Eipä tärpännyt tästäkään kierrosta. Olen tehnyt 2 Pregcheckin liuskaa, eka kp 24 ja toinen kp 26 eli tänään, ihan kirkkaita negoja. Oireita olisi vaikka muille jakaa, mutta taitaa olla kyse niistä paljon puhutuista valeraskausoireista.
En ymmärrä, miten oma kroppa voi huiputtaa näin pahasti? Alkuillasta/ illasta alkaa etominen ja menee ihan siihen pisteeseen, että pitää pidätellä oksennusta. Rykimällä olo helpottuu hetkeksi.
Kyse ei ole enää mistään limaisuudesta flunssan yhteydessä, flunssa on ollut ja mennyt.
Alapää on niin märkä, että jokaisella vessakäynnillä paperiin jää oikein kunnon limaa. Se on aina merkki tulevista menkoista.
Eilinen ilta meni sängyssä pyöriessä ja sitten kun mieskin tuli sänkyyn, en saanut enää unta kun hän luki jotain digikirjaa sängyssä. Pyörin ja pyörin ja sitten mies kysyi mikä on. Aloin samantien itkemään. En voinut mitään. Olen edelleen todella paskana siitä keskenmenosta, vaikka välillä on parempia hetkiä. Valvoin sitten koko yön ja voin kertoa, että olo on entistä paskempi.
Tuo iso kynttilä, joka näkyy etusivulla, on kynttilä, jota olen polttanut aina kun on ahdistanut liikaa. Ajattelin, että kun vuosi vaihtuu, aloittaisin puhtaalta pöydältä tuon surunkin suhteen mutta 1.1 suru vyöryi oikein kunnolla paikalle, kun olin sytyttämässä tuota kynttilää ja siinä oli jokin ihmeen valuvika, se kynttilänlanka on jotenkin vinossa eikä se enää syttynyt, sillä oli edellisellä polttamiskerralla valahtanut sinne talin joukkoon ja on nyt niin vinossa ettei sitä enää polteta. Siitäkin tuli itku.
Vaikka olen surrut keskenmenoa omasta mielestäni ihan riittävästi, en nähtävästi kuitenkaan tarpeeksi.
Itku tulee tämän tuosta ja mitä lähemmäs laskettua aikaa mennään, sitä enemmän mua itkettää. Ei saisi miettiä, missä vaiheessa raskaus nyt olisi, mutta minkäs teet.
Lueskelin eilen muutamaa keskenmenoryhmää saadakseni tukea omille ajatuksilleni, mutta mua rupesi niin lujaa ahdistamaan. Pieniä arkkuja, pienten ihmisten hautajaisia, surua, masennusta, itsemurha-ajatuksia...
Eilen taas sain huomata (olen kova stalkkaamaan Facebookissa) että eräs, jolla on lapsi syntynyt samoihin aikoihin kuin meidän lapsemme, on nyt raskaana. Alkas niin kovaa masentamaan.
Työtön alkoholisti-isä ja työtön äiti, saavat toisen lapsensa. En voi ymmärtää.
Olen niin pohjalla tämän suruni ja mitättömyyteni kanssa, että olen pyytänyt jo esirukouspyyntönä apua muilta ihmisiltä..Vaikka en mikään uskovainen ole (ainakaan en tiedosta sitä) niin silti on hyvä tietää, ettemme ole tässä elämässä yksin, vaan jonkun suuremman voiman on meitä vahdittava ja suojeltava. En vain ymmärrä, missä tuo voima on silloin, kun sitä tarvitaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti