisin kokkaan kolmelle.
Onneksi on puutarha,minkä parissa ahertaa, saa vähän ajatuksia muualle tästä vauvanTEKOprojektista.

Nyt suunnitellaan lomareissua, saan olla ainakin jonkun aikaa pois hellan äärestä.
Lapsella on "EI, EI, EI!!!!"-kausi menossa ja meinaa välillä olla sormi suussa,miten saan sen pienen hirmupään kesytettyä.

Yhä useampi seuraamani blogi on muuttunut odotusblogiksi, jopa kymmenen vuotta yrittänyt pariskunta raskautui ja minä täällä vielä soittelen samoja säveliä kuin viimeiset (ihankohtapian) kolme vuotta.UnFUCKINGbelievable.

Ovis oli (kai), tikut näytti sen (kai) ja nyt on dpo 5 (kai).
Menkkakipuja on,joten joko menkat tulevat superaikaisin tai ovis on vasta nyt käsillä.
( ei pliis tähän mitään juttua kiinnittymiskivuista tms, sillä ne kuuluvat muille, ei mulle.)

Ensikierto on taukokierto, käytän vaan primoluteja,ettei kierto venähdä. Tuntuu siltä, että ainoa kosketus alapäähäni ensikierrossa tulee olemaan alapesun yhteydessä, mä niin tarvin lomaa vauva-asiasta, seksistä (kyllä!) ja kaikesta. Paitsi mun lapsesta. ..ja miehestä.

Pahoittelen tekstin pätkittäisyyttä, ajatuksenkulku on mitä on.

Parempi päivä

Hassua,miten elämä kantaa.
Toissapäivänä kieriskelin itsesäälissä ja kaikessa siinä pahassa olossa,minkä negatesti aiheutti.
Eilen otti muuten vaan päähän kaikki ja tuntui,että universumi on mua vastaan. Otti oikeasti niin kovaa kupoliin, että en lähtenyt edes miehen kanssa syömään,vaikka hän sitä ehdotti. Ajatelkaa?!
Eilen oli niin väsykin,huonosti nukutun yön jäljiltä, että veetutti senkin takia.
Nukuin lapsen kanssa yhtä aikaa päikyt, 2h sikeää unta. Se auttoi vähän. Illalla katsottiin miehen kanssa pitkästä aikaa telkkaria yhdessä ja sain ajatuksia vähän muualle. Yön nukuin hyvin, olin niin poikki.

Tänään aamulla vessakäynnillä huomasin housuissa punaisen merkin, muistutus siitä, että todellakaan ei ollut meidän vuoro nytkään.
Vuoto alkoi ihan reippaanlaisesti samantien. Tässä asiassa kaikki on niinkuin pitääkin. Ei tuhruttelua,vaan heti kunnon vuoto. Kierron pituudeksi jäi 26 päivää, mutta tänään onkin tasan 14päivää oletetusta oviksesta :)
Hyvä juttu tässä on myös se, että kun vkloppuna juhlimme kolmevuotiasta päivänsankariamme, mulla on pahin olo silloin jo takanapäin. Toisaalta, silloin on taas huimausta ja päänsärkyä Letroista. No, näillä mennään. :)

polttavia kyyneleitä

Eilen illalla kotiin tultuamme testasin tosiaan kirkuvan negan ja tuli niin paha mieli että suihkuun mennessäni tunsin kurkun kuristuksen, kuivan kurkun ja salamana sinne kasvaneen kaktuksen. Itketti niin kovin,mutta itku ei vaan tullut. Pakotin sen ulos. Kun Se pääsi alkuun, ei loppua näkynyt. Kyyneleet olivat hyvin kuumia kun ne valuivat poskia pitkin. Siinä sitä taas oltiin, saman asian äärellä. Ei taaskaan. Ei taaskaan meidän vuoro.

Jos olisimme totaalilapsettomia, eroaisin kirkosta. Tuntuu olevan yläkerran kaverin kanssa sukset pahan kerran ristissä.

Tottahan se on

..että maho,mikä maho.
Vitivalkoinen testi, huomenna 14 päivää Pregnylistä.

mulla ei ole enää edes sanoja. VITTU SAATANA!!!!

Tuhoon tuomittu

..on tämäkin kierto. Ei mitään tuntemuksia,paitsi ajoittaisia "kuin menkat alkaisi"- kouraisuja. Nyt on perjantai ja maanantaina Pregnylistä 2 viikkoa. Testit kirkuvan valkoisia ja olo on petetty. Valoin uskoa ja luottamusta itseeni,että nyt onnistuisimme ja paskat.

Voisin lyödä isosta karkkipussista vetoa,että menkat alkavat,enkä raskaudu tästäkään kierrosta. ELI,jos olet Eka,joka kommentoit tähän viestiin jotain positiivista ja JOS satun raskautumaan, sulle lähtee karkkipussi postitse :)
Jätä kommenttiisi myös spostiosoitteesi :)

ps. Hel*etin kylmä juhannus!

Minne katosi ystävä?

Olen miettinyt vuosien saatossa erästä ystävääni. Olimme kuin paita ja pylly vielä 2005, olimme aina yhdessä. Viikonloppuisin hän saattoi soittaa mulle, että lähdenkö hänen kanssaan viikonlopun ruokaostoksille, voisimme sen jälkeen käydä vaikka kuoharilasillisella.
Vietimme viikonloppuja yhdessä, olimme hänen mökillään pohjoisessa ja joka päivä nähtiin töidenkin puolesta.
2006 tapasin mieheni ja yhteydenpito luonnollisesti väheni, syystä että HÄN ei halunnut "häiritä", eli meidän tapaamisemme olivat oikeastaan töissä. Lopetin tuolla työpaikassa 2008 ja menin toisaalle töihin. Olimme edelleen yhteydessä silloin tällöin, usein minun aloitteestani.
2009 menimme naimisiin, hän oli luonnollisesti kutsuttujen joukossa ja olikin kanssamme juhlimassa.
Sitten tapahtui jotain. Kai elämäntilanteemme olivat niin erilaiset, minä juuri naimisiin mennyt, hän jo kahden, kotoa muuttaneen aikuisen pojan äiti, yksin asuva äitiäni vuotta vanhempi nainen.
Ikäero ei koskaan ollut esteenä ystävyydellemme, päinvastoin. Kun kaksi samanlaista kohtaa, ikä on vain numero.
Olen ikävöinyt ystävääni kovasti.
Hän on törmännyt mieheeni muutaman kerran ja aina sanonut samaa: "pitäisi soittaa" - kuitenkaan koskaan soittamatta.
Hän ei ole nähnyt edes lastani, joka täyttää ihan kohta 3. Hän ei nähnyt minua edes raskausaikana, eli viimeisin tapaamisemme on tuolta vuodelta 2010 alkuvuodesta, silloinkin sattumalta.
Minä olen laittanut tekstareita, ehdottanut tapaamista, kysynyt koska sopisi. Vastaus on aina sama: "kun töiltä ehtisi".
Pari vuotta yritin ehdotella tapaamisia ja sitten lopetin. Tiedättehän, kun aikansa yrittää eikä mitään tapahdu, lakkaa yrittämästä.

Olen miettinyt syitä hänen käyttäytymiseensä. Olen miettinyt, häpeääkö hän kenties jotain? Onko jotain, mitä hän ei halua minulle kertoa? Onko hänellä kenties jotain sutinaa jonkun eksäni kanssa? Hän on aina ollut enemmän nuorempien miesten perään ja on puhunutkin mulle aikanaan eräästä, jota tapailin- ja tuo puhe oli hyvin ihailevaista.

En tiedä. Oli miten oli, ystävääni on ikävä. Haluaisin kovasti ottaa yhteyttä, mutta miksi se tälläkään kertaa johtaisi mihinkään?

Pregnyl häviää pikkuhiljaa

Jos nyt jotakuta sattuu kiinnostamaan, niin kuvassa näkyy pistopäivän (9.6.) jälkeisenä aamuna testattu raskaustesti (ylimpänä) ja siitä alaspäin tähän päivään saakka. Olisin kuvitellut, että testi olisi tänä aamuna ollut jo huomattavasti haaleampi, mutta ilmeisesti viikon kuluttua tuo 5000IU pitäisi olla hävinnyt kehosta.



