Kp 23/ mitälie

Oikeastaan ei ole mitään asiaa, mutta silti tuntuu, että on paljon asiaa. Kierto lähenee loppuaan ja voin kyllä sanoa, että on kovin kummallista aikaa ollut. Oliskohan ollut jotain kp 9, kun alkoi tuntumaan oviksen lähenemiseltä. Olo oli kuin oviksen aikaan, mutta limat olivat poissa ja testit (tosin käytössä RFSU!) näyttivät haaleaa viivaa. Talletuksia tehtiin ja elettiin normaalisti.
Ovisliuskoihin en ole plussaa saanut, viiva on tasan yhtä hailura joka päivä ja muutama päivä sitten lopetin testaamisen. Miehen sanoin, minun pitäisi luottaa omiin tuntemuksiini, sillä testit nyt ovat testejä.

Tuosta n. kp 9 alkaen olot ovat olleet perin kummalliset.
Mahassa omituista raskautta, alavatsaa juilii, alaselkä on kipeä, yölliset hikikohtaukset ovat infernaalisia, jalat ovat turvoksissa, ei oikein jaksaisi mitään, vaikka ei nyt kummemmin väsytä päivisin.
En oikein ymmärrä, miten voisi olla ovistuntemuksia kahden viikon ajan?
Välillä tuolla vaginan (että inhoan tuota sanaa) takaosassa tuntuu sellaisia puukon raapaisuja, jotka säteilevät lonkan puolelle.

Eilen alkasivat kunnon limat ja nyt kun mieskin on flunssasta paranemaan päin, teimme talletuksia ja seksi tuntui jotenkin ihan erityisen hyvältä. Voisiko olla, että ovikseni olisi ollut vasta nyt? Testata en ole enää jaksanut, nuo testit ovat ihan täysiä susia, tai sitten minä en vaan ovuloi. Tai molempia.

Alan olemaan jälleen aika epätoivoinen tämän raskautumisen yrittämisen kanssa ja kun joka puolella porukkaa poksahtaa paksuksi (tyyliin toisesta yrityskierrosta) mieli on entistä synkempi.
En haluaisi olla sellainen kuin olen, enkä todellakaan toivo kenellekään mitään pahaa, mutta jostain kumman syystä muiden keskenmenot ja muuten epäonnistuneet raskaudet -ja vaikeat raskauden alkuunsaattamiset, antavat minulle lohtua, toivoa ja uskoa, että minä en ole tämän paskan kanssa yksin.

Voisiko vuosi 2014 olla meidän vuosi?