keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Aukiolotutkimus

Tänään oli aamulla aika aukkariin. Pitemmittä puheitta kävin puntarin kautta pitkäkseni vuoteelle ja alettiin ns. hommiin.
Lääkäri laittoi katetrin kohdunsuulle ja täytti sen päässä olevan ballongin, jonka oli tarkoitus pysyä sitten kohdunsuuta avaamassa, että keittosuolaliuokset ja ilma pääsee kulkemaan tarkoituksen mukaisella tavalla sisuksissa. Ballongi saatiin paikalleen ja hetken päästä lääkäri joutui laittamaan sen uudelleen, kun se luiskahti pois paikaltaan. Nämä laittamiset eivät tuntuneet miltään.

Kaikki näkyi selkeästi, ensin laitettiin tavarat oikealle puolelle munanjohtimiin. Terveyskirjastosta lukemani jutun mukaan, kipu jota tutkimuksessa saattaa tuntea, on kuin menkkamaista kipua.
Oikealla tunsin kivun aika voimakkaana, lääkärin mukaan siellä oli jokin pieni tukos tms joka lähti pois ja neste virtasi kuten pitääkin.
Itku tuli, jotenkin jännitys purkaantui ja olin niin pieni ja voimaton siinä maatessani alapää paljaana kahden naisen tutkittavana.
Vasemmalla puolella ei tuntunut mitään, eli siellä tuubat olivat auki jo alun alkaen.

Lääkäri ei varsinaisesti eritellyt, mitä tuo oikean puolen tukos saattoi olla, mutta nyt se on kumminkin poissa.
Nyt mies käy verikokeissa (kuppa, hiv, klamydia..) ja sitten ensikuun alussa menen follikkelikontrolliin ja sen jälkeen päätetään, onko inseminaatio jo ensi kuussa. Tampereelle joudutaan siis matkaamaan.

Enivei, ihan positiiviset fiilikset, tällä erää. Saa nähdä kuinka kauan.

Mutta lohdutuksen sananen muille, ketä HSSG hirvittää, ei siihen kuole. Jos on menkkakipuja, tietää miltä se tuntuu. Siihen ei kuole.

2 kommenttia:

Charliee kirjoitti...

Tämä ois edessä mulla sitku vihdoin toi yks sais näytteensä vietyä. Hmm. Jännän kuulosta ku ei oo aiemmin tehty...

Unknown kirjoitti...

nyt pitäis miehes tehdä vaan ryhtiliike ja ryhtyä tuumasta toimeen!