Elämäni valo syntyi v. 2011 ja sen jälkeen haikaran navigaattori onkin hukannut osoitteemme.
Keskenmenoja on koettu, 7/2012, 4/2013, nämä molemmat hyvin varhaisia ja suurimpana suruna keskeytynyt keskenmeno 9/2013, alkio menehtynyt n. rv 9.
Epäonnistuneiden OI-hoitojen, 2x IUI:n ja monen vuoden luomuyrittämisen jälkeen suuntana IVF, jonka tuoresiirrosta plussa ja keskenmeno rv 7.
ps. kirjoitan blogissa asioista niiden oikeilla nimillä ja kieli on välillä karskia. Sinua on varoitettu.
keskiviikko 7. lokakuuta 2015
10
punktio ohi. 10 munasolua saatiin kerättyä. Olo on..no, ihan ok. Kipeää teki ja tällai viikon valvomisen jälkeen aika sekava. Saalis oli hyvä ja kokemukseen oon tyytyväinen. Tänään aloitan luget ja siirto on perjantaina. Hiphei!
2 kommenttia:
Anonyymi
kirjoitti...
Käyn täällä lähes päivittäin lukemassa sun matkakertomusta, tunnistan kaikki tunteet ja itkin silmät päästäni sun keskenmenoista lukiessa. Itse samassa tilanteessa ja välillä ne murheen alhot on niin pahoja, etten tiedä millä hitolla sieltä enää noustaan. Mut aina jotenkin kuitenkin, ainakin tähän asti, vaikka usko alkaa kyllä loppua. Mä niin toivon, että sun sitkeys palkittaisiin ja toki omanikin.
Käyn täällä lähes päivittäin lukemassa sun matkakertomusta, tunnistan kaikki tunteet ja itkin silmät päästäni sun keskenmenoista lukiessa. Itse samassa tilanteessa ja välillä ne murheen alhot on niin pahoja, etten tiedä millä hitolla sieltä enää noustaan. Mut aina jotenkin kuitenkin, ainakin tähän asti, vaikka usko alkaa kyllä loppua. Mä niin toivon, että sun sitkeys palkittaisiin ja toki omanikin.
2 kommenttia:
Käyn täällä lähes päivittäin lukemassa sun matkakertomusta, tunnistan kaikki tunteet ja itkin silmät päästäni sun keskenmenoista lukiessa. Itse samassa tilanteessa ja välillä ne murheen alhot on niin pahoja, etten tiedä millä hitolla sieltä enää noustaan. Mut aina jotenkin kuitenkin, ainakin tähän asti, vaikka usko alkaa kyllä loppua. Mä niin toivon, että sun sitkeys palkittaisiin ja toki omanikin.
Käyn täällä lähes päivittäin lukemassa sun matkakertomusta, tunnistan kaikki tunteet ja itkin silmät päästäni sun keskenmenoista lukiessa. Itse samassa tilanteessa ja välillä ne murheen alhot on niin pahoja, etten tiedä millä hitolla sieltä enää noustaan. Mut aina jotenkin kuitenkin, ainakin tähän asti, vaikka usko alkaa kyllä loppua. Mä niin toivon, että sun sitkeys palkittaisiin ja toki omanikin.
Lähetä kommentti