Aukiolotutkimus

Tänään oli aamulla aika aukkariin. Pitemmittä puheitta kävin puntarin kautta pitkäkseni vuoteelle ja alettiin ns. hommiin.
Lääkäri laittoi katetrin kohdunsuulle ja täytti sen päässä olevan ballongin, jonka oli tarkoitus pysyä sitten kohdunsuuta avaamassa, että keittosuolaliuokset ja ilma pääsee kulkemaan tarkoituksen mukaisella tavalla sisuksissa. Ballongi saatiin paikalleen ja hetken päästä lääkäri joutui laittamaan sen uudelleen, kun se luiskahti pois paikaltaan. Nämä laittamiset eivät tuntuneet miltään.

Kaikki näkyi selkeästi, ensin laitettiin tavarat oikealle puolelle munanjohtimiin. Terveyskirjastosta lukemani jutun mukaan, kipu jota tutkimuksessa saattaa tuntea, on kuin menkkamaista kipua.
Oikealla tunsin kivun aika voimakkaana, lääkärin mukaan siellä oli jokin pieni tukos tms joka lähti pois ja neste virtasi kuten pitääkin.
Itku tuli, jotenkin jännitys purkaantui ja olin niin pieni ja voimaton siinä maatessani alapää paljaana kahden naisen tutkittavana.
Vasemmalla puolella ei tuntunut mitään, eli siellä tuubat olivat auki jo alun alkaen.

Lääkäri ei varsinaisesti eritellyt, mitä tuo oikean puolen tukos saattoi olla, mutta nyt se on kumminkin poissa.
Nyt mies käy verikokeissa (kuppa, hiv, klamydia..) ja sitten ensikuun alussa menen follikkelikontrolliin ja sen jälkeen päätetään, onko inseminaatio jo ensi kuussa. Tampereelle joudutaan siis matkaamaan.

Enivei, ihan positiiviset fiilikset, tällä erää. Saa nähdä kuinka kauan.

Mutta lohdutuksen sananen muille, ketä HSSG hirvittää, ei siihen kuole. Jos on menkkakipuja, tietää miltä se tuntuu. Siihen ei kuole.

Pianhan se on tämäkin paska paketoitu

Valitan, ei ole kauheasti positiivista sanottavaa. Mietin jo, julkaisenko tätä lainkaan, on nimittäin sen verran huono päivä.

Vuosi 2013 oli mun elämässäni paskin. Vuosi 2014 hyvänä kakkosena, syystä että raskausrintamalla ei ollut edes pienintäkään yritystä! Vuonna 2013 sentään kaksi kertaa, tänä vuonna ei yhtään. En tiedä, kumpi on pahempi, se ettei mitään raskautumisyritystä ole, vai se, että on ja kaikki menee kesken.
Mä en jaksa enää edes yrittää iloita muiden puolesta, jotka raskautuvat samantien, heidän onnensa ei edelleenkään ole minulta pois, mutta vitutus kasvaa jokaisen tuollaisen tapauksen myötä.
Olen katkeroitunut, enkä näe asioissa enää pienintäkään positiivisuuden hiventä.
Olen eräässä keskustelupalstassa hengannut vuosia ja siellä tapahtuu niitä nopeita raskautumisia naps vaan. En jaksa onnitella, en halua onnitella.
Kun vuosi toisensa jälkeen pettyy, ei enää kiinnosta.
Tänään olen itkenyt, todella paljon. Laitoin ruokaa ja kyyneleet vaan valuivat, en nähnyt, mitä tein, kun silmät olivat niin täynnä kyyneleitä.
On kamalaa, että tämäKÄÄN vuosi ei tuonut meille mitään uutta.
Vuosi 2015 alkaa rytinällä, lapsettomuushoitojen rintamalla. Olen hiljaa mielessäni miettinyt, että jos nämä hoidot eivät tuota tulosta, luovun lopustakin toivosta. Tämä ihmisraunio tarvitsee lepoa, pois ikuisen pettymisen kierteestä, pois siitä itseinhosta, joka nousee joka kerta kun menkat alkavat.
Olen menettänyt taatusti arvokkaita hetkiä lapseni kanssa, sillä olen ollut niin poissaoleva ja surullinen.

Jos tätä sekundalapsettomuusasiaa ei olisi taakkana, elämäni olisi paljon parempaa. Kunpa olisimme tajunneet tyytyä yhteen, elämänlaatu olisi paljon parempaa. Mutta- ken leikkiin ryhtyy ja blablabla.
Mennään nyt vielä 365 vrk vaikka sitten perse edellä sinne puuhun, mutta yritetään nyt kun on yrittämään aloitettu. Jos päivälleen vuoden päästä mitään ei ole tapahtunut, saa olla mun puolesta. Sitten pistän viimeisen naulan arkkuun ja rykäisen kaikki pieneksi jääneet lastenvaatteet ja -tarvikkeet myyntiin.

