keskiviikko 4. marraskuuta 2015

6+0 ja testailua

Mulla oli vielä yksi Wondfon liuska kaapissa ja tein sen tänään. Ei olisi pitänyt, meinasin saada slaagin. Testiviiva oli vaaleampi kuin 3 päivää sitten tehty.
Sain itselleni paniikin. Hyvä ystäväni oli sitä mieltä että testissä on hämärästi väri kerääntynyt kontrolliviivaan? Minun mielestäni kontrolli on ihan ok mutta testiviiva on vaaleampi. Harmikseni ja toisaalta onnekseni testi oli viimeinen sillä kuka täysjärkinen testaa vielä rv 6+0? Toivon että en olisi tuota testiä tehnyt. Olen tässä miettinyt omaa oireettomuuttani, jota ei miehen mielestä edes ole. Eilenhän (?) juuri listasin oireitani.
No. Aikani panikoin ja dippasin samaan pissaan vielä PC ovisliuskan ja Apteekin raskaustestin. Ovistestissä tuli välittömästi kirkas punaisempi viiva (viimeksi ei näin selkeä ero ollut) ja Apteekin testissä testiviiva oli tummempi kuin viimeksi.
Mietin miksi tämä "paskatesti" näytti näin, tähän saakka kumminkin tummunut koko ajan ja nyt yhtäkkiä vaaleampi.
Eräällä palstalla sain vastauksia, että jotkut testit saattavat seota kun hcg on tarpeeksi korkea. Että viiva lähtisi vaalenemaan tai ettei ainakaan tummu enää tietyn pisteen jälkeen. Teoriaa tuki pieni googlettelu ja kävi ilmi että nimenomaan Wondfo sekoili ja näytti vaaleampaa testiviivaa, kun testin teki konsentroituneesta aamupissasta ja pöiväpissasta tehtynä oli taas vahvempaa viivaa. Vituttaa niin kun tein tuon testin ja se oli tietenkin vimppa, etten saa enää päivällä dippailtua.


pääasia kuitenkin on se että Apteekin oma näytti tummempaa ja samoin ovistesti.


pitäiskö nyt vaan lopettaa testailut ja stressailut ja odottaa sitä ultraa, johon on muuten ihan törkeesti vielä aikaa..


mitä kokemuksia teillä lukijoilla on testeistä, varsinkin noista halpaliuskoista, onko teillä käynyt samoin?



3 kommenttia:

Gretel kirjoitti...

Joo, nyt tosiaan testit jonnekin syvälle. Ole raskaana, nyt.

Meditoi itsellesi rauhaa. Usko hyvään.

Äläkä testaa enää :))

Unknown kirjoitti...

Olet niin ihana, Gretel! Järjen ääneni <3

Kyllä, testejä ei enää ole ;)

Anonyymi kirjoitti...

Joo ei mitään testejä!! Tein hoitoalkuisissa ihan samaa ja meinasin tulla hulluksi. Tokihan joskus jos viiva olisi tosi hailu voisi epäillä pahinta mutta tossa vaiheessa tikulla ei todellakaa ole mitään virkaa enää :) Jaksuja ultran odotteluun!