 

Tuntemuksista sen verran, että alaselässä tuntuu ajoittain samalta, kuin olisi menkat tulossa. Mulla on hirveä väsy koko ajan, voisin vain nukkua. Alavatsa oli eilen vielä kova ja turvonnut, nyt se on jo suht normaali. Mitään pistokohdan aristuksia tms. mulle ei onneksi tullut, on vissiin niin, että kun tuota pehmikettä on tuossa alavatsalla sen verran, ettei pienestä säikähdä ;D Kaikki nämä tuntemukset ovat siis Pregnylin aiheuttamia.

 

Nyt pitäis ihan oikeasti malttaa vielä odotella, esikoisen synttäritkin ovat tulossa ja viimeisenä kahtena vuotena olen ajatellut synttäreitä valmistellessani, että olisihan aika jo meidän saada se plussa testiin, vaan aina mulla on ollut menkat hänen synttäreiden aikaan.. Saa nähdä toistaako historia itseään, mulla nimittäin olisi juuri kuukautisten aika hänen synttäreidensä aikaan..

 

kuva täältä

Kysymys Pregnylin käyttäjille

Irtoaako folli aina Pregnylillä?
Tapahtuuko irtoaminen siis 36h kuluessa vai keskimäärin 36h kuluttua?
Tuntuuko ovis voimakkaammin kun on pistänyt Pregnylin?

Itse alan epäilemään, ettei Pregnyl ole hoitanut hommiaan. En ole tuntenut mitään oviskipuja ja mietinkin, pitäisikö tässä vielä varmistella,vai luotanko lääkärin sanaan, että ma ja ti riittäsivät?
Eilen olimme niin sika väsyneitä miehen kanssa kumpikin, että uni vei voiton. Suoraan sanottuna, olo ei ole tänään yhtään kummoisempi. Olen nyt joka päivä tällä viikolla ottanut päivätirsat, oon hyvin uupunut. Onhan mun kropassa hcg:tä, joten ihmekös tuo.

Aion laittaa lääkärille meiliä ja kysyä tuosta Pregnylin toimimisesta /toimimattomuudesta.

Välillä hauskaakin

Eilen oli ihan hauskaa lapsentekorintamalla.

Ajattelin, ettemme voi jättää Pregnyl-ruiskun kanssa leikkimistä yömyöhään, vaan sekä akti, että ruiskuttelu on hoidettava alkuillasta. No- eikun lapsonen hoitoon ja kotiin hommiin.
Oli ihan mukavaa saada miehen kanssa pikkuruinen hetki ihan kahdestaan- siinä totesimmekin, ettei meitä ainakaan yrittämisen puutteesta voi syyttää.



kuva lainattu täältä

Makuuhuonesessiosta sen kummemmin kertomatta saimme homman hoidettua ja aloimme valmistelemaan Pregnyliä. Lääkepakkaus jääkaapista ja muut tykötarpeet valmiiksi.
Miehelle annoin tehtäväksi ampullien rikkomisen. Ampulleja oli kaksi ja kummassakin oli mustalla pisteellä merkitty heikennetty kohta, mistä ampulli räsähtää rikki (kuvan mukaan siististi). Eka ampulli meni aikalailla pirstaleiksi, toki neste pysyi sisällä niin kuin pitikin.
Toinen ampulli meni vielä enemmän rikki ja miehelle laitettiinkin laastaria kun sai vertavuotavan haavan käsiinsä.
Hän sekoitti kuiva-aineen ja nesteen keskenään ja minä hoidin sekoittelun. Sitä ei saanut ravistella ettei tule liikaa ilmaa nesteeseen, vaan pystysuunnassa pyörittelemällä aineet sekoittuivat hyvin. (en kyllä ymmärrä, miten sitä olisi edes voinut ravistella, kun se oli päästä auki??)
No, ei muutakuin lääke ruiskuun ja pistelemään.
Desinfioin pistopaikan ja ruiskaisin aineen sisuksiini.
Pienen hetken kuluttua tuntui pienen pientä kirvelyä vatsanahkassa mutta se meni äkkiä ohi.

Sitten alettiinkin imuroimaan keittiötä- niitä pienen pieniä lasinpalasia oli pitkin ja poikin keittiötä.
Haimme lapsen hoidosta ja laitoimme hänet nukkumaan- mies jäi kaivelemaan sormistaan lasinpaloja mikroskoopin avulla.
Tuskin niiden ampullien ihan noin on tarkoitus hajota, uskon, että mies puristi samalla kun väänsi, mistä syystä ne räsähtivät rikki.
Pääasia on kuitenkin, että aine saatiin sisuksiini ja tänä aamuna halusin testata raskaustestillä (niillä Ebayn halpatesteillä) miten ne reagoivat Pregnyliin ja kyllä siihen viiva tuli.
Näyttävät toimivan.

Tulisipa kahden viikon päästä toinen viiva. Nyt olisi jo meidän aika. Ihan oikeasti olisi.

Follikkelikontrolli kp 11

Letrot ovat toimineet toivotulla tavalla!
Kohdun limakalvo oli miltei 11mm ja oikealla hieno johtofolli, 23mm x 18mm.
Lääkärin määräyksestä tänään heilutellaan peittoja ja sen jälkeen tuikkaan Pregnylin.
Huomenna peittojen heiluttelua myös ja sitten vaan sormet ristiin.

Viimeinen

Viimeinen Letrozol napattu tänään. Kokemuksena vallan erilainen, kuin edeltäjänsä Clomifen. Päänsärky on ollut runsasta,ja tänään lensi vesiruikku. Anteeksi suorasanaisuuteni, mutta kaikki ainakin tietävät, millainen se on.
Toivottavasti auttavat jotain, ainakin kroppa niihin reagoi.

Olen aloittanut sokerittoman ruokavalion viikko sitten tiistaina. Syön lähes normaalia ruokaa, välttäen tietty pizzoja ja hamppareita jne, mutta pääpaino on sokerin välttäminen. Parisen kiloa on nesteitä hävinnyt ja vyötäröltä lukemat ovat pienentyneet. Oon aina sanonut, etten välitä niinkään puntarin lukemasta, vaan siitä, mitä peili sanoo. Peilin mukaan kasvot ovat kaventuneet ja on ns.helpompi katsoa itseään muutenkin. Kyllä se sokeri vaan turvottaa. Mikäli,tästä kierrosta en raskaudu, annan itselleni luvan syödä makeisia seuraavien menkkojen aikana, mutta jos jostain kumman syystä raskautuisinkin, niin sokerittomuus jatkukoon :) on kivempi olla, vaikka ensimmäisinä päivinä päätä kiristi niin julmetusti!

Ensimmäinen

Ensimmäinen Letrozole napattu tänään. Tuo maaginen, sinapinvärinen pilleri katosi vesilasillisen saattelemana kiduksiini.
Tuokoon tuo ihmepilleri sen, mitä tässä kaksi ja puoli vuotta on odotettu.
Onnena tilanteessa on se, että jos niin ei käy, niin onneksi minulla on lääkäri, joka ottaa minut vakavasti ja tekee varmasti kaikkensa, että onnistumme.

Näihin kuviin.

kp 1 yrityskuukausi nro 32

Masentava otsikko vai mitä?
Revin pelihousuni lähes järjestelmällisesti, kun eksyn johonkin blogiin, missä maristaan "kun on menossa jo yrityskuukausi nro 4, emmekö koskaan saa lasta?" Voi vittujen kevät.
En ole enää pitkään aikaan laskenut yrityskuukausia, sen vaan aina muistan että esikoisen ollessa 5kk annoimme toiselle luvan tulla. Mä voisin oikeasti saada jonkun maailman hedelmättömimmän tittelin, olisko coolia hä?

Tänään alkoi vuoto, paskat ebay-testit ovat antaneet pientä toivonhivenen ripettä joka kariutui tänään aamupäivällä vessakäynnillä veriviivaan.
Eikai tässä, leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä.
Helvettiäkös tässä.

kuulumisia

En usko, että mitään on tapahtumassa raskautumisen suhteen.
Ei vaan tunnu siltä. Oviksen aikana ja hieman sen jälkeen olin melkein "varma" että olisi tärpännyt, enää ei tunnu siltä.
Eipä kyllä tuntunut elokuussakaan, vaikka testi oli plussaa.
Silti, en usko että nytkään plussaa näyttäisi.

Aloitin toissapäivänä lääkärin kehotuksesta uuden Primolut kierron, syystä että meillä on viikonloppuna juhlat Pohjois-Suomessa, enkä todellakaan aio olla kuukautisten kourissa tuolloin. Miehelläni on juhlissa kunniatehtävä ja se tarkoittaa sitä, että minä juoksen taas kerran lapsen kanssa pitkin poikin. Uskon, että reissu on itsessään jo aika rankka, ilman menkkoja. Ja meikäläisen menkat kun eivät ole mitään pientä tuhruttelua, vaan valuu kuin härän kurkusta. Lääkärin mukaan tuosta toisesta Primolut-kuurista ei ole haittaa, vaikka sattuisi maailman kahdeksas ihme ja olisin raskaana, tuo kuuri ei raskautta minulta vie. No, uskoo ken haluaa, raskaana olin loppukesästäkin ja käytin Primoja juuri siinä kierrossa ja kesken meni. Liekö syy, seuraus, sattuma - järjetön pettymys jokatapauksessa.

Mä en yhtään tiedä, mikä kiertopäivä on menossa. Sen tiedän, että ekoista menkoista laskettuna oltais nyt jo viikkotolkulla myöhässä ja siitä (luultavasti kystan rikkoontumisvuodosta) laskettuna viikon myöhässä.
Sen tiedän, että testi näytti negaa, toki tuosta oviksesta on nyt vasta viikko.

Mullahan on ollut tapana plussata miehen kesäloman aikoihin, joten josko tänäkin vuonna viimeistään silloin..saisi taas sitten laskea, koska olisi laskettuaika ja sitten kokea heti perään keskenmeno.  Se kuuluu nääs tähän plussaamiskuvioon meikäläisen kohdalla.

luomuovis

kyllä, ihmeiden aika ei ole ohi. tänään, kiertopäivänä luoja yksin tietää, pärähti luomuovisplussa. Odotin menkkoja alkavaksi jo kohta pari viikkoa sitten mutta ei- ultrassahan selvisi että ovulaatio on tulossa.
Ollaan kyllä huolehdittu siitä, että veijareita on tyrkyllä kun se aika on ja pitää tänään vielä ottaa varmistuslaukaus.

Oli sen verran kova talvilepo muniksissa tuon kystan ansiosta, että kun kroppa siitä vapautui, alkoi vasen puoli pukkaamaan heti komeaa follia. Olot olivat eilen jo sellaiset, että olin varma, että ovis tapahtuu tässä lähiaikoina.
Kyllä mä kerran puolessa vuodessa ovuloin, ilman apuja.

Hyviä uutisia vaihteeksi

Ei, en ole raskaana, älkää nyt luulkokaan.

Olin ultrassa eilen, katsomassa onko kysta paikallaan, tai olisiko pahimmassa tapauksessa jopa kasvanut. No, lääkäri oli ärsyttävän hiljainen ultratessaan ja viuhtoi ultrasauvalla sisuksissani miten sattuu, lähinnä tuntui inhottavalta kun käytti sitä kuin joystickiä konsanaan.
Kuvat viuhtoivat näytöllä ja en saanut oikein mistään kiinni. Jonkun mustan systeemin näin näytöllä ja ajattelin, että nojoo, leikkuri kutsuu.
Se oli kuitenkin mun kohtu :D Munasarjat olivat oikealla puolella oikein hyvässä kunnossa ja vasemmassa... EI OLLUT ENÄÄ KYSTAA!!!!!! (tähän viissataamiljoonaa huutomerkkiä!)
HÄ? oikeasti?
No ei ole, ei ole edes mitään merkkiä siitä, että olisi koskaan ollutkaan. Lisäksi sain kuulla, että munasarjani ovat erittäin hyvässä kunnossa, ei näytä ikä painavan. Niin sain kuulla myös jälkitarkastuksessa keskenmenon jälkeen. Jotain positiivista siis.

Bonusyllätyksenä oli se, että kun minä olen odotellut menkkoja alkavaksi (olis pitänyt alkaa jo sunnuntaina, silloin oli kp 28) mutta ei ole alkanut vieläkään.. no syy selvisi- limakalvo oli selkeästi kolmilehtinen ja siellä oli yksi folli kasvamassa - uumaili että ovis saattaisi olla ensiviikolla. Ja mä olen kulkenut siteet laukussa jo kohta viikon. Se välivuoto mikä tuli, sekoitti pakkaa siis ihan huolella.
lääkärin mukaan saattaa olla mahdollista, että se vuoto ja ne palaset, mitä sieltä mukana tulivat, voivat olla kystan  hajoamisesta johtuvaa- mutta totesi samaan hengenvetoon, ettei ne yleensä ulos vuoda, vaan vatsaonteloon. Joo- ei mulla vuotanut vatsaonteloon silloin 2007 vuonnakaan- silloin ei kyllä vuotanut uloskaan mitään. Tosin silloin mulla oli vielä epäsäännöllisyyttä menkoissa paljon enemmän kuin tänäpäivänä- synnyttäminen tasoittanut niitä megalyhyitä kiertoja aikalailla.

Nyt sitten odotellaan sitä spontaanisti alkavaa tyhjennysvuotoa ja sen jälkeen, uudessa kierrossa kp 3 aloitan Letrotsolit ja ilmoitan lekurilleni kun tuo vuoto alkaa, että saadaan varattua aika seurantaultraan. Mikäli ultrassa (n. kp11-13) on hyvänkokoinen folli, lääkäri tuikkasee muhun Pregnylin ja saadaan sitten vaan miehen kanssa hoitaa homma kotiin.
Nyt kuulostaa hyvältä. Nyt kuulostaa helvetin hyvältä!

Toukokuu

Jälleen vierähti uusi kuukausi kalenterista. Aika kuluu todella nopeasti, ensi kuussa naperomme täyttää kolme, KOLME!

Aloimme toivoa toista lasta esikoisen ollessa 5kk ja nyt hän täyttää kolme, olemme edelleen samassa tilanteessa. En ehkä ajattelisi ajan kulumista niin paljon, ellen aina ajattelisi, että "kun esikoisemme oli 5kk, annoimme luvan toisen lapsen tulolle.." Elimme tuolloin marraskuuta 2011. Minä typeränä, naivina ja niin toiveikkaana ajattelin, että nalli napsahtaa suurinpiirtein kertalaakista. Että miten se nyt voisi olla hankalaa, kun on kerran lapsen jo saanut. Onneksi en tiennyt. Onneksi edes esikoisen ensimmäisen elinvuoden ajan nautin vauva-ajasta ilman suurempaa vauvastressiä- nimenomaan uudesta vauvasta.
Olen miettinyt paljon esikoisen elämää ja sitä, miten paljon tuon kolmen vuoden aikana olen itkenyt, haaveillut, toivonut ja pudonnut korkealta. Olen aivan liikaa suonut aikaa toisen lapsen kaipuulle ja "jättänyt" esikoisen, tuon ihanan, kultaakin arvokkaamman aarteeni jollain tavalla taka-alalle. olen niin kovin toivonut sitä toista lasta, että olenko nauttinut tarpeeksi jo olemassa olevasta, ihanasta, terveestä lapsestani? -En ole. Sanon suoraan. Lapseni saa kaiken huomiomme, hän saa kaiken, mitä tarvitsee ja niin paljon enemmänkin. Hän on kaikkeni. Silti olisin pystynyt antamaan niin paljon enemmän hänelle, jos olisin itse tyytyväisempi. JOS olisin raskaana, JOS minulla olisi jo toinen lapsi, JOS ja JOS. Joku ajattelee, että lapsihan saa enemmän, kun on ainoa. Kyllä, mutta kun minä äitinä olen tyytymätön ja kaipaan niin paljon sitä toista lasta, koen, että lapsi saa vähemmän. Ymmärtääkö kukaan?

