Tasan viikko siitä, kun kuulimme vauvamme menehtyneen.
Tasan viikko siitä, kun elämämme muuttui.
Tasan viikko siitä, kun näkökulma monen asian suhteen muuttui ja meistä tehtiin tahtomattamme taas piirun verran vahvempia ihmisiä.
Ihan kellonlyömälleen viikko sitten aloin hirvittävän soittorumban, selvittääkseni, kuka tulisi hoitamaan lastamme sairaalassaolomme ajan.
Olen pahimmassa ahdistuksessani polttanut kynttilää.
Sanoin miehellekin, että kun minua ahdistaa, sytytän ko. kynttilän. Se on iso kynttilä, se näkyy tuossa etusivullakin, siinä riittää polttamista.
Tuska alkaa hieman helpottamaan, tänään olen itkenyt vaan muutaman kerran ja sanoin miehelle äsken, että tunnen huonoa omaatuntoa siitä, että asia on ollut mielessäni niin vähän tänään.
Uskon, että hän pitää minua vähän hassuna.
En kuitenkaan usko, että pieni suojelusenkelimmekään haluaa nähdä äitiä ja isiä koko ajan surullisena, vaan haluaa että osaisimme iloita jo olemassaolevista asioista ja lapsesta ja viettää hänen kanssaan iloisia hetkiä.
Tämä surullinen viikko on saanut minut ymmärtämään, miten paljon minulla jo on, miten arvokasta on, kun on rakas mies ja rakas lapsi rinnalla. En kyllä olisi tarvinnut näin rankkaa kokemusta sen arvostuksen nostamiseen entuudestaan.
Sitten vähän muutakin...
Vanha vaiva takahampaassani alkasi jälleen vaivaamaan. Kipuilua, jomotusta, vihlontaa. Kävin hammaslääkärillä vielä ollessani raskaana ja lääkäri sanoi, että siitä pitäisi ottaa röntgenkuva. Sitä ei sitten otettu, koska olin raskaana. Lääkäri laittoi tuolloin vain jotain täyteainetta ja madalsi paikkaa hieman. Oli tovin parempi ja nyt viime viikkoisen tyhjennyksen jälkeen, se on alkanut kipuilemaan, miksiköhän?
Soitin eilen hammaslääkärilleni ja sain tälle päivälle peruutusajan. En halunnut mennä enää samalle hammaslääkärille vaan vaadin pääsyä toiselle. Onneksi valitsin tämän toisen, sillä hän oli niin paljon ammattitaitoisempi, mielestäni.
Hän oli sitä mieltä että nyt otetaan kuva (olin kertonut että kuvan ottaminen olisi mahdollista) ja että aloitetaan juurihoito. Tulipahan sekin koettua.
Hampaassa on järjetön kipu tällä hetkellä, tai oikeammin sanottuna hampaan lähimaastossa. Puudutuskohtia särkee.
Silti olisin valmis teetättämään juurihoidon jokaiselle hampaalle, ennemmin kuin kokemaan sen mitä olen viimeisen viikon aikana kokenut.
Hammaslääkäri oli onneksi hirveän ihana ja myötätuntoinen ja nyt minusta tuntuu, että hammas saadaan vihdoin kuntoon.
Kukkaro keveni huomattavasti, mutta pääasia että se paranee.
Jospa hipsisin suihkuun ja sitten nukkumaan, viimeyö oli ensimmäinen yö tapahtuneen jälkeen ilman nukahtamislääkettä, jei! (tosin painajaisia näin koko yön ja valvoinkin aika monta tuntia..)
Perjantaina tapaamaan psykologia, olen niin sen tarpeessa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti