Siinä se taas on. Punainen, näppyinen, mutruhuulinen vauvan kuontalo. Minun Facebook sivuni uutisvirrassa, etusivullani.
Kaveripariskunta sai toisen lapsensa, ne, jotka oletin jakaantuvan pitkäperjantaina. he jakaantuivat eilen. juuri kun pääsin hieman parempaan fiilikseen oman tuskani kanssa, se tapahtuu taas kerran. En tiedä mitä tekisin, olen tämän äidin kanssa puhunut omista ongelmistamme ja tiedän, ettei heidänkään vauvataipaleensa kivuton ole ollut.
Silti en kykene onnittelemaan. Itkua väännän pelkästä ajatuksesta.
Miten helvetissä tämä elämä on mennyt tälläiseksi?
Saatanan saatana.
tiistai 29. huhtikuuta 2014
maanantai 28. huhtikuuta 2014
Elämä rullailee eteenpäin
Just nyt on ihan ok olla. Ok olla minä.
Ollaan oltu ahkeria viikonloppuna, lapsi tosin on ollut sairas. Ei nyt onneksi mitään sen kummempaa,kuin pientä lämpöä ja nenun valuttelua. Olen pitänyt hänet sisätiloissa ja miehen kanssa vähän vuoroteltu ulkohommien kanssa. Eilen oli tehopäivä, leivoin pullaa, pyykkäsin,silitin,viikkasin. Putsailin paikkoja, kannoin roinaa varastoon, hoidin kukkia. Mies sai paljon rästitöitä tehtyä. Lapsi ei nukkunut päiväunia,mikä oli harmi, sillä olin laskeskellut tekeväni yhtä sun toista päikkärien aikana. No, ehtiihän sitä. Hän sitten simahti illalla tuntia aikaisemmin kuin normaalisti ja tänä aamuna klo 7 hän herätti äidin pussailemalla käsivarteen <3
Mietin eilen seksielämäämme. Mitä se on? Seksi? Hä? Ei ole näkynyt.
Ei huvita, ei jaksa, ei tarvitse.
Mikäli kysta häviää, sitten pitää jaksaa ja tarvita, vaikka ei huvittaisikaan.
Kuka sanoi, että seksi on hauskaa? Kyllä se työstä käy, ainakin näillä leveysasteilla.
Ollaan oltu ahkeria viikonloppuna, lapsi tosin on ollut sairas. Ei nyt onneksi mitään sen kummempaa,kuin pientä lämpöä ja nenun valuttelua. Olen pitänyt hänet sisätiloissa ja miehen kanssa vähän vuoroteltu ulkohommien kanssa. Eilen oli tehopäivä, leivoin pullaa, pyykkäsin,silitin,viikkasin. Putsailin paikkoja, kannoin roinaa varastoon, hoidin kukkia. Mies sai paljon rästitöitä tehtyä. Lapsi ei nukkunut päiväunia,mikä oli harmi, sillä olin laskeskellut tekeväni yhtä sun toista päikkärien aikana. No, ehtiihän sitä. Hän sitten simahti illalla tuntia aikaisemmin kuin normaalisti ja tänä aamuna klo 7 hän herätti äidin pussailemalla käsivarteen <3
Mietin eilen seksielämäämme. Mitä se on? Seksi? Hä? Ei ole näkynyt.
Ei huvita, ei jaksa, ei tarvitse.
Mikäli kysta häviää, sitten pitää jaksaa ja tarvita, vaikka ei huvittaisikaan.
Kuka sanoi, että seksi on hauskaa? Kyllä se työstä käy, ainakin näillä leveysasteilla.
keskiviikko 23. huhtikuuta 2014
Räjähtämispisteessä ja ällövaroitus
Olen kireä kuin viulun kieli. Räjähdän pienimmistä asioista, ärjyn lapselleni, miehelleni, tekisi mieli vaan juosta niin lujaa kuin pääsee ja toivoa, että juoksu pysähtyisi seinään. Kenties kolahduksen voimasta saisin hetkeksi tajun kankaalle, en ajattelisi liikaa. Mua ottaa koko ajan päähän, eräskin,joka lesoilee omalla hedelmällisyydellään: "nähtävästi se on niin,ettei miehen tarvi kun katsoa minun päälleni,niin johan olen raskaana". "Yritimme kovasti saada tyttöä aluilleen,kun meillähän on jo kuusi poikaa","annoin itselleni kaksi kuukautta aikaa raskautua ja PÄNG,eka kierto kierukan poiston jälkeen ja tässä sitä taas ollaan, oi kunpa se olisi tyttö".
Itse ajattelen: Oi kunpa olisi onnistunut raskaus, olisi raskaus ylipäätään. Olisi nyt jumalauta edes raskaus, ihan sama kumpi tahansa, kunhan syntyisi täysiaikainen,elävä,terve lapsi.
Ne,joilla on varaa valita, jaksavat valittaa siitä,kun tulee vaan poikia. "Kun minä niin sen tytön haluaisin". Luin juuri jutun DailyMirrorista, eräs malli ja seuralaisneiti oli saanut kutsun BigBrotheriin mutta kun sattui sellainen pikkujuttu,että tämä tapaus sattui olemaan 18viikolla raskaana,niin päättipä sitten abortoida tämän lapsiparan ja kysyä, olisiko tuotantoyhtiö vielä kiinnostunut ottamaan hänet BB:n.
Olen vakaasti miettinyt Facebookista lähtöä. Rasitan itseäni aivan liikaa sillä, että luen jopa tahtomattani muiden raskausuutisista ja kuinka on niin helvetin rankkaa,kun lapsi ei nuku. Minulla ei ole Facebookille mitään annettavaa, eikä sillä minulle. Muutakuin lisää päänsärkyä.
Ajattelin, että tekisin kirppisprofiilin, jolla sitten kävisin kauppaa fb-kirppareilla. Niistä en luovu.
Pääsiäinen meni vuotaessa. Vuoto yltyi niin, että perjantai-lauantai olivat niin kovan vuodon päiviä, että joka vessakäynnillä pyyhkiessä oli verta ranteisiin asti. Jotain ihme hyytymää tuli ja kaiken kruunasi lihanpala, joka tipahti pönttöön päivänä eräänä. Se oli punainen, näytti veriseltä etanalta, siinä oli ikäänkuin tuntosarvet ja kaikki. Palaa käsitellessäni se repesi syittäin, niin kuin liha tekee. Mitään syömääni se ei voinut olla, sillä se oli verenpunainen. Mitään raakaa en ole syönyt ja mieheni sanoja lainaten, mikään liha ei kropasta raakana ulos tule.
Mitään kipuja ei ollut, joten en tiedä mikä sekin oli. Otin siitä kuvan ja aion todellakin näyttää sitä gynelleni.
Mulla on nyt kp 17 muistaakseni ja mulla on tähän kiertoon mahtunut kahdet kunnon menkat. Tai miksi niitä nyt sitten sanotaan. Aloin jo miettimään sitäkin, että olenko niin mahtipontisesti surrut ja kaivannut keskenmennyttä raskauttani, että kun laskettuaika oli perjantaina, alkoiko kroppa sekoilemaan sen takia ja vuoti kunnolla. Oliko se merkki, että lapsi olisi syntynyt juuri sinä vuodon alun päivänä? En tiedä, tuntuu että sekoan.
Eräs ystäväni sanoi minulle, että KUN raskaudun (hyvä,että joku jaksaa ajatella positiivisesti!), minun on pakko mennä puhumaan peloistani jollekin ammattiauttajalle, en voi elää raskausaikaani tällaisen pelon ja paniikin vallassa, mitä koen jo nyt mahdollisesti alkavaa raskautta kohtaan.
Hän on niin oikeassa. Mielestäni suuri askel parantumiseen, on se, että itse myöntää ja tunnistaa oman ongelmansa.
Tänään klikkaan itseni ulos Facebookista, en halua rasittaa itseäni MUIDEN ihmisten vauva-asioilla.
Itse ajattelen: Oi kunpa olisi onnistunut raskaus, olisi raskaus ylipäätään. Olisi nyt jumalauta edes raskaus, ihan sama kumpi tahansa, kunhan syntyisi täysiaikainen,elävä,terve lapsi.
Ne,joilla on varaa valita, jaksavat valittaa siitä,kun tulee vaan poikia. "Kun minä niin sen tytön haluaisin". Luin juuri jutun DailyMirrorista, eräs malli ja seuralaisneiti oli saanut kutsun BigBrotheriin mutta kun sattui sellainen pikkujuttu,että tämä tapaus sattui olemaan 18viikolla raskaana,niin päättipä sitten abortoida tämän lapsiparan ja kysyä, olisiko tuotantoyhtiö vielä kiinnostunut ottamaan hänet BB:n.
Olen vakaasti miettinyt Facebookista lähtöä. Rasitan itseäni aivan liikaa sillä, että luen jopa tahtomattani muiden raskausuutisista ja kuinka on niin helvetin rankkaa,kun lapsi ei nuku. Minulla ei ole Facebookille mitään annettavaa, eikä sillä minulle. Muutakuin lisää päänsärkyä.
Ajattelin, että tekisin kirppisprofiilin, jolla sitten kävisin kauppaa fb-kirppareilla. Niistä en luovu.
Pääsiäinen meni vuotaessa. Vuoto yltyi niin, että perjantai-lauantai olivat niin kovan vuodon päiviä, että joka vessakäynnillä pyyhkiessä oli verta ranteisiin asti. Jotain ihme hyytymää tuli ja kaiken kruunasi lihanpala, joka tipahti pönttöön päivänä eräänä. Se oli punainen, näytti veriseltä etanalta, siinä oli ikäänkuin tuntosarvet ja kaikki. Palaa käsitellessäni se repesi syittäin, niin kuin liha tekee. Mitään syömääni se ei voinut olla, sillä se oli verenpunainen. Mitään raakaa en ole syönyt ja mieheni sanoja lainaten, mikään liha ei kropasta raakana ulos tule.
Mitään kipuja ei ollut, joten en tiedä mikä sekin oli. Otin siitä kuvan ja aion todellakin näyttää sitä gynelleni.
Mulla on nyt kp 17 muistaakseni ja mulla on tähän kiertoon mahtunut kahdet kunnon menkat. Tai miksi niitä nyt sitten sanotaan. Aloin jo miettimään sitäkin, että olenko niin mahtipontisesti surrut ja kaivannut keskenmennyttä raskauttani, että kun laskettuaika oli perjantaina, alkoiko kroppa sekoilemaan sen takia ja vuoti kunnolla. Oliko se merkki, että lapsi olisi syntynyt juuri sinä vuodon alun päivänä? En tiedä, tuntuu että sekoan.
Eräs ystäväni sanoi minulle, että KUN raskaudun (hyvä,että joku jaksaa ajatella positiivisesti!), minun on pakko mennä puhumaan peloistani jollekin ammattiauttajalle, en voi elää raskausaikaani tällaisen pelon ja paniikin vallassa, mitä koen jo nyt mahdollisesti alkavaa raskautta kohtaan.
Hän on niin oikeassa. Mielestäni suuri askel parantumiseen, on se, että itse myöntää ja tunnistaa oman ongelmansa.
Tänään klikkaan itseni ulos Facebookista, en halua rasittaa itseäni MUIDEN ihmisten vauva-asioilla.
torstai 17. huhtikuuta 2014
pääsiäinen
pääsiäinen kolkuttaa ovella. Aion pitää blogitaukoa, niin omasta kuin muidenkin blogeista. Yritän täyttää pääni positiivisemmilla asioilla enkä roiku netissä lukemassa muiden vauva/raskaus/ym blogeista, vaan aion keskittyä lapseeni ja ulkoiluun.
Sen verran sanon, että vuoto on voimistunut ja voidaan puhua ihan normaalimenkkojen kaltaisesta vuodosta. Kipuja ei edelleenkään ole, mitä nyt menkkakipuja hieman, mutta esim särkkäriä en ole joutunut ottamaan.
Eniten tässä vituttaa se, että näköjään omaan kroppaan ei voi luottaa pätkän vertaa, kenen muun kroppa vuotelee muutaman päivän välein ihan kunnolla?
En usko että tässä on kyse kystan tyhjenemisestä/kuivumisesta/mistään siihen liittyvästä, sillä joka paikassa kerrotaan, että siihen ei liity vaginaalista vuotoa.
