kp 2 ja taukokierto

Niin siinä kävi, vuoto voimistui eilen iltaa kohti ja olin nukkumaan käydessä jo niin kipeä, että jouduin ottamaan lääkettä saadakseni unta. Ei kahta sanaa siitä, oliko kyseessä alkuraskauden keskenmeno. Oikeastaanhan mua harmittaa siinä mielessä vietävästi, että jos olisin jälleen kerran malttanut olla testaamatta siihen kp32 saakka (kuten ensin ajattelin), en olisi edes tiennyt olevani raskaana. Toisaalta taas olen jollain kierolla tavalla onnellinen siitä, että on taas todistettu, että ylipäänsä raskaudun (vaikka onhan mulla tuo napero todisteena).

Soitin tänään toiselle lääkärille, joka hänkin on minua hoitanut, ja kerroin tilanteeni.
Aikamme juteltuamme tulimme siihen tulokseen, että tätä vuotoa seuraa välikierto ja seuraavan vuodon yhteydessä aloitan Clomit taas tupla-annostuksella ja n.kolmisen päivää oviksen jälkeen aloitan Lugesteronit. Tämä oli nyt toinen kerta, kun innostumme poskettomasti plussasta ja sitten samana päivänä tärähtää suunnitelmat paskaksi.

Välillä mietin, onko tässä mitään järkeä. Pitäisikö meidän tyytyä yhteen pienokaiseen? Emme halua ajatella itsekkäästi, me emme halua lasta itsemme takia, minä pystyn elämään yhden lapsen äitinä, mutta haluamme naperollemme sisaruksen, mielellään kaksi- että hänellä on läheisiä silloinkin kun äitiä ja isiä ei enää ole.

Karu fakta on sekin, että kello tikittää ikänikin puolesta, 35v tulee mittariin syksyllä, joten ... nyt on kumminkin toimittava, ettei tarvi sit itteään siitä syyttää, ettei ole yrittänyt.

Miten tällaista voi kenenkään pää kestää? Oliko se niin liikaa pyydetty, että olisimme saaneet toisen lapsen? Teinit juoksevat hameet korvissa ja pamahtavat paksuksi kertalaakista ja sitten hankkivat abortin, koska eivät halua elämäänsä pilata. Väkisinkin tässä alkaa katkeroitumaan, helvetti sentään!