Elän kierron loppuvaihetta, tänään on kp 26, siitä ensimmäisestä huhtikuun vuodosta laskettuna.
Olen kusitikkumaanikko ja kusaisen tikkuun, vaikka tiedän, ettei se mitään näytä. a) seksiä tasan kerran viimeisen kuukauden aikana, b)lääkärin mukaan en edes voi raskautua kystan ollessa paikallaan. c) enhän raskaudu ilman kystaakaan.
Silti tikkuun kuseksiminen on hauskaa. Itsensä kiduttamista. Yksi viiva, Aina, Iankaikkisesti.

Punainen vauvan naama

Siinä se taas on. Punainen, näppyinen, mutruhuulinen vauvan kuontalo. Minun Facebook sivuni uutisvirrassa, etusivullani.
Kaveripariskunta sai toisen lapsensa, ne, jotka oletin jakaantuvan pitkäperjantaina. he jakaantuivat eilen. juuri kun pääsin hieman parempaan fiilikseen oman tuskani kanssa, se tapahtuu taas kerran. En tiedä mitä tekisin, olen tämän äidin kanssa puhunut omista ongelmistamme ja tiedän, ettei heidänkään vauvataipaleensa kivuton ole ollut.
Silti en kykene onnittelemaan. Itkua väännän pelkästä ajatuksesta.
Miten helvetissä tämä elämä on mennyt tälläiseksi?
Saatanan saatana.

Elämä rullailee eteenpäin

Just nyt on ihan ok olla. Ok olla minä.
Ollaan oltu ahkeria viikonloppuna, lapsi tosin on ollut sairas. Ei nyt onneksi mitään sen kummempaa,kuin pientä lämpöä ja nenun valuttelua. Olen pitänyt hänet sisätiloissa ja miehen kanssa vähän vuoroteltu ulkohommien kanssa. Eilen oli tehopäivä, leivoin pullaa, pyykkäsin,silitin,viikkasin. Putsailin paikkoja, kannoin roinaa varastoon, hoidin kukkia. Mies sai paljon rästitöitä tehtyä. Lapsi ei nukkunut päiväunia,mikä oli harmi, sillä olin laskeskellut tekeväni yhtä sun toista päikkärien aikana. No, ehtiihän sitä. Hän sitten simahti illalla tuntia aikaisemmin kuin normaalisti ja tänä aamuna klo 7 hän herätti äidin pussailemalla käsivarteen <3
Mietin eilen seksielämäämme. Mitä se on? Seksi? Hä? Ei ole näkynyt.
Ei huvita, ei jaksa, ei tarvitse.
Mikäli kysta häviää, sitten pitää jaksaa ja tarvita, vaikka ei huvittaisikaan.
Kuka sanoi, että seksi on hauskaa? Kyllä se työstä käy, ainakin näillä leveysasteilla.

Räjähtämispisteessä ja ällövaroitus

Olen kireä kuin viulun kieli. Räjähdän pienimmistä asioista, ärjyn lapselleni, miehelleni, tekisi mieli vaan juosta niin lujaa kuin pääsee ja toivoa, että juoksu pysähtyisi seinään. Kenties kolahduksen voimasta saisin hetkeksi tajun kankaalle, en ajattelisi liikaa. Mua ottaa koko ajan päähän, eräskin,joka lesoilee omalla hedelmällisyydellään: "nähtävästi se on niin,ettei miehen tarvi kun katsoa minun päälleni,niin johan olen raskaana". "Yritimme kovasti saada tyttöä aluilleen,kun meillähän on jo kuusi poikaa","annoin itselleni kaksi kuukautta aikaa raskautua ja PÄNG,eka kierto kierukan poiston jälkeen ja tässä sitä taas ollaan, oi kunpa se olisi tyttö".
Itse ajattelen: Oi kunpa olisi onnistunut raskaus, olisi raskaus ylipäätään. Olisi nyt jumalauta edes raskaus, ihan sama kumpi tahansa, kunhan syntyisi täysiaikainen,elävä,terve lapsi.

Ne,joilla on varaa valita, jaksavat valittaa siitä,kun tulee vaan poikia. "Kun minä niin sen tytön haluaisin". Luin juuri jutun DailyMirrorista, eräs malli ja seuralaisneiti oli saanut kutsun BigBrotheriin mutta kun sattui sellainen pikkujuttu,että tämä tapaus sattui olemaan 18viikolla raskaana,niin päättipä sitten abortoida tämän lapsiparan ja kysyä, olisiko tuotantoyhtiö vielä kiinnostunut ottamaan hänet BB:n.

Olen vakaasti miettinyt Facebookista lähtöä. Rasitan itseäni aivan liikaa sillä, että luen jopa tahtomattani muiden raskausuutisista ja kuinka on niin helvetin rankkaa,kun lapsi ei nuku. Minulla ei ole Facebookille mitään annettavaa, eikä sillä minulle. Muutakuin lisää päänsärkyä.
Ajattelin, että tekisin kirppisprofiilin, jolla sitten kävisin kauppaa fb-kirppareilla. Niistä en luovu.

Pääsiäinen meni vuotaessa. Vuoto yltyi niin, että perjantai-lauantai olivat niin kovan vuodon päiviä, että joka vessakäynnillä pyyhkiessä oli verta ranteisiin asti. Jotain ihme hyytymää tuli ja kaiken kruunasi lihanpala, joka tipahti pönttöön päivänä eräänä. Se oli punainen, näytti veriseltä etanalta, siinä oli ikäänkuin tuntosarvet ja kaikki. Palaa käsitellessäni se repesi syittäin, niin kuin liha tekee. Mitään syömääni se ei voinut olla, sillä se oli verenpunainen. Mitään raakaa en ole syönyt ja mieheni sanoja lainaten, mikään liha ei kropasta raakana ulos tule.
Mitään kipuja ei ollut, joten en tiedä mikä sekin oli. Otin siitä kuvan ja aion todellakin näyttää sitä gynelleni.
Mulla on nyt kp 17 muistaakseni ja mulla on tähän kiertoon mahtunut kahdet kunnon menkat. Tai miksi niitä nyt sitten sanotaan. Aloin jo miettimään sitäkin, että olenko niin mahtipontisesti surrut ja kaivannut keskenmennyttä raskauttani, että kun laskettuaika oli perjantaina, alkoiko kroppa sekoilemaan sen takia ja vuoti kunnolla. Oliko se merkki, että lapsi olisi syntynyt juuri sinä vuodon alun päivänä? En tiedä, tuntuu että sekoan.
Eräs ystäväni sanoi minulle, että KUN raskaudun (hyvä,että joku jaksaa ajatella positiivisesti!), minun on pakko mennä puhumaan peloistani jollekin ammattiauttajalle, en voi elää raskausaikaani tällaisen pelon ja paniikin vallassa, mitä koen jo nyt mahdollisesti alkavaa raskautta kohtaan.
Hän on niin oikeassa. Mielestäni suuri askel parantumiseen, on se, että itse myöntää ja tunnistaa oman ongelmansa.