Tämä on meikäläisen taakka, kivireki, jota vedän perässäni vuodesta toiseen. Mikään ei mene kuten pitäisi, eikä ainakaan niin kuin itse toivoisi.
Huomenna olisi laskettu aika, mikäli raskaus olisi jatkunut, meillä olisi jo vauva. Ehkä kuukauden ikäinen, ehkä päivän ikäinen. Kuka tietää. Itku tulee kun asiaa ajattelee.
Palaan pääsiäisen jälkeen, adios.
Sen verran sanon, että vuoto on voimistunut ja voidaan puhua ihan normaalimenkkojen kaltaisesta vuodosta. Kipuja ei edelleenkään ole, mitä nyt menkkakipuja hieman, mutta esim särkkäriä en ole joutunut ottamaan.
Eniten tässä vituttaa se, että näköjään omaan kroppaan ei voi luottaa pätkän vertaa, kenen muun kroppa vuotelee muutaman päivän välein ihan kunnolla?
En usko että tässä on kyse kystan tyhjenemisestä/kuivumisesta/mistään siihen liittyvästä, sillä joka paikassa kerrotaan, että siihen ei liity vaginaalista vuotoa.
Tämä on meikäläisen taakka, kivireki, jota vedän perässäni vuodesta toiseen. Mikään ei mene kuten pitäisi, eikä ainakaan niin kuin itse toivoisi.
Huomenna olisi laskettu aika, mikäli raskaus olisi jatkunut, meillä olisi jo vauva. Ehkä kuukauden ikäinen, ehkä päivän ikäinen. Kuka tietää. Itku tulee kun asiaa ajattelee.
Palaan pääsiäisen jälkeen, adios.
keskiviikko 16. huhtikuuta 2014
Kun kysta tyhjenee / puhkeaa
Luulen tapahtuvan, mitä otsikossa sanotaan. Tänään on kp11 ja minulla alkasi epämääräinen vuoto. Mitään kipuja en ole laittanut merkille ja muutenkin olo on normaali.
Laitoin lääkärillenikin jo yhteydenottopyynnön - en tiedä, pitäisikö olla peloissaan, kauhuissaan vai ilahtunut? Tajuaisiko kysta nyt viimein luovuttaa, vai onko tämä nyt merkki jostain pahemmasta?
Kertokaa, jos teillä on kokemusta!?
Laitoin lääkärillenikin jo yhteydenottopyynnön - en tiedä, pitäisikö olla peloissaan, kauhuissaan vai ilahtunut? Tajuaisiko kysta nyt viimein luovuttaa, vai onko tämä nyt merkki jostain pahemmasta?
Kertokaa, jos teillä on kokemusta!?
tiistai 15. huhtikuuta 2014
Motivaatio-ongelma
Ihan ensiksi haluan kiittää teitä ihanat lukijani, teitä on löytänyt paikalle todella kivasti! Kiva saada kommenttia ja erityisesti mua lämmitti erään anonyymin kommentti, missä hän kertoi, että blogini ansioista hän sai aikaiseksi mennä lääkäriin ja pyysi Clomifenit avittamaan raskautumista. Ihan mahtavaa!
Mulla on nyt motivaatio-ongelma. Mun pitäisi tehdä pääsiäissiivoja, koko talo on kuin hävityksen jäljiltä. En vaan tajua, mistä repisin motivaatiota! Olisi niin paljon hommaa... astianpesukone pitäisi tyhjätä, täyttää, kerätä lelut lattialta, imuroida, pyyhkiä pölyt, vaihtaa lakanat, koristella virpomisoksat (juu, täällä meilläpäin virvotaan vasta tulevana lauantaina!)..
Phuuh.
Juuri katselen ikkunasta kun naapurin emäntä menee tiellä vauvanvaunuja työntäen, tupakka suupielessä. On se hienoa. Pitää oikeasti alkaa tupakoimaan, kiskomaan alkoholia kaksin käsin ja ehkä vielä piripääksikin, saiskohan sillä lapsia lisää? Niitä kun tuntuu siunaantuvan näille huolettomille kavereille. Tämä samainen emäntä kiskoi tupakkaa kaksin käsin raskausaikanakin.
En tunne myötätuntoa, minkäänlaista- enkä todellakaan pahoittele sitä että vertaan raskausaikana tupakoivaa piripäähän.
No, takaisin motivaatio-ongelmaan. Pakko kai se on ymmärtää, ettei nämä tavarat täältä itsekseen siirry kaappeihin ja pölyt pyyhiinny, joten toimeksi vaan!
Päivänjatkoja!
Mulla on nyt motivaatio-ongelma. Mun pitäisi tehdä pääsiäissiivoja, koko talo on kuin hävityksen jäljiltä. En vaan tajua, mistä repisin motivaatiota! Olisi niin paljon hommaa... astianpesukone pitäisi tyhjätä, täyttää, kerätä lelut lattialta, imuroida, pyyhkiä pölyt, vaihtaa lakanat, koristella virpomisoksat (juu, täällä meilläpäin virvotaan vasta tulevana lauantaina!)..
Phuuh.
Juuri katselen ikkunasta kun naapurin emäntä menee tiellä vauvanvaunuja työntäen, tupakka suupielessä. On se hienoa. Pitää oikeasti alkaa tupakoimaan, kiskomaan alkoholia kaksin käsin ja ehkä vielä piripääksikin, saiskohan sillä lapsia lisää? Niitä kun tuntuu siunaantuvan näille huolettomille kavereille. Tämä samainen emäntä kiskoi tupakkaa kaksin käsin raskausaikanakin.
En tunne myötätuntoa, minkäänlaista- enkä todellakaan pahoittele sitä että vertaan raskausaikana tupakoivaa piripäähän.
No, takaisin motivaatio-ongelmaan. Pakko kai se on ymmärtää, ettei nämä tavarat täältä itsekseen siirry kaappeihin ja pölyt pyyhiinny, joten toimeksi vaan!
Päivänjatkoja!
sunnuntai 13. huhtikuuta 2014
Kuristaa ja ahdistaa
Vihaan pääsiäistä, olen aina vihannut. Pitkiä pyhiä, ahdistusta, ristiinnaulitsemista ja tuskaa. Telkkaristakaan ei ole koskaan tullut muuta kuin Golgata-dokumentteja ja muuta ahdistavaa.
Viime kesänä ajattelin, että nyt TOIVOTTAVASTI pääsiäisestä tulee miellyttävä tapahtuma, sillä pienokaisemme laskettu aika olisi silloin. Tarkalleen ottaen 18.4 eli Pitkäperjantaina.
Mitä lähemmäs tuo päivä tulee, sitä enemmän ahdistaa ja kurkkua kuristaa. Eilen kaupassa lapsen kanssa ollessani, minusta tuntui, etten saa ilmaa ja että kyyneleet tulevat väkisin poskille. Nieleskelemällä sain ne pidettyä kurissa autolle asti ja kun istahdin autoon, padot aukesivat. Miksi tämä on niin vaikeaa? Miksi ihmeessä mä en voi raskautua? Miksi sitten kun raskaudun, se menee kesken? MIKSI???
On niin kuristava tunne, kun laskettu aika kolkuttaa ovella. En haluaisi sitä miettiä mutta se on mielessä koko ajan. Kaupassa ajattelin, että ostan itselleni jotain piristävää, vaan koska olen sen ansainnut. En löytänyt mitään kivaa, joten ostin kynttilöitä. Keltaisia kruunukynttilöitä ja yhden saman värisen pöytäkynttilän. Nyt mua ahdistaa ne kynttilätkin. Miksi ostin kynttilöitä?? Polttaessani niitä suren pientä keskenmennyttä raskauttamme ja kiroan itseni, miksi ostin keltaisia kynttilöitä. Minun olisi pitänyt ostaa valkoisia tai violetteja, ei keltaisia, ilon värisiä kynttilöitä. Minun pääsiäisessäni ei ole mitään iloa. Minun elämässäni ei ole juuri mitään iloa. Lapseni on ainoa iloni, ainoa todellinen iloni. Mieskin on iloni silloin kun hän on kotona. Paljon töitä tekevänä häneen ei ainakaan pääse kyllästymään, kunhan välillä käy kotona ilmoittautumassa.
Päässäni jyllää vain yksi ajatus koko ajan, aamusta iltaan ja illasta aamuun- sekundäärinen lapsettomuus. Näen unia, missä vuodan verta, missä pidän kämmenelläni pientä kuollutta, harmaata poikasikiötä ja joku naljailee minulle, että "tuollaisia sinä pystyt maailmaan saattamaan". Yritän huutaa vastaan, mutta en saa ääntä, tukehdun omaan itkuuni.
Olen varma, että keskenmennyt raskaus olisi ollut poika. Keskenmenon jälkeen löysin ihmeellisiä asioita ympäristöstäni, kaikki vaaleansinisiä. Eräälläkin kauppareissulla kännykkääni oli jostain tarrannut vaaleansininen kukkatarra ja mieheni sanoi, että hän puhdistaa sen tarrajäljen alkoholilla, sain hysteerisen huutokohtauksen, että "siihen tarraan et koske!" Koen, että nuo vaaleansiniset "kokemukset" olivat pienen viestejä minulle- "tässä olen äiti, älä itke, minä olin pieni poikasi hetken".
Eihän tämä nyt enää mitään tervettä ole? Itken, kaipaan, suren ja masistelen.
Miten tästä noustaan?
Viime kesänä ajattelin, että nyt TOIVOTTAVASTI pääsiäisestä tulee miellyttävä tapahtuma, sillä pienokaisemme laskettu aika olisi silloin. Tarkalleen ottaen 18.4 eli Pitkäperjantaina.
Mitä lähemmäs tuo päivä tulee, sitä enemmän ahdistaa ja kurkkua kuristaa. Eilen kaupassa lapsen kanssa ollessani, minusta tuntui, etten saa ilmaa ja että kyyneleet tulevat väkisin poskille. Nieleskelemällä sain ne pidettyä kurissa autolle asti ja kun istahdin autoon, padot aukesivat. Miksi tämä on niin vaikeaa? Miksi ihmeessä mä en voi raskautua? Miksi sitten kun raskaudun, se menee kesken? MIKSI???
On niin kuristava tunne, kun laskettu aika kolkuttaa ovella. En haluaisi sitä miettiä mutta se on mielessä koko ajan. Kaupassa ajattelin, että ostan itselleni jotain piristävää, vaan koska olen sen ansainnut. En löytänyt mitään kivaa, joten ostin kynttilöitä. Keltaisia kruunukynttilöitä ja yhden saman värisen pöytäkynttilän. Nyt mua ahdistaa ne kynttilätkin. Miksi ostin kynttilöitä?? Polttaessani niitä suren pientä keskenmennyttä raskauttamme ja kiroan itseni, miksi ostin keltaisia kynttilöitä. Minun olisi pitänyt ostaa valkoisia tai violetteja, ei keltaisia, ilon värisiä kynttilöitä. Minun pääsiäisessäni ei ole mitään iloa. Minun elämässäni ei ole juuri mitään iloa. Lapseni on ainoa iloni, ainoa todellinen iloni. Mieskin on iloni silloin kun hän on kotona. Paljon töitä tekevänä häneen ei ainakaan pääse kyllästymään, kunhan välillä käy kotona ilmoittautumassa.
Päässäni jyllää vain yksi ajatus koko ajan, aamusta iltaan ja illasta aamuun- sekundäärinen lapsettomuus. Näen unia, missä vuodan verta, missä pidän kämmenelläni pientä kuollutta, harmaata poikasikiötä ja joku naljailee minulle, että "tuollaisia sinä pystyt maailmaan saattamaan". Yritän huutaa vastaan, mutta en saa ääntä, tukehdun omaan itkuuni.
Olen varma, että keskenmennyt raskaus olisi ollut poika. Keskenmenon jälkeen löysin ihmeellisiä asioita ympäristöstäni, kaikki vaaleansinisiä. Eräälläkin kauppareissulla kännykkääni oli jostain tarrannut vaaleansininen kukkatarra ja mieheni sanoi, että hän puhdistaa sen tarrajäljen alkoholilla, sain hysteerisen huutokohtauksen, että "siihen tarraan et koske!" Koen, että nuo vaaleansiniset "kokemukset" olivat pienen viestejä minulle- "tässä olen äiti, älä itke, minä olin pieni poikasi hetken".
Eihän tämä nyt enää mitään tervettä ole? Itken, kaipaan, suren ja masistelen.
Miten tästä noustaan?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)