Voi ristus että mä olen kyllästynyt! Mä olen niin kyllästynyt, että kaivan kohta itseltäni silmät päästä.
En käsitä, miten ihminen on niin tyhmä. Se kuvittelee, että nyt kun on top-alkio siirretty tähän kuppaseen, rupiseen, ylipainoiseen kroppaan, siitä voisi tulla jotain. Niin vähän ihminen tietää.
Mulla alkoi eilen menkkajomotukset. Samanlaiset, mitä on tullut viimeisen neljän vuoden ajan jo viikko ennen menkkojen alkua. Vitutus tulee aina käsikädessä niiden jomotusten kanssa, niin tuli nytkin.
Mä olen muka yöllä tuntenut repäisykipuja kääntyillessäni, paskat, ne on punktion jälkeisiä kiputiloja tai lugejen aiheuttamia.
Rinnat ovat kipeät, no- ei ole minun kohdallani merkki raskaudesta- ne ovat lugejen aiheuttamia.
Mä tyhmä idiootti tein tänään kusitestin, en aamupissasta, vaan ehkä vartin pidätyksellä päivällä, juuri kahvia juoneena. PP 6, kirkuva nega. Paskat testit, paskalla ihmisellä, paska lopputulos.
Tiedän, on vasta PP6, mutta minkä itselleen mahtaa. Mä olen jo niin valmis vastaanottamaan sen negatuloksen, sitten viikon päästä, mikäli nyt edes sinne asti päästään.
Voi vittu mä sanon, mä ehkä tapan sen, joka on keksinyt tämän kahden viikon odotusajan.
5 kommenttia:
Been there. Siksi aloitin itsekin liian aikaisin testaamaan ja lopputulos selvisi aamulla. Negana pysyi. Siirrossa oli 2 hyvää blastoa. Mut ei niin ei. Pääsääntöisesti sanotaan että pääsyy on yleensä alkioissa. Meidänkin hyvät 2-3pv kuoli ennen 5.päivää
Mutta hei. Vartin testi päivällä ei todellakaan ole validi. Itsellä erityy hcg erittäin tarkkaan pissaan (hcg 20 arvolla sain selkeästi viivat perus r testiin) mutta molemmat lapset on näkyneet vasta pp8 ekaa kertaa aamupissasta. Vielä senkin jälkeen päiväpissasta on tullu nega. Tsemppiä.
Mä lähetän myös kärsivällisyyttä, koska oon myös sitä mieltä että tuo testi ei tosiaan kerro vielä mitään. Yritä keksiä puuhaa, mä luen aina 7 kirjaa viikossa noilla kahdella kärsimys- ja odotusviikolla kun haluan vaan päästä ajattelemasta asiaa ja kyttäämästä omia oireitani ja niiden puutetta. Mielenkiintoista muuten, että säkin mainitsit että menkkajuilimiset ym. alkaa nykyään jo viikko ennen kuukautisia. Liekö tämäkin joku sekundäärimahouden oire, sillä myös itsellä esikoisen syntymän jälkeen ns. pms on ruvennu alkamaan jo melkeen heti oviksen jälkeen. Lisää erityistä iloa raskauden odotukseen, ku tietää jo 1,5vk ennen menkkoja, että nega tulee tälläkin kertaa. **ttu ku **tuttaa, todella.
Täällä yksi erittäin huono piinailija, joka on testaamisen aloittanut parhaillaan jo siirrosta seuraavana päivänä- ihan vain siksi, että näkisi Pregnylin tekemät kaksi viivaa...
Ja jatkanut siitä viivojen haalistumista seuraten ja niiden uutta ilmestymistä odottaen.
Minulla on takana kolme siirtoa, joista ekasta olin niin onnekas, että viivat haalistuivat ja sitten vahvistuivat jälleen ja lapsi syntyi.
Toisesta siirrosta sain taas haalistumisen jälkeen hetken aikaa viivoja, mutta nekin sitten kemiallisena haalistuivat pois.
Kolmannesta siirrosta aloitin myös ajoissa ja testasin useita testejä päivässä ja saaden tällä kertaa seurata niiden vahvistumista (vaikkakin pienellä jännitysmomentilla, kun välissä tein huonon erän testejä, jotka ei näyttäneet raskautta).
Minun blogista löytyy postaukset ja tarkat selostukset kuvineen oireista ja siitä kuinka tarkkaan ne viiva näkui milläkin pp/dpo:lla.
Toivottavasti viiva vielä piirtyisi testiisi.
Tunnen kyllä tunteesi, vaikka tosiaan uskomattoman onnekas olenkin, kun jo toista kertaa olen raskaana.
Ne muistot lapsettomuudesta (ennen esikoista 7 v lapsettomuus ja 4v hoidot) ei ihan heti haalistu, vaikkakin kipu onneksi hellittää.
Tsemppiä ja onnea kuitenkin vielä matkaan!
Odotan malttamattomana uusimpia (testi)kuulumisiasi tältä päivältä. Tv. toinen sekunda.
Kiitos kaikille tsempeistä. Viikonloppu on hieman kiireinen, joten kirjoittelen kuulumisia tuonnempana.
Lähetä kommentti