tiistai 11. kesäkuuta 2013

kp 2 ja uusi tuplaclomikierto

Niinhän siinä kävi jälleen kerran, että vuoto alkoi. Kierto ei venynyt, kaikista ennakkoluuloista huolimatta, vaan alkoi suht ajallaan vaikka Lugesteronitkin olivat käytössä. 30 päivää oli siis tuplaclomikierron pituus kun yhdellä clomilla se on venynyt säntillisesti siihen 32-33päivään. Nytkin, jos olisin malttanut olla testaamatta, minun ei olisi edes tarvinnut testata sillä vuoto alkoi aikaisemmin. Kivut ovat massiivisia ja vuodon määrä vielä massiivisempi. Otin kuukupin käyttöön, se on ollut mulla kaapissa jemmassa vuosia mutta vähemmälle käytölle se on jäänyt. Jotenkin tuntuu, että kun vuoto on niin runsasta, alapää hautoo koko ajan.

En kyllä käsitä, miten myös Pregcheck antoi liuskaan haamua? Oliko jälleen kemiallinen vai onko nekin testit nykyään sellaisia, että näyttävät viivanpaikkaa tai hailukkaa haamua. RFSU on ainakin boikotissa tästä lähtien.
Tänään nappasin ekat tuplaclomit ja tämä clomikierto onkin tällä haavaa viimeinen, ainakin tästä purkista. Heinäkuun eka päivä menen toiselle lääkärille ja katsotaan mitä hällä on sanottavana. Ko.lääkäri on lapsettomuushoitoihin erikoistunut, NAISlääkäri- saa nähdä osaanko enää naislääkärin kanssa asioidakaan ;)

Kevennyskuuri on jälleen menossa, toista päivää nyt. Äsken grillasin kanafileitä, maustettuna Tandooritahnalla, kyytipojaksi keitettyä kukkakaalta ja lanttua sekä hieman voisulaa. Lautaselle pääsivät myös harvinainen herkkuni, mung-pavun idut. Ajattelin, että olen jälleen kerran armollinen itselleni, enkä ole liian tiukka. Jos tekee mahdottomasti mieli jotain hyvää, suon itselleni pienen hyvän hetken. Mutta en liikaa, sillä se lähtee taas käsistä.

Mitäs (ilmeisesti ainoalle) lukijalleni kuuluu? Testasitko lauantaina vai alkoiko vuoto?

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Ei tarvinnut testata, perjantaina alkoi uusi kierto. Säästyi nekin testirahat, pöh.

Asiat saa erilaisia mittasuhteita. Perjantaina aamupäivällä murehdin alkanutta uutta kiertoa, iltapäivällä meidän kolmevuotias alkoi sairastaa. Kolmen päivän jälkeen päädyttiin päivystyksen kautta osastolle sairaalaan kolmeksi yöksi. Nyt ollaan taas kotona ja toipilas voi hyvin :)

Mutta uusi kierto siis taas käynnissä. En ehtinyt juurikaan surra alkanutta vuotoa kun huoli lapsen voinnista oli niin vahvasti päällimmäisenä. Lääkäriaika on mullakin varattuna, kesäkuun lopulle. Samoissa puuhissa mennään kesää eteenpäin siellä ja täällä :)

-T-