päivä 9

Nyt voin kertoa, että elämä alkaa helpottamaan, tästä suosta on todellakin suunta ylöspäin!
Tänään en ole edes itkenyt, vaikka olen polttanut kynttilääkin melkein koko päivän ja ajatellut pienokaistamme, itku ei ole tullut. Kai sitä on niin paljon itkenyt, ettei enää kyyneliä riitä?

Tänään aamulla sain päähäni leipoa pullaa. Ensiviikolla tulee juhlia kaksin kappalein joten pitänee olla jotakin tarjottavaa, jos nyt joku sattuu eksyä kylään.
Vehnäjauhot ja sokeri olivat lopussa joten tein sitten vain 2,5dl taikinan mutta hei, nisua tuli ihan riittävästi maisteltavaksi ja pakastimeen laitettavaksi! En olisi millään jaksanut seistä tuon pienen leipomisen aikana, tuntui että pyörryn (en tiedä miksi) joten olin ihan tyytyväinen, että ainekset olivat lopussa ja tein vain niin pienen taikinan.

Tänään tein lapsen kanssa lenkin päivällä (kävellen+rattailla) ja lenkin jälkeen lapsi lähti isän kanssa mummolaan ja jäin yksin kotiin. Olin ihan varma, että itku tulee jossain vaiheessa, mutta ei?!
Menin suihkuun ja hennasin hiukset pitkästä aikaa ja ai että tuli hienot!
Kovasti piristää kun saa vähän ulkonäölleen tehtyä jotain tämän kaiken jälkeen.
Hammassärkykin on ihan siedettävässä jamassa, en valita.

Näin tänään yhden raskaana olevan naisen (raskaus on aika alussa) mutta vatsaa kuitenkin näkyy jo ja ajattelin mielessäni, että en todellakaan karehdi sitä murehtimista ja huolta mikä tuossa vaiheessa on, vaikka itse olemme heti kun mahdollista, valmiita yrittämään uutta raskautta.
Olen kuitenkin yhden terveen, ihanan lapsen saattanut maailmaan, maailman ihanimman raskausajan ja synnytyksen myötä, joten luotto omaan kehoon on valtava, kaikeasta epäuskosta huolimatta.

Huomenna käymään psykiatrisella sairaanhoitajalla.