Lueskelen paljon blogeja. Silloin, kun talo hiljenee, eli lapsi menee unille, minä makaan sängyssä ja luen. Minulla on kännykän kirjanmerkeissä blogit, mitä tykkään seurata ja käyn ne läpi päivittäin. Aika harvoin niissä on päivitystä tapahtunut!
Blogit, joissa viihdyn parhaiten, ovat aihepiiriltään sekundäärinen lapsettomuus (näitä on todella vähän!), kohtukuolema (näitä on valitettavan paljon), keskenmeno (todella paljon) ja lapsen yrittäminen (eivät enää kuulu valikoimiini). Kaikki blogit, joissa on lapsen yrittämisestä kirjoitettu, ovat muuttuneet raskaus-ja odotusblogeiksi. Miksi ihmeessä vaivaisin päätäni sellaisilla ja rypisin entistä paskemmassa olotilassa, kuin mitä se nyt jo on. Ei minua voisi vähempää kiinnostaa muiden vauva-arki, "kuinka ihanaa se nyt on rypeä siinä maidonhajuisessa puklussa" tai kuinka raskasta on kun jaloista vetää suonta tai oksettaa.
Minä luen ihmisten surkeista kohtaloista, siitä, kun joku niin normaali asia kuin raskaus menee pieleen. Esikoisen odotusaikana en osannut pelätä. Tein liikelaskentaa ja kävin neuvolassa viitisen kertaa kuunteluttamassa sydänäänet kun en saanut rauhaa. En silti panikoinut.
Nyt on toisin. Pelkään jo valmiiksi raskausaikaa niin, että se halvaannuttaa. Ja silti luen blogeja, missä ihmiset ovat joutuneet kokemaan jotain niin raadollista kuin kohtukuolema. Tai kätkytkuolema.
Pelkään vauvan/sikiön menehtymistä niin paljon, että en oikein enää ymmärrä, mitä järkeä on edes lasta haluta?
Kertokaahan minulle blogeja, mitkä päivittyvät ahkerasti ja jotka pyörivät näiden edellä mainittujen aihealueiden ympärillä?
5 kommenttia:
Moi. Perustin blogin. Ihan ajatuksena, kun ite luen muiden höpinöitä samaisesta asiasta, mikä jotten jakaisi teille vertaisverkostolle omat kokemukseni ja ajatukseni. Luen blogiasi. Ollaan hiukan perusfiiliksiltä eri tasoilla, mutta kaikkihan nämä asiat ottaa omalla tavallaan. Jos sattuisi kiinnostamaan: greipitmessissa.blogspot.com
Tsemppiä ja jaksamisia sinne, Onneksi sinulla kumminkin on se yksi pienokainen, Kun taas minun tapauksessa tuntuu että kun ei tule edes sitä yhtä aarretta. Pitää vain yrittää ajatella et jonain päivänä aurinko paistaa risukasaankin:)
Tsemppiä sinne teille, pitää olla vain uskoa tulevaan ja siihen että aurinko paistaa risukasaankin viellä joku päivä:)
hei anonyymi ja kiitos viestistäsi! kävin kurkkaamassa blogiasi, täytyypä lisätä luettavien listaan :)
Fiffe, kiitos visiitistäsi! Nimenomaan, uskoa tulevaan pitäisi olla, minullakin sitä on ajoittain. Nyt tosin tuo lähestyvä keskenmenneen raskauden laskettu aika ahdistaa enkä näe valoa juurikaan.
Lapseni on aarteeni ja olen hänestä useasti päivän aikana kiitollinen. Pettymys omaan kroppaan on suhteettoman suuri, kun se on kerran pystynyt lapsen maailmaan saattamaan, miksei toistekin???
Tsemppiä myös teille, toivottavasti teille se oma pienokainen suodaan pian!
http://vauvatoiveena.blogspot.fi
Siinä oma blogini, joka käsittelee lapsettomuutta.
Lähetä kommentti