Uusi kierto pyörähti käyntiin. Primolutit hoitivat homman tälläkin kertaa tyylikkäästi, eikä kiertoon tullut ylimääräistä pituutta, pikemminkin liian lyhyeksi jäi tälläerää. Kierto jäi 26 päivän mittaiseksi.
Olin yhteydessä hoitavaan lääkäriini viikonloppuna ja puhuimme, että menen tulevana keskiviikkona ultraan, kuten aikaisemmin sovimme. Tarkoitus oli mennä kp 3:na gynelle, mutta tuo ei ilmeisesti haittaa, vaikka menen nyt kp 4. Letrotsolit voi aloittaa kuulemma kp 4:kin. Toivon niin sydämeni pohjasta, että se kysta olisi ottanut hatkat! Jos ei ole, Letroja ei voi aloittaa. Tai kai voisi, muttei ole mitään hyötyä. Pitäisi varmaan käväistä Ebayssä jälleen ostoksilla ja hankkia niitä ovistikkuja.
On taas vaihteeksi aika kivuliaat menkat olleet. Edellisten menkkojen aikaan en joutunut ottamaan särkylääkettä lainkaan, mutta eilen jouduin taas turvautumaan Orudikseen.
Olen yrittänyt etsiä Lumiaan jotain hyvää hedelmällisyyden seuranta sovellusta, kuitenkaan siinä onnistumatta. Ennen mulla oli Samsung Galaxy ja siihen oli hyvä sovellus, Woman Log Pro. Tuo sovellus on saatavana myös Ipadille, mutta ei Lumialle. Surkeeta.
Yhden sovelluksen löysin, mutta sekin on aika surkea, nimeään myöden. Ei oikein sovi lasta toivovalle , vai mitä tuumaatte? :D
Mä joudun ottamaan lapsen mukaan gynelle keskiviikkona kun mies on työmatkalla. En oikein tiedä, miten homma hoidettaisiin kunnialla, tuommoinen hieman alle kolmevuotias kun on jo melkoisen utelias ja kyselee, mitä äidille tehdään ja ihan varmasti kertoo myös muille, mitä äidille tehtiin. Voin jo kuvitella, miten mummot saavat kuulla, miten lääkäri katsoi äidin pimppiin... :D
En ehkä kestä.
Mukavaa viikonalkua teille, olen näköjään saanut yhden lukijan lisää, tervetuloa Anette!
2 kommenttia:
Kiitos. Oikein toivotit tervetulleeksi :) Ihana olet!
Zemppiä uuteen kiertoon!
Kiitos ja kiitos! :D kävin blogissasi selailemassa kuumeilu-sivua ja siellä oli, että olette saaneet lähetteen hoitoihin? Aivan mahtavaa!
Tsemppiä myös teille!
Lähetä kommentti