Ajatuksia

Viime yönä oli taas valvomisen aika. Lapsi nukkui, mies nukkui ja minä valvoin.
Mua harmitti mm. se, että aamun testi oli nega. Lisäksi otti päähän, kun lapsen kanssa piti hieman ottaa yhteen illalla. Uhma on aivan kamalassa vaiheessa, kaikki asiat ovat ajoittain EI EI EI ja tuntuu että mikään ei auta, lahjomiseen en kuitenkaan ryhdy.
Lapsella on nyt reilun kuukauden ollut ummetusta, ei uskalla päivisin käydä vessassa, ei edes pissalla ja sitten yöllä tulee vaippaan. Me sitten miehen kanssa putsaillaan nukkuvaa naperoa, mikä tarkoittaa sitä, että lähes joka yö herätään ainakin kerran, ihan kunnolla. Ja aina on hankala saada unenpäästä kiinni. Jätettäis kakat siivoamatta, mutta napero ei saa nukuttua kun kakka on vaipassa.
Kun naperoa joutuu komentamaan ja sanomaan kovasti, sitten on huono omatunto kun hän menee nukkumaan, ts. kun viimein nukahtaa.

Mietin paljon myös sitä, miten naperon vauva-aika ja oikeastaan koko elämä on mennyt siihen kun olen surkutellut, kun sisarusta ei kuulu. Kyttään ensin tikuilla koska mahdollisesti tulis ovulaatio, sitten kyttään olemattomia yksiviivaisia tikkuja eri valoissa käännellen aamuin illoin. Tuntuu pahalta, kun olen niin poissa. Vaikka tottakai olen hänen lähellään, touhutaan  yhdessä paljon kaikenlaista ja hän on elämäni mutta silti niin paljon puuttuu. Kun osaisin olla ajattelematta koko raskautumisasiaa ja olla vain tyytyväinen elämääni näin..mutta kun en osaa.

Tänään kp 34 ja testit ovat loppu. Lisää en osta ennen ensiviikkoa.
Mikäli menkat eivät ole alkaneet ensiviikon torstaihin mennessä, testaan digillä.
Ja totean, että menipä rahat taas hukkaan.