perjantai 2. toukokuuta 2014

Toukokuu

Jälleen vierähti uusi kuukausi kalenterista. Aika kuluu todella nopeasti, ensi kuussa naperomme täyttää kolme, KOLME!

Aloimme toivoa toista lasta esikoisen ollessa 5kk ja nyt hän täyttää kolme, olemme edelleen samassa tilanteessa. En ehkä ajattelisi ajan kulumista niin paljon, ellen aina ajattelisi, että "kun esikoisemme oli 5kk, annoimme luvan toisen lapsen tulolle.." Elimme tuolloin marraskuuta 2011. Minä typeränä, naivina ja niin toiveikkaana ajattelin, että nalli napsahtaa suurinpiirtein kertalaakista. Että miten se nyt voisi olla hankalaa, kun on kerran lapsen jo saanut. Onneksi en tiennyt. Onneksi edes esikoisen ensimmäisen elinvuoden ajan nautin vauva-ajasta ilman suurempaa vauvastressiä- nimenomaan uudesta vauvasta.
Olen miettinyt paljon esikoisen elämää ja sitä, miten paljon tuon kolmen vuoden aikana olen itkenyt, haaveillut, toivonut ja pudonnut korkealta. Olen aivan liikaa suonut aikaa toisen lapsen kaipuulle ja "jättänyt" esikoisen, tuon ihanan, kultaakin arvokkaamman aarteeni jollain tavalla taka-alalle. olen niin kovin toivonut sitä toista lasta, että olenko nauttinut tarpeeksi jo olemassa olevasta, ihanasta, terveestä lapsestani? -En ole. Sanon suoraan. Lapseni saa kaiken huomiomme, hän saa kaiken, mitä tarvitsee ja niin paljon enemmänkin. Hän on kaikkeni. Silti olisin pystynyt antamaan niin paljon enemmän hänelle, jos olisin itse tyytyväisempi. JOS olisin raskaana, JOS minulla olisi jo toinen lapsi, JOS ja JOS. Joku ajattelee, että lapsihan saa enemmän, kun on ainoa. Kyllä, mutta kun minä äitinä olen tyytymätön ja kaipaan niin paljon sitä toista lasta, koen, että lapsi saa vähemmän. Ymmärtääkö kukaan?

Elän kierron loppuvaihetta, tänään on kp 26, siitä ensimmäisestä huhtikuun vuodosta laskettuna.
Olen kusitikkumaanikko ja kusaisen tikkuun, vaikka tiedän, ettei se mitään näytä. a) seksiä tasan kerran viimeisen kuukauden aikana, b)lääkärin mukaan en edes voi raskautua kystan ollessa paikallaan. c) enhän raskaudu ilman kystaakaan.
Silti tikkuun kuseksiminen on hauskaa. Itsensä kiduttamista. Yksi viiva, Aina, Iankaikkisesti.

1 kommentti:

Lempiviola kirjoitti...

Voi kun kuulostaa tutulta, olen pahoillani vastoinkäymisistänne :( Me ollaan myös yritetty toista lasta samat 2.5 vuotta, marraskuusta 2011 jolloin kuukautiset alkoivat esikoisen syntymän jälkeen. Ei tätä kohtaloa onneksi silloin vielä aavistanut... Suossa on rämmitty ja rämmitään edelleen. Ehkä meille molemmille vielä onni koittaa? Kaikkea hyvää jatkoon, toivottavasti tämä on se teidän kuukausi.