kp20.
niin se on tämäkin kierto loppupuolella, mikäli vanhat merkit paikkansa pitävät, menkat alkavat kolmen päivän päästä. Toivon kumminkin, että tehokkaasti auttanut Thyroxin toisi toivotun plussan tai ainakin pidentäisi kuukautiskiertoa.
Olin päivänä eräänä kontrollissa, syötyäni Thyroxinia kuukauden. TSH oli laskenut 4,46 -> 0,41!! (T4V oli 15-> 17) aivan mahtavaa :) Lapsettomuuttamme hoitava lääkäri sanoi että voin jatkaa samalla Thyroxin annostuksella, sillä mulle ei suuresta aloitusannostuksesta huolimatta tullut siitä mitään oireita, kuten sydämentykytyksiä tms. Lääke on sopinut mulle kuin unelma! Ja annostushan on se 1x 0,1mg /pvä.

Outoa olossa on se, että mahakipu on lähestulkoon kokoaikaista, rintoja juilii ja jomottaa, nännit sojottavat punaisena, siis kirkuvan punaisena ja ovat arat. Viikon ajan on ollut tunne, että menkat alkavat. Esikoisesta plussatessani olo oli täysin sama.
En kumminkaan jaksa uskoa, ettei pety, TAAS. Toivon sitäkin enemmän..... ;)

kp17.
Jännät menkkakipuilut jatkuvat. Vasenta puolta alavatsasta jomottaa ajoittain aika kovastikin ja jos olisi kierron loppupuoli käsillä, voisin uskoa että menkat alkaisivat ihan näillä näppäimillä. Alaselässä kipuilua ja niin kovat valkkarit että oli tullut eilen pikkuhousunsuojasta läpi (!).
Peittoja on heiluteltu ja kovasti yritetty hyödyntää nämä tuntemukset.
Ans kattoo ny ;)

Kp15.
Mielenkiintoista, pitkästä aikaa on tunne, että jotakin kropassa tapahtuu. Eilen oli tooodella märät oltavat ja peittoja tuli heiluteltua :) Eilen lisäksi menkkamaista juilintaa ja kipuilua alavatsalla sekä lievää yökötystä, uskoisin että ovista pukkaa tai pukkasi. Testejä en käytä, en niihin enää suolla rahojani. Luin puhelimeni WomanLog sovelluksesta menneiden kuukausien oireistani ja heinäkuussa kun sain sen selkeän plussan (joka oli hyvin selkeä nega toisessa testissä seur.päivänä) minulla on viimeksi ollut selkeitä ovistuntemuksia ja hyvin märkää.

Viime joulukuussa aloimme tjottailemaan pikkukakkosta ja tässä sitä ollaan, edelleen ilman  :(

kp12 ja aika matelee, sama juttu jokaisella joka yrittää raskautua.

Sanoin eilen miehelleni että mulla on aikalailla mieli mustana tämän tärppäämättömyyden kanssa. Että kun mitään ei tapahdu kumminkaan vaikka kuinka sekstailtaisiin. Hän oli sitä mieltä että ihan hyvin voisikin tapahtua sillä olen kumminkin 4viikkoa saanut hormonia ja olen itsekin sanonut että olo tuntuu paremmalta kuin nelisen viikkoa sitten. Kumpa hän olisi oikeassa.

Ensi tiistaina menen kontrolliin kilppariarvoista, kumpa arvot olisivat laskeneet suotuisalle tasolla. Toivon sitä todella.

Kumpa raskautuisin pian, saisin ilon takaisin, myös peittojen alle. Nyt seksi tuntuu pakolliselta, ajoitetulta, spontaanius on jossain tipotiessään.
Mutta sekin on sama juttu jokaisella joka yrittää raskautua.

kp9.
Sadetta ja harmaata, ulkona ja mun sisällä. Vaikka yritän ajatella optimistisesti ja ylipäänsä ajatella jotain muuta kuin toista lasta, en siihen pysty ihan kokonaan. Alitajunnassa se kummittelee koko ajan.
Toissapäivänä itkua tihrustaen laitoin esikon pukluliinat pois vaatekaapista, mietin, tulevatko ne enää koskaan käyttöön.
Tänään tyhjäsin tuttipullovermeet tiskikaapista toiseen kaappiin ja jätin vain ison lapsen nokkamukit tilalle.
Pienten, 56-62cm vaatteiden näkeminen on kova pala. Välillä kiusaan itseäni ja käyn nuuskuttelemassa esikon pikkuvauvavaatteita ja sitten pahoitan taas mieleni. Vaikka esikko on vielä niin vauva, on hän silti jo niin iso. Äiti ja isi ovat maailman tärkeimpiä ja kun tulee pipi, juostaan kiireen vilkkaa näyttämään pipiä ja sitten pitää puhaltaa. Lapsikulta ei tiedä äidin - ja tietenkin myös isin murheesta mitään. Mies vain tuntuu ottavan kaiken niin paljon lunkimmin, eikä missään vaiheessa ole menettänyt toivetta saada olla isi myös muille lapsille...

Kiusasin itseäni eilen myös katselemalla esikon vauvakuvia. Synnäriltä, kotiutumisesta, imetyksistä. Miten suloinen voi pieni ihminen olla! Arjen pyörityksessä ei aina muistakaan, miten pienestä ihminen lähtee kasvamaan.
Tänään sain kuulla ystäväni ultrakuulumisia sekä tulevan lapsen sukupuolen. Hän tuntui olevan kovin iloinen sukupuolesta, mikä tietenkin on ymmärrettävää, onhan nyt lapsiluku täynnä ja vielä sukupuolijakaumakin fifty-fifty.

Mulle on iskenyt hirveä pelko myös esikon hoitoon viemisestä. ONNEKSI asia ei vielä ole ajankohtainen, mutta sitten joskus kun on. Mistä voi tietää onko tulevalla hoitajalla ns. kaikki kotona? Entä jos hän vahingoittaa lastani jotenkin? Välillä pelko on niin kovaa että tunnen itseni ihan häiriintyneeksi. Maailma on sairas ja lapsen pahoinpitelyjä kiirii korviin tämän tuosta maailmalta.

Ehkä se vain on äidin tehtävä murehtia kaikkea?

kp2. niin se taas meni hukkaan tuokin kierto :/

no, sain tänään puhelun lääkäriltäni ja taas on olo hieman myönteisempi. Hän on lapsettomuushoitojen ja naistentautien specialisti ja hänen kanssaan jutteleminen saa aina positiivista mieltä aikaan. Hän on sitä mieltä että Thyroxin saattaa kohdallani olla hyvinkin se apu ongelmaan. Ennenmuinoin tehtiin kuulemma niin että ilman verikokeitakin saatettiin määrätä Thyroxinia avuksi jos kaikki muu oli kunnossa ja lasta ei vain kuulunut. Hänen mielestään muutamassa kuukaudessakin voi odottaa apua saatavaksi noilla lääkkeillä. Ei tietenkään saa asettaa toiveita liian korkealle, sillä pessimisti ei pety :D

Siitä, mitä olen painavimmillani painanut, olen tiputtanut kuutisen kiloa painoa, joten olo on siinä mielessä positiivinen, suuntaus on ainakin oikea. Tänään puntarin lukema näytti vähemmän kuin viimeisen vuoden aikana. Mulla käy aina niin, että kun puntari näyttää enemmän tai paino junnaa paikallaan, en jaksa panostaa vaan syön mitä sattuu. Kun puntari näyttää vähemmän, iskee aivan uusi tsemppi ja ajattelen, että paino ei saa enää nousta tämän lukeman yli. Sehän pitäisi olla juuri toisinpäin? :D

kp24.
Nyt kierto on jo päivän pidemmällä kuin esim huhtikuussa, jolloin oli luomukierto. :)
pienistä asioista pitää iloita!
Toki, Clomifenia varmasti kropassa vielä on mutta pääasia että pikkuisen kierto pidentyy, tietysti toiveissa on että pidentyisi kunnolla, hyvästä syystä.

Mitään tuntemuksia ei kropassa ole, mutta joitain ihme mielitekoja on ollut viimepäivinä. Eilen kun kävimme hakemassa hautakynttilöitä, oli pakko saada kaupasta Saarioisten valmishampurilainen, alkasi ihan suu kuolaamaan kun näin sen siellä hyllyssä. Ihmettelin omaa reaktiotani toden teolla, en todellakaan ole minkään eineksen ystävä. Noh, ennen menkkoja kaikki on mahdollista. :)
Se, että menkat alkaisivat, ei oikeastaan sureta, sillä olen siihen varautunut henkisesti. En jaksa uskoa että raskautuminen tapahtuisi, vaikka jälleen eilen sain lukea tapauksesta jolloin plussaaminen tapahtui vasta n.kp50, sitä ennen kaikki testit näyttäneet negaa, joten ihmeitäkin tapahtuu.

Kun tuota reipasta yksivuotiasta ruuhkatukkaani päivät pitkät katselen, mietin, että minkälainen lottovoitto tuo pieni elämän ihme on. Suurempi ihme kuin lottovoitto. Kuinka moni tässä maailmassa vaihtaisi lottovoiton siihen että saisi oman ihmeen. Jos vaakakupin toisella puolella olisi muutama miljoona ja toisessa vauva, en todellakaan miettisi kumman ottaisin. Vaikka raha on aina tervetullutta, onnea se ei tuo. 

Kuntosaliharrastus jyllää kovana, olen ansioituneesti käynyt treenaamassa ja oikein kunnon sykkeillä. Mukaan on tullut mm. juoksumatto usean vuoden tauon jälkeen! Hyvä minä!