Tänään klikkaan itseni ulos Facebookista, en halua rasittaa itseäni MUIDEN ihmisten vauva-asioilla.

pääsiäinen

pääsiäinen kolkuttaa ovella. Aion pitää blogitaukoa, niin omasta kuin muidenkin blogeista. Yritän täyttää pääni positiivisemmilla asioilla enkä roiku netissä lukemassa muiden vauva/raskaus/ym blogeista, vaan aion keskittyä lapseeni ja ulkoiluun.
Sen verran sanon, että vuoto on voimistunut ja voidaan puhua ihan normaalimenkkojen kaltaisesta vuodosta. Kipuja ei edelleenkään ole, mitä nyt menkkakipuja hieman, mutta esim särkkäriä en ole joutunut ottamaan.
Eniten tässä vituttaa se, että näköjään omaan kroppaan ei voi luottaa pätkän vertaa, kenen muun kroppa vuotelee muutaman päivän välein ihan kunnolla?
En usko että tässä on kyse kystan tyhjenemisestä/kuivumisesta/mistään siihen liittyvästä, sillä joka paikassa kerrotaan, että siihen ei liity vaginaalista vuotoa.
Tämä on meikäläisen taakka, kivireki, jota vedän perässäni vuodesta toiseen. Mikään ei mene kuten pitäisi, eikä ainakaan niin kuin itse toivoisi.
Huomenna olisi laskettu aika, mikäli raskaus olisi jatkunut, meillä olisi jo vauva. Ehkä kuukauden ikäinen, ehkä päivän ikäinen. Kuka tietää. Itku tulee kun asiaa ajattelee.

Palaan pääsiäisen jälkeen, adios.

Kun kysta tyhjenee / puhkeaa

Luulen tapahtuvan, mitä otsikossa sanotaan. Tänään on kp11 ja minulla alkasi epämääräinen vuoto. Mitään kipuja en ole laittanut merkille ja muutenkin olo on normaali.
Laitoin lääkärillenikin jo yhteydenottopyynnön - en tiedä, pitäisikö olla peloissaan, kauhuissaan vai ilahtunut? Tajuaisiko kysta nyt viimein luovuttaa, vai onko tämä nyt merkki jostain pahemmasta?

Kertokaa, jos teillä on kokemusta!?

Motivaatio-ongelma

Ihan ensiksi haluan kiittää teitä ihanat lukijani, teitä on löytänyt paikalle todella kivasti! Kiva saada kommenttia ja erityisesti mua lämmitti erään anonyymin kommentti, missä hän kertoi, että blogini ansioista hän sai aikaiseksi mennä lääkäriin ja pyysi Clomifenit avittamaan raskautumista. Ihan mahtavaa!

Mulla on nyt motivaatio-ongelma. Mun pitäisi tehdä pääsiäissiivoja, koko talo on kuin hävityksen jäljiltä. En vaan tajua, mistä repisin motivaatiota! Olisi niin paljon  hommaa... astianpesukone pitäisi tyhjätä, täyttää, kerätä lelut lattialta, imuroida, pyyhkiä pölyt, vaihtaa lakanat, koristella virpomisoksat (juu, täällä meilläpäin virvotaan vasta tulevana lauantaina!)..
Phuuh.

Juuri katselen ikkunasta kun naapurin emäntä menee tiellä vauvanvaunuja työntäen, tupakka suupielessä. On se hienoa. Pitää oikeasti alkaa tupakoimaan, kiskomaan alkoholia kaksin käsin ja ehkä vielä piripääksikin, saiskohan sillä lapsia lisää? Niitä kun tuntuu siunaantuvan näille huolettomille kavereille. Tämä samainen emäntä kiskoi tupakkaa kaksin käsin raskausaikanakin.
En tunne myötätuntoa, minkäänlaista- enkä todellakaan pahoittele sitä että vertaan raskausaikana tupakoivaa piripäähän.

No, takaisin motivaatio-ongelmaan. Pakko kai se on ymmärtää, ettei nämä tavarat täältä itsekseen siirry kaappeihin ja pölyt pyyhiinny, joten toimeksi vaan!

Päivänjatkoja!

Kuristaa ja ahdistaa

Vihaan pääsiäistä, olen aina vihannut. Pitkiä pyhiä, ahdistusta, ristiinnaulitsemista ja tuskaa. Telkkaristakaan ei ole koskaan tullut muuta kuin Golgata-dokumentteja ja muuta ahdistavaa.
Viime kesänä ajattelin, että nyt TOIVOTTAVASTI pääsiäisestä tulee miellyttävä tapahtuma, sillä pienokaisemme laskettu aika olisi silloin. Tarkalleen ottaen 18.4 eli Pitkäperjantaina.
Mitä lähemmäs tuo päivä tulee, sitä enemmän ahdistaa ja kurkkua kuristaa. Eilen kaupassa lapsen kanssa ollessani, minusta tuntui, etten saa ilmaa ja että kyyneleet tulevat väkisin poskille. Nieleskelemällä sain ne pidettyä kurissa autolle asti ja kun istahdin autoon, padot aukesivat. Miksi tämä on niin vaikeaa? Miksi ihmeessä mä en voi raskautua? Miksi sitten kun raskaudun, se menee kesken? MIKSI???

On niin kuristava tunne, kun laskettu aika kolkuttaa ovella. En haluaisi sitä miettiä mutta se on mielessä koko ajan. Kaupassa ajattelin, että ostan itselleni jotain piristävää, vaan koska olen sen ansainnut. En löytänyt mitään kivaa, joten ostin kynttilöitä. Keltaisia kruunukynttilöitä ja yhden saman värisen pöytäkynttilän. Nyt mua ahdistaa ne kynttilätkin. Miksi ostin kynttilöitä?? Polttaessani niitä suren pientä keskenmennyttä raskauttamme ja kiroan itseni, miksi ostin keltaisia kynttilöitä. Minun olisi pitänyt ostaa valkoisia tai violetteja, ei keltaisia, ilon värisiä kynttilöitä. Minun pääsiäisessäni ei ole mitään iloa. Minun elämässäni ei ole juuri mitään iloa. Lapseni on ainoa iloni, ainoa todellinen iloni. Mieskin on iloni silloin kun hän on kotona. Paljon töitä tekevänä häneen ei ainakaan pääse kyllästymään, kunhan välillä käy kotona ilmoittautumassa.

Päässäni jyllää vain yksi ajatus koko ajan, aamusta iltaan ja illasta aamuun- sekundäärinen lapsettomuus. Näen unia, missä vuodan verta, missä pidän kämmenelläni pientä kuollutta, harmaata poikasikiötä ja joku naljailee minulle, että "tuollaisia sinä pystyt maailmaan saattamaan". Yritän huutaa vastaan, mutta en saa ääntä, tukehdun omaan itkuuni.

Olen varma, että keskenmennyt raskaus olisi ollut poika. Keskenmenon jälkeen löysin ihmeellisiä asioita ympäristöstäni, kaikki vaaleansinisiä. Eräälläkin kauppareissulla kännykkääni oli jostain tarrannut vaaleansininen kukkatarra ja mieheni sanoi, että hän puhdistaa sen tarrajäljen alkoholilla, sain hysteerisen huutokohtauksen, että "siihen tarraan et koske!" Koen, että nuo vaaleansiniset "kokemukset" olivat pienen viestejä minulle- "tässä olen äiti, älä itke, minä olin pieni poikasi hetken".

Eihän tämä nyt enää mitään tervettä ole? Itken, kaipaan, suren ja masistelen.
Miten tästä noustaan?

Miten uskallat?

Luin erästä blogia. Blogi ei kuulu kirjanmerkkeihini, enkä ole siellä kovasti vieraillut. Huomasin, että kyseessä oli pitkän linjan primäärinen lapsettomuus ja raskaus oli saanut hoidoilla alkunsa. Oli ollut vuotelua ja oli oltu varhaisultrassa. Kaikki oli hyvin ja nyt oli taakka pudonnut harteilta, uskallettiin nauttia raskaudesta ja alkaa odottamaan loppuvuodesta syntyvää vauvaa.

En_mä_vaan_uskaltaisi_iloita.
Ehkä musta on tullut kovan luokan pessimisti, mutta hei, pessimisti ei pety!!
Itse olin keskenmenneessä raskaudessa neuvolalääkärissä viikolla 5 kun pelkäsin, ettei kaikki ole kunnossa. Ei ollut kipuja, ei vuotoja ei mitään. Vaan se tunne.
Kävin varhaisultrassa viikolla 7 (muistaakseni?) ja kaikki oli hyvin.
Sitten PANG! Halolla naamaan, täysin odottamatta, nurkan takaa, sata lasissa.
"valitettavasti, sykettä ei ole".

Muistakaa ihmiset, onni voi kääntyä koska vaan, en antaisi liikaa ilolle valtaa ettei tipu vielä korkeammalta ja vielä lujempaa.



kuva täältä

JOS vielä joskus itse raskaudun (alkaa olla maailman ihmeiden sarjassa se todennäköisyys), en todellakaan kailota asiasta Facebookissa, enkä muissakaan yhteyksissä. Olen asiasta hissun kissun, tänne toki asiasta kerron heti testiin kusaistuani :) mutta muuten pidän suuni kiinni.
Mahtavaa kun kaikki tietävät ja sitten tuleekin rysähdys maanpinnalle.

Huomaatteko, että en kauheasti luota siihen, että ihmeen ja kumman kautta mahdollisesti alkunsa saava raskaus johtaisi yhtään sen kummempaan kuin suureen suruun ja pettymykseen ja lisääntyvään itseinhoon..?

Ja mikä helvetin itsestäänselvyys sekään on, että kun on yksi lapsi saatettu maailmaan, niitä tulisi automaattisesti lisää, helposti? Tai että ylipäänsään tulisi lisää?
"kun Maire-Petteri täyttää vuoden, niin ajateltiin, että sitten voisi olla hyvä aika alkaa tekemään kakkosta".

"koskas teille lisää lapsia, eikö teidän esikoinen nyt ala olemaan jo sen ikäinen, että pitäisi sisaruksia ajatella?"
-joo, ajateltiin ja oli tulossakin jo, vaan meni kesken, nämä asiat kun eivät ole omissa käsissä.
"ai, no.. on muuten kiva kun sataa välillä, luontokin virkistyy".
-joo, nähdään.

Älkää ihmiset ikinä kysykö toisiltanne, koskas olette lapsia ajatelleet tai koskas teille lisää lapsia kun kumminkin vaivaannutte edellä mainitun kaltaisen vastauksen saatuanne.
Se, montako lasta jollakin on, tai onko ylipäänsä ollenkaan, ei ole teidän päänsärkynne.

Uusia blogeja kiitos!

Lueskelen paljon blogeja. Silloin, kun talo hiljenee, eli lapsi menee unille, minä makaan sängyssä ja luen. Minulla on kännykän kirjanmerkeissä blogit, mitä tykkään seurata ja käyn ne läpi päivittäin. Aika harvoin niissä on päivitystä tapahtunut!

Blogit, joissa viihdyn parhaiten, ovat aihepiiriltään sekundäärinen lapsettomuus (näitä on todella vähän!), kohtukuolema (näitä on valitettavan paljon), keskenmeno (todella paljon) ja lapsen yrittäminen (eivät enää kuulu valikoimiini). Kaikki blogit, joissa on lapsen  yrittämisestä kirjoitettu, ovat muuttuneet raskaus-ja odotusblogeiksi. Miksi ihmeessä vaivaisin päätäni sellaisilla ja rypisin entistä paskemmassa olotilassa, kuin mitä se nyt jo on. Ei minua voisi vähempää kiinnostaa muiden vauva-arki, "kuinka ihanaa se nyt on rypeä siinä maidonhajuisessa puklussa" tai kuinka raskasta on kun jaloista vetää suonta tai oksettaa.

Minä luen ihmisten surkeista kohtaloista, siitä, kun joku niin normaali asia kuin raskaus menee pieleen. Esikoisen odotusaikana en osannut pelätä. Tein liikelaskentaa ja kävin neuvolassa viitisen kertaa kuunteluttamassa sydänäänet kun en saanut rauhaa. En silti panikoinut.
Nyt on toisin. Pelkään jo valmiiksi raskausaikaa niin, että se  halvaannuttaa. Ja silti luen blogeja, missä ihmiset ovat joutuneet kokemaan jotain niin raadollista kuin kohtukuolema. Tai kätkytkuolema.
Pelkään vauvan/sikiön menehtymistä niin paljon, että en oikein enää ymmärrä, mitä järkeä on edes lasta haluta?

Kertokaahan minulle blogeja, mitkä päivittyvät ahkerasti ja jotka pyörivät näiden edellä mainittujen aihealueiden ympärillä?

Ajatuksia lisääntymisestä ja siemenen istuttamisesta

Eilen vaihdoin kukille mullat. Samaan syssyyn kylvin rairuohot ja loppukesästä, raskauden toteamisen aikaan yksivuotisista kukista ottamani siemenet. Noin vain, multaan ja niin ne alkavat kohta itää. Niin kuin luonto on tarkoittanut. Itävyysprosentti näytti kaupasta ostetuissa kukan siemenissä olevan 70, joten suuri on chanssi että melkein kaikista tulee kukka. Niin kuin nyt yleensä tapahtuu, kun siemen kylvetään. Se alkaa itää ja kasvaa suureksi ja kauniiksi. Ilman sen kummempia hormoneja ja tikutteluja.

Tuttavani koira oli tiineenä kun minä olin viimeisilläni raskaana. Maattiin koiran kanssa päällekkäin sohvalla ja nautittiin toistemme masujen liikkeistä, tosin koiran masussa vipellys oli rajumpaa, olihan siellä kolme pentua.
Tuo koira on saanut toiset pennut tänä aikana kun me olemme yrittäneet toista lasta. Koira on jälleen tiineenä, kolmannen kerran. PAM, kerran treffit uroskoiran kanssa ja siinä sitä ollaan jälleen, masu täynnä pentuja. Niin kuin luonto on tarkoittanut.

Mikä helvetti siinä on, ettei ihminen voi onnistua siinä, mihin luoja on ihmisen tarkoittanut?
Jos olisimme mieheni kanssa yrittäneet lasta 90-luvulla, en usko että meillä olisi ensimmäistäkään lasta. Minä en pysty lisääntymään ilman lääketieteen apua. Me emme pysty. Kummassako se vika nyt sitten alun perin on. Vai onko se molemmissa. Kaksi mahoa on löytänyt toisensa. Mikä luonnonvalinta sekin on?
Miksi kaksi virheellistä geeniä kantavaa tapaa toisensa? Kumpikaan ei ole ikinä kärsinyt kantamastaan geenivirheestä, mutta ihastuu ja rakastuu toiseen saman geenin kantajaan ja he saavat lapsen, lapsi on niin sairas että elää muutaman vuoden ja kuolee. Mikä järki? Onko luonto vähän paska omassa hommassaan?

Mä olen jälleen kerran niin täynnä koko vauva-asiaa. Olin jo aiemmin päättänyt, että en mene ultraan seuraavan kierron alettua vaan syön nyt vielä toisenkin kierron primoluteja ja menen sitten vasta. MIKÄLI (eli mun tapauksessa ei) kysta olisi hävinnyt, voisimme aloittaa ovulaation induktion Letrotsoleilla huhtikuun lopussa. Mutta olen asennoitunut niin, ettei se paskiainen mihinkään ole lähtenyt, vaan on tullut jäädäkseen tahi paskimmassa tapauksessa kasvanut piruuttaan vielä hieman, niin että joudun leikkaukseen.
Mulla on taas ollut menkkaoloja muutaman päivän. Samassa vaiheessa kuin viimekierrossa. Vielä olisi muutama päivä jäljellä Primoja ja sitten tarviikin taas varustautua menkkojen alkamiseen.

Sellaista tänään.
Kylväkäähän siemeniä, te jotka siihen pystytte.

