Kp 2

Uusi kierto pärähti käyntiin päivän liian aikaisin. Laskin, että mikäli vuoto olisi alkanut tänään vasta, olisimme päässeet käyttämään tuon vimpan inseminaatiokerran pois kuleksimasta. Miehen kanssa juteltiin ennen vuodon alkua, että voisimme ihan hyvin käydä se käyttämässä- olin itsekin ajatukseen jo myöntyväinen.
Luontoäiti päätti asian (jälleen kerran) meidän puolestamme ja laittoi vuodon alkamaan liian aikaisin, mikä tarkoittaa sitä, ettemme pääse inssiin sillä tuo kp 13 on sunnuntai ja kaksi edeltävääkin inseminaatiota on tehty kp 13. Juhannukselle sijoittuu siis tämä ajankohta.

En osaa sanoa, vituttaako paljon vai hyvin paljon. Ajattelimme hoitotauon alussa, että tää kesäkuun käynti on vimppa oljenkorsi ennen kesäsulkua, että käytetään se jos siltä tuntuu. No, hetken tuntui ja sitten alkoi vituttamaan.

Mä oikeasti toivon, että mä pääsen opiskelemaan ja saan unohtaa tän koko paskan. Mä olen niin loppu, etten oikeastaan enää edes tiedä, haluanko toista lasta. Miehelle riittää yksi, kai sen pitäisi mullekin riittää.

Olen iällisesti siinä pisteessä, että mun pitää alkaa tietämään, riittääkö yksi lapsi vai ei. Jos nyt olisin sitä mieltä, että riittää, sitä ei voi enää myöhemmin muuttaa. Ikä tulee vastaan, eikä julkisella enää kauhean kauan tämän ikäiselle mitään kustanneta.

Räjähtämispisteessä ja ällövaroitus

Olen kireä kuin viulun kieli. Räjähdän pienimmistä asioista, ärjyn lapselleni, miehelleni, tekisi mieli vaan juosta niin lujaa kuin pääsee ja toivoa, että juoksu pysähtyisi seinään. Kenties kolahduksen voimasta saisin hetkeksi tajun kankaalle, en ajattelisi liikaa. Mua ottaa koko ajan päähän, eräskin,joka lesoilee omalla hedelmällisyydellään: "nähtävästi se on niin,ettei miehen tarvi kun katsoa minun päälleni,niin johan olen raskaana". "Yritimme kovasti saada tyttöä aluilleen,kun meillähän on jo kuusi poikaa","annoin itselleni kaksi kuukautta aikaa raskautua ja PÄNG,eka kierto kierukan poiston jälkeen ja tässä sitä taas ollaan, oi kunpa se olisi tyttö".
Itse ajattelen: Oi kunpa olisi onnistunut raskaus, olisi raskaus ylipäätään. Olisi nyt jumalauta edes raskaus, ihan sama kumpi tahansa, kunhan syntyisi täysiaikainen,elävä,terve lapsi.

Ne,joilla on varaa valita, jaksavat valittaa siitä,kun tulee vaan poikia. "Kun minä niin sen tytön haluaisin". Luin juuri jutun DailyMirrorista, eräs malli ja seuralaisneiti oli saanut kutsun BigBrotheriin mutta kun sattui sellainen pikkujuttu,että tämä tapaus sattui olemaan 18viikolla raskaana,niin päättipä sitten abortoida tämän lapsiparan ja kysyä, olisiko tuotantoyhtiö vielä kiinnostunut ottamaan hänet BB:n.

Olen vakaasti miettinyt Facebookista lähtöä. Rasitan itseäni aivan liikaa sillä, että luen jopa tahtomattani muiden raskausuutisista ja kuinka on niin helvetin rankkaa,kun lapsi ei nuku. Minulla ei ole Facebookille mitään annettavaa, eikä sillä minulle. Muutakuin lisää päänsärkyä.
Ajattelin, että tekisin kirppisprofiilin, jolla sitten kävisin kauppaa fb-kirppareilla. Niistä en luovu.

Pääsiäinen meni vuotaessa. Vuoto yltyi niin, että perjantai-lauantai olivat niin kovan vuodon päiviä, että joka vessakäynnillä pyyhkiessä oli verta ranteisiin asti. Jotain ihme hyytymää tuli ja kaiken kruunasi lihanpala, joka tipahti pönttöön päivänä eräänä. Se oli punainen, näytti veriseltä etanalta, siinä oli ikäänkuin tuntosarvet ja kaikki. Palaa käsitellessäni se repesi syittäin, niin kuin liha tekee. Mitään syömääni se ei voinut olla, sillä se oli verenpunainen. Mitään raakaa en ole syönyt ja mieheni sanoja lainaten, mikään liha ei kropasta raakana ulos tule.
Mitään kipuja ei ollut, joten en tiedä mikä sekin oli. Otin siitä kuvan ja aion todellakin näyttää sitä gynelleni.
Mulla on nyt kp 17 muistaakseni ja mulla on tähän kiertoon mahtunut kahdet kunnon menkat. Tai miksi niitä nyt sitten sanotaan. Aloin jo miettimään sitäkin, että olenko niin mahtipontisesti surrut ja kaivannut keskenmennyttä raskauttani, että kun laskettuaika oli perjantaina, alkoiko kroppa sekoilemaan sen takia ja vuoti kunnolla. Oliko se merkki, että lapsi olisi syntynyt juuri sinä vuodon alun päivänä? En tiedä, tuntuu että sekoan.
Eräs ystäväni sanoi minulle, että KUN raskaudun (hyvä,että joku jaksaa ajatella positiivisesti!), minun on pakko mennä puhumaan peloistani jollekin ammattiauttajalle, en voi elää raskausaikaani tällaisen pelon ja paniikin vallassa, mitä koen jo nyt mahdollisesti alkavaa raskautta kohtaan.
Hän on niin oikeassa. Mielestäni suuri askel parantumiseen, on se, että itse myöntää ja tunnistaa oman ongelmansa.

Tänään klikkaan itseni ulos Facebookista, en halua rasittaa itseäni MUIDEN ihmisten vauva-asioilla.