it´s the little things that make me happy

Ajattelin istahtaa hetkeksi koneelle kahvikupposen kanssa ja kertoa vähän kuulumisia.

Tänään on kp 1, kaksi päivää tuloaan tehneet menkat alkasivat viimein. Aika tehokkaasti nuo Primolutit tuntuvat toimivan, kun aina 1-2 päivän päästä viimeisestä tabletista vuoto alkaa.
Ei harmita, päinvastoin- kun kerran tiesin, että vuoto on alkamassa, odotin vain sen alkamista ajallaan, että saadaan iso pyörä pyörähtämään eteenpäin.

Tässä kierrossa on siis tarkoitus ottaa Letrozolit kp 3-8 ja sitten 6.2 mulla on sairaalassa folliultra, missä sitten katsotaan lääkkeiden vaste ja se, lähdetäänkö kohti Tamperetta ja IUI:ta vai ei.

kuva

Nyt täytyy sanoa sen verran, että olen kaikkeni tehnyt sen eteen, että asiat onnistuisivat.
Painonpudotus on ollut mulle AINA erittäin nihkeää ja varsinkin se tasapainotteluvaihe on aina tuottanut ongelmia.
NYT olen päättänyt, että enää en samoja kiloja tiputtele. Olen viimeiset 5 vuotta pudottanut painoa ja aina saanut kaiken takaisin- korkojen kera. En ole koskaan painanut niin paljon, kuin kesällä 2012 ja voin kertoa, että en tule enää koskaan painamaankaan.

Suurena kannustimena on tietenkin alkavat hoidot, joissa BMI pitää olla 35 tai alle. Olen päättänyt että hoitoihin mennään ja niihin pääseminen ei todellakaan jää kiinni mistään sadoista grammoista.
Hoitoihin pääsemisen ohella kannustimena on tietenkin oman terveydentilan ymmärtäminen. Olen ollut ylipainoinen niin kauan kuin muistan ja haluan toimia esimerkkinä omalle tyttärellenikin- missä olen hyvin onnistunutkin. Herkkujahan meillä ei syödä kuin  yhtenä päivänä viikossa, silloinkin kohtuudella.

Kesällä 2012 painoin 12 kg enemmän kuin tänä aamuna.
Lokakuussa 2014  9,3kg enemmän kuin tänä aamuna.

Olen erittäin tyytyväinen painonpudotukseeni, mikä on ollut huimaa tietenkin alussa, mutta pikkuhiljaa tasoittunut. Mun tavoitteena on saada ensin 10kg pois, sitten viisi lisää ja taas viisi lisää.

Ensimmäinen etappi on nuo inseminaatiot, jotka alkavat toivon mukaan ensikuussa.
Olen ajatellut asiaa niin, että jos emme jostain syystä pääse inssiin helmikuussa, maailma ei siihen kaadu. Niin moni asia vaikuttaa siihen, pääsemmekö sinne asti.
Jos emme pääse niin maaliskuussa uusi yritys.
Mutta painosta se ei tule jäämään kiinni.

Tää viikko on helppo, mies on työmatkalla ja mun ei tarvi miettiä, mitä hänelle ruoaksi iltaisin, kun hän kotiutuu. Voin syöttää lapselle iltapuuron ja syödä itse omat ruokani, ilman että miehen ruoat tuoksuvat syötävän hyviltä nenän ääressä.

Eikös sovita niin, että kun tästä laihdutushommasta on nyt tehty "julkinen", niin nämä pudotetut kilot eivät tule takaisin, enää koskaan? Eivätkä ne vyötäröltä kadonneet sentit myöskään.