perjantai 22. helmikuuta 2013

kp10

Clomifenit popsittu kiertopäivinä 2-6 ja tikuttelu aloitettu. Tänään menossa kp 10 ja testiviiva on hyvin hailakka.

Alkuviikosta kävin kilpirauhaskontrollissa ja arvot olivat pysyneet (lähes) samoina kuin marraskuussa olivat. TSH 0,46 (0,41) ja T4V 17 (17). Hyvin on Thyroxin tehnyt tehtävänsä meikäläisen kropassa. Onni sekin, että tämä vajaatoiminta tuli esiin lapsiasian yhteydessä, olisiko muuten jäänyt huomaamatta? Uskon, että ongelmaan pureuduttiin tarpeeksi ajoissa, siksi lääkityskin puree helposti. Luin eilen tapauksista, joissa tasapainon löytämiseksi lääkityksessä on mennyt useampia kuukausia, jopa reilu vuosi. Mulla meni 1kk siihen että arvot laskivat hyvälle tasolle ja 4kk kontrollissa arvot ovat edelleen samat. En valita.

Olen jotenkin todella paljon "vaatinut" läheisyyttä lapseltani viime päivinä. Pyytänyt halimaan ja eilen halusin mennä hänen kanssaan päiväunille. Pidän paljon sylissä ja pusuttelen pienen otsaa ja poskia. Hän on viimepäivinä toistellut jatkuvasti sanaa "äiti" ja olen ollut asiasta hyvin liikuttunut. Äiti hihkaistaan ilmoille hyvin iloisena ja tunteella <3 Tänäaamuna leivoin hänelle sämpylöitä ja kolmannen sämpylän jälkeen hän mumisi täydellä suullaan, voi suupielestä valuen "äiti, namnam!" Voi Luoja paratkoon kun tuli äidille hyvä mieli!

Pieniä hetkiä, arjen valopilkkuja, niitä saan elää lapseni kanssa!

Ei kommentteja: