keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Onnistunut siirto takana

Pikapäivitys väsyneeltä matkalaiselta..
Jokunen aika sitten saavuttiin kotiin tämän päiväiseltä alkionsiirtoreissulta. Meillä oli lapsi mukana, sillä itse prosessihan ei vie kuin 15min kaikkineen, joten mies ja lapsi odottelivat autossa, kun minä kävin ottamassa pienen kyytiläisen mukaan.
Siirto meni hienosti, alkio oli eilen iltapäivällä otettu sulamaan, oli ollut nelisoluinen ja kaksipäiväinen siis pakastettaessa. Tänään ennen siirtoa pieni oli innostunut jakautumaan jo yhdeksänsoluiseksi ja oli todella kaunis.

Siirto meni smoothisti, sain reseptin Gonapeptyliin ja sen pistän perjantaina.

Siirron jälkeen menimme koko perhe syömään ja sitten veimme lapsen sisäleikkipuistoon peuhaamaan. Kyllä oli kiva päivä, raskas mutta kiva. Ja mikä parasta, siirtoon päästiin.

Nyt nukkumaan, väsyttää aikalailla.

Ei kommentteja: