Tulin kirjaamaan omia tuntemuksia vain pikaisesti ylös.
Molemminpuolista munasarjasärkyä on käytännössä koko ajan, vatsakivut ovat kovat, kiitos Lugejen.
Mutta mitä on tämä jatkuva vitutus? Pinna on kireällä ja olen kuin viulunkieli?! Isäntä lähinnä ärsyttää, sanoin äidillenikin, että lähden yksin mökille viikoksi, kaipaan vain omaa rauhaa nyt.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vitutus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vitutus. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 11. lokakuuta 2015
perjantai 2. lokakuuta 2015
itkuinen, väsynyt ja helvetin kyllästynyt
Itkettää. Kroppa täynnä hormoneja, itkettää niinkuin raskaana ollessa. Hoitaja sanoo, että me kyllä kerromme asioista, kun ne ovat ajankohtaisia, potilaan ei tarvitse olla ennenaikaisesti asioista kartalla, alan itkemään. Hoitaja kysyy, mikä itkettää, luulee varmaan, että nyt se on ihan oikeasti sekoamassa. Itken, koska itkettää. Onneksi hän itse kysyy, että itkenkö hormonien vuoksi, vai onko jotain muuta syytä, saan nyökättyä. Hoitaja toteaa, että "sinulla on nyt kroppa niin täynnä hormoneja, että siksi sinua itkettää, se on ymmärrettävää". Asia selvä, jatketaan.
Kävin tänään siellä ultrassa. Olen oikeastaan niin väsynyt ja voimaton, että en jaksaisi edes kirjoittaa, mutta haluan kirjoittaa koska A) tiedän että teitä lukijoita kiinnostaa ja B) haluan asiat itselleni muistiin.
Puregon annos on ollut sopiva, kaiketi. Vasen munasarja on tehnyt töitä kovasti, oikea on laiskotellut. Olenkin paikallistanut voimakkaammat tuntemukset vasemmalle puolelle alavatsaa.
Vasemmalla puolella follit olivat, 11, 11,9,8,12,9,12 ja 11 mm eli yhteensä 8 kpl.
Oikealla puolella 10,10,9,9 ja 3 kpl pienempää. Hoitaja kirjasi paperiin väärin, kun kirjasi suuremman saldon oikean munasarjan tuotoksiksi, vaikka koko ajan lääkäri puhui vasemmasta.
Endometrium 8mm.
Lääkärin mielestä "saalis" on hyvä, ei merkkiä hyperistä tms.
Puregon annostus pidetään samassa, eli 175iu ja tästä illasta alkaen pistän myös Orgalutrania. Maanantaina seuraava ultra-aika.
Punktio aikaisintaan ensi keskiviikkona, voi mennä myös to-pe. Mikäli punktio keskiviikkona, siirto olisi perjantaina. Mikäli punktio menisi to-pe niin siirto seuraavana maanantaina.
Hoitaja kysyi, haluanko Tampereelle ilmoitettavan, että pelkään punktiota, sanoin että kiitos, ilmoita. Haluan rauhoittavan ja kaikki mahdolliset kipulääkkeet.
Onneksi mulla on niin ihana hoitaja!
Eilen iski ihan totaalivitutus pistämisen hetkellä. Teki mieli heittää se perkeleen kynä mäkeen, ahdisti ja vitutti samanaikaisesti niin lujaa, etten tiennyt mitä isken hajalle kun niin mielessä myllersi.
Tällaista paskaa joutuu läpikäymään itse kun toiset tulevat raskaaksi, aivan liian helposti, aivan liian usein. Haista vittu, elämä!
Kävin tänään siellä ultrassa. Olen oikeastaan niin väsynyt ja voimaton, että en jaksaisi edes kirjoittaa, mutta haluan kirjoittaa koska A) tiedän että teitä lukijoita kiinnostaa ja B) haluan asiat itselleni muistiin.
Puregon annos on ollut sopiva, kaiketi. Vasen munasarja on tehnyt töitä kovasti, oikea on laiskotellut. Olenkin paikallistanut voimakkaammat tuntemukset vasemmalle puolelle alavatsaa.
Vasemmalla puolella follit olivat, 11, 11,9,8,12,9,12 ja 11 mm eli yhteensä 8 kpl.
Oikealla puolella 10,10,9,9 ja 3 kpl pienempää. Hoitaja kirjasi paperiin väärin, kun kirjasi suuremman saldon oikean munasarjan tuotoksiksi, vaikka koko ajan lääkäri puhui vasemmasta.
Endometrium 8mm.
Lääkärin mielestä "saalis" on hyvä, ei merkkiä hyperistä tms.
Puregon annostus pidetään samassa, eli 175iu ja tästä illasta alkaen pistän myös Orgalutrania. Maanantaina seuraava ultra-aika.
Punktio aikaisintaan ensi keskiviikkona, voi mennä myös to-pe. Mikäli punktio keskiviikkona, siirto olisi perjantaina. Mikäli punktio menisi to-pe niin siirto seuraavana maanantaina.
Hoitaja kysyi, haluanko Tampereelle ilmoitettavan, että pelkään punktiota, sanoin että kiitos, ilmoita. Haluan rauhoittavan ja kaikki mahdolliset kipulääkkeet.
Onneksi mulla on niin ihana hoitaja!
Eilen iski ihan totaalivitutus pistämisen hetkellä. Teki mieli heittää se perkeleen kynä mäkeen, ahdisti ja vitutti samanaikaisesti niin lujaa, etten tiennyt mitä isken hajalle kun niin mielessä myllersi.
Tällaista paskaa joutuu läpikäymään itse kun toiset tulevat raskaaksi, aivan liian helposti, aivan liian usein. Haista vittu, elämä!
sunnuntai 27. syyskuuta 2015
perkeleen puregon!!
Mua ottaa aivoon ihan satasella. Mä en halua alkaa pistämään itseäni. En halua punktioon, en halua ultraan, en halua matkustaa kahdesti Tampereelle, en halua EN!! miksi helvetti ihminen joutuu tällaista paskaa kokemaan?
Mua jännittää tuo iltainen pistäminen niin täysillä. Pää täynnä kysymyksiä, mihin kukaan ei voi tänään vastata. Tänään mun pitää aloittaa pistäminen.
Onko siis väliä mihin aikaan pistän Puregonin? klo 21-22 välillä lukee sairaalan paperissa ja hoitaja sanoi, että noin puolisen tuntia saa maksimissaan heittää pistoaika edellisestä.
Pelkään niin, että sössin tuon pistämisen jotenkin. Joko mä saan sohlattua sen sikakalliin ampullin hajalle tai rikon sen kynän tai jotain katastrofaalista tapahtuu.
Vaihdanko neulan joka piston jälkeen? Ampullin kanssa on muutama neula ja kun sain polilta kynän, siinä oli kaksi neulaa jonkun suolalioksen mukana- kai nekin neulat voi käyttää??
Orgalutran, sitäkö pistetään sitten joskus myöhemmin? Polilla ei puhuttu mitään Orgalutranista, luin sen reseptistä. Kai se on jokin jarru, että ei kypsät tuotokset karkaa omine lupineen reissuun, vai?
Mä pelkään niin sikana kaikkea haittavaikutuksia, hyperiä, sairaalareissuja...mä olen ihan varmasti yksi tuhannesta, joka saa jotain todella vakavia haittavaikutuksia.
Miten te itsenne pistäjät olette pärjänneet- auttakaa mua!
Mua jännittää tuo iltainen pistäminen niin täysillä. Pää täynnä kysymyksiä, mihin kukaan ei voi tänään vastata. Tänään mun pitää aloittaa pistäminen.
Onko siis väliä mihin aikaan pistän Puregonin? klo 21-22 välillä lukee sairaalan paperissa ja hoitaja sanoi, että noin puolisen tuntia saa maksimissaan heittää pistoaika edellisestä.
Pelkään niin, että sössin tuon pistämisen jotenkin. Joko mä saan sohlattua sen sikakalliin ampullin hajalle tai rikon sen kynän tai jotain katastrofaalista tapahtuu.
Vaihdanko neulan joka piston jälkeen? Ampullin kanssa on muutama neula ja kun sain polilta kynän, siinä oli kaksi neulaa jonkun suolalioksen mukana- kai nekin neulat voi käyttää??
Orgalutran, sitäkö pistetään sitten joskus myöhemmin? Polilla ei puhuttu mitään Orgalutranista, luin sen reseptistä. Kai se on jokin jarru, että ei kypsät tuotokset karkaa omine lupineen reissuun, vai?
Mä pelkään niin sikana kaikkea haittavaikutuksia, hyperiä, sairaalareissuja...mä olen ihan varmasti yksi tuhannesta, joka saa jotain todella vakavia haittavaikutuksia.
Miten te itsenne pistäjät olette pärjänneet- auttakaa mua!
keskiviikko 10. kesäkuuta 2015
Kp 2
Uusi kierto pärähti käyntiin päivän liian aikaisin. Laskin, että mikäli vuoto olisi alkanut tänään vasta, olisimme päässeet käyttämään tuon vimpan inseminaatiokerran pois kuleksimasta. Miehen kanssa juteltiin ennen vuodon alkua, että voisimme ihan hyvin käydä se käyttämässä- olin itsekin ajatukseen jo myöntyväinen.
Luontoäiti päätti asian (jälleen kerran) meidän puolestamme ja laittoi vuodon alkamaan liian aikaisin, mikä tarkoittaa sitä, ettemme pääse inssiin sillä tuo kp 13 on sunnuntai ja kaksi edeltävääkin inseminaatiota on tehty kp 13. Juhannukselle sijoittuu siis tämä ajankohta.
En osaa sanoa, vituttaako paljon vai hyvin paljon. Ajattelimme hoitotauon alussa, että tää kesäkuun käynti on vimppa oljenkorsi ennen kesäsulkua, että käytetään se jos siltä tuntuu. No, hetken tuntui ja sitten alkoi vituttamaan.
Mä oikeasti toivon, että mä pääsen opiskelemaan ja saan unohtaa tän koko paskan. Mä olen niin loppu, etten oikeastaan enää edes tiedä, haluanko toista lasta. Miehelle riittää yksi, kai sen pitäisi mullekin riittää.
Olen iällisesti siinä pisteessä, että mun pitää alkaa tietämään, riittääkö yksi lapsi vai ei. Jos nyt olisin sitä mieltä, että riittää, sitä ei voi enää myöhemmin muuttaa. Ikä tulee vastaan, eikä julkisella enää kauhean kauan tämän ikäiselle mitään kustanneta.
Luontoäiti päätti asian (jälleen kerran) meidän puolestamme ja laittoi vuodon alkamaan liian aikaisin, mikä tarkoittaa sitä, ettemme pääse inssiin sillä tuo kp 13 on sunnuntai ja kaksi edeltävääkin inseminaatiota on tehty kp 13. Juhannukselle sijoittuu siis tämä ajankohta.
En osaa sanoa, vituttaako paljon vai hyvin paljon. Ajattelimme hoitotauon alussa, että tää kesäkuun käynti on vimppa oljenkorsi ennen kesäsulkua, että käytetään se jos siltä tuntuu. No, hetken tuntui ja sitten alkoi vituttamaan.
Mä oikeasti toivon, että mä pääsen opiskelemaan ja saan unohtaa tän koko paskan. Mä olen niin loppu, etten oikeastaan enää edes tiedä, haluanko toista lasta. Miehelle riittää yksi, kai sen pitäisi mullekin riittää.
Olen iällisesti siinä pisteessä, että mun pitää alkaa tietämään, riittääkö yksi lapsi vai ei. Jos nyt olisin sitä mieltä, että riittää, sitä ei voi enää myöhemmin muuttaa. Ikä tulee vastaan, eikä julkisella enää kauhean kauan tämän ikäiselle mitään kustanneta.
torstai 16. huhtikuuta 2015
Testipäivä
Tänään on kulunut 2 viikkoa toisesta inseminaatiosta.
Vaikka mulla kasvaisi 25 follia ja menisin inseminaatioon, tuloksena olisi 98% todennäköisyydellä negatiivinen. Näin kävi myös nyt, kahdella follilla.
Ei auta Lugesteronit, ei rukoilu, ei ulkoilu, ei terveellinen ravinto, ei täydellinen ajoitus, ei valioluokan sperma. Mua ei saada raskaaksi!
Toivon, että seuraava turha inseminaatio ajoittuisi vapulle, ettemme "joutuisi" lähtemään sinne. Mä haluan, ainakin tällä hetkellä, unohtaa tän kaiken.
Lugesteronit on lopetettu ja vitutus kärsitty.
Nyt kun kärsitään tuo kivulias vuoto joka on tulossa, niin saa taas keskittyä elämään.
Nyt riittää taas vähäksi aikaa.
Haista vittu, kroppa!
Vaikka mulla kasvaisi 25 follia ja menisin inseminaatioon, tuloksena olisi 98% todennäköisyydellä negatiivinen. Näin kävi myös nyt, kahdella follilla.
Ei auta Lugesteronit, ei rukoilu, ei ulkoilu, ei terveellinen ravinto, ei täydellinen ajoitus, ei valioluokan sperma. Mua ei saada raskaaksi!
Toivon, että seuraava turha inseminaatio ajoittuisi vapulle, ettemme "joutuisi" lähtemään sinne. Mä haluan, ainakin tällä hetkellä, unohtaa tän kaiken.
Lugesteronit on lopetettu ja vitutus kärsitty.
Nyt kun kärsitään tuo kivulias vuoto joka on tulossa, niin saa taas keskittyä elämään.
Nyt riittää taas vähäksi aikaa.
Haista vittu, kroppa!
torstai 5. maaliskuuta 2015
IUI ja kaikki vaan vituttaa-fiilis
kävin tänään folliultrassa ja siellä komeili reilu 20mm johtofolli. Inssiaika on huomenna puolen päivän maissa ja miehen aika aamulla ysiltä.
lääkäri määräs mulle vielä maksakokeet, kävin samantien labrassa.
Pregnylin pistin klo 12 lääkärin määräyksestä.
On niin väsynyt olo että itkettää vaan. Mitään luottoa ei ole ja tekisi mieli perua koko homma.
Mies kertoi hoitorupeamasta tänään äidilleni, itse en jaksanut. Äitini ilm.hoitaa lastamme huomenna, muuten lapsella olisi todella rankka päivä ja ennen viittä herätys.
Mä olen hyvin herkillä ja jokaiselle raskaana olevalle tekisi mieli haistattaa paskat.
Ovat niin ylimielisiä mahoineen.
tälläistä tänään.
lääkäri määräs mulle vielä maksakokeet, kävin samantien labrassa.
Pregnylin pistin klo 12 lääkärin määräyksestä.
On niin väsynyt olo että itkettää vaan. Mitään luottoa ei ole ja tekisi mieli perua koko homma.
Mies kertoi hoitorupeamasta tänään äidilleni, itse en jaksanut. Äitini ilm.hoitaa lastamme huomenna, muuten lapsella olisi todella rankka päivä ja ennen viittä herätys.
Mä olen hyvin herkillä ja jokaiselle raskaana olevalle tekisi mieli haistattaa paskat.
Ovat niin ylimielisiä mahoineen.
tälläistä tänään.
perjantai 6. helmikuuta 2015
Pakollinen inseminaatiotauko, kuinkas muuten
Olin tänään folliultrassa. En nukkunut juurikaan, sillä aika oli niin aikaisin aamulla, että jännitin vain, heräänkö ajoissa.
Tämän päivän ultrassa oli tarkoitus nähdä suuri, kaunis johtofolli, joka olisi tarpeeksi kypsä irtoamaan piakkoin ja suuntaisimme Tampereelle IUI:n.
Lääkäri hihkaisi katsoessaan oikeaa munasarjaa, siellä oli komea "folli". Mitattuaan sen, hän totesi, ettei kyseessä olekaan folli vaan KYSTA. No mitä helvettiä?? TAAS?
Kyllä vain, ei johtofolli voi olla kp 10 kooltaan 30 mm.
En voinut muuta kuin alkaa itkemään. Olen niin väsynyt tähän kaikkeen. Takki on niin tyhjä!!!!!!
Olen tsempannut laihduttamisen kanssa ja saanut BMI:n alle hoitorajan, eikä mua edes punnittu siellä sairaalassa. Kun tuo kysta oli siellä, kaikki muu oli turhaa.
Mulla on aika uuteen ultraan helmikuun lopussa, mutta tiedän historian toistavan itseään ja kystan perkele on paikallaan tiukasti vielä tuolloin. Tarkoittaa siis sitä, että maaliskuussakaan emme pääse inseminaatioon.
Saa nähdä, ehdimmekö sinne lainkaan, ennen kesätaukoa.
Viime vuoden alku oli ihan samanlainen- suvantovaiheen jälkeen alettiin folleja stimuloimaan ja sitten tuli kysta, jonka poistuminen kesti 3kk.
Kai ne tuntemukset, joita koin välittömästi aukkarin jälkeen viimekuussa, olivat sitten tästä kystasta johtuvaa.
Nyt olen vetänyt naamariin Letrozoleja aivan turhaan ja saan vetää perään Primolut-kuurin jälleen kerran, että saadaan vuoto alkamaan ajallaan. Vitutus on lievä sana.
KYLLÄ ELÄMÄ ON MAHTAVAA!!
Tämän päivän ultrassa oli tarkoitus nähdä suuri, kaunis johtofolli, joka olisi tarpeeksi kypsä irtoamaan piakkoin ja suuntaisimme Tampereelle IUI:n.
Lääkäri hihkaisi katsoessaan oikeaa munasarjaa, siellä oli komea "folli". Mitattuaan sen, hän totesi, ettei kyseessä olekaan folli vaan KYSTA. No mitä helvettiä?? TAAS?
Kyllä vain, ei johtofolli voi olla kp 10 kooltaan 30 mm.
En voinut muuta kuin alkaa itkemään. Olen niin väsynyt tähän kaikkeen. Takki on niin tyhjä!!!!!!
Olen tsempannut laihduttamisen kanssa ja saanut BMI:n alle hoitorajan, eikä mua edes punnittu siellä sairaalassa. Kun tuo kysta oli siellä, kaikki muu oli turhaa.
Mulla on aika uuteen ultraan helmikuun lopussa, mutta tiedän historian toistavan itseään ja kystan perkele on paikallaan tiukasti vielä tuolloin. Tarkoittaa siis sitä, että maaliskuussakaan emme pääse inseminaatioon.
Saa nähdä, ehdimmekö sinne lainkaan, ennen kesätaukoa.
Viime vuoden alku oli ihan samanlainen- suvantovaiheen jälkeen alettiin folleja stimuloimaan ja sitten tuli kysta, jonka poistuminen kesti 3kk.
Kai ne tuntemukset, joita koin välittömästi aukkarin jälkeen viimekuussa, olivat sitten tästä kystasta johtuvaa.
Nyt olen vetänyt naamariin Letrozoleja aivan turhaan ja saan vetää perään Primolut-kuurin jälleen kerran, että saadaan vuoto alkamaan ajallaan. Vitutus on lievä sana.
KYLLÄ ELÄMÄ ON MAHTAVAA!!
keskiviikko 31. joulukuuta 2014
Pianhan se on tämäkin paska paketoitu
Valitan, ei ole kauheasti positiivista sanottavaa. Mietin jo, julkaisenko tätä lainkaan, on nimittäin sen verran huono päivä.
Vuosi 2013 oli mun elämässäni paskin. Vuosi 2014 hyvänä kakkosena, syystä että raskausrintamalla ei ollut edes pienintäkään yritystä! Vuonna 2013 sentään kaksi kertaa, tänä vuonna ei yhtään. En tiedä, kumpi on pahempi, se ettei mitään raskautumisyritystä ole, vai se, että on ja kaikki menee kesken.
Mä en jaksa enää edes yrittää iloita muiden puolesta, jotka raskautuvat samantien, heidän onnensa ei edelleenkään ole minulta pois, mutta vitutus kasvaa jokaisen tuollaisen tapauksen myötä.
Olen katkeroitunut, enkä näe asioissa enää pienintäkään positiivisuuden hiventä.
Olen eräässä keskustelupalstassa hengannut vuosia ja siellä tapahtuu niitä nopeita raskautumisia naps vaan. En jaksa onnitella, en halua onnitella.
Kun vuosi toisensa jälkeen pettyy, ei enää kiinnosta.
Tänään olen itkenyt, todella paljon. Laitoin ruokaa ja kyyneleet vaan valuivat, en nähnyt, mitä tein, kun silmät olivat niin täynnä kyyneleitä.
On kamalaa, että tämäKÄÄN vuosi ei tuonut meille mitään uutta.
Vuosi 2015 alkaa rytinällä, lapsettomuushoitojen rintamalla. Olen hiljaa mielessäni miettinyt, että jos nämä hoidot eivät tuota tulosta, luovun lopustakin toivosta. Tämä ihmisraunio tarvitsee lepoa, pois ikuisen pettymisen kierteestä, pois siitä itseinhosta, joka nousee joka kerta kun menkat alkavat.
Olen menettänyt taatusti arvokkaita hetkiä lapseni kanssa, sillä olen ollut niin poissaoleva ja surullinen.
Jos tätä sekundalapsettomuusasiaa ei olisi taakkana, elämäni olisi paljon parempaa. Kunpa olisimme tajunneet tyytyä yhteen, elämänlaatu olisi paljon parempaa. Mutta- ken leikkiin ryhtyy ja blablabla.
Mennään nyt vielä 365 vrk vaikka sitten perse edellä sinne puuhun, mutta yritetään nyt kun on yrittämään aloitettu. Jos päivälleen vuoden päästä mitään ei ole tapahtunut, saa olla mun puolesta. Sitten pistän viimeisen naulan arkkuun ja rykäisen kaikki pieneksi jääneet lastenvaatteet ja -tarvikkeet myyntiin.
Jokaisena vuodenvaihteena olen toivonut (sitten vuoden 2011) että seuraava vuosi toisi meille toisen lapsen. Enää en toivo, se toivo on tapettu jo ajat sitten. Kyynisyys ja pettymys, vittuuntuminen ja epätoivo on tullut tilalle.
Ja ei, en edelleenkään ole tavannut ystäviäni, jotka ovat saaneet toisen lapsensa alkuvuodesta, enkä aio tavatakaan. Oma hyvinvointini on asetettava sen edelle, että menisin väkisin katsomaan jotain lasta, joka tekisi oman oloni vielä paskemmaksi. Valitan, näin se vain on.
En aio toivottaa mitään kliseisiä hyviä uusia vuosia enkä edes parempia uusia vuosia, sanonpa vaan, että kiitos jos tätä sontaa joku joskus jaksaa lukea ja että todennäköistä sama tahti jatkuu ensi vuonnakin.
Siihen asti, morjens!
Vuosi 2013 oli mun elämässäni paskin. Vuosi 2014 hyvänä kakkosena, syystä että raskausrintamalla ei ollut edes pienintäkään yritystä! Vuonna 2013 sentään kaksi kertaa, tänä vuonna ei yhtään. En tiedä, kumpi on pahempi, se ettei mitään raskautumisyritystä ole, vai se, että on ja kaikki menee kesken.
Mä en jaksa enää edes yrittää iloita muiden puolesta, jotka raskautuvat samantien, heidän onnensa ei edelleenkään ole minulta pois, mutta vitutus kasvaa jokaisen tuollaisen tapauksen myötä.
Olen katkeroitunut, enkä näe asioissa enää pienintäkään positiivisuuden hiventä.
Olen eräässä keskustelupalstassa hengannut vuosia ja siellä tapahtuu niitä nopeita raskautumisia naps vaan. En jaksa onnitella, en halua onnitella.
Kun vuosi toisensa jälkeen pettyy, ei enää kiinnosta.
Tänään olen itkenyt, todella paljon. Laitoin ruokaa ja kyyneleet vaan valuivat, en nähnyt, mitä tein, kun silmät olivat niin täynnä kyyneleitä.
On kamalaa, että tämäKÄÄN vuosi ei tuonut meille mitään uutta.
Vuosi 2015 alkaa rytinällä, lapsettomuushoitojen rintamalla. Olen hiljaa mielessäni miettinyt, että jos nämä hoidot eivät tuota tulosta, luovun lopustakin toivosta. Tämä ihmisraunio tarvitsee lepoa, pois ikuisen pettymisen kierteestä, pois siitä itseinhosta, joka nousee joka kerta kun menkat alkavat.
Olen menettänyt taatusti arvokkaita hetkiä lapseni kanssa, sillä olen ollut niin poissaoleva ja surullinen.
Jos tätä sekundalapsettomuusasiaa ei olisi taakkana, elämäni olisi paljon parempaa. Kunpa olisimme tajunneet tyytyä yhteen, elämänlaatu olisi paljon parempaa. Mutta- ken leikkiin ryhtyy ja blablabla.
Mennään nyt vielä 365 vrk vaikka sitten perse edellä sinne puuhun, mutta yritetään nyt kun on yrittämään aloitettu. Jos päivälleen vuoden päästä mitään ei ole tapahtunut, saa olla mun puolesta. Sitten pistän viimeisen naulan arkkuun ja rykäisen kaikki pieneksi jääneet lastenvaatteet ja -tarvikkeet myyntiin.
Jokaisena vuodenvaihteena olen toivonut (sitten vuoden 2011) että seuraava vuosi toisi meille toisen lapsen. Enää en toivo, se toivo on tapettu jo ajat sitten. Kyynisyys ja pettymys, vittuuntuminen ja epätoivo on tullut tilalle.
Ja ei, en edelleenkään ole tavannut ystäviäni, jotka ovat saaneet toisen lapsensa alkuvuodesta, enkä aio tavatakaan. Oma hyvinvointini on asetettava sen edelle, että menisin väkisin katsomaan jotain lasta, joka tekisi oman oloni vielä paskemmaksi. Valitan, näin se vain on.
En aio toivottaa mitään kliseisiä hyviä uusia vuosia enkä edes parempia uusia vuosia, sanonpa vaan, että kiitos jos tätä sontaa joku joskus jaksaa lukea ja että todennäköistä sama tahti jatkuu ensi vuonnakin.
Siihen asti, morjens!
keskiviikko 29. lokakuuta 2014
Aika julkiselle
Tuli postissa aika julkiselle.
Aika oli alun perin JUURI sinä päivänä, kun me ehkä lähdemme reissuun. Olisi kiva tietää, lähdemmekö vai emmekö, kunhan majapaikasta jotain kuuluisi vihdoinkin..jouduin siis siirtämään aikaa ja hyvä säkä kävinkin, että sain aikaisemman ajan. Muuten olisin joutunut ottamaan ajan kahden viikon päähän.
Lääkäri on sitä mieltä, että IVF-jonoon meidät laitetaan, mutta inseminaatiota voisimme kokeilla siinä odotellessa. Lukuisia verikokeita ym.testejä on edessä ja tietenkin toivon, että olisi joku perimmäinen syy jossain, minkä voisi fixata ja jonka fixaamisen jälkeen raskaus saisi onnistuneesti alkunsa. Eniten pelkään tuota AMH-testiä, jos siinä paljastuu jotain, mille ei mitään mahda. Moni lääkäri on sanonut, että minulla ei ikä näytä painavan, on vehkeet kunnossa. Mutta tuo testi kertoo totuuden.
Jännittää ihan helvetisti ja olen niin pettynyt, että me joudumme turvautumaan hoitoihin. Olen niin pettynyt. Hyvä asia tietenkin on, että hoitoja on ja että meillä on niihin mahdollisuus, mutta kyse on kumminkin maailman luonnollisimmasta asiasta ja kun kumminkin on jo yksi lapsi, niin mikä helvetti tässä voi mättää???
Mua ahdistaa jo valmiiksi hoitojen onnistumattomuus ja pettymyksien kestäminen. Näen itseni nelikymppisenä, yhden lapsen äitinä jota sekundäärinen lapsettomuus on runnellut niin, että näytän kuusikymppiseltä. Olen vittuuntunut, katkera, yksinäinen ja masentunut.
Ei kovin valoisa tulevaisuudenkuva?
Aika oli alun perin JUURI sinä päivänä, kun me ehkä lähdemme reissuun. Olisi kiva tietää, lähdemmekö vai emmekö, kunhan majapaikasta jotain kuuluisi vihdoinkin..jouduin siis siirtämään aikaa ja hyvä säkä kävinkin, että sain aikaisemman ajan. Muuten olisin joutunut ottamaan ajan kahden viikon päähän.
Lääkäri on sitä mieltä, että IVF-jonoon meidät laitetaan, mutta inseminaatiota voisimme kokeilla siinä odotellessa. Lukuisia verikokeita ym.testejä on edessä ja tietenkin toivon, että olisi joku perimmäinen syy jossain, minkä voisi fixata ja jonka fixaamisen jälkeen raskaus saisi onnistuneesti alkunsa. Eniten pelkään tuota AMH-testiä, jos siinä paljastuu jotain, mille ei mitään mahda. Moni lääkäri on sanonut, että minulla ei ikä näytä painavan, on vehkeet kunnossa. Mutta tuo testi kertoo totuuden.
Jännittää ihan helvetisti ja olen niin pettynyt, että me joudumme turvautumaan hoitoihin. Olen niin pettynyt. Hyvä asia tietenkin on, että hoitoja on ja että meillä on niihin mahdollisuus, mutta kyse on kumminkin maailman luonnollisimmasta asiasta ja kun kumminkin on jo yksi lapsi, niin mikä helvetti tässä voi mättää???
Mua ahdistaa jo valmiiksi hoitojen onnistumattomuus ja pettymyksien kestäminen. Näen itseni nelikymppisenä, yhden lapsen äitinä jota sekundäärinen lapsettomuus on runnellut niin, että näytän kuusikymppiseltä. Olen vittuuntunut, katkera, yksinäinen ja masentunut.
Ei kovin valoisa tulevaisuudenkuva?
tiistai 7. lokakuuta 2014
Tuska ja ahdistus
Ei kannata lukea, ellei halua pilata päiväänsä ja haluaa välttää kirosanoja.
Eilen "sain" jälleen lukea raskausuutisia Facebookista. Olin nähnyt päivityksen aikaisemminkin, mutta se oli niin ovelasti kirjoitettu, etten tajunnut että kyse olisi raskaudesta. Eilen kuitenkin tämä päivityksen tekijä, NAAPURIMME, oli kommentoinut omaa tekstiään ja se nousi jälleen seinälleni- luin ja siinä sitä taas oltiin, naama norsunvitulla.
Miksi ihmeessä reagoin näin raskausuutisiin? Onko tämä ihan normaalia? Ihan samantien iski valtakunnan vitutus- miksi naapureitamme siunataan kolmannella lapsella kun me emme saa edes toista? Mitä VITTUA mä olen tehnyt väärin tässä elämässä??
Mun elämää, tää polku ei johda mihinkään.
perjantai 29. elokuuta 2014
seurantaultra kp 11
oli jälleen letrozol ultra. Ihan paska limis, ihan paskat follit. Vasemmalla joku yritti kasvaa, en muista edes kokoa, ei kiinnostanut. Pieni paska siellä kyti munasarjassa, paskassa munasarjassa. Maanantaina uusi ultra ja jos tuo pieni paska ei ole kasvanut, aloitan Primolutit ja odotellaan uutta kiertoa. Jos on kasvanut tarpeeksi, niin sama paska Pregnylillä leikkiminen alkaa taas.
Laitetaan lähete myös julkiselle, kun siitähän on nyt vuosi kun tämä paska kroppa soi edellisen paskan raskauden.
Elämä. On.Paskaa.
Laitetaan lähete myös julkiselle, kun siitähän on nyt vuosi kun tämä paska kroppa soi edellisen paskan raskauden.
Elämä. On.Paskaa.
perjantai 22. elokuuta 2014
20 tuntia BANG BANG BANG
20 tuntia on aika pitkä aika. Tai no riippuu asiasta. Jos odotat sokerirasitukseen menoa, tuo aika on tuskallisen pitkä. Jos saat viettää 20 tuntia rakkaasi kanssa kahdestaan, aika on todella lyhyt.
Mutta. Minun viimeiset 20 tuntia ovat sisältäneet seuraavaa.
1. Facebookissa havaittua: ULTRAKUVA! Serkkuni saa vauvan. On omasta mielestään niin turvallisilla vesillä, että voi kuvan kera julkaista ilouutiset. viikkoja vajaa 13.
2. Facebookissa havaittua: AAH, tuokin on jo viikolla 34. Raskaus ei ollut toivottu. Kivat sulle. Muistat kuitenkin tasaisin väliajoin hehkuttaa sitä, millä viikolla olet. Ja vaikka olen blokannut sinut, jostain käsittämättömästä syytä nämä sinun viikkopäivityksesi räjähtävät silmilleni. Kiinnostaa niin kuin_kiviäkin.
3. Keskenmenon kanssani yhtä aikaa kokenut nainen sai lapsen eilen. Siitä on tietenkin pitänyt laittaa Facebookiin KUVA ja lässynlässyn kuinka ihanaa on.
Ykköselle sellaisia terveisiä, että missään vaiheessa raskautta ei ole niin turvallisilla vesillä, että voi puhua KUN meille tulee vauva.
Kakkoselle ei ole mitään sanottavaa.
Kolmoselle suon onnen, kipeiden kokemusten jälkeen. Mutta hehkutusta en jaksa.
Olin kuitenkin kaikenkaikkiaan yllättynyt, miten vähällä negatiivisuudella nämä kolme uutista käsittelin. Serkun uutisesta selvisin kun laitoin tyypin estoon. Kakkonen on ollut estossa jo monta kuukautta. Kolmonen meni samoin estoon. En jaksa nähdä vauvannaamaa newsfeedissäni.
Josko pitäisi taas fb-taukoa.
Mutta. Minun viimeiset 20 tuntia ovat sisältäneet seuraavaa.
1. Facebookissa havaittua: ULTRAKUVA! Serkkuni saa vauvan. On omasta mielestään niin turvallisilla vesillä, että voi kuvan kera julkaista ilouutiset. viikkoja vajaa 13.
2. Facebookissa havaittua: AAH, tuokin on jo viikolla 34. Raskaus ei ollut toivottu. Kivat sulle. Muistat kuitenkin tasaisin väliajoin hehkuttaa sitä, millä viikolla olet. Ja vaikka olen blokannut sinut, jostain käsittämättömästä syytä nämä sinun viikkopäivityksesi räjähtävät silmilleni. Kiinnostaa niin kuin_kiviäkin.
3. Keskenmenon kanssani yhtä aikaa kokenut nainen sai lapsen eilen. Siitä on tietenkin pitänyt laittaa Facebookiin KUVA ja lässynlässyn kuinka ihanaa on.
Ykköselle sellaisia terveisiä, että missään vaiheessa raskautta ei ole niin turvallisilla vesillä, että voi puhua KUN meille tulee vauva.
Kakkoselle ei ole mitään sanottavaa.
Kolmoselle suon onnen, kipeiden kokemusten jälkeen. Mutta hehkutusta en jaksa.
Olin kuitenkin kaikenkaikkiaan yllättynyt, miten vähällä negatiivisuudella nämä kolme uutista käsittelin. Serkun uutisesta selvisin kun laitoin tyypin estoon. Kakkonen on ollut estossa jo monta kuukautta. Kolmonen meni samoin estoon. En jaksa nähdä vauvannaamaa newsfeedissäni.
 |
| Kuva täältä |
Josko pitäisi taas fb-taukoa.
maanantai 18. elokuuta 2014
Onnellisesti raskaana
Älkää nyt kumminkaan luulko, että minä olisin. Tai no, olin viimevuonna tähän aikaan. Plussasin 8.8 ja näihin aikoihin olin hyvin onnellinen ja orastava pahoinvointi nosti päätään. Olin onnellinen siitä sairaan huonosta olosta, mikä häivähti kropassani.
Olin onnellisen tietämätön siitä tuskasta ja paskasta mikä seuraisi seuraavan kalenterikuukauden lopulla. Vaikka koko aika mietin, että kaikki ei ole kohdallaan, halusin salaa uskoa muuta. Vaikka pahoinvointi käväisi hetkellisesti haittaamassa elämääni, silloinkin aavistin, ettei tämä mene niin kuin elokuvissa. Sen vain tietää.
Senkin tiesin, kun keskenmenon olin kärsinyt, että minä EN TODELLAKAAN kuulu niihin onnellisiin, jotka raskautuisivat heti. En todellakaan!
Lääkäri keskussairaalassa saa myös haistaa pitkän paskan, hän sanoi minulle suuren suruni keskellä, että kaikki apu tullaan antamaan, jos apua tarvitaan. "mutta sinä raskaudut, sillä sinä raskauduit nytkin!" Ai saatana, ihanko totta?!
Ei ole apua näkynyt. Kun ensimmäisen kerran olin yhteydessä keskussairaalaan tämän asian tiimoilta jälkitarkastuksessa, hän toitotti minulle, "kun meillä on niin paljon asiakkaita ja sinä olet kumminkin juuri ollut raskaana, että sinä et kuulu nyt näiden ilmaishoitojen piiriin".
Eipä siinä, että tuolle laihdutuksesta paasaavalle suomea puhumattomalle lääkärille kaipaisinkaan takaisin. Nykyinen hoitosuhteeni on hyvä, on sentään lääkäri, joka ei nassuta laihduttamisesta, vaan ymmärtää sen, että jokakuukautinen pettyminen omaan kroppaan ei hirveästi edesauta kropan ruoskimista, päinvastoin.
Tänään on kp 27 ja maha on sekaisin kuin Haminan kaupunki. Olen kärsinyt menkkakivuista jo monta päivää, ainoa ero on, ettei valkovuotoa ole havaittavissa ollenkaan. Normaalisi ennen menkkojen alkua housut ovat inhan kosteat jo viikko ennen menkkoja.
Nyt vaan odotellaan vuotoa ja sitten TAAS otetaan Letrozolit ja TAAS varataan aikaa seurantaultraan ja TAAS petytään.
Kuinka kauan noita Letroja ylipäänsä syödään, ennen kuin siirrytään seuraavaan vaiheeseen? Ja mikä se seuraava vaihe on?
Olin onnellisen tietämätön siitä tuskasta ja paskasta mikä seuraisi seuraavan kalenterikuukauden lopulla. Vaikka koko aika mietin, että kaikki ei ole kohdallaan, halusin salaa uskoa muuta. Vaikka pahoinvointi käväisi hetkellisesti haittaamassa elämääni, silloinkin aavistin, ettei tämä mene niin kuin elokuvissa. Sen vain tietää.
Senkin tiesin, kun keskenmenon olin kärsinyt, että minä EN TODELLAKAAN kuulu niihin onnellisiin, jotka raskautuisivat heti. En todellakaan!
Lääkäri keskussairaalassa saa myös haistaa pitkän paskan, hän sanoi minulle suuren suruni keskellä, että kaikki apu tullaan antamaan, jos apua tarvitaan. "mutta sinä raskaudut, sillä sinä raskauduit nytkin!" Ai saatana, ihanko totta?!
Ei ole apua näkynyt. Kun ensimmäisen kerran olin yhteydessä keskussairaalaan tämän asian tiimoilta jälkitarkastuksessa, hän toitotti minulle, "kun meillä on niin paljon asiakkaita ja sinä olet kumminkin juuri ollut raskaana, että sinä et kuulu nyt näiden ilmaishoitojen piiriin".
Eipä siinä, että tuolle laihdutuksesta paasaavalle suomea puhumattomalle lääkärille kaipaisinkaan takaisin. Nykyinen hoitosuhteeni on hyvä, on sentään lääkäri, joka ei nassuta laihduttamisesta, vaan ymmärtää sen, että jokakuukautinen pettyminen omaan kroppaan ei hirveästi edesauta kropan ruoskimista, päinvastoin.
Tänään on kp 27 ja maha on sekaisin kuin Haminan kaupunki. Olen kärsinyt menkkakivuista jo monta päivää, ainoa ero on, ettei valkovuotoa ole havaittavissa ollenkaan. Normaalisi ennen menkkojen alkua housut ovat inhan kosteat jo viikko ennen menkkoja.
Nyt vaan odotellaan vuotoa ja sitten TAAS otetaan Letrozolit ja TAAS varataan aikaa seurantaultraan ja TAAS petytään.
Kuinka kauan noita Letroja ylipäänsä syödään, ennen kuin siirrytään seuraavaan vaiheeseen? Ja mikä se seuraava vaihe on?
keskiviikko 30. heinäkuuta 2014
Se tunne kun tekisi mieli huutaa
Älä lue jos haluat täyttää päiväsi positiivisilla ajatuksilla etkä jaksa kuunnella urputusta, sillä sitä seuraa.
Tänään on kp 8. Menkat kestivät oikeastaan 1,5vrk ja vuoto oli hyvin runsasta ensimmäisenä päivänä, toisena ei oikeastaan enää mitään. Kolmantena vaan vessakäynnillä ja neljäntenä ei mitään.
Olen ollut hyvin, hyvin mieli maassa.
Ärsyttää niin moni asia. Tässäpä luetteloa asioista, jotka nyppivät ja pahasti.
1. Raskausmahoja. IHAN JOKA PAIKASSA JA KAIKEN AIKAA. Miksi helvetissä niitä mahoja pitää vielä hinkata kaiken aikaa? Eräskin emäntä tuli kaupasta autolle ja sillä välin kun isäntä avasi takaluukkua, nainen oli ehtinyt hinkata mahaansa ympäri kolme-neljä kertaa. Ällöttävää mahan hivelyä ja naamalla sellainen autuas, saaneen emännän virne. Teki niin pahaa, että teki mieli oksentaa.
Näitä pallomahaisia, itsensä sivelijöitä on ihan joka paikassa ja monta per paikka.
2. olen aloittanut vitamiinikuurin ja mulla on niistä huono olo. vedän kunnon överit vitamiineista, eipä tarvi ainakaan sanoa, että olisi sillä rintamalla puutosta.
3. mökkeilykin voi mennä överiksi. oli kiva olla mökillä, mutta mua ei yhtään, EI YHTÄÄN huvita lähteä sinne taas viikonlopuksi (siellä on sukujuhlat)
4. Seksi ei kiinnosta. Ei enää yhtään. Tekisi mieli ehdottaa jotain keinohedelmöitysvaihtoehtoa jo senkin takia, kun ei sänkyhommat kiinnosta. Voi yäk pelkkä ajatuskin.
5. Tulin ajatelleeksi päivänä eräänä, että olemme ainoa pariskunta, keitä tiedän, kellä on vaan yksi lapsi. Kaikilla on vähintään kaksi, joillakin kolme ja joillakin neljä.
6. Yleinen vitutus. Muksulla on uhma, minä räjähtelen, mies ärsyttää, kaikki ärsyttää. Itkuherkkyys on huipussaan ja en oikeastaan enää tiedä, miksi yritän. Miksi helvetissä yritän edelleen raskautua? Onko se, ettei lapsen tarvitse olla yksin, niin vahva syy, että se kumoaa kaiken tämän vitutuksen, joka kuukautisen ja -vuotisen pettymyksen, keskenmenot, kivut, lääkkeet, lääkärikäynnit, odotuksen ja jälleen pettymyksen? -On. sillä minulla ei ole mitään muuta kuin lapseni. Häntä rakastan ja vaikka kaikki muu häviäisi, se rakkaus pysyy.
Itkettää.
Tänään on kp 8. Menkat kestivät oikeastaan 1,5vrk ja vuoto oli hyvin runsasta ensimmäisenä päivänä, toisena ei oikeastaan enää mitään. Kolmantena vaan vessakäynnillä ja neljäntenä ei mitään.
Olen ollut hyvin, hyvin mieli maassa.
Ärsyttää niin moni asia. Tässäpä luetteloa asioista, jotka nyppivät ja pahasti.
1. Raskausmahoja. IHAN JOKA PAIKASSA JA KAIKEN AIKAA. Miksi helvetissä niitä mahoja pitää vielä hinkata kaiken aikaa? Eräskin emäntä tuli kaupasta autolle ja sillä välin kun isäntä avasi takaluukkua, nainen oli ehtinyt hinkata mahaansa ympäri kolme-neljä kertaa. Ällöttävää mahan hivelyä ja naamalla sellainen autuas, saaneen emännän virne. Teki niin pahaa, että teki mieli oksentaa.
Näitä pallomahaisia, itsensä sivelijöitä on ihan joka paikassa ja monta per paikka.
2. olen aloittanut vitamiinikuurin ja mulla on niistä huono olo. vedän kunnon överit vitamiineista, eipä tarvi ainakaan sanoa, että olisi sillä rintamalla puutosta.
3. mökkeilykin voi mennä överiksi. oli kiva olla mökillä, mutta mua ei yhtään, EI YHTÄÄN huvita lähteä sinne taas viikonlopuksi (siellä on sukujuhlat)
4. Seksi ei kiinnosta. Ei enää yhtään. Tekisi mieli ehdottaa jotain keinohedelmöitysvaihtoehtoa jo senkin takia, kun ei sänkyhommat kiinnosta. Voi yäk pelkkä ajatuskin.
5. Tulin ajatelleeksi päivänä eräänä, että olemme ainoa pariskunta, keitä tiedän, kellä on vaan yksi lapsi. Kaikilla on vähintään kaksi, joillakin kolme ja joillakin neljä.
6. Yleinen vitutus. Muksulla on uhma, minä räjähtelen, mies ärsyttää, kaikki ärsyttää. Itkuherkkyys on huipussaan ja en oikeastaan enää tiedä, miksi yritän. Miksi helvetissä yritän edelleen raskautua? Onko se, ettei lapsen tarvitse olla yksin, niin vahva syy, että se kumoaa kaiken tämän vitutuksen, joka kuukautisen ja -vuotisen pettymyksen, keskenmenot, kivut, lääkkeet, lääkärikäynnit, odotuksen ja jälleen pettymyksen? -On. sillä minulla ei ole mitään muuta kuin lapseni. Häntä rakastan ja vaikka kaikki muu häviäisi, se rakkaus pysyy.
Itkettää.
maanantai 24. helmikuuta 2014
Folliultra ja vitutus
Kai saan käyttää noin karkeaa otsikkoa, saanhan?
Tänään menossa kp 14, ensimmäinen Clomifen kierto (tälläerää) ja homma meni puihin.
Olin juuri follikkeliultrassa ja limakalvo oli onneton, 6mm, oikeat munasarjat olivat ok mutta vasemmassa muniksessa oli (jälleen) kysta. Kokoa tuolla pirulaisella oli 6,2cm x 5,3cm. Mitään kipuja en ole tuntenut, minullahan oli kysta joskus vuonna 2007 ja sen kyllä tunsin. Kipu oli tuolloin juurikin se syy, miksi menin lääkäriin. Kysta kuitenkin puhkesi itsestään ja sitä toivon totisesti tälläkin kertaa.
Tuo musta pallero tuossa keskellä on se kysta. Ihan järkkykokoinen! :(
Ensikuussa menen uuteen ultraan ja mikäli kysta on kasvanut, se todennäköisesti joudutaan leikkaamaan, mutta mikäli se on huomattavasti pienentynyt tai hävinnyt (mikä olisi tietenkin paras vaihtoehto), voidaan aloittaa ovulaatioinduktio uudelleen. Tuo ultra ajoittuu kiertopäivä 3:n ja sinä samana päivänä (jos nyt kaikki menee kuin Strömsössä tuon kystan kanssa!!) aloitan Letrozolit. Clomifenit heitetään tällä erää romukoppaan ja kokeillaan, josko toisen lääkkeen taika olisi parempi.
Olenhan kumminkin syönyt Clomeja 10 kiertoa elämäni aikana ja minulla on kumminkin vaan yksi lapsi.
Mulla oli siis eri lääkäri tällä kertaa ja sanoin hänelle suoraan, miten kyllästynyt olen odottamaan ja siihen, miten aina vaan käsketään odottamaan! Tämä lääkäri ainakin sai vipinää puntteihin ja sanoi, että heti, jos kysta on pienentynyt huomattavasti (esim kahden sentin kokoiseksi) aloitetaan OI, ettei mene kuukausia hukkaan. Vihdoinkin jotain, mitä minä haluan kuulla!
Aion tilata Ebaysta samanlaisen setin ovisliuskoja, kuin mitä tilasin raskaustestejä.
Onpahan sitten mihin kusta :D
Tänään menossa kp 14, ensimmäinen Clomifen kierto (tälläerää) ja homma meni puihin.
Olin juuri follikkeliultrassa ja limakalvo oli onneton, 6mm, oikeat munasarjat olivat ok mutta vasemmassa muniksessa oli (jälleen) kysta. Kokoa tuolla pirulaisella oli 6,2cm x 5,3cm. Mitään kipuja en ole tuntenut, minullahan oli kysta joskus vuonna 2007 ja sen kyllä tunsin. Kipu oli tuolloin juurikin se syy, miksi menin lääkäriin. Kysta kuitenkin puhkesi itsestään ja sitä toivon totisesti tälläkin kertaa.
Ensikuussa menen uuteen ultraan ja mikäli kysta on kasvanut, se todennäköisesti joudutaan leikkaamaan, mutta mikäli se on huomattavasti pienentynyt tai hävinnyt (mikä olisi tietenkin paras vaihtoehto), voidaan aloittaa ovulaatioinduktio uudelleen. Tuo ultra ajoittuu kiertopäivä 3:n ja sinä samana päivänä (jos nyt kaikki menee kuin Strömsössä tuon kystan kanssa!!) aloitan Letrozolit. Clomifenit heitetään tällä erää romukoppaan ja kokeillaan, josko toisen lääkkeen taika olisi parempi.
Olenhan kumminkin syönyt Clomeja 10 kiertoa elämäni aikana ja minulla on kumminkin vaan yksi lapsi.
Mulla oli siis eri lääkäri tällä kertaa ja sanoin hänelle suoraan, miten kyllästynyt olen odottamaan ja siihen, miten aina vaan käsketään odottamaan! Tämä lääkäri ainakin sai vipinää puntteihin ja sanoi, että heti, jos kysta on pienentynyt huomattavasti (esim kahden sentin kokoiseksi) aloitetaan OI, ettei mene kuukausia hukkaan. Vihdoinkin jotain, mitä minä haluan kuulla!
Aion tilata Ebaysta samanlaisen setin ovisliuskoja, kuin mitä tilasin raskaustestejä.
Onpahan sitten mihin kusta :D
torstai 2. tammikuuta 2014
kp 26 ja luovuttamisen makua
Eipä tärpännyt tästäkään kierrosta. Olen tehnyt 2 Pregcheckin liuskaa, eka kp 24 ja toinen kp 26 eli tänään, ihan kirkkaita negoja. Oireita olisi vaikka muille jakaa, mutta taitaa olla kyse niistä paljon puhutuista valeraskausoireista.
En ymmärrä, miten oma kroppa voi huiputtaa näin pahasti? Alkuillasta/ illasta alkaa etominen ja menee ihan siihen pisteeseen, että pitää pidätellä oksennusta. Rykimällä olo helpottuu hetkeksi.
Kyse ei ole enää mistään limaisuudesta flunssan yhteydessä, flunssa on ollut ja mennyt.
Alapää on niin märkä, että jokaisella vessakäynnillä paperiin jää oikein kunnon limaa. Se on aina merkki tulevista menkoista.
Eilinen ilta meni sängyssä pyöriessä ja sitten kun mieskin tuli sänkyyn, en saanut enää unta kun hän luki jotain digikirjaa sängyssä. Pyörin ja pyörin ja sitten mies kysyi mikä on. Aloin samantien itkemään. En voinut mitään. Olen edelleen todella paskana siitä keskenmenosta, vaikka välillä on parempia hetkiä. Valvoin sitten koko yön ja voin kertoa, että olo on entistä paskempi.
Tuo iso kynttilä, joka näkyy etusivulla, on kynttilä, jota olen polttanut aina kun on ahdistanut liikaa. Ajattelin, että kun vuosi vaihtuu, aloittaisin puhtaalta pöydältä tuon surunkin suhteen mutta 1.1 suru vyöryi oikein kunnolla paikalle, kun olin sytyttämässä tuota kynttilää ja siinä oli jokin ihmeen valuvika, se kynttilänlanka on jotenkin vinossa eikä se enää syttynyt, sillä oli edellisellä polttamiskerralla valahtanut sinne talin joukkoon ja on nyt niin vinossa ettei sitä enää polteta. Siitäkin tuli itku.
Vaikka olen surrut keskenmenoa omasta mielestäni ihan riittävästi, en nähtävästi kuitenkaan tarpeeksi.
Itku tulee tämän tuosta ja mitä lähemmäs laskettua aikaa mennään, sitä enemmän mua itkettää. Ei saisi miettiä, missä vaiheessa raskaus nyt olisi, mutta minkäs teet.
Lueskelin eilen muutamaa keskenmenoryhmää saadakseni tukea omille ajatuksilleni, mutta mua rupesi niin lujaa ahdistamaan. Pieniä arkkuja, pienten ihmisten hautajaisia, surua, masennusta, itsemurha-ajatuksia...
Eilen taas sain huomata (olen kova stalkkaamaan Facebookissa) että eräs, jolla on lapsi syntynyt samoihin aikoihin kuin meidän lapsemme, on nyt raskaana. Alkas niin kovaa masentamaan.
Työtön alkoholisti-isä ja työtön äiti, saavat toisen lapsensa. En voi ymmärtää.
Olen niin pohjalla tämän suruni ja mitättömyyteni kanssa, että olen pyytänyt jo esirukouspyyntönä apua muilta ihmisiltä..Vaikka en mikään uskovainen ole (ainakaan en tiedosta sitä) niin silti on hyvä tietää, ettemme ole tässä elämässä yksin, vaan jonkun suuremman voiman on meitä vahdittava ja suojeltava. En vain ymmärrä, missä tuo voima on silloin, kun sitä tarvitaan.
En ymmärrä, miten oma kroppa voi huiputtaa näin pahasti? Alkuillasta/ illasta alkaa etominen ja menee ihan siihen pisteeseen, että pitää pidätellä oksennusta. Rykimällä olo helpottuu hetkeksi.
Kyse ei ole enää mistään limaisuudesta flunssan yhteydessä, flunssa on ollut ja mennyt.
Alapää on niin märkä, että jokaisella vessakäynnillä paperiin jää oikein kunnon limaa. Se on aina merkki tulevista menkoista.
Eilinen ilta meni sängyssä pyöriessä ja sitten kun mieskin tuli sänkyyn, en saanut enää unta kun hän luki jotain digikirjaa sängyssä. Pyörin ja pyörin ja sitten mies kysyi mikä on. Aloin samantien itkemään. En voinut mitään. Olen edelleen todella paskana siitä keskenmenosta, vaikka välillä on parempia hetkiä. Valvoin sitten koko yön ja voin kertoa, että olo on entistä paskempi.
Tuo iso kynttilä, joka näkyy etusivulla, on kynttilä, jota olen polttanut aina kun on ahdistanut liikaa. Ajattelin, että kun vuosi vaihtuu, aloittaisin puhtaalta pöydältä tuon surunkin suhteen mutta 1.1 suru vyöryi oikein kunnolla paikalle, kun olin sytyttämässä tuota kynttilää ja siinä oli jokin ihmeen valuvika, se kynttilänlanka on jotenkin vinossa eikä se enää syttynyt, sillä oli edellisellä polttamiskerralla valahtanut sinne talin joukkoon ja on nyt niin vinossa ettei sitä enää polteta. Siitäkin tuli itku.
Vaikka olen surrut keskenmenoa omasta mielestäni ihan riittävästi, en nähtävästi kuitenkaan tarpeeksi.
Itku tulee tämän tuosta ja mitä lähemmäs laskettua aikaa mennään, sitä enemmän mua itkettää. Ei saisi miettiä, missä vaiheessa raskaus nyt olisi, mutta minkäs teet.
Lueskelin eilen muutamaa keskenmenoryhmää saadakseni tukea omille ajatuksilleni, mutta mua rupesi niin lujaa ahdistamaan. Pieniä arkkuja, pienten ihmisten hautajaisia, surua, masennusta, itsemurha-ajatuksia...
Eilen taas sain huomata (olen kova stalkkaamaan Facebookissa) että eräs, jolla on lapsi syntynyt samoihin aikoihin kuin meidän lapsemme, on nyt raskaana. Alkas niin kovaa masentamaan.
Työtön alkoholisti-isä ja työtön äiti, saavat toisen lapsensa. En voi ymmärtää.
Olen niin pohjalla tämän suruni ja mitättömyyteni kanssa, että olen pyytänyt jo esirukouspyyntönä apua muilta ihmisiltä..Vaikka en mikään uskovainen ole (ainakaan en tiedosta sitä) niin silti on hyvä tietää, ettemme ole tässä elämässä yksin, vaan jonkun suuremman voiman on meitä vahdittava ja suojeltava. En vain ymmärrä, missä tuo voima on silloin, kun sitä tarvitaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)