Vauva kylässä

Meillä kävi tänään vieraita. Ystäväni lukioajoilta sekä hänen 5kk vauvansa. Äiti oli kovin väsynyt, vauva oli saanut toissapäivänä 5kk rokotteet ja oli kovin ärtyisä, yöt olivat menneet huonosti ja vauva nukkui päivisinkin vain n. 20-30 min pätkiä. Äidin silmiltä paistoi uupumus.
Sanoin hänelle, että tuo vauvan meille joku päivä, menemme lapsen kanssa häntä ulos työntelemään niin äiti saa nukkua sen aikaa. Hän naurahti vastineeksi, mutta jäi ihan selkeästi miettimään asiaa.
Tarkoitin sitä. Ottaisin niin mielelläni pienen tuhisevan vauvelin hetkeksi hoitoon, haluaisin nuuskutella ja kylpeä siinä vauvankuolassa mitä pienen suusta valui, kun hampaita alannut juuri pukkaamaan. Miten ihana hän olikaan!

Äitiyteni alkutaipaleelta muistan oman väsymykseni. Vaikka vauva oli erittäin toivottu, toivon häntä enemmän kuin mitään muuta maailmassa, silti väsymys oli kauheaa. Ja minun vauvani oli kuitenkin helppo vauva! Hän nukkui pisimmillään 3-4h pätkiä yössä ja pienen välisyötön jälkeen nukkui toisen mokoman. Helppo kuin mikä! Ei ollut koliikkia, masuvaivoja, ei mitään. Terve kuin pukki.
Silti olin väsynyt- hormonimyrskyt, yöheräilyt, jatkuva vastuu pienestä elämästä, kaikki väsyttivät. Oma hehkeys, mitä se oli?

Olisin niin valmis tuohon kaikkeen uudelleen. Enemmän kuin valmis. Elin jo viime vuoden lopulla ne hetket, kun ajattelin, että pian heräilemme taas yöllä syöttämään meistä täysin riippuvaista ihmisolentoa. Ihanaa, kaikkine kauheuksineen!

Luonto päätti toisin eikä meille sitä onnea suotu.
Eikö luonnon olisi jo aika antaa meille se onni? Melkein pystyn lupaamaan, että en enää haluamalla halua kolmatta lasta, jos meille toinen suodaan. Kolmas lapsi saa olla ns. bonuslapsi, hän on erittäin tervetullut mutta väkisin yrittämällä emme yritä. Mitään ehkäisyä en ota käyttöön enää ikinä.
En tarvitse ehkäisyä. Minä hedelmätön maho. Mihin minä sitä tarvitsisin?



Kuva lainattu: http://themescompany.com/wp-content/uploads/2012/01/quotes-on-hope-1.png

Jos lapsia tulisi neljä, saisi tulla. Jokainen olisi enemmän kuin tervetullut.
Alan olla jo sen ikäinen, että minulla ei hedelmällisä vuosia kauheasti edessä enää ole. Se on vaan karu totuus.
Enkä edes halua enää äidiksi 40+ ikäisenä. Tiedän ja tunnistan omat voimavarani, en jaksaisi sitä.

Saisinhan edes toisen lapsen, saisinhan?