En_mä_vaan_uskaltaisi_iloita.
Ehkä musta on tullut kovan luokan pessimisti, mutta hei, pessimisti ei pety!!
Itse olin keskenmenneessä raskaudessa neuvolalääkärissä viikolla 5 kun pelkäsin, ettei kaikki ole kunnossa. Ei ollut kipuja, ei vuotoja ei mitään. Vaan se tunne.
Kävin varhaisultrassa viikolla 7 (muistaakseni?) ja kaikki oli hyvin.
Sitten PANG! Halolla naamaan, täysin odottamatta, nurkan takaa, sata lasissa.
"valitettavasti, sykettä ei ole".
Muistakaa ihmiset, onni voi kääntyä koska vaan, en antaisi liikaa ilolle valtaa ettei tipu vielä korkeammalta ja vielä lujempaa.
 |
| kuva täältä |
JOS vielä joskus itse raskaudun (alkaa olla maailman ihmeiden sarjassa se todennäköisyys), en todellakaan kailota asiasta Facebookissa, enkä muissakaan yhteyksissä. Olen asiasta hissun kissun, tänne toki asiasta kerron heti testiin kusaistuani :) mutta muuten pidän suuni kiinni.
Mahtavaa kun kaikki tietävät ja sitten tuleekin rysähdys maanpinnalle.
Huomaatteko, että en kauheasti luota siihen, että ihmeen ja kumman kautta mahdollisesti alkunsa saava raskaus johtaisi yhtään sen kummempaan kuin suureen suruun ja pettymykseen ja lisääntyvään itseinhoon..?
Ja mikä helvetin itsestäänselvyys sekään on, että kun on yksi lapsi saatettu maailmaan, niitä tulisi automaattisesti lisää, helposti? Tai että ylipäänsään tulisi lisää?
"kun Maire-Petteri täyttää vuoden, niin ajateltiin, että sitten voisi olla hyvä aika alkaa tekemään kakkosta".
"koskas teille lisää lapsia, eikö teidän esikoinen nyt ala olemaan jo sen ikäinen, että pitäisi sisaruksia ajatella?"
-joo, ajateltiin ja oli tulossakin jo, vaan meni kesken, nämä asiat kun eivät ole omissa käsissä.
"ai, no.. on muuten kiva kun sataa välillä, luontokin virkistyy".
-joo, nähdään.
Älkää ihmiset ikinä kysykö toisiltanne, koskas olette lapsia ajatelleet tai koskas teille lisää lapsia kun kumminkin vaivaannutte edellä mainitun kaltaisen vastauksen saatuanne.
Se, montako lasta jollakin on, tai onko ylipäänsä ollenkaan, ei ole teidän päänsärkynne.
4 kommenttia:
Musta olisi taas ollut ihanaa, jos olisin pystynyt nauttimaan raskaudesta "ne" lasit silmilläni. Kateellisena suon sen niille, ketkä siihen pystyvät. Psykologin kanssa tätä viime raskauden aikana pohdittiinkin, jos raskaus päättyisi taas huonosti, surisinko vähemmän? Olisiko menetys pienempi, kevyempi kantaa, jos koko ajan jo odottaisi pahinta...Tuskinpa näin kuitenkaan olisi ollut. Ja silti minäkin, yhä vieläkin, tunnen kateutta niitä kohtaan jotka pystyvät luottamaan siihen että kaikki, tottakai, menee hyvin,
Tuo lapsista kysely tuntuu olevan pakollinen paha. Esikoisen jälkeen aina sanoin, että meille riittää tämä yksi. Sitten kun toinen melkein tulikin, koin jotenkin ihan hirveää painetta myös ulkopuolelta. Kaksi on jo tehty, toki kolmaskin pyöräytetään ihan tuosta vaan... Onneksi raskauduin pian uudestaan, taustan takia en ehtinyt saada yhtään " uutta pullaa uuniin" kehoitusta. Silti huomaan, että kyllä minäkin saatan tuota lapsilukua kysyä, kaikesta huolimatta. Ja vertaistukea saattaa löytää näistäkin tilanteista, kun vähiten sitä odottaa ;). ( ja silloin kun sitä ei saa ja oikein vi****aa, ladon koko lapsenyrityshistoriamme pöytään ihan vain sen takia kun yhä ärsyttää ne joiden elämä menee ihan käsikirjoituksen mukaan :)
Tsemppiä sulle Maisa
kiitos kommentistasi ja tsempeistäsi Turnip :)
Niinpä, kateellinen minäkin olen niille, jotka kahlaavat raskausaikansa läpi ilman murheita. Silti tekisi mieli nykäistä hihasta ja kysyä, tiedätkö ollenkaan, että mikä tahansa on mahdollista? -Mutta eihän sellaista nyt voi tehdä.
Anteeksi, mutta nauroin tuolle "sataa, luontokin virkistyy"-kohdalle niin, että meinasin pudota tuolilta. Vtu, että ihmiset voi olla tyhmiä!
Muistan pitkänäperjantaina teitä!
Hei Gretel!
eikö kuule?! Ihmiset ovat tyhmiä!
kiitos sinulle <3
Lähetä kommentti