sunnuntai 25. marraskuuta 2012

kp22.
täytyy sanoa että piiiiiiiitkästä aikaa kierto kun oikeasti jännittää mihin tämä päättyy. Joko hyvin kivuliaisiin kuukautisiin tai vielä kivuliaampaan synnytykseen :D Tuntemukset ovat hyvinkin positiiviset, sanan mukaisessa merkityksessä. Eilen luin kilpparifoorumeilta raskautuneiden kokemuksia lääkityksen jälkeen, siellä oli yksikin nainen jolla oli pitkään ollut kuukautisongelmia ja olivat puolisonsa kanssa yrittäneet saada lasta suht pitkään, onnistumatta. Naisella oli todettu kilpirauhasen vajaatoiminta (mikä itsellänikin on) ja oli saanut siihen Thyroxin lääkityksen annostuksella 0,1mg 1xpäivä (sama kuin mullakin). Arvot olivat alussa olleet siinä neljän ja viidentoista pintaan (niiinkuin mullakin) ja 6viikon lääkityksen jälkeen tipahtaneet 0,6:n ja toinen arvo 17 (mulla melkein samat arvot). Nainen oli raskautunut heti ensimmäisestä kierrosta (!!!!)
Toivoa siis on, mutta toisaalta mua kummastuttaa tämä jatkuva kosteus, suoranainen limaisuus, en muista että esikoisen aikana olisi ollut tälläistä märkyyttä ennen plussaa, pikkuhousunsuojakin antaa periksi ja housut kastuvat sen läpi (!), ihan kuin olisi pissa housuissa kaiken aikaa :D Toisaalta, jokainen raskaus on erilainen niin miksi ei sitten sen oireilutkin ja kun yksi onnistunut raskaus ja synnytys on takana, voihan kroppa olla muuttunut limojenkin suhteen :D
Ihanaa tämä naisen elämä!
No, lyhyestä virsi kaunis, muutaman päivän päästä tiedetään mitä lääkitys on kropassani tehnyt, ainakin toivon kierron pidentyvän, jos ei muuta meille suoda.
Peace and love everyone <3

Ei kommentteja: