Pieni vauvantaimi pyörii mielessäni lakkaamatta. Yritän tehdä kaikenlaista mutta silti koko ajan mietin häntä. Eilen illalla taas itkin miehelle asiaa, mies alkaa pian varmaan kyllästymään mun itkukohtauksiin..
Minua vaivaa suunnattomasti yksi asia, mikä pyörii mielessäni koko ajan. Tavallaan tunnen helpotusta siitä, että omat tuntemukseni olivat niin oikeassa, kun aavistin, että kaikki ei ole kunnossa. Eivät raskausoireet nyt yhtäkkiä vaan lakkaa olemasta. Tuon oireettomuuden lisäksi, ajattelin raskauttani lakkaamatta, en voinut yhtään rentoutua olemaan raskaana vaan päiväunienkin aikana mietin vaan mitä masussa tapahtuu ja miten siellä voidaan.
Kerroin viimeisenä iltana minut ultranneelle lääkärillekin, että minä tiesin tämän tapahtuneen, se tunne oli niin voimakas.
Kysyin eilen mieheltäni, voinko edes ajatella niin, että tunnen tavallaan helpotusta siitä, että tuntemukseni olivat niin oikeassa? En tietenkään, ikinä maailmassa tunne helpotusta siitä, että raskaus meni kesken, mutta siitä, että olin niin oikeassa kroppani suhteen?
Miehen mielestä minulla on täysi oikeus myös näihin helpottuneisuuden tunteisiin, sillä hän sanoi, että omana itsenään hän ei pystynyt tässäkään raskaudessa tekemään mitään muuta, kuin tukemaan minua ja yrittää rauhoitella kun paniikki iskee, sillä hän ei tiedä, miltä MINUSTA tuntuu. Niinhän se on.
Omat vahvat tuntemukseni antavat taatusti voimaa ja luottamusta seuraavan raskauden suhteen, sillä tiedän, miltä minusta tuntuu, kun kaikki ei ole hyvin.
Mikään ei silti poista sitä tosiasiaa, että minulla on suunnaton ikävä omaa pikkuista. Niin pienen hetken olit sisälläni kasvamassa, niin suurta iloa sinusta sain. Niin suuren ikävän jätit jälkeesi.
Äiti ja isi rakastavat sinua aina.
3 kommenttia:
Kyllä sitä voi tietää/aavistaa, että jotain on vialla. Ihan oikeassa olet. Tiesin myös kun kolmas keskenmeno tuli, että kaikki ei stemmaa. Sanoin miehelleni, että se on varmaan kuollut sisälläni ja oikeassa olin. Pitää vain luottaa omiin tuntemuksiin. Suuren ikävän kyllä se jättää, ei voi muuta sanoa.
Suuren suuri ikävä jäi todellakin.. jostain kumman syystä saa vaan voimaa jatkaa ja ajatella positiivisesti vaikka vielä jokin aika sitten olin vihainen ihan säällekin, miksi aurinko voi paistaa vaikka on juuri tapahtunut jotain niin kauheaa.. oli jotenkin helpompaa kun oli synkkää ja sateista.. outo ihmismieli.
Pahoittelut keskenmenostasi :( Itsekin koin kolmannen perättäisen keskenmenoni kuun alussa,eikä varmasti vieläkään ole homma ohi...vuotelee vielä jne...:/
Minä myös tiesin,että tämäkin raskaus on mennyt kesken,sen vaan aavistaa.Mitään vuotoja ei ollut,eikä mitään..kunnes sitten ultrassa todettiin ettei ole sykettä ja vastaa viikkoa pienempää.Olin siis ultrassa rv 8+5.
Mulla on myös yksi lapsi, 2-vuotias poika.Se on mun ainoa,eka onnistunut raskauteni.Sen jälkeen kaikki on mennyt päin persettä, suoraan sanottuna.
Tämän viimeisimmän keskenmenon jälkeen otettiin liuta verikokeita,josko niistä jotain selviäisi.Kilpirauhasen vajaatoiminta jo löytyykin,mutta lääkityksen myötä arvot on ok.
Onko sulta otettu mitään kokeita?
Voimia ja tsemppiä jatkoon.
Lähetä kommentti