Itkenyt olen niin,että silmäluomista on verisuonet katkenneet. Kipu on raastavaa,huutavaa tuskaa,mutta silti suurin kipu on sydämessä. näin pienen,liikkumattoman vauvan alun kelluvan lapsivedessä ultrauskoneen näytöllä, maailmani repesi. Hajosi pieniksi palasiksi. Ei sykettä enää. ei pienet raajat liikkuneet.Olin niin shokissa, etten pystynyt miehelleni kertomaan vaan pyysin gyneä kertomaan. Meillä oli naperokin sairaalassa mukana sillä emme saaneet hänelle hoitajaa. Sydämeni särkyi, kun ajattelin,ettei pieni palleromme saakaan sisarusta. Laskettu aika, 18.4.2014 tulee olemaan taatusti päivä,jolloin luhistun,varsinkin, ellen ole uudelleen raskaana.
Olen tänään kokenut lääkkeellisen tyhjennyksen ja olen enemmän kuin saatanallista vihaa täynnä. Olen pettynyt, pettynyt ja pettynyt. Yritän kaiken vihan keskellä miettiä, miksi näin kävi meille!? Lapsen saaminen aluilleen on työn ja tuskan ja ennenkaikkea piiiitkän ajan takana ja sitten käy näin.
Olen sekaisin,eikä kipupiikit, muut särkylääkkeet, kolmen vuorokauden valvominen ja loputon suru,ainakaan paranna tilannetta.
Sairaalapsykologi kävi kanssani juttelemassa ja sovimme tapaamisen myös ensiviikolle. Ihmiset,jotka minua sairaalassa hoitivat,olivat ihania,empaattisia ja sanoinko jo, aivan ihania. Eräskin työvuoroaan lopetteleva vanhempi hoitaja kyynelehti,kun kiitin häntä lämpimästä hoivasta.
Anteeksi sekava tekstini mutta tajunnanvirta on nyt mitä on, ymmärtänette. Ja miksi roikun netissä,kun olen niin sekaisin ja väsynyt,johtuu siitä, että yritän pysyä hereillä vielä tovin,kunnes natiainen menee nukkumaan.
Kirjoittanen lisää, kunhan saan itseäni koottua, nyt on takki niin tyhjä, etten voi kuin..en edes tiedä mitä.
6 kommenttia:
Voi ei!!
...
Yritin keksiä sanottavaa, mutta pää on ihan tyhjä.
Otan osaa.
Itselläni kohdun ulkoinen raskauskin sai olon kovin surkeaksi, surulliseksi ja jotenkin tyhjäksi. Siitä on jo kaksi vuotta aikaa. Silti joskus kurkistan siihen raskauteen liittyvää äitiysneuvolakorttia ja tunnen syvää haikeutta. Tilanteesi on niin paljon kurjempi. Muista ottaa kaikki tuki, läheisten ja ammattilaisten, vastaan jos ja kun se tuntuu hyvältä.
Voimia, paljon.
-Terhi-
En tiedä, miten osuin blogiisi juuri tänään, mutta jotenkin tänne tulin. Minun tarinani on kakkosen kohdalla ihan samanlainen. 1,5 vuotta yritettiini toista lasta, tulin raskaaksi ja RV 11 sain ensimmäisessä ultrassa samanlaisen "tuomion". Elämää ei sisälläni ollutkaan enää.
Lopulta tulin uudelleen raskaaksi muutama kuukausi keskenmenon jälkeen ja kakkonen on nyt neljävuotias. Nyt kolmatta on taas odoteltu jo puolitoista vuotta.
Voimia sinulle, muuta en osaa sanoa <3
Kiitos. Menen perjantaina sille samaiselle psykiatriselle sairaanhoitajalle juttelemaan. Mies on onneksi paras tukija, pieni lapseni antaa voimaa ja pakottaa jaksamaan. Läheisetkin tavallaan onneksi, tiesivät raskaudestamme, joten tietävät nyt tästäkin eikä tarvitse teeskennellä.
Kiitos. Minäkin toivon enemmän kuin mitään muuta, että raskautuisin pian uudelleen. Se olisi parasta terapiaa. Mikään ei vie surua tästä menetystä rakkaasta pois, eikä sitä vähennä, mutta mielestäni olisi vähintään kohtuullista, että uusi raskaus saisi pian alkunsa. Vauvan kaipuuni on ihan käsin kosketeltavaa tällä hetkellä. Kunpa vai onnistuisimme.
Tsemppiä teillekin raskautumiseen!
Itse menetin lapseni hieman yli vuosi sitten vain 2 päivän ikäisenä. Toivoin menetyksen jälkeen itsekkin raskautuvani mahdollisimman pian uudestaan, sillä uskoin uuden raskauden auttavan minua käsittelemään surua, sillä kaipasin epätoivoisesti jotain onnellista elämääni. En kuitenkaan raskautunut, enkä ole tähänkään päivään mennessä tullut raskaaksi, emme ole mitenkään yliaktiivisesti yrittäneetkään mutta nyt alkaa jo turhauttaa miksi meille ei suoda omaa pienoista. Esikoistammekaan emme yrittämällä yrittäneet saada mutta olimme tietoisesti ilman ehkäisyä n. 3 vuotta kunnes testitikkuun piirtyi kaksi viivaa. Nyt pelkään että seuraavaan raskauteen kestää yhtä pitkään taikka sitä ei ole ikinä tulossakaan. Toivottavasti saamme vielä joku päivä nauttia raskauden tuomista iloista! Voimahali sinulle!:)
Hei Saya, olen lueskellut blogiasi jo jonkin aikaa, kiva kun kävit vastavierailulla! Todellakin toivon, että myös teille onni suodaan.. harmi, että toisilla kestää niin paljon kauemmin kuin muilla.. voimahali myös sinulle!
Lähetä kommentti