it´s the little things that make me happy

Ajattelin istahtaa hetkeksi koneelle kahvikupposen kanssa ja kertoa vähän kuulumisia.

Tänään on kp 1, kaksi päivää tuloaan tehneet menkat alkasivat viimein. Aika tehokkaasti nuo Primolutit tuntuvat toimivan, kun aina 1-2 päivän päästä viimeisestä tabletista vuoto alkaa.
Ei harmita, päinvastoin- kun kerran tiesin, että vuoto on alkamassa, odotin vain sen alkamista ajallaan, että saadaan iso pyörä pyörähtämään eteenpäin.

Tässä kierrossa on siis tarkoitus ottaa Letrozolit kp 3-8 ja sitten 6.2 mulla on sairaalassa folliultra, missä sitten katsotaan lääkkeiden vaste ja se, lähdetäänkö kohti Tamperetta ja IUI:ta vai ei.

kuva

Nyt täytyy sanoa sen verran, että olen kaikkeni tehnyt sen eteen, että asiat onnistuisivat.
Painonpudotus on ollut mulle AINA erittäin nihkeää ja varsinkin se tasapainotteluvaihe on aina tuottanut ongelmia.
NYT olen päättänyt, että enää en samoja kiloja tiputtele. Olen viimeiset 5 vuotta pudottanut painoa ja aina saanut kaiken takaisin- korkojen kera. En ole koskaan painanut niin paljon, kuin kesällä 2012 ja voin kertoa, että en tule enää koskaan painamaankaan.

Suurena kannustimena on tietenkin alkavat hoidot, joissa BMI pitää olla 35 tai alle. Olen päättänyt että hoitoihin mennään ja niihin pääseminen ei todellakaan jää kiinni mistään sadoista grammoista.
Hoitoihin pääsemisen ohella kannustimena on tietenkin oman terveydentilan ymmärtäminen. Olen ollut ylipainoinen niin kauan kuin muistan ja haluan toimia esimerkkinä omalle tyttärellenikin- missä olen hyvin onnistunutkin. Herkkujahan meillä ei syödä kuin  yhtenä päivänä viikossa, silloinkin kohtuudella.

Kesällä 2012 painoin 12 kg enemmän kuin tänä aamuna.
Lokakuussa 2014  9,3kg enemmän kuin tänä aamuna.

Olen erittäin tyytyväinen painonpudotukseeni, mikä on ollut huimaa tietenkin alussa, mutta pikkuhiljaa tasoittunut. Mun tavoitteena on saada ensin 10kg pois, sitten viisi lisää ja taas viisi lisää.

Ensimmäinen etappi on nuo inseminaatiot, jotka alkavat toivon mukaan ensikuussa.
Olen ajatellut asiaa niin, että jos emme jostain syystä pääse inssiin helmikuussa, maailma ei siihen kaadu. Niin moni asia vaikuttaa siihen, pääsemmekö sinne asti.
Jos emme pääse niin maaliskuussa uusi yritys.
Mutta painosta se ei tule jäämään kiinni.

Tää viikko on helppo, mies on työmatkalla ja mun ei tarvi miettiä, mitä hänelle ruoaksi iltaisin, kun hän kotiutuu. Voin syöttää lapselle iltapuuron ja syödä itse omat ruokani, ilman että miehen ruoat tuoksuvat syötävän hyviltä nenän ääressä.

Eikös sovita niin, että kun tästä laihdutushommasta on nyt tehty "julkinen", niin nämä pudotetut kilot eivät tule takaisin, enää koskaan? Eivätkä ne vyötäröltä kadonneet sentit myöskään.

Tiedättekö, kun ei vaan jaksa

Nyt on aivan liikaa kaikkea paskaa. Mulla alkaa kuppi mennä nurin, enkä voi omille tunteilleni enää mitään. En pysty hillitsemään kyyneleitä, ne vaan ryöpsähtävät ajoittain ilmoille, täysin ilman varoitusta.

Mistähän aloittaisin.
Muutamia tunteja ennen vuoden vaihdetta sain kuulla että eräs ystäväni on menehtynyt. Nuori ihminen, menehtyy täysin varoittamatta siihen, että eräs sisäelin pettää. Juttelin hänen kanssaan viimeksi noin viikko ennen kuolemaansa ja kun erosimme, sanoimme kliseiset "nähdään!". Ei nähty enää.

Samana päivänä äitini sai lääkäriltä tuomion, että lisätutkimuksia tarvitaan mutta että on hyvin todennäköistä, että muutos, joka löydettiin röntgenkuvissa, on sellaista, mitä ei kukaan halua osakseen. Tiedätte varmaan, mitä tarkoitan. En suostu ajattelemaan, en pysty, kykene, halua ajatella sitä.

Lapsettomuus painaa päälle satasella, vituttaa jokainen hetki, mitä tässä suossa kärvistellään.
Miestä repii helvetisti, hän ei jaksa, minä en jaksa. Minulla ei ole tippaakaan luottoa minkään valtakunnan hoitoihin. Kun ei jaksa, niin ei jaksa.

Tänään sain jälleen kuulla erään olevan raskaana, JO VIIKOLLA 20.

Mä haluan pestä käteni kaikesta tästä paskasta.

Aukiolotutkimus

Tänään oli aamulla aika aukkariin. Pitemmittä puheitta kävin puntarin kautta pitkäkseni vuoteelle ja alettiin ns. hommiin.
Lääkäri laittoi katetrin kohdunsuulle ja täytti sen päässä olevan ballongin, jonka oli tarkoitus pysyä sitten kohdunsuuta avaamassa, että keittosuolaliuokset ja ilma pääsee kulkemaan tarkoituksen mukaisella tavalla sisuksissa. Ballongi saatiin paikalleen ja hetken päästä lääkäri joutui laittamaan sen uudelleen, kun se luiskahti pois paikaltaan. Nämä laittamiset eivät tuntuneet miltään.

Kaikki näkyi selkeästi, ensin laitettiin tavarat oikealle puolelle munanjohtimiin. Terveyskirjastosta lukemani jutun mukaan, kipu jota tutkimuksessa saattaa tuntea, on kuin menkkamaista kipua.
Oikealla tunsin kivun aika voimakkaana, lääkärin mukaan siellä oli jokin pieni tukos tms joka lähti pois ja neste virtasi kuten pitääkin.
Itku tuli, jotenkin jännitys purkaantui ja olin niin pieni ja voimaton siinä maatessani alapää paljaana kahden naisen tutkittavana.
Vasemmalla puolella ei tuntunut mitään, eli siellä tuubat olivat auki jo alun alkaen.

Lääkäri ei varsinaisesti eritellyt, mitä tuo oikean puolen tukos saattoi olla, mutta nyt se on kumminkin poissa.
Nyt mies käy verikokeissa (kuppa, hiv, klamydia..) ja sitten ensikuun alussa menen follikkelikontrolliin ja sen jälkeen päätetään, onko inseminaatio jo ensi kuussa. Tampereelle joudutaan siis matkaamaan.

Enivei, ihan positiiviset fiilikset, tällä erää. Saa nähdä kuinka kauan.

Mutta lohdutuksen sananen muille, ketä HSSG hirvittää, ei siihen kuole. Jos on menkkakipuja, tietää miltä se tuntuu. Siihen ei kuole.