Tulin kirjaamaan omia tuntemuksia vain pikaisesti ylös.
Molemminpuolista munasarjasärkyä on käytännössä koko ajan, vatsakivut ovat kovat, kiitos Lugejen.
Mutta mitä on tämä jatkuva vitutus? Pinna on kireällä ja olen kuin viulunkieli?! Isäntä lähinnä ärsyttää, sanoin äidillenikin, että lähden yksin mökille viikoksi, kaipaan vain omaa rauhaa nyt.
Elämäni valo syntyi v. 2011 ja sen jälkeen haikaran navigaattori onkin hukannut osoitteemme. Keskenmenoja on koettu, 7/2012, 4/2013, nämä molemmat hyvin varhaisia ja suurimpana suruna keskeytynyt keskenmeno 9/2013, alkio menehtynyt n. rv 9. Epäonnistuneiden OI-hoitojen, 2x IUI:n ja monen vuoden luomuyrittämisen jälkeen suuntana IVF, jonka tuoresiirrosta plussa ja keskenmeno rv 7. ps. kirjoitan blogissa asioista niiden oikeilla nimillä ja kieli on välillä karskia. Sinua on varoitettu.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
kai ne on vaan niitä arvokkaita raskaushormoneja jotka vituttaa, itekin luulin että jos saan plussan testiin niin muutun enkeliksi pelkästä kiitollisuudesta. Kävikin päin vastoin, esikoisparka sai tiuskimista ja ärhentelyä, isännästä puhumattakaan. Noh, "sain sitten ansioni mukaan" kyllä itse siitä raskaudesta eli kesken meni, mutta oli itselle yllätys huomata, että se kauan odotettu plussa ei tehnytkään musta äiti Teresaa. Ja kyllä sullakin varmaan tällä taustalla takana painaa myös se huoli, joka monesti ainakin itsellä purkautuu nimenomaan vitutuksena. Se on vaan niin turhauttavaa kun ei voi tehdä mitään muuta kuin odottaa ja toivoa parasta.
Juuri näin! jatkuva huoli ja stressaaminen purkautuu nimenomaan vitutuksena, se on ollut vain niin julmettua viime päivinä, että mietin jo että mikä on vialla.
Odottamisen odottaminen on juuri kamalinta!
Rimman kanssa samaa mieltä! Nimenomaan ensin purkautuu se stressi mikä liittyi itse hoidon onnistumiseen. Sit alkaa se piinapäivien jännitys ja pelko lopputuloksesta purkautumaan äyskimisenä. Mä ainakin haluaisin vajota siksi aikaa omaan kuplaan ja odottaa tulosta peitto korvissa. Tähän kun ympätään kaikki lääkkeet ja lisähormonit niin avot :\ Toisaalta pitää olla itselleen armollinen. Ei tää rääkki ole todellakaan helpoimmasta päästä eikä kenenkään tarvitse yrittää olla "Äiti Teresa".
Toivottavasti loppytulos on kaiken kiukun arvoinen :)
Just tuo omaan kuplaan vajoaminen kuulostaa niin tutulta! Vaikka mä esim. haluan aina ja jokapaikassa olla mieluiten vähintään lapseni kanssa, niin nyt on tuntunut siltä, että haluaisin lähteä sadan kilometrin päähän mökille YKSIN, viikoksi ja laittaa puhelin kiinni.. ei tietenkään ole mahdollista mutta siltä tuntuu.
Lähetä kommentti