Jokaisena vuodenvaihteena olen toivonut (sitten vuoden 2011) että seuraava vuosi toisi meille toisen lapsen. Enää en toivo, se toivo on tapettu jo ajat sitten. Kyynisyys ja pettymys, vittuuntuminen ja epätoivo on tullut tilalle.
Ja ei, en edelleenkään ole tavannut ystäviäni, jotka ovat saaneet toisen lapsensa alkuvuodesta, enkä aio tavatakaan. Oma hyvinvointini on asetettava sen edelle, että menisin väkisin katsomaan jotain lasta, joka tekisi oman oloni vielä paskemmaksi. Valitan, näin se vain on.

En aio toivottaa mitään kliseisiä hyviä  uusia vuosia enkä edes parempia  uusia vuosia, sanonpa vaan, että kiitos jos tätä sontaa joku joskus jaksaa lukea ja että todennäköistä sama tahti jatkuu ensi vuonnakin.
Siihen asti, morjens!

Hoitojen aloitus julkisella

Kävin eilen miehen kanssa sairaalassa, lapsettomuushoitojen suunnittelukäynnillä.
Lääkärihän oli sama vanha tuttu, jolla olen käynyt myös yksityisellä puolella.

Käynti kesti noin tunnin ja voin kertoa, että muutama yö, mitä tuli etukäteen valvottua, olivat täysin hukkaan heitettyä aikaa, olisinpa vaan käyttänyt senkin ajan nukkumiseen. Käynti oli varsin miellyttävä.
Ultrattiin sisukset, tarkastettiin kaula, rinnat, kainalot, paineltiin vatsa, nivuset jne.
Kävin puntarilla, juteltiin niitä näitä.

Mulle määrättiin verikokeet, sisältäen mm. T4V, TSH, kilpparin vasta-aineet, AMH, Prolaktiini, paastosokeri.. olikohan muuta?
Varasin ajan verikokeisiin heti huomiselle niin ovat sitten pois alta.

Joulukuulla tunnetusti sairaaloissa vähemmän työntekijöitä, varsinkin joulunpyhinä ja mulla olisi juuri niihin aikoihin ollut aika aukiolotutkimukseen, mutta sanoin etten halua sitä vielä sinne. Joulukuu on meillä niin hässäkkää kun miehen firma muuttaa jne.. eli nyt mennään omasta toivomuksestani niin, että tässä kierrossa (tänään kp 1) otan primolutit ja kun joulukuun kierto alkaa, ilmoitan vuodon alusta sairaalaan, jolloin saadaan tammikuulle ohjelmoitua aika siihen aukkariin.
Aukkarin jälkeen otan sitten mahdollisesti Letrozolit annostuksella 1+2+1+2+1 ja siihen hässäkkään kokeillaan sitten inseminaatiota (IUI). Inssiä kokeillaan muutaman kerran ja sitten odotellaan pääsyä IVF:ään. Olemme siis IVF-jonossa nyt ja sitä lystiä odotellaan noin vuosi. Onpahan nyt tuo inssi mitä odotella tässä ensin.

Ja nyt ihan ekaksi odottelen perheemme yhteistä aikaa seuraavan kahden viikon ajan ;)

Hopotuskampanja Myllyn Paras Voitaikinatasku

Olen mukana Hopottajat-suositteluporukassa. Sain kokeiltavakseni uutuutta, Myllyn Paras Voitaikinataskua. (lisätietoa kämppiksestä osoitteesta www.hopottajat.fi/voitaikinatasku)



Paketissa on 10 kpl ohutta taskumallista voitaikinakuorta, jotka paistetaan 250 asteessa uunin alaosassa noin 20 minuuttia. Kauniin värin saamiseksi kannattaa voidella kuoret ennen uuniin laittamista munalla.



Nämä 10 kuorta mahtuivat sopivasti normaalille uunipellille, eivätkä paiston aikana tarranneet toisiinsa.
 

Tältä taskut näyttivät 20 min paistoajan jälkeen. Noihin olisi tietenkin voinut ripotella päälle vaikkapa raesokeria, jos olisi halunnut tehdä näistä pelkästään makeita leivonnaisia. Itse ajattelin kokeilla näitä sekä suolaisella, että makealla täytteellä, joten jätin sokerit ripottelematta.

Mansikoita pakastimesta

Suklaan sulatusta..

