:(

Viimeyö meni mietiskellessä. Miksi elämä menee niinkuin se menee itse kullakin?

Hyvä ystäväni, jonka kanssa saimme samalla viikolla heinäkuussa, samanlaiseen Clearblue+ raskaustestiin plussat, on mennyt tänä aamuna suunniteltuun sektioon. Mietin, missä tilanteessa itse olisin, jos pieni olisi kestänyt mukana. Viikkojahan olisi nyt noin 37 kasassa, joten pian olisi vauva sylissä. Mitä mulla on?
Kamala kaipuu ja tyhjä syli, jos nyt yhden lapsen äitinä niin voi sanoa. En saanut unta vielä kolmeltakaan yöllä. Mies kysyi, mikä mulla on ja hän alkoi silittämään hiuksiani. Samalla hetkellä kun hän laski kätensä päälleni, alkoivat kyyneleet valumaan ja tilanne oli kaikkea muutakuin kaunis itkukohtaus jostain romanttisesta elokuvasta. Padot aukesivat kunnolla ja tyynykin oli ihan märkä, sekä kyynelistä että räästä.

Sanoin, että kaikki muut saavat vauvoja, kun niitä haluavat ja vaikka eivät haluaisikaan ja mä en saa. mies yritti lohduttaa ja sanoi, ettei ole vieläkään menettänyt toivoaan meidän raskautumisemme suhteen. Minä olen. Ihan totaalisesti.
Mä olen niin loppu tämän asian kanssa, että en tiedä miten nousen tästä suosta taas ylös. Miten helvetissä mä voin olla onnellinen muiden onnesta kun itsellä sydän itkee verta ja kurkkua kuristaa?!?!?!?!?!?

tänään kp31 ja vituttaa. Vituttaa se valkkaritahrakin joka löytyi aamulla housuista, se menkkoja tarkoittava tahra.

Voisin olla vaikka tikka, joka saa elantonsa hakkaamalla päätään seinään.