sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Pelokkain mielin etelänlomalle

Ajattelin purkaa tuntojani nyt tänne.. kun en oikein tiedä itsekään mitä ajatella.

Mulla oli se jälkitarkastus viikolla. Kaikki ihan ok, paino tippunut keskenmenosta 7 kiloa ja munasarjat oikein hyvännäköiset, paljon follikkeleita, ei näytä ikä painavan. Kohdussa näkyi jokin pieni rakkula, pyöreä ja arvoituksellinen. Lääkäri sanoi, että joskus lähestyvät kuukautiset saattavat näkyä ultrassa sellaisena rakkulana, joskus se on verisuoni joka näkyy ja joskus ihan raskauden alkuvaiheessa saattaa näkyä tuollainen rakkula. No, menkat ne eivät voi olla, sillä tuolloin ultratessa oli vasta kp 15 ja ovis oli juuri ollut (se nähtiin myös ultrassa) ja raskaus se ei voinut olla, sillä ovis oli juuri ollut. Eli se on verisuoni minun tapauksessani. Thats it.

Sitten toinen asia. Se pelottava asia.
Olen muutaman viikon tuntenut rinnoissani outoja tuntemuksia. Viikko sitten oli vielä sellaista jännää, ikäänkuin jumitusta ja sitten silloin jälkitarkastuksessa pyysin lääkäriä tarkastamaan rinnat samalla, juurikin näiden outojen kipujen vuoksi. Kipua on kainalossa, enemmän oikeassa kuin vasemmassa. Rinnan syrjää särkee ja välillä nännin ympäriltä jomottaa.
Nyt kipu on siirtynyt enemmän ikäänkuin kainalosta enemmän taaksepäin ja rinnan syrjää jomottaa edelleen.
Lääkärin tarkastaessa rinnat ja kainalot, hän ei löytänyt mitään erityistä. Kun kerroin, missä kipu on voimakkainta, hän sanoi että siinä kohtaa on imusolmukkeet (!!!!!) ja kun näytin rinnan aristavan alueen, siinä on kuulemma rintarauhaset.
Hän ilmeisesti näki ilmeestäni, että olen erittäin huolestunut ja hän sanoi, että rintasyöpä on kivuton. Silloin löytyy vaan patti, eikä ole kipua. Ja minulta ei pattia löytynyt.
Antoi lähetteen mammografiaan ja ultraan, varmuudeksi, että saan hieman Kelalta noista tutkimuksista. Mammografiaan voi mennä menkkojen jälkeen, joten sitä en saa ennen lomaa hoidettua.
Kipu on taas hieman muuttanut muotoaan ja eilen illalla makoilin piikkimatolla ja oikein painoin kipeitä kohtia matolla, sekä hieroin kainalon ja rinnan välistä aluetta sellaisella minihierojalla.
Tänään kun olen pakkaillut reissua varten, en ole oikeastaan edes kiinnittänyt kipuun huomiota, mutta nyt se taas alkoi vaivaamaan. Tietenkin kun on ilta.

Mä en tiedä, mitä mä tekisin. Meillä on lähtö tiistai-aamuna ysin maissa etelän lomalle ja mua ahdistaa.
Ahdistaa siksi, kun en tiedä mitä tämä kipu on. Kipu joka on enimmäkseen paikallista, mutta säteilee myös vasemmalle puolelle hyvin voimakkaasti.
Venytys ei auta, hieronta auttaa vähän. Onneksi en ole öitä valvonut tämän takia, ei ole vaikeuttanut nukkumista.
En vaan nauti lomastani yhtään, jos en saa tähän selvyyttä.
Gynehän nyt osaa tutkia rinnat ja kainalot juuri niinkuin pitääkin, mutta jos esim röntgen paljastaisi asiasta enemmän?
Soitanko huomenaamulla lääkärille ja koitan saada ajan? Toivon enemmän kuin mitään, että kyse olisi esim jostain tulehduksesta, tai jostain ärsytyksestä, en tosin ole salillakaan ollut nyt viikkoon kun vuokrasin korttini eteenpäin joulukuuksi.

Jos käyn lääkärissä, saan varmuuden asiaan ja saan ehkä lääkitystä vaivaan. Toisaalta, jos käyn lääkärissä ja saan tiedon, että kyse on jostain vakavammasta, koko lomani on pilalla.
Toisaalta, jos en käy lääkärissä, mietin asiaa koko kaksi viikkoa, mitä olemme lomalla.
MITÄ MÄ TEEN?

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Toivottavasti matka on sujunut mukavasti. Joko kipuolot ovat helpottaneet? Kävitkö hakemassa mielenrauhan lääkäriltä ennen matkaa? Olen aina välillä kurkkinut, josko olet jotain asiasta kirjoittanut muistiin.

Täällä päässä hoitopolku jatkuu. Kolme inssiä nyt valitettavasti tuloksettomina takana. Alkuvuodesta koeputkijutut alkaa. Oma pureskeltavansa taas niissä :/

Mukavaa itsenäisyyspäivää toivottelen, hoidetaan vuosi loppuun kaikista arjen mukavista hetkistä nauttien!

-Terhi-

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos,loma on ollut oikein tarpeellinen ja ihana. Lämmintä on riittänyt,nytkin parasta aikaa terassilla grillaamassa nahkaa,lapsosen nukkuessa päiväunia väsyttävän uima-altaalla uiskentelun jälkeen :)
kävin työterveyshoitajalla, lääkärille en olisi saanut aikaa kuin vasta keskiviikolle,kun olimme jo reissussa.
hoitaja olisi määrännyt röntgeniin,mutta kun kerroin raskauden mahdollisuudesta, hän ei sitä määrännyt.
otatti verikokeet,jotka olivat ok.
tänne tultuamme kivut ovat olennaisesti vähentyneet ja en oikeastaan tunne enää mitään. Liekö vaikutusta myös lämmöllä ja sillä,että en ole hirveästi ehtinyt asiaa miettiä.

harmi kun teillä nyt niin raskaus antaa odotuttaa, valopilkkuna meillä molemmilla on kuitenkin Se,että meillä on onnistuneet raskaudet takana (eikö Se niin ollut...?)

Anonyymi kirjoitti...

Juu, onnistunut raskaus on tuonut mulle rakkaan tyttären ja äitiyden. Toisen raskauden päätyminen kohdunulkoiseksi ja sen tähystyksessä tehty poistaminen aiheuttaa nyt ongelmia raskaaksitulossa. Toivotaan, että meillä molemmilla vielä kävisi hyvin uuden raskaustoiveen kanssa. Mukavaa loppulomaa!

-T-