Elämäni valo syntyi v. 2011 ja sen jälkeen haikaran navigaattori onkin hukannut osoitteemme. Keskenmenoja on koettu, 7/2012, 4/2013, nämä molemmat hyvin varhaisia ja suurimpana suruna keskeytynyt keskenmeno 9/2013, alkio menehtynyt n. rv 9. Epäonnistuneiden OI-hoitojen, 2x IUI:n ja monen vuoden luomuyrittämisen jälkeen suuntana IVF, jonka tuoresiirrosta plussa ja keskenmeno rv 7. ps. kirjoitan blogissa asioista niiden oikeilla nimillä ja kieli on välillä karskia. Sinua on varoitettu.
perjantai 18. tammikuuta 2013
107,2kg.
Sellaista. Siinä mun lounaani tänään. Loimulohta, Apetina fetajuustoa ja erilaisia kasviksia. Kaupan pakastealtaat ovat täynnä erilaisia pakastevihannes ja -kasvispusseja joista voi valita mieleisensä. Aika monessa vain on mukana myös perunaa ja ne jäävät minun osaltani kyllä sinne altaaseen odottelemaan muita ostajia. Annos oli erittäin maukas, maustoin kasvikset mm. harissalla ja suolattomalla mausteseoksella jossa oli myös sesaminsiemeniä mukana.
Paino prikulleen sama kuin eilen.
Aamulla söin ruis-kaurapuuroa ja n. 1dl mustikkaa mukana sekä kahvia rasvattomalla maidolla.
Lounaaksi tuo ylläoleva.
Välipalaksi aion kiskaista n.16.30 aikaan proteiinipirtelön ja iltapalaksi todennäköisesti munakkaan ja rahkaa.
Kasviksia olen aina syönyt TODELLA vähän, siis aivan hävettävän vähän. En jotenkin tykkää niistä. Salaatti (perus kurkku-tomaatti-vihreä salaatti) kerää mahaan todella paljon ilmaa että sitä vältän siksi. ja sitäpaitsi tuommonen perussalaatti on myös aika pahaa.
Jo viime sunnuntaina tilaamani ovulaatiotestit eivät ole vieläkään saapuneet. Olen ollut yhteydessä ko. nettikauppaan ja sieltä kerrottiin että liuskat on lähetetty mulle jo tiistaina.. no, kohta niitä alkaa tarvimaankin joten voisivat pikkuhiljaa tulla.. toisesta nettikaupasta aikanaan tilaamani tulivat seuraavana päivänä. Taitaa olla ensimmäinen ja myös viimeinen kerta kun tuolta puljusta tilaan mitään.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti