torstai 31. lokakuuta 2013

ihmisenhuoltoviikko

Kulunut viikko on ollut varsinainen hyvinvointiviikko. Olen itsestäni oikein, oikein ylpeä!
Kaikkihan alkoi siitä, kun silloin vielä raskaana ollessani sain kutsun joukkoseulontapapaan. Peruin sen, sillä kerroin olevani raskaana. Sovimme, että voin sitten jälkitarkastuksessa otattaa papan, sillä edellisestä on kuitenkin jo jokunen vuosi.

Kun keskenmeno tapahtui, päätin hoitaa papan pois alta asap. Varasin ajan terveyskeskukseen ja kävin siellä maanantaina. Tiistaina jatkettiin jo aloitettua juurihoitoa hampaalleni ja sain taas niin kipeäksi paikat, lähinnä puudutuspiikeistä ja toki hammasta särki kun sitä oli ronkittu. Kun juurihoito oli saatu tältä erää päätökseen, hammaslääkäri sanoi, että hänellä on tullut peruutus joten tehtäisiinkö samaan syssyyn tarkastus. No, mikäs siinä. Kaikki oli muuten hyvin, mutta yksi reikä löytyi. Varattiin aika seuraavalle päivälle (eli eiliselle) tuon hampaan paikkaamiseen. Phuuh.
No, hammas paikattiin ja sain vielä yhden ajan tuon juurihoidon jatkamiseen, se on onneksi vasta joulukuussa, meidän etelänlomamme jälkeen.
Eilen olin myös lääkärillä, jalassani on ollut arka kohta ja se on sairaalassa olon jälkeen alkanut aristamaan ihan kunnolla. Mietin, että kun kävin sairaalassa suihkussa tyhjennyksen jälkeen, sain varmaan jonkun pöpön jalkaani ja sehän piti paikkansa. Jalassani on syylä! Sitä jäädytettiin eilen ekan kerran ja sain ohjeen käyttää Verruxinia nyt viikon ajan ja ensi keskiviikkona jäädytetään toisen kerran. Ajattelin, että tuokin on pakko hoitaa ennen reissua, sillä jalalla ei pysty kunnolla astumaan!
Tänä aamuna olin verikokeissa, HCG ja kilpirauhasarvot. Ne tulokset saanen huomenna.

lääkkeet ja vitamiinit, joita käytän päivittäin


Kiva olo, kun saa hoidettua rästissä olleita juttuja pois, niinkuin nyt tuo papa. Se on minua vähän ressannut, sillä tiedän että edellisestä papasta on ainakin kolmisen vuotta. Muistaakseni se otettiin aikana, jolloin esikoisemme yritys alkoi. Eli se on täytynyt olla 2010.

Tänään olen siivonnut, ihan oikeasti- kuka voi elää tälläisen tomun ja pölyn keskellä?
Kurkistin aamulla mieheni ja minun sängyn alle ja voi herttilei, mitkä villakoirat! Ei muutakuin matot ulos ja imuria kehiin. Siellä ne matot roikkuvat edelleen, saavat kunnolla raikastua.
Imurointia, jääkaapin ja keittiön pesua ylipäänsä, pyykkiä, pyykkiä ja PYYKKIÄ!
muutama päivä kun menee asioita hoitaessa, kotona se näkyy ihan välittömästi.
Miten ihana tunne tulee, kun saa siivottua, pystyy taas hetken elämään iloisena täällä kotona.

Olen hyvin onnellinen siitä, että etelän lomamme lähestyy kovaa vauhtia!
Eihän siihen ole enää kuin kolmisen viikkoa?! Ihana olla 2 viikkoa auringossa, pääsee pikkuinen naperokin uimaan. Itse odotan eniten sitä, ettei tarvitse ressata siivoamisesta ja ruoanlaitosta, vaikka meillä on kyllä sellainen huoneistohotellimajoitus ja käytössä oma keittiö. Oma keittiö on hyvä siitä syystä, että saa keitellä aamukahvit ja naperolle puurot, eikä tarvitse kaikkia ruokia ostaa ravintoloista, kukas sitäkään jaksais :)

kuulumiset olivat oikeastaan tässä, mutta sen haluan vielä sanoa, että täällä on kaikki ihan hyvin.
en enää oikeastaan mieti keskenmenoa ja vaikka tänään vilkaisin neuvolakorttiakin, se ei aiheuttanut kyyneleitä. elämä voittaa! ihanaa viikonloppua kaikille!

perjantai 25. lokakuuta 2013

4 vkoa ja 1päivä.

Voisi sanoa,että kuukausi on kulunut keskenmenosta.
Elämä on asettunut uomiinsa, mutta ajoittaisia surullisia ajatuksia nousee mieleen edelleen.
Minulla on tunne, että selviän melkein mistä vaan tämän kokemuksen jälkeen. Olen käynyt niin pohjalla ja päässyt sieltä takaisin ylös. Olen viimepäivinä lukenut kohtukuolemasta kertovia blogeja, en tiedä miksi. Olen ollut äärimmäisen ahdistunut noita blogeja lukiessani ja päätin, että nyt saa riittää. Uskomatonta, miten paljon kohtukuolemia tapahtuu ihan raskauden viimehetkilläkin! Todella masentavaa..

Haluaisin kovasti löytää kivoja blogeja, joissa käsitellään kivoja asioita, en halua lukea raskaudesta, sen yrittämisestä, superfoodista,laihduttamisesta, matkailusta enkä sisustamisesta. Mitä jää jäljelle, kerro sinä mulle ja ehdota jotain kivaa blogia!

Sain vihdoin ajan jälkitarkastukseen. Uskon, että tuo aika pitää sisällään enemmän suunnittelua jatkoa ajatellen. Ei ymmärtääkseni ole kovinkaan yleistä, että "näin varhaisten viikkojen" aikaan tapahtuneen keskenmenon jälkeen olisi jälkitarkastuksia? Onneksi tuo lääkäri, joka ultrasi minut viimeisen kerran, on niin ihana, että itse ehdotti minulle tuota jälkitarkastusta, hänen tekemänään.

Soitin tänään myös perhesuunnitteluneuvolaan ja varasin ajan maanantaiksi joukkotarkastuspapaan. Saapahan senkin pois alta. Ensiviikolla jatketaan myös juurihoitoa, joten oikein on herkkuviikko tulossa!

Meillä on lisäksi lapsonen ihan kunnon räkätaudissa, pientä lämpöä ja räkää tulee kuin hanasta. Ei saanut eilenkään nukuttua päiväunia,vaikka oli ihan selkeästi väsynyt. Toivottavasti tänään saa :)

Odotamme kovasti jo etelän lomaamme, ihana päästä aurinkoon ja nähdä pienen lapsosen ihmettelyä,kun talven keskeltä lennetään aurinkoon ja lämpöön :)

maanantai 14. lokakuuta 2013

vanha.

Olen jälleen vuoden vanhempi. Tässä iässä olen virallisesti, kaikkien taulukoiden mukaan iässä, jolloin naisen hedelmällisyys kääntyy hurjaan laskuun. Oikein on mieltä ylentävää.

Eilen illalla mieheni teki mieli seksiä. Minun ei tehnyt. Tai olisi ehkä tehnyt, mutta en osannut rentoutua. En tiedä olenko valmis. En tiedä, pitäisikö meidän käyttää ehkäisyä vai ei.
Ehkäisyä en halua käyttää, joten mietin, pitäisikö meidän odottaa. Vai pitäisikö vain harrastaa seksiä, kun siltä tuntuu ja olla miettimättä mitään?
Mieheni on valmis uuteen raskauden yrittämiseen heti kun minä olen. Minä olen heti kun vartaloni on. Mutta onko se?
Jälkivuotoa ei ole ollut kohta viikkoon, joten uskon että kaikki on poistunut.
Jälkitarkastuksesta ei edelleenkään ole mitään tietoa.

Miten teillä muilla, oletteko odottaneet yhdet kuukautiset ennen yrittämisen aloittamista (keskenmenon jälkeen siis) vai oletteko menneet tunteella, järjen ääntä kuuntelematta?


maanantai 7. lokakuuta 2013

Äidillä on kova ikävä

Pieni vauvantaimi pyörii mielessäni lakkaamatta. Yritän tehdä kaikenlaista mutta silti koko ajan mietin häntä. Eilen illalla taas itkin miehelle asiaa, mies alkaa pian varmaan kyllästymään mun itkukohtauksiin..

Minua vaivaa suunnattomasti yksi asia, mikä pyörii mielessäni koko ajan. Tavallaan tunnen helpotusta siitä, että omat tuntemukseni olivat niin oikeassa, kun aavistin, että kaikki ei ole kunnossa. Eivät raskausoireet nyt yhtäkkiä vaan lakkaa olemasta. Tuon oireettomuuden lisäksi, ajattelin raskauttani lakkaamatta, en voinut yhtään rentoutua olemaan raskaana vaan päiväunienkin aikana mietin vaan mitä masussa tapahtuu ja miten siellä voidaan.
Kerroin viimeisenä iltana minut ultranneelle lääkärillekin, että minä tiesin tämän tapahtuneen, se tunne oli niin voimakas.
Kysyin eilen mieheltäni, voinko edes ajatella niin, että tunnen tavallaan helpotusta siitä, että tuntemukseni olivat niin oikeassa? En tietenkään, ikinä maailmassa tunne helpotusta siitä, että raskaus meni kesken, mutta siitä, että olin niin oikeassa kroppani suhteen?
Miehen mielestä minulla on täysi oikeus myös näihin helpottuneisuuden tunteisiin, sillä hän sanoi, että omana itsenään hän ei pystynyt tässäkään raskaudessa tekemään mitään muuta, kuin tukemaan minua ja yrittää rauhoitella kun paniikki iskee, sillä hän ei tiedä, miltä MINUSTA tuntuu. Niinhän se on.
Omat vahvat tuntemukseni antavat taatusti voimaa ja luottamusta seuraavan raskauden suhteen, sillä tiedän, miltä minusta tuntuu, kun kaikki ei ole hyvin.
Mikään ei silti poista sitä tosiasiaa, että minulla on suunnaton ikävä omaa pikkuista. Niin pienen hetken olit sisälläni kasvamassa, niin suurta iloa sinusta sain. Niin suuren ikävän jätit jälkeesi.
Äiti ja isi rakastavat sinua aina.

lauantai 5. lokakuuta 2013

Itkua psykiatrisen sairaanhoitajan luona

Luulin, että olen ihan hyvin toipunut tapahtuneesta, mutta kun menin eilen psykiatriselle sairaanhoitajalle, mieleeni palautui niin elävästi ensitapaamisemme ja se ahdistava tunne, mikä oli silloin. Itku tuli heti, kun hän kysyi, miten jaksan.
Juteltiin niitä näitä ja lopuksi hän totesi, että minulla on tässä asiassa vielä pureskeltavaa, joten sain vielä yhden ajan hänen vastaanotolleen. Ihan hyvä, sillä mielestäni on hyvä puhua ammattilaisen kanssa, joka osaa sanoa juurikin oikeat sanat, eikä puhu mistään fatalismista, johon uskoen kaikella on tarkoituksensa. En usko, että kenenkään kuolemalla, vaikkakin varhaisella asteella tapahtuneella, olisi mitään merkitystä.
Keskenmeno on menetys yksilötasolla, juuri meidän menetyksemme, juuri meidän lapsemme, yksilö, jota väkisinkin ajattelee, millainen hän olisi ollut, mitä hänestä olisi tullut.

Kerroin hänelle unistani, mitä näin yhtenä yönä. Hänen mielestään unissa on ihan selkeää symboliikkaa, kuten se, että laitan vahingoittuneen kissan laatikkoon ja vaadin saada kissalle peiton pehmikkeeksi ja ennen laatikon sulkemista kissa katselee minua levollisesti, hieman nenänpää näkyen ja minä totean, että kissalla on kaikki hyvin. Suljen laatikon ja minulle tulee levollinen olo.

Oli hyvä kuulla, että kun lapsi syntyy meille, hän pääsee varmasti hyvään kotiin ja että minulla on hyvät mahdollisuudet, sillä kokemusta on sekä spontaanista raskaudesta, että lääkkeellisesti avustetusta raskaudesta. 

Ajatus hieman pätkii, kun vieressä on kaksivuotias papupata..

Mutta halusin vain sanoa, että tunti kerrallaan tästä suosta noustaan ja olenhan jo ihan eri ihminen kuin viimeviikolla.
Aamulla heräillessäni, unen ja valveen rajamailla ollessani, joku ääni sanoi minulle, että tee joka päivä joku ihminen onnelliseksi ja että käyttäydy hyvin.. en tajua mistä sekin tuli. Ehkä pieni enkelimme muistutti minua siitä, että ihmisille pitää olla kilttejä ja tehdä niinkuin haluaisi itselleen tekevän.

ps. en ymmärrä, miksi en saa vastattua kommentteihin sisäänkirjautuneena (enkä edes pääse kirjautumaan sisään vastaamisvaiheessa?!) joten vastaanpa tähän,
rakas lukijani Terhi, olen miettinyt miten teillä menee. Hassua, vaikka en tiedä kuka olet ja mistä kirjoittelet, olen silti miettinyt, olisiko teillä parempia kuulumisia kuin täällä suunnalla.
Toivon, että toinen inseminaatio toisi teille toivotun lopputuloksen ja kiitos tuestasi. Ihanaa, että juuri sinä luet blogiani :) 

torstai 3. lokakuuta 2013

päivä 9

Nyt voin kertoa, että elämä alkaa helpottamaan, tästä suosta on todellakin suunta ylöspäin!
Tänään en ole edes itkenyt, vaikka olen polttanut kynttilääkin melkein koko päivän ja ajatellut pienokaistamme, itku ei ole tullut. Kai sitä on niin paljon itkenyt, ettei enää kyyneliä riitä?

Tänään aamulla sain päähäni leipoa pullaa. Ensiviikolla tulee juhlia kaksin kappalein joten pitänee olla jotakin tarjottavaa, jos nyt joku sattuu eksyä kylään.
Vehnäjauhot ja sokeri olivat lopussa joten tein sitten vain 2,5dl taikinan mutta hei, nisua tuli ihan riittävästi maisteltavaksi ja pakastimeen laitettavaksi! En olisi millään jaksanut seistä tuon pienen leipomisen aikana, tuntui että pyörryn (en tiedä miksi) joten olin ihan tyytyväinen, että ainekset olivat lopussa ja tein vain niin pienen taikinan.

Tänään tein lapsen kanssa lenkin päivällä (kävellen+rattailla) ja lenkin jälkeen lapsi lähti isän kanssa mummolaan ja jäin yksin kotiin. Olin ihan varma, että itku tulee jossain vaiheessa, mutta ei?!
Menin suihkuun ja hennasin hiukset pitkästä aikaa ja ai että tuli hienot!
Kovasti piristää kun saa vähän ulkonäölleen tehtyä jotain tämän kaiken jälkeen.
Hammassärkykin on ihan siedettävässä jamassa, en valita.

Näin tänään yhden raskaana olevan naisen (raskaus on aika alussa) mutta vatsaa kuitenkin näkyy jo ja ajattelin mielessäni, että en todellakaan karehdi sitä murehtimista ja huolta mikä tuossa vaiheessa on, vaikka itse olemme heti kun mahdollista, valmiita yrittämään uutta raskautta.
Olen kuitenkin yhden terveen, ihanan lapsen saattanut maailmaan, maailman ihanimman raskausajan ja synnytyksen myötä, joten luotto omaan kehoon on valtava, kaikeasta epäuskosta huolimatta.

Huomenna käymään psykiatrisella sairaanhoitajalla.

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Päivä 8

Tasan viikko siitä, kun kuulimme vauvamme menehtyneen.
Tasan viikko siitä, kun elämämme muuttui.
Tasan viikko siitä, kun näkökulma monen asian suhteen muuttui ja meistä tehtiin tahtomattamme taas piirun verran vahvempia ihmisiä.
Ihan kellonlyömälleen viikko sitten aloin hirvittävän soittorumban, selvittääkseni, kuka tulisi hoitamaan lastamme sairaalassaolomme ajan. 

Olen pahimmassa ahdistuksessani polttanut kynttilää.
Sanoin miehellekin, että kun minua ahdistaa, sytytän ko. kynttilän. Se on iso kynttilä, se näkyy tuossa etusivullakin, siinä riittää polttamista.
Tuska alkaa hieman helpottamaan, tänään olen itkenyt vaan muutaman kerran ja sanoin miehelle äsken, että tunnen huonoa omaatuntoa siitä, että asia on ollut mielessäni niin vähän tänään.
Uskon, että hän pitää minua vähän hassuna.

En kuitenkaan usko, että pieni suojelusenkelimmekään haluaa nähdä äitiä ja isiä koko ajan surullisena, vaan haluaa että osaisimme iloita jo olemassaolevista asioista ja lapsesta ja viettää hänen kanssaan iloisia hetkiä.
Tämä surullinen viikko on saanut minut ymmärtämään, miten paljon minulla jo on, miten arvokasta on, kun on rakas mies ja rakas lapsi rinnalla. En kyllä olisi tarvinnut näin rankkaa kokemusta sen arvostuksen nostamiseen entuudestaan. 

Sitten vähän muutakin...
Vanha vaiva takahampaassani alkasi jälleen vaivaamaan. Kipuilua, jomotusta, vihlontaa. Kävin hammaslääkärillä vielä ollessani raskaana ja lääkäri sanoi, että siitä pitäisi ottaa röntgenkuva. Sitä ei sitten otettu, koska olin raskaana. Lääkäri laittoi tuolloin vain jotain täyteainetta ja madalsi paikkaa hieman. Oli tovin parempi ja nyt viime viikkoisen tyhjennyksen jälkeen, se on alkanut kipuilemaan, miksiköhän?
Soitin eilen hammaslääkärilleni ja sain tälle päivälle peruutusajan. En halunnut mennä enää samalle hammaslääkärille vaan vaadin pääsyä toiselle. Onneksi valitsin tämän toisen, sillä hän oli niin paljon ammattitaitoisempi, mielestäni.
Hän oli sitä mieltä että nyt otetaan kuva (olin kertonut että kuvan ottaminen olisi mahdollista) ja että aloitetaan juurihoito. Tulipahan sekin koettua.
Hampaassa on järjetön kipu tällä hetkellä,  tai oikeammin sanottuna hampaan lähimaastossa. Puudutuskohtia särkee.
Silti olisin valmis teetättämään juurihoidon jokaiselle hampaalle, ennemmin kuin kokemaan sen mitä olen viimeisen viikon aikana kokenut.
Hammaslääkäri oli onneksi hirveän ihana ja myötätuntoinen ja nyt minusta tuntuu, että hammas saadaan vihdoin kuntoon.
Kukkaro keveni huomattavasti, mutta pääasia että se paranee.

Jospa hipsisin suihkuun ja sitten nukkumaan, viimeyö oli ensimmäinen yö tapahtuneen jälkeen ilman nukahtamislääkettä, jei! (tosin painajaisia näin koko yön ja valvoinkin aika monta tuntia..)
Perjantaina tapaamaan psykologia, olen niin sen tarpeessa!

tiistai 1. lokakuuta 2013

uusi kuukausi, päivä 7

Lokakuu vierähti käyntiin. Keskeytynyt keskenmeno tapahtui siis viime kuussa, vaikka olikin viime viikolla. Uusi sivu on kääntynyt.
Eilen illalla ollessani lapsen kanssa ulkoilemassa, siskoni soitti. Puhuimme keskenmenosta. Hän on itse vajaan vuoden vanhan lapsen äiti eikä kokemusta keskenmenosta. Ei kukaan, kuka ei ole itse joutunut asiaa kokemaan, voi edes kuvitella, miten pahalta se tuntuu kun se omalle kohdalle osuu.
Siskoni on ollut kovasti huolissaan ja soittelee tämän tuosta / laittaa viestiä ja kyselee kuulumisia.

 Kauniiden kesäkukkien tavoin kuoli unelmamme uudesta perheenjäsenestämme..


Eilen sain sairaalasta epikriisin.
Diagnoosi: 002.1 Abortus inhibitus H.10+6 (UÄ h.8+3)
TH: MBA40 Lääkkeellinen tyhjennys.

Valopilkkuina epikriisissä ovat muutamat kohdat:
Spontaani raskaus.
Potilaalle ohjelmoidaan kontrolli infertiliteettipkl:lle 6-7 vkon kuluttua.

Pääsen jälkitarkastukseen minua hoitaneelle lääkärille ja hän lupasi minulle heti kuolleen sikiön ultratessaan, että apua saamme jos /kun sitä tarvitsemme.
Emme siis tipu jonon päähän ja joudu taas odottelemaan vuotta, ennenkuin pääsisimme jonkinlaisiin tutkimuksiin.
Jotenkin tuntuu siltä, että pääkoppani ei kestä sitä, että joutuisimme taas yrittämään ja yrittämään ja toivomaan ihmettä. Aion pyytää apua, olisin vaikka heti valmis inseminaatioon tms.

Painonpudotus olkoon suotuisa jälkitarkastukseen mennessä, makeat ovat pannassa (vaikka luulisi, että tässä tilassa sitä suklaata menisi) sillä tiedän, että oloni on entistä surkeampi jos mättään karkkia / sipsiä sisuksiini.

Vielä en uskalla sitä ääneen sanoa, mutta toivon hiljaa mielessäni.. kyllä tämä tästä. joku päivä.