kyllä, ihmeiden aika ei ole ohi. tänään, kiertopäivänä luoja yksin tietää, pärähti luomuovisplussa. Odotin menkkoja alkavaksi jo kohta pari viikkoa sitten mutta ei- ultrassahan selvisi että ovulaatio on tulossa.
Ollaan kyllä huolehdittu siitä, että veijareita on tyrkyllä kun se aika on ja pitää tänään vielä ottaa varmistuslaukaus.
Oli sen verran kova talvilepo muniksissa tuon kystan ansiosta, että kun kroppa siitä vapautui, alkoi vasen puoli pukkaamaan heti komeaa follia. Olot olivat eilen jo sellaiset, että olin varma, että ovis tapahtuu tässä lähiaikoina.
Kyllä mä kerran puolessa vuodessa ovuloin, ilman apuja.
Elämäni valo syntyi v. 2011 ja sen jälkeen haikaran navigaattori onkin hukannut osoitteemme. Keskenmenoja on koettu, 7/2012, 4/2013, nämä molemmat hyvin varhaisia ja suurimpana suruna keskeytynyt keskenmeno 9/2013, alkio menehtynyt n. rv 9. Epäonnistuneiden OI-hoitojen, 2x IUI:n ja monen vuoden luomuyrittämisen jälkeen suuntana IVF, jonka tuoresiirrosta plussa ja keskenmeno rv 7. ps. kirjoitan blogissa asioista niiden oikeilla nimillä ja kieli on välillä karskia. Sinua on varoitettu.
6 kommenttia:
Way to go, pikkuiset, löytäkää toisenne ja tehkää mitä täytyy! Peukkuja ja tsempit <3
Kiitos ihana Gretel!
kyllä tässä on ripsiä puhalleltu ja rukoiltu, jos jotain apua tähän hommaan saisi.
en kuitenkaan jostain syystä kauheasti stressaa asiasta, sillä OI lääkeresepti irrotuspiikkeineen odottelee,mikäli emme nyt onnistu. Jotenkin olisi vaan niin makeeta saada kokea jälleen spontaani raskaus! Kunhan nyt saisi raskauden ylipäänsä, täysiaikaisen,elävän lapsen :)
En tahdo olla tylsimys, mutta osui silmiin kovin tutunnäköinen ovisliuska sun kuvasta. Mä olen noita melkein tasavahvoja ovistestiviivoja pissinyt melko paljon. Monesti ton värisenä pysyy mulla testi melkein viikon. Ja useamman kerran ton värisen viivan aikoihin lääkärin ultrauksen mukaan irtoamista ei oo ollu tapahtumassa. Oikee ovulaatio näkyy mulla ovistestissä testiviivan ollessa selkeesti kontrolliviivaa tummempi. Oon tulkinut, että mun kroppa useimmiten yrittää irrottaa munasolun, mutta se ei ihan onnistu oikein. Mutta kyseessä on siis vaan mun oireet ja mun ovistikkupuuhat. Sä tunnet sun viivojen sävyt parhaiten :) Ja oli viivan väri mikä vaan, ei yrittämisestä haittaakaan ole :D
-Terhi-
Hups, taisin lähettää viestini tuplana... Kerta olis riittänyt. Mutta peukkuja siis mukaan, kesän kynnyksellä olis ihana kuulla onnistumisuutisia!
-Terhi-
Juu,tuplana tuli :)
ovis oli kyseessä,olin alkuillasta lenkillä ja muna irtosi tuolla matkalla. Tunsin jäätävää jomotusta alavatsalla, kunnon kramppi ja sitten helpotti. Samanlainen kipu silloin,kun olen Clomeilla ovuloinut.
Mainiota, että oli kunnon ovis! Sitten vaan taas hetki odottelua :)
-Terhi-
Lähetä kommentti