En keksi otsikkoa

Ollut vähän blogitaukoa, sattuneesta syystä.
Mulla oli viikon kestävä hirveä jyskyttävä päänsärky, joka huipentui oksentamiseen viime perjantaina. Oksensin valehtelematta kahden viikon sapuskat ulos. Olimme juuri lapsen kanssa syöneet porkkanaa, joten niitä porkkananpalojakin oli ihan mielenkiintoista pestä vessan lattialta. :(

Olin naperon kanssa kotona tuon päivän ja iltaa kohden päänsärky vaan kiihtyi, ajattelin että olisikohan tämä nyt taas migreeniä, en ole siitä kärsinyt sitten 2010, sen jälkeen kun jätin pillerit pois.
Odottelin miestä kotiin perjantaina ja kun ei häntä alkanut kuulumaan, soitin ja en saanut itkultani sanottua muutakuin että oksettaa ja hän tuli pian kotiin. Kun näin hänet, juoksin vessaan ja en ihan ehtinyt, lattialle tuli :(
Sain onneksi pidäteltyä niin kauan kun mies saapui, sillä napero olisi kuitenkin ollut kyttäämässä vieressä, mitä äiti oikein tekee..
Oli kiva varmaan miehen tulla kotiin kun saman tien yrjö lentää.
Kystaa juili saman aikaisesti aika pahasti ja laitoinkin miehen kehotuksesta gynelle viestiä, voisiko paha olo johtua kystasta.
Lääkäri oli sitä mieltä, että kyseessä olisi migreeni ja siihen tulokseen olen nyt itsekin tullut. Olo helpotti noin vuorokauden kuluttua oksentamisesta.


Olen miettinyt sitä ultraan menemistä. Olen sitä mieltä, että en (ehkä) mene ultraan nyt ollenkaan ensi kierron alettua, vaan vasta toukokuussa. On ollut ihan helpottavaa olla ajattelemassa koko raskautumisasiaa ja antaa pään levätä.
Olin tuntevinani ovisoireita muutama päivä sitten, nyt on menossa kp 17 ja mietin, voisinko ovuloida kaikesta huolimatta? ainakin hyödynsimme nuo tuntemukset ja täytyy sanoa, että on kyllä pää niin levossa koko raskautumistoiveen suhteen, että meinasin eilen unohtaa ottaa Primolutinkin! En ikinä unohda ottaa mitään lääkettä, en koskaan unohtanut edes E-pilleriä, vaikka käytin niitä useita vuosia!

Kun oksensin perjantaina, päätin tietoisesti jättää ottamatta Metforminin illalla, sillä mahassa oli niin ikävä tunne vielä tuon jälkeenkin.

Meillä on kotopuolessa muutama asia, jotka aiheuttavat kamalasti stressiä ja senkin takia tämä koko "vauva, heti meille nyt"-projekti on jäänyt hieman taka-alalle. Nämä stressin aiheuttajat ovatkin yksi syy, miksi en sen ultrankaan kanssa (ehkä) kiirehdi, vaan annan ajan kulua toukokuuhun.

Onneksi on valoisaa ja aurinko paistaa, ei tätä kaikkea ehkä muuten niin huolettomasti jaksaisikaan!

Muistakaa rakkaat lukijat, elää jokainen päivä rakastaen ja kunnioittaen kanssaihmisiänne, sillä...

Rakkautta, Maisa

Lehtijutusta

Eräs toimittaja oli googletellut ja etsinyt tietoa sekundäärisestä lapsettomuudesta. Hän oli päätynyt minun blogiini ja otti yhteyttä kysyäkseen, sopisiko minulle haastattelu.
Sekundäärisestä lapsettomuudesta puhutaan niin kovin vähän ja tarkoitus olisi koota ns. tietopaketti aiheen ympärille.
Ja mullehan sopi. Annan mielelläni tietoa niistä ajatuksista ja tunteista, mitä tämä sekundalapsettomuus herättää.
Tarkalleen en tiedä vielä, koska tuo lehti ilmestyy, enkä vielä kerro mikä lehti on kyseessä mutta on varmasti mielenkiintoinen juttu.
Juttu ei siis ole minusta, vaan haastattelustani otetaan juttuun tiettyjä lainauksia.

Kerron varmasti asiasta lisää kun se on ajankohtainen!

Mitäs muuta tänne kuuluu?
Itselle nyt ei kummempaa, kuin että eletään päivä kerrallaan. En oikein viitsi alkaa voivottelemaan sitä, että menispä nyt pari kuukautta nopeasti, että pääsisin ultraan. Haluan elää joka päivä, nauttia lapseni seurasta ja alkavasta keväästä.
Jos (ja kun, pitää ajatella) kysta häviää itsekseen, sehän on enemmän kuin sata jänistä! Jos ei häviä, sitten se paskiainen leikataan. Ei siitä sen kummempaa.
Meillä on tulossa alkukesästä yhdet häät ja olen ajatellut, josko saisin vähän kiloja pois siihen mennessä. Kymmenen kiloa olisi hyvä, kaksikymmentä ylihyvä :D Näitä kymmentä-kahtakymmentä kiloa ei ole tarkoitus siis pudottaa alkukesään mennessä, vaan pikkuhiljaa!

Mitä kystalle kuuluu?
Siellähän se olla möllötti, kuten aikaisemmassa postauksessa jo kerroin. Välillä ilmoittelee itsestään, tuntuu esim. joitakin housuja pitäessä, että vähän vasemmalla puolella alavatsassa painaisi housut. Lisäksi jotain pientä, ei nyt vihlovaa, mutta jotain ihme tuntua välillä vasemmalla puolella.
Ajattelin, että tilaisin Ebaysta niitä ovistikkuja, en tilaa vielä kuitenkaan. Itseni tuntien, jos tilaan ne nyt, alan myös käyttämään niitä. En halua tähän pakolliseen taukoaikaan mitään tikkuja alkaa käyttelemään. Toivon, että se lähtisi pian itsestään pois!

Nyt lähden laittamaan omalle pikkukullalleni makaronilaatikkoa lautaselle jäähtymään, hän sopivasti heräilikin päiväuniltaan :)

hyvä päivä

Olen lapseni kanssa kahdestaan kotona, ollaan oltu keskiviikosta ja ollaan sunnuntaihin saakka. Olen ihan oikeasti niin onnellinen pienestä jälkeläisestäni! Miten reipas, sosiaalinen,kiltti mutta voimakastahtoinen, söötti, ihana ja viisas lapseni onkaan!

Meillä oli eilen ne lastenvaatelutsut ja kyllä pikkuinen hoiti kekkerit kunnialla! Otti vieraita vastaan ja pyysi kahville,leikki lasten kanssa ja tarjoili karkkia. Illalla hän oli niin väsynyt,että nukahti puolen tunnin kuluttua iltapuurosta ja jouduin herättämään hänet aamulla 9.45 kun unta vaan riitti! Kotihoidon merkittäviä etuja,että saa nukkua pötköttää pitkään :)

Aamulla hän juoksi kaulaani kiinni ja sanoi, "äiti, Sä oot mun hyvä ystävä" :)
Niin me sitten lähdettiin aamupalan jälkeen kirpparille ja kerrankin satuimme paikalle oikeaan aikaan, tuli juuri oikean kokoista vaatetta myyntiin ja nytpä on lapselle kesäksi vaatetta aimo kasa :)

Tänään oli hyvä päivä, kruunaan sen kohta nostamalla jalat pöydälle ja korkkaamalla Upciderin :)

Mukavaa viikonloppua!

V*tun v*tun v*ttu

Näillä mennään.
Mitenkäs muuten, kävin juuri seurantaultrassa ja se kystan perkele siellä nökötti aivan yhtä isona kuin viimeksikin. Ei mitään muutosta koossa.
Nyt taas ODOTELLAAN ja syödään Primolutia että saadaan vuoto tulemaan.. Lääkäri sanoi, että ensikuussa voin mennä ultraan myös, mikäli haluan- ja jos kipuja tulee (mikä kielisi siitä puhkeamisesta) mutta muussa tapauksessa odotellaan ainakin kahdet menkat ja sitten menen uuteen ultraan.
Voi vitun helevetti.
Nyt ottaa päähän, ihan oikeasti.

Oh cyst, how I hate you!

Kiitti Clomifenit, teistä ei ollut kuin haittaa.

Aikuiset ihmiset..

Olen erittäin pettynyt tiettyjen aikuisten käyttäytymiseen. Miten voi olla niin, ettei aikuiset ihmiset tiedä, miten tulee toimia?

Kaikki lähti siitä, että olen järjestämässä lastenvaatekutsuja kotonani. Olen kutsunut ihmisiä, noin 15 kutsua lähetin Facebookin kautta ja muutaman kaverin kutsuin livenä, he kun eivät ole facessa. Yksi vastasi heti kutsun saatuaan, tämä henkilö on itse pienen lapsen äiti ja toinen lapsi tulossa ja hän on aina osallistumassa, jos vain joku jotain järjestää. Helposti innostuva tyyppi, ihana ystävä.

Sitten jäinkin odottelemaan. Muutama kieltäytyi heti, vedoten töihin, eräskin sanoi olevansa töissä 18.15 saakka, eikä pääse paikalle. Kutsut alkavat klo 18 ja keskustasta ajaa meille autolla kymmenessä minuutissa, itseäni ei haittaisi yhtään, vaikka tulisi paikalle hieman myöhemmin.
Seuraava kieltäytyminen tuli. Kolmas kieltäytyminen. ”Ehkä” osallistujia sitten useampi.

Tällä viikolla aloin kyselemään, mites näiden ehkä-ihmisten laita on. Muuttuuko "ehkä" jonkun kohdalla ”osallistuu”-vaihtoehtoon. Tuli jälleen niin ontuvia selityksiä, ”en ehdi/pysty” (mikä vastaus tuokin on?) ”oi mä muistin että ne sun kutsut olis ollu vasta ens viikolla, en mä kyllä tällä viikolla pääsekään”

Toki oli muutama, jotka ovat ihan oikeasti elämänsä taudissa, enkä halua meille ketään, kuka on missään taudissa, ollaan sairasteltu ihan tarpeeksi muutenkin.

Miten voi olla, että aikuiset ihmiset eivät itse tajua ilmoittaa tulemisestaan eikä tulematta jättämisestään? Miksi klikata ehkä- ja jättää vastaaminen siihen tilaan? Miksi antaa ontuvia selityksiä, miksei sano suoraan, ettei nuo vaatteet kiinnosta, tai ettei kiinnosta tulla mun luo kutsuille?

 

Kuva täältä
 

Ihan sama homma oli aikanaan hääkutsujen kanssa. Kutsuja lähetettiin ja pyydettiin vastaamaan tiettyyn pävään mennessä, joko saapumisesta tai saapumatta jättämisestä. Melkein puolet jättivät vastaamatta kokonaan. MITEN IHMEESSÄ saa järkevästi järkättyä tarjoilut- niin juomat kuin syömisetkin, kun ei ilmoiteta????? Näistä ilmoittamatta jättäneistä paikalle raahautui muutamia, onneksi ammattilaiset olivat mitoittaneet ruokien ja juomien tarpeet niin, ettei kukaan jäänyt ilman.

Mutta oikeasti, haloo??

 

koopee kaksi

Uusi kierto pyörähti käyntiin. Primolutit hoitivat homman tälläkin kertaa tyylikkäästi, eikä kiertoon tullut ylimääräistä pituutta, pikemminkin liian lyhyeksi jäi tälläerää. Kierto jäi 26 päivän mittaiseksi.
Olin yhteydessä hoitavaan lääkäriini viikonloppuna ja puhuimme, että menen tulevana keskiviikkona ultraan, kuten aikaisemmin sovimme. Tarkoitus oli mennä kp 3:na gynelle, mutta tuo ei ilmeisesti haittaa, vaikka menen nyt kp 4. Letrotsolit voi aloittaa kuulemma kp 4:kin. Toivon niin sydämeni pohjasta, että se kysta olisi ottanut hatkat! Jos ei ole, Letroja ei voi aloittaa. Tai kai voisi, muttei ole mitään hyötyä. Pitäisi varmaan käväistä Ebayssä jälleen ostoksilla ja hankkia niitä ovistikkuja.

On taas vaihteeksi aika kivuliaat menkat olleet. Edellisten menkkojen aikaan en joutunut ottamaan särkylääkettä lainkaan, mutta eilen jouduin taas turvautumaan Orudikseen.

Olen yrittänyt etsiä Lumiaan jotain hyvää hedelmällisyyden seuranta sovellusta, kuitenkaan siinä onnistumatta. Ennen mulla oli Samsung Galaxy ja siihen oli hyvä sovellus, Woman Log Pro. Tuo sovellus on saatavana myös Ipadille, mutta ei Lumialle. Surkeeta.
Yhden sovelluksen löysin, mutta sekin on aika surkea, nimeään myöden. Ei oikein sovi lasta toivovalle , vai mitä tuumaatte? :D

Mä joudun ottamaan lapsen mukaan gynelle keskiviikkona kun mies on työmatkalla. En oikein tiedä, miten homma hoidettaisiin kunnialla, tuommoinen hieman alle kolmevuotias kun on jo melkoisen utelias ja kyselee, mitä äidille tehdään ja ihan varmasti kertoo myös muille, mitä äidille tehtiin. Voin jo kuvitella, miten mummot saavat kuulla, miten lääkäri katsoi äidin pimppiin... :D
En ehkä kestä.

Mukavaa viikonalkua teille, olen näköjään saanut yhden lukijan lisää, tervetuloa Anette!

Vauva kylässä

Meillä kävi tänään vieraita. Ystäväni lukioajoilta sekä hänen 5kk vauvansa. Äiti oli kovin väsynyt, vauva oli saanut toissapäivänä 5kk rokotteet ja oli kovin ärtyisä, yöt olivat menneet huonosti ja vauva nukkui päivisinkin vain n. 20-30 min pätkiä. Äidin silmiltä paistoi uupumus.
Sanoin hänelle, että tuo vauvan meille joku päivä, menemme lapsen kanssa häntä ulos työntelemään niin äiti saa nukkua sen aikaa. Hän naurahti vastineeksi, mutta jäi ihan selkeästi miettimään asiaa.
Tarkoitin sitä. Ottaisin niin mielelläni pienen tuhisevan vauvelin hetkeksi hoitoon, haluaisin nuuskutella ja kylpeä siinä vauvankuolassa mitä pienen suusta valui, kun hampaita alannut juuri pukkaamaan. Miten ihana hän olikaan!

Äitiyteni alkutaipaleelta muistan oman väsymykseni. Vaikka vauva oli erittäin toivottu, toivon häntä enemmän kuin mitään muuta maailmassa, silti väsymys oli kauheaa. Ja minun vauvani oli kuitenkin helppo vauva! Hän nukkui pisimmillään 3-4h pätkiä yössä ja pienen välisyötön jälkeen nukkui toisen mokoman. Helppo kuin mikä! Ei ollut koliikkia, masuvaivoja, ei mitään. Terve kuin pukki.
Silti olin väsynyt- hormonimyrskyt, yöheräilyt, jatkuva vastuu pienestä elämästä, kaikki väsyttivät. Oma hehkeys, mitä se oli?

Olisin niin valmis tuohon kaikkeen uudelleen. Enemmän kuin valmis. Elin jo viime vuoden lopulla ne hetket, kun ajattelin, että pian heräilemme taas yöllä syöttämään meistä täysin riippuvaista ihmisolentoa. Ihanaa, kaikkine kauheuksineen!

Luonto päätti toisin eikä meille sitä onnea suotu.
Eikö luonnon olisi jo aika antaa meille se onni? Melkein pystyn lupaamaan, että en enää haluamalla halua kolmatta lasta, jos meille toinen suodaan. Kolmas lapsi saa olla ns. bonuslapsi, hän on erittäin tervetullut mutta väkisin yrittämällä emme yritä. Mitään ehkäisyä en ota käyttöön enää ikinä.
En tarvitse ehkäisyä. Minä hedelmätön maho. Mihin minä sitä tarvitsisin?



Kuva lainattu: http://themescompany.com/wp-content/uploads/2012/01/quotes-on-hope-1.png

Jos lapsia tulisi neljä, saisi tulla. Jokainen olisi enemmän kuin tervetullut.
Alan olla jo sen ikäinen, että minulla ei hedelmällisä vuosia kauheasti edessä enää ole. Se on vaan karu totuus.
Enkä edes halua enää äidiksi 40+ ikäisenä. Tiedän ja tunnistan omat voimavarani, en jaksaisi sitä.

Saisinhan edes toisen lapsen, saisinhan?