Vaikka paketissa kerrotaan, että "helppo avata ilman veistä.." niin kyllä mä itse ainakin veistä jouduin käyttämään. Ensin  yritin ilman veistä ja sisus repeili aika kiitettävästi. Toki ymmärrettävää, kun kyseessä on lehtevä voitaikina. Toisaalta, en tiedä, mitä haittaa siitä sisuksen repeämisestä on, kun täytteet tulevat päälle.

Taskut saivat koristeeksi yksinkertaisesti sulatettua suklaata raitoina, pikku perhettämme varten en niin viitsinyt panostaa :)
 

"hyvää oli" tuumasi kolmeveeni ja pyysi lisää, eikä saanut. Siksi totiset suupielet.


Seuraavaksi aion kokeilla taskuja jonkin suolaisen täytteen kanssa. Uskoisin itse pitäväni suolaisesta taskusta enemmän kuin näin makeasta.

Kätevä uutuustuote, jota voisin ihan hyvin kuvitella ostavani pakastimeen vierasvaraksi.

Aika julkiselle

Tuli postissa aika julkiselle.
Aika oli alun perin JUURI sinä päivänä, kun me ehkä lähdemme reissuun. Olisi kiva tietää, lähdemmekö vai emmekö, kunhan majapaikasta jotain kuuluisi vihdoinkin..jouduin siis siirtämään aikaa ja hyvä säkä kävinkin, että sain aikaisemman ajan. Muuten olisin joutunut ottamaan ajan kahden viikon päähän.

Lääkäri on sitä mieltä, että IVF-jonoon meidät laitetaan, mutta inseminaatiota voisimme kokeilla siinä odotellessa. Lukuisia verikokeita ym.testejä on edessä ja tietenkin toivon, että olisi joku perimmäinen syy jossain, minkä voisi fixata ja jonka fixaamisen jälkeen raskaus saisi onnistuneesti alkunsa. Eniten pelkään tuota AMH-testiä, jos siinä paljastuu jotain, mille ei mitään mahda. Moni lääkäri on sanonut, että minulla ei ikä näytä painavan, on vehkeet kunnossa. Mutta tuo testi kertoo totuuden.

Jännittää ihan helvetisti ja olen niin pettynyt, että me joudumme turvautumaan hoitoihin. Olen niin pettynyt. Hyvä asia tietenkin on, että hoitoja on ja että meillä on niihin mahdollisuus, mutta kyse on kumminkin maailman luonnollisimmasta asiasta ja kun kumminkin on jo yksi lapsi, niin mikä helvetti tässä voi mättää???
Mua ahdistaa jo valmiiksi hoitojen onnistumattomuus ja pettymyksien kestäminen. Näen itseni nelikymppisenä, yhden lapsen äitinä jota sekundäärinen lapsettomuus on runnellut niin, että näytän kuusikymppiseltä. Olen vittuuntunut, katkera, yksinäinen ja masentunut.
Ei kovin valoisa tulevaisuudenkuva?

Aihe, jota olen pelännyt

Kävin seuraavanlaista keskustelua lapseni kanssa aamulla..
Hän kyseli, miksi meillä on vaan yksi lapsi- kun toisissa perheissä on kaksi tai jopa kymmenen lasta. hän kysyi, olisinko minä halunnut lisää lapsia, sanoin tippa silmässä, että olisin kovasti halunnut. Hän kysyi silmät pyöreinä, miksei meillä sitten ole? Vastasin, että kaikkea ei saa vaikka kuinka haluaisi, ei edes rahalla.

Silmäni vettyivät kovin, en enää nähnyt häntä, onneksi hän meni jatkamaan leikkejään niin keskustelu sai jäädä siihen.

Olen niin kovasti pelännyt, koska nämä keskustelut tulevat ja nyt se sitten tapahtui.
Lapseni kavereilla on jokaisella (yhtä lukuunottamatta) sisaruksia ja lapsenikin kovasti heitä kaipaisi, ei ole niin suoraan asiaa vielä ilmaissut mutta välillä juttelee pikkuvauvoista ja kuinka ihania ne ovat..

Tekisi mieli hakata päätä seinään.

kp 1 ja kovat kivut

sieltä se vuoto taas uskollisesti tuli, kierron pituus 27 päivää ja Pregnylistä 15 päivää. Tiedossahan tämä taas oli, negaa testit näyttäneet.
kovat on taas kivut ja flunssa tähän vielä päälle, on aika voittajafiilis.
Mies kotiutui tänäaamuna viikon työmatkalta ja tuliaiset olivat aivan erityisen ihania, mm.luonnonkosmetiikkaa :) Lapsonenkin riemuitsi tuliaista, mutta tärkeintä oli silti että pääsi isin syliin istumaan ja halimaan <3


Nyt vuorossa taukokierto.


alkaispa sieltä sairaalastakin kuulua jo jotain. Ei ole edes tullut sitä infoa, että olemme hoitojonossa!