torstai 28. maaliskuuta 2013

siemennesteanalyysi

Tänään mies vei purkin labraan, siemennesteanalyysiä varten. Noin viikon kuluttua saamme kaiketi tulokset. Ajattelimme, että testi olisi hyvä tehdä nyt jo, ettemme jää odottelemaan sitä, miten tämä 2 Clomifen tablettia raskautumiseeni vaikuttaa. Positiivinen vaikutus olisi todella toivottu. Mutta mikäli niin ei (taaskaan) käy, ompahan testi tehtynä valmiiksi. Tuntuu hassulta viedä "mällipurkki" analyysiin lapsettomuuden vuoksi, kun jaloissa pyörii kohta 2vuotias eläväinen lapsonen. Mutta niin se vain on, ei sitä pysty järjellä ajattelemaan, miksi toista lasta ei meille suoda. :( En osaa sanoa, mitä ajattelen tulevista tuloksista. Toivonko, että kaikki on niin hyvin kuin mahdollista, vai että sieltä löydettäisiin vaikkapa pieni vitamiininpuutostila, jonka korjaamalla lapsiasiakin korjaantuisi? Sekalaisia mietteitä läpikäyn koko ajan asian tiimoilta.

Kiertopäivä 12 menossa ja limat ovat aikasta runsaita ja venyviä. Kyllä, olen tutkinut limojani niinkuin kai oikeaoppisesti kuuluukin. OvistestiLIUSKAAn en ole saanut kahta edes tasapaksua viivaa, vaan hyvin hailuilla mennään. Teen sitten digitestin tukemaan liuskatestin tulosta.

Tänään olimme lapsosen kanssa pyörälenkillä ja kävimme tavoistamme poiketen hieman kauempana leikkipuistossa. Lapsonen tykkäsi hulluna erilaisista laitteista, oli kaksi erikokoista liukumäkeäkin laskettavana. Vakaa aikomus on, että kun tiet kunnolla sulavat, aloittaa aktiivinen pyöräily, kun kerran jälkikasvukin tykkää huristella pyörän kyydissä.

Mukavaa pääsiäistä kaikille :)

Ei